Penaponi

lauantai 22. syyskuuta 2012

I love my pony

Siitäkin huolimatta, että yhden ainoan syyslaidunnuspäivän aikana Pena onnistui hukkaamaan laitumelle sekä riimunsa että toisen etukenkänsä, olen tänään kovin iloinen ponista!

Satula lähti torstaina toppaajan matkaan ja palautuu toivottavasti ensi viikolla. Ei kovin radikaalia muutettavaa, leveys ok mutta villaa liikaa ja vähän väärässä paikassa jolloin satula jää kummallisesti keikkumaan selälle. Pena käyttäytyi kohtalaisen mallikkaasti koko sovitusretken, eli autoon pakkaamisen, "vieraan" tallin (Pena on siis asunut useampia jaksoja tuolla tallilla joten ei se oikeasti sille mikään vieras paikka ole), itse satulansovituksen ja takaisintulomatkan. Sen verran kuitenkin hermostutti että hilsettä pukkasi hirmuisesti pintaan ja yksi komea ruikulipaska piti kaaressa roiskuttaa karsinaan.

Tänään halusin ratsastaa vaikka nyt meillä on satuloita käytössä tasan nolla. Ensin ajattelin mennä kokonaan ilman, mutta sitten päätin kuitenkin laittaa pyllyni pehmikkeeksi paksun padi-tyyppisen huovan, jota yleensä käytän Immulla (jolla ei käytetä enää satulaa lainkaan voimakkaasti painuneen selkänsä takia). Ja miten paljon yksi huopa voikaan tehdä! Juoksutin Penaa hetken ensin, mutta koska se tuntui laiskalta ja vetelältä ennemmin kuin räjähdysherkältä, kiipesin pian kyytiin. Eikä oloni ollut yhtään kiikkerä! Menin molempiin suuntiin askellejit läpi, ja kyllä, myös laukkaa, käytännössä siis ilman satulaa, pelkällä huovalla ja vyöllä jossa ei ole lainkaan jalustimia. Ja oloni oli tukeva, ponini meni hyvin ja rennosti, ei ollut likikään että keikahtaisin, ja ihan tuli olo että täällähän voi todella ratsastaa! Tämä jos mikä on mainiota, näillä jatketaan niin pystyn edes kohtalaisen tehokkaasti liikuttamaan Penaa siihen saakka, että satula taas kotiutuu.

Pena on muutenkin ollut kovin tasapainoisen oloinen ja tuntuu siltä, että se on vähän kaivannut takaisin töihin kaiken vetelehtimisen jälkeen. Ja niin olen minäkin kaivannut!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kyydissä!

Ensin satulakuulumiset: niitä ei ole. Nyt alkavan viikon alkupuolella pitäisi selvitä jotain, saadaanko ko. sovittaja-toppaaja-muokkaaja tänne vai onko hänellä muualla niin paljon parempia asiakkaita ettei viitsi lähteä, vai pitääkö sitten lähteä metsästämään muokkausta muualta. Ilmeisesti isossa cityssä joku toinenkin tekee Sommereille jotain, joten jonkinlaista toivoa pidän yllä.

Mutta tänään päätin kuitenkin käydä Penan selässä. Ihan varsamaisella harjoituksella todella vain käydä kyydissä ilman vaatimuksia. Pena on ollut hyvin positiivisella mielellä aina kun olen liikutellut sitä maastakäsin, ja tuntunut siltä että se tekisi mielellään enemmän. Niin minäkin!

Juoksutin Penaa ensin molempiin suuntiin askellajit läpi, poni oli hyvin kuulolla ja rento ja rauhallinen. Satula näyttää päällisin puolin istuvan ihan hyvin, eikä se takapuoleenkaan tunnu mitenkään kiikkerältä, mutta jokin siellä on pielessä. Kiipesin selkään (huom. jalassani upouudet eli käytettynä ostetut ihka ensimmäiset nahkaiset ratsastussaappaani!) ja voi miten ponimaiselta Pena tuntui! Olen viime viikot keikkunut uuden tuntipuksuttajani Alexin kyydissä, ja vaikka Alex ei ole montaa senttiä Penaa isompi, se on kuitenkin hevonen rungoltaan. Pena tuntui lyhytkaulaiselta ja -runkoiselta, ja herkältä! Mutta jotenkin tosi pian tuli sellainen olo kuin olisi kotiinsa tullut. Muistin miten paljon tykkään Penaa ratsastaa.

Menin ihan vain pääty-ympyrällä muutaman kierroksen molempiin suuntiin kaikkia askellajeja, melko löysällä ohjalla enkä tosiaan vaatinut mitään, en edes asetuksia. Laukannostot ovat ne paikat, joissa satulan epäsopivuuden huomaa. Pena lähtee yhä vain lapa edellä sisäpohjetta vastaan ja laukkaan on vaikea lähteä. Kun se nostaa, laukka sujuu ihan hyvin mutta normaalia sen nostot eivät ole. Lopetin nopeasti kun kaikki meni hyvin, ja talutin loppukäynnit. Viivyin selässä ehkä kymmenen minuuttia, mutta olen ollut koko päivän hyvillä mielin, niin kivaa se taas oli! Kunpa saisin pian satulan kuntoon ja päästäisiin taas harjoittelemaan tosissamme.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Ilmalento ja edelleen ilman satulaa

Alkaa pikkuhiljaa mennä usko koko satulantoppausprojektiin eikä vain mahdu minun järkeeni tällainen "asiakaspalvelu", että toppaajan vastauksia saa odottaa viikkotolkulla ja useimmiten käy niin ettei mitään vastausta koskaan tule. Toppaajan piti tulla näille kulmille maanantaina, mutta kas kun kone jolla Sommer-satuloita levennetään ja kavennetaan oli juuri sopivasti rikki! No, kai se nyt on ihan kohtuullista odottaa puolitoista kuukautta yhtä saakelin villanlisääjää? Armonaikaa on annettu ensi viikkoon ja jos toppaaja ei ilmaannu, vaihdan firmaa. Todella paska mäihä kun näitä Sommereita ei huolleta ihan joka satulapajassa! On kyllä käynyt mielessä koko satulasta luopuminen, kun yksi valintakriteereistä oli nimenomaan vaivaton ja helppo muokkauspalvelu...

Joten Pena urheilee vain narunpäässä taikka irti, minä en ole niin hullu että kiipeäisin sinne ilman satulaa varsinkin kun poni on käytännössä vain seissyt puolitoista kuukautta. Koin jo komean ilmalennon liinan päässä eräänä sateisena iltana, kun juoksutin Penaa parin kavaletin kanssa. Ponissa oli virtaa niin että virinä vain kävi, ja kun se sitten kolautti jalkansa puomiin, se sai hyvän kimmokkeen nykäistä pään polvien väliin ja ladata kunnon pukkisarjan. Ei siinä mitään, olen tottunut sen kimpoiluihin, mutta nyt liikkeen äkäisyys jotenkin yllätti minut ja lennähdin liinan päässä eteenpäin ja hukkasin tasapainoni. Pena säikähti tai "säikähti" kompurointiani lisää ja lisäsi pukitteluun vitosvaihteen ja ampaisi liikkeelle, ja niin minä irtosin maasta. Lensin komeassa kaaressa kirjaimellisesti rähmälleni hiekkaan, polvi ja leuka edellä osuin maahan ja suu toki hämmästyksestä auki... Hiekkaa sylkien kömmin ylös, pyydystin läpättävä liina perässään juoksevan ponin ja sitten muuten mentiin laukkaa. Ja lujaa ja monta kierrosta. Kurinpalautuksen jälkeen minun kavalettiharjoitukseni ei enää tuntunutkaan Penasta niin pitkästyttävältä ja saatiin ihan kelpo suorituksia.

Fyysiset vauriot: melko vähäiset. Henkisesti: ego koki kolauksen. Onneksi kukaan ei nähnyt.

Olen ilmoittautunut ensimmäisiin estekisoihini sitten 15 vuoden! Ja ei, en Penalla, vaan uudella tuntipuksullani Alexilla. Kivaa välillä hypätä hevosella jonka kanssa ei koko ajan tarvitse pelätä henkensä edestä...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Iiihahaa

Iiiihahaa. IIIIIIIIHAHAAA. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIhahaa ja sitä rataa!

Raportti blogihiljaisuuden takaa on lyhyt: Penalle ei sovi satula, se on ollut viikkoja laitumella ja lihonnut käsittämättömän muodottomaksi. Satulasepästä sain puserrettua puolipakolla kommentin, että tulee tännepäin "joskus syyskuussa". No ai kun kiva.

Mutta läskistä viis, laidunelämän ja tekemättömyyden sivutuotteena Pena on kehittänyt valtavan eroahdistuksen. Hevoset muuttivat talvitarhoihin ja talliin pari päivää sitten, ja kolmen kopla, Immu, Pena ja uusi tulokkaani Alex ovat ryhtyneet aivan mahdottomiksi kiljukauloiksi. Kyllästyin siihen että hevosten välinen napanuora on noin kaksikymmentä senttiä, ja erotin koko köörin omiin tarhoihinsa. Ja voi hyvä jumala sitä huutoa. Joka jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu.

Ehkä se joskus loppuu, ennen kuin naapureilla menee hermo ja minä tulen hulluksi. Mutta helvetti, tällainen ei vetele.