Penaponi

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mun poni on paras

Otsikossa olennainen.

Vähitellen alkaa tuntua siltä että haluan taas tehdä muutakin kuin nukkua. Tänään ratsastin vähäsen. Ollaan aika telakalta palaavan tuntuisia molemmat, poni ja minä, mutta koitan olla kaikessa armollinen. Etenkin itselleni. Käytännössä ratsastamaton poni ei voi olla samassa balanssissa kuin silloin kun sen liikkuminen on ollut säännöllisempää. Vaikka siis tämän vuoden ajan meidän säännöllisyys on ollut monen muun epäsäännöllisyyttä, mutta kuitenkin.

Iloitsen siitä, miten rennoin kasvoin Pena tulee kanssani hommiin, miten se ei piittaa pellolla pauhaavasta puimurista eikä seinärempan myötä muuttuneesta kenttänäkymästä. Miten se pärskii ja tuntuu siltä että liikkuminen tuo senkin kroppaan hyvää oloa. Miten mielellään se tekee. Miten levollinen se on kun hoidan sitä tallissa, miten sen ei ole kiire eikä tarve sohlata mitään ylimääräistä.

Laukka on aika kurjassa jamassa, siinä tekemättömyys paljastuu. Se on vähän kulmikasta ja jotenkin ponnetonta, ja koko kropan läpi tuleva rentous jäi ainakin tänään vain tavoitteeksi. Ei se mitään. Kyllä se sieltä taas löytyy kun jumpataan. Nyt en jaksa olla huolissani, olen vain iloinen siitä että Pena on, ja että sen kanssa tekeminen tuntuu taas kivalta.

lauantai 20. elokuuta 2016

Tapahtuneita tapahtumia

Lämmin kiitos vielä kaikille edelliseen kirjoitukseen tsemppaavasti kommentoineille!

Lyhyesti kirjaan ylös tässä kirjoitustauon aikana tapahtuneet pääkohdat:

Ilmalento nro 2. Ja esteillä taas. Harjoiteltiin kuivahautaa ja Yön musta kimo oli ollut siinä kiikun kaakun että meneekö se yli vain ei, mutta muutaman kiellon jälkeen se kuitenkin selviytyi vetohevosen avulla haudasta yli. Sitten kun hauta oli osana pientä rataa, toin hevosen paineella sitä kohti ja hevonen teki opettajan sanoin apinaloikan - jarrutus esteen juureen ja järjetön loikka selkä köyryssä yli ja nasta lautaan. Minä irtosin korkealle, tajusin että nyt tärähtää ja laskeuduin nurmeen persaus edellä ja pää viimeisenä, ikävästi taakse retkahtaen. Mukaani sain jalustimen hihnoineen päivineen (tämän vuoksi niitä jalustinkoukun päissä olevia lukkoja ei kuulu taittaa kiinni!). Ratsuni sen sijaan kiihdytti komeaa laukkaa jalkapalloareenan kokoisen nurmikentän ympäri, rykäisi aidasta läpi ja kaahasi kilometrin matkan talliin - vain jotta se haettaisiin sieltä takaisin saman tehtävän pariin. Nythän se vasta näytti heränneen, totesi ope kun olimme hetken keräilleet itsejämme ja suoritimme saman radan uudestaan. Näköjään tätä ratsua pitäisi aina laukkuuttaa vaahtohiessä vapaana ympäri kylää ennen kuin sen saa oikeasti avuille. Ei ole tämä tyyppi yhtä kohtelias kuin se ilmalento nro 1 -ratsu!

Jäihän siitä taas hiukan jännitystä, mutta armoa ei tunneta ja seuraava koitos samalla areenalla oli sitten meikäläisen ensimmäiset estekilpailut. 80 cm iloisessa vesisateessa, kahdeksalla virhepisteellä kun kisavilliintynyt valkoinen ei taaskaan oikein ollut avuilla. Virhepisteistä huolimatta olin ja olen edelleen itseeni supertyytyväinen. Siellä minä kisasin esteitä ilman pelkopeikkoa olalla.

Ykkösesteeltä ei pudotusta vaan reipas turvaväli puomeihin...





Lentävä valkoinen lihapulla!
Hatunnosto ja kiitos kuvista Henskun valokuvaus - tuolloin todella tuli vettä kuin saavista kaataen, en mitenkään tajua että joku jaksaa kuvata 70-ja-jotain -lähtijän luokkia noissa olosuhteissa!

Sama valkoinen lihapullahevonen joutui nutturoitavaksi estekilpailuja seuraavana päivänä ja lähdimme hakemaan estehevosen ensimmäistä koulukisatulosta luokasta he B:3. Tämä oli minun ensi kertani kakkostason kisoissa, kahden tuomarin edessä. Radasta ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville - tiesin jo verryttelyssä että laimeaksi jää koska en saanut hevosta niin hyvin läpi kuin olin toisinaan treeneissä saanut. Tämä valkoinen on melko mukavuudenhaluinen kaveri, se menee hyvin kaksi-kolme askelta ja heittääntyy sitten taas vasten ratsastajan apuja, kanna sää. En saanut siihen verryttelyssä sähköisyyttä joten itse suorituskin jäi tasaiseksi puurtamiseksi. Prosentteja 62,614% ja sijoitus neljänkymmenen lähtijän luokassa jossain puolenvälin paremmalla puolella. Tuomareilla oli keskenään aika isot näkemyserot, toinen arvosti yli 63% edestä ja toinen niukin naukin 61%.

Olin ilmoittautunut seuraavalle päivälle vielä he A -luokkaan, mutta peruin starttini. Olin oikeastaan tehnyt päätöksen perumisesta jo pitkälti ennen tuota tahmakkaa B-rataa, koska koin ettei ole järkeä lähteä vääntämään A:ta jos jo B:n tehtävät tuntuvat nihkeiltä. Toisekseen A:n startti olisi ollut viikon ainoana vapaapäivänäni, ja tuo edeltänyt koulukisapäivä oli sellainen kuiviin imevä aikatauluhelvetti: Kuudeksi aamutalliin, puoli kahdeksaksi letittämään ja laittamaan omaa ratsua, verryttely, kisäsuoritus, hevonen pois, kakkoshevosen liikutus, ja päälle kahdeksan tunnin työnakki kisakansliassa. Liki itkua tihrustaen pyysin iltakahdeksalta päästä kotiin että ehtisin edes nähdä lapseni sen päivän aikana. Yhtään en katunut etten lähtenyt seuraavana päivänä kisaamaan - joillain asioilla vain ei ole hintaa.

Estekisastartteja oli jonossa enemmänkin, mutta sairasloman myötä ne peruuntuivat. Sen verran voimakasta on väsymykseni, etten jaksa olla edes harmissani.

torstai 18. elokuuta 2016

Joku raja

Jokaisella on rajansa. Toiset ovat viisaampia niiden hahmottamisessa ja toiset eivät opi sitten millään, vaikka ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun niitä rajoja käydään kokeilemassa.

Minä väsyin.

Minulla on huima motivaatio opiskella ja tehdä ja kehittyä ja päästä eteenpäin, mutta kun jaksaminen loppuu, se loppuu. Olen painanut hurjia päiviä koulussa ja hoitanut siihen päälle kodin ja lapsen ja hevoset kotona. Sitten tuli viikon loma jonka nukuin, nukuin, nukuin. Yhden ainoan kerran jaksoin ratsastaa Penalla, vaikka se jos mikä on minulle tärkeää. Ja kun olisi pitänyt palata takaisin kouluun elpyneenä ja virkistyneenä, sain sydämentykytystä ja ahdistusta - ei en jaksa, ei en selviä. 

Lääkäriltä tuli kolmen viikon sairaslomalappu. Nyt minä sitten huilaan lääkärin määräyksellä kun en muuten osaa tai pysty. Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu.