Siitäkin huolimatta, että yhden ainoan syyslaidunnuspäivän aikana Pena onnistui hukkaamaan laitumelle sekä riimunsa että toisen etukenkänsä, olen tänään kovin iloinen ponista!
Satula lähti torstaina toppaajan matkaan ja palautuu toivottavasti ensi viikolla. Ei kovin radikaalia muutettavaa, leveys ok mutta villaa liikaa ja vähän väärässä paikassa jolloin satula jää kummallisesti keikkumaan selälle. Pena käyttäytyi kohtalaisen mallikkaasti koko sovitusretken, eli autoon pakkaamisen, "vieraan" tallin (Pena on siis asunut useampia jaksoja tuolla tallilla joten ei se oikeasti sille mikään vieras paikka ole), itse satulansovituksen ja takaisintulomatkan. Sen verran kuitenkin hermostutti että hilsettä pukkasi hirmuisesti pintaan ja yksi komea ruikulipaska piti kaaressa roiskuttaa karsinaan.
Tänään halusin ratsastaa vaikka nyt meillä on satuloita käytössä tasan nolla. Ensin ajattelin mennä kokonaan ilman, mutta sitten päätin kuitenkin laittaa pyllyni pehmikkeeksi paksun padi-tyyppisen huovan, jota yleensä käytän Immulla (jolla ei käytetä enää satulaa lainkaan voimakkaasti painuneen selkänsä takia). Ja miten paljon yksi huopa voikaan tehdä! Juoksutin Penaa hetken ensin, mutta koska se tuntui laiskalta ja vetelältä ennemmin kuin räjähdysherkältä, kiipesin pian kyytiin. Eikä oloni ollut yhtään kiikkerä! Menin molempiin suuntiin askellejit läpi, ja kyllä, myös laukkaa, käytännössä siis ilman satulaa, pelkällä huovalla ja vyöllä jossa ei ole lainkaan jalustimia. Ja oloni oli tukeva, ponini meni hyvin ja rennosti, ei ollut likikään että keikahtaisin, ja ihan tuli olo että täällähän voi todella ratsastaa! Tämä jos mikä on mainiota, näillä jatketaan niin pystyn edes kohtalaisen tehokkaasti liikuttamaan Penaa siihen saakka, että satula taas kotiutuu.
Pena on muutenkin ollut kovin tasapainoisen oloinen ja tuntuu siltä, että se on vähän kaivannut takaisin töihin kaiken vetelehtimisen jälkeen. Ja niin olen minäkin kaivannut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti