Penaponi

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kolmen kombo

Sinivalkoinen, satavuotias Suomi jota säiden herrakin juhlisti, ja punainen paholaiseni näin kilttinä! Mikä mahtava itsenäisyyspäivä!


Todentotta, olen videolla ratsailla ja radalla. Kuuden reippahan kierroksen jälkeen voidaan jo kävellä niin että uskallan hetkeksi irrottaa toisen käteni ohjasta...

Aikomukseni on toteuttaa niin kauan kuin kelit sallivat kolmen komboa viikkoliikutuksissa: yksi päivä koulua kentällä, yksi päivä puomeja/esteitä kentällä ja yksi päivä "maastoa" eli radalla. Oletusarvona toki se että pääsen kolmesti viikossa selkään! On melko todennäköistä että ennemmin tai myöhemmin tulee taas jäätikkökelit jotka pakottavat hipsuttelemaan käyntiä, joten nyt haluan keskittyä kunnolliseen perusliikkumiseen ja rentoon, sujuvaan liikkeeseen. Kokoamista ja temppuja sitten taas keväämmällä.

Pena on ollut oikein mainio. Hiukan villi ja pinkeä, mutta silti mainio. Viime viikolla se hyppäsikin ilman mutinoita, vaikka edellinen estekerta meinasi olla ihan fiasko kieltoineen 40 cm esteelle. Ja radalla se on myös malttanut käyttäytyä. Olen laittanut siltä korvat kiinni ja se tuntuu leikkaavan pienen siivun tuijottelusta.  Ensimmäinen kierros on pikkupiffiä ja pälyilyä, mutta kun saadaan hiukan latua alle ravissa niin ylimääräinen sätkyily jää.

Tosin yksi apinamuuvi esitettiin jokunen viikko sitten, kun meille oli tullut ratsastusseuraa naapurista. Naapurin hevonen oli vielä trailerissa ja Pena kävi kuumana tallin käytävällä, puoliksi varustettuna, satula selässään ja suojat jaloissa. Menimme sitten naapurin kanssa rehuhuoneeseen säätämään naapurin uusia suitsia ulos pakkauksestaan ja jätin Penan siihen käytävälle hetkeksi valvomatta. Kun kuulin kolinoita ja palasin katsomaan, mitä Pena puuhaa, niin eipä ollutkaan koko Penaa missään. Se oli avannut vetosolmunsa (on hyvin hyvin taitava siinä) ja poistunut. Siellä se laukkaili pitkin pihaa, häntä tötteröllä, kahden ja puolen tonnin Amerigo löysällä mahavyöllä selässään, riimunnaru jaloissa lepattaen. Välillä se tallasi narun päälle ja silloin ikävästi nyppäsi nenältä, mutta vauhtia se ei hidastanut lainkaan... Eikä pienintäkään aikomusta antaa kiinni. Lopulta sain sen jaakattua kentän nurkkaan ja ninjahyppyjen ja ärräpäiden avulla pidettyäkin siellä kunnes se lopulta myönsi tappionsa ja antoi ottaa kiinni. Aaargh että nousi savu korvista! Ellei satula olisi ollut niin höllästi kyydissä, olisin antanut lisää vauhtia mokomalle kesselille. Onneksi naapurilla on vähän samanhenkinen punainen ruuna niin sen suuremmin ei tarvinnut hävetä tätä välikohtausta.

Eväillä
Itsenäisiä aikoja itse kullekin!

tiistai 21. marraskuuta 2017

Marraspuuhia

Marraskuusta alkaa olla jo aika tukeva niskalenkki. Kuran ja pimeän marmatusta riittää mutta ne nyt vain syövät jaksamista. Plits pläts vaan.

Meidän kuulumiset ovat aika vähäiset. Pena alkoi ilmoitella että olisi aika psylliumille, ja sitähän sitten syötiin. Olen oppinut lukemaan sen oireita: kun suolistossa on jotain ylimääräistä, se käy levottomaksi kun harjaan sitä oikealta kyljeltä ja etujaloista. Se nostelee etujalkojaan kun harjaan niitä, ja "äärimmäinen" vinkki on heilauttaa häntää kun harja käy mahan alla. Ratsailta se tulee hiukan nihkeäksi liikkumaan eteenpäin laukassa. Pieniä merkkejä, mutta ne häviävät aina kuurin jälkeen. Nyt tällä kerralla oli lisänä myös satunnaiset löysät lannat jotka sotkivat vähän häntää. Todella epätyypillistä Penalle, sillä on yleensä aivan kiinteää lantaa. Nyt on taas häntä siisti ja kakkapallerot kunnollisia. Syötin kahdeksan päivän kuurin jauhemaista psylliumia (n. tuplat siitä grammamäärästä mitä purkin kylki ohjeistaa), se upposi hyvin löysän mash-vellin mukana.

Olen koittanut päästä ratsastamaan kahdesti viikossa. Paras pitää tavoitteet tarpeeksi matalalla, silloin niihin voi yltää! Lisäksi Pena on liikunut talutuksessa ja vapaana kentällä. Treenit ovat olleet maltillista perusratsastusta, hyvää eteen-alas -verryttelyä, temponmuutoksia ja hiukan avoja ja väistöjä. En juuri ole koonnut Penaa vaan koittanut ratsastaa sen matalla niskalla isoon, letkeään liikkeeseen. Tarha on niin märkä ettei se liiku siellä mihinkään, siksikin on tärkeää koittaa nyt vain pitää sen keho notkeana.

Kerran olen mennyt puomeja ja pientä ristikkoa, ja se oli taas yksi leipää ja sirkushuveja -ohjelmanumero. Pena kielsi armottomasti tuolle 40 cm korkealle ristikolle. Ensin jäätävä kiihdytys kohti estettä ja kun vähän otin ohjasta ja sanoin hoooo niin liinat täysin kiinni. Tulipa sitten tehtyä aika monta toistoa ennen kuin päästiin tuon hurjan esteen yli muussakin askellajissa kuin käynnissä... En jaksa ymmärtää, mikä siinä pikkuesteen ylittämisessä voi olla niin tunteita kuumentavaa ettei sitä voi suorittaa ilman tällaista sirkuspelleilyä. Itse olin tuon session jälkeen aivan hikimärkä ja pohkeitani kirveli estejalustimien jäljiltä viisi päivää myöhemminkin. Ratsastuskunto: uudelleen rakentumassa!


Koittakaahan jaksaa marraskuu loppuun, ehkä talvi vielä tulee!

perjantai 3. marraskuuta 2017

Pikkuisen parempi ihminen

Hevoset ovat maagisia. Hermojaraastavia ja kalliita pitää toki myös, mutta ei ole valuuttaa jolla mitata sitä mitä ne antavat.

Nyt kun olen sekä uhmaikäisen tahtoikäisen että viisiviikkoisen vauvan mutsi, olen joutunut tekemään pienen reality checkin. Arki sujuu siten että valitsen joka päivä, teenkö pakolliset tallityöt vai yritänkö mennä ratsastamaan. Molempia en voi saada, en ainakaan juuri nyt.

Vauva on vielä melko rytmitön, vaikkakin perustyytyväinen ja mukavasti nukkuva, mutta vielä en voi luottaa siihen että se ottaisi pitkät unet tiettyyn kellonaikaan. Ja kun tuo uhmaikäinen tahtoikäinen ei nuku päiväunia ja vaatii huomiota ja kaipaa leikkiseuraa, niin kombon hallitseminen yhdelle ihmiselle on enemmän kuin tarpeeksi. Karsinoiden siivouksen ja heinärallin siinä pystyy viekkaudella hoitamaan, mutta sitten hiekkalaatikon reuna jo kutsuu. Jos haluan ratsastaa, jää pakolliset tallityöt miehelle, joka taas ei ehdi harrastaa omiaan tai tehdä muita kotihommia vapaa-ajallaan. On tingittävä ajasta satulassa, reiluuden nimissä.

Mutta kun jonain päivänä pääsen ja ehdin ratsastamaan, olen kuin uudestisyntynyt. Siksi tarvitsen sitä. Jaksan enemmän arkea kun saan välillä mennä omaan kuplaani hevosen kanssa. Tänään oma kupla oli puolituntinen kovalla kentällä pääosin käyntiä työskennellen. Ja ihan kuin Penakin olisi onnellinen kun pääsee hiukan töihin. Oli vaan niin hyvä fiilis.

Ja vielä skoolaan naisen vartalon ihmeellisyyksille. Tiedän että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita palautumisen suhteen, mutta minua jälleen kerran ällistyttää nopeus jolla keho normalistoituu niin valtavasta mullistuksesta kuin raskaus ja synnytys! Minä kannoin viikkoa yliaikaiseksi yli nelikiloisen lapsen, synnytin sen ilman taisteluvaurioita, kävelin ja istuin heti synnytyksen jälkeen kuin ei mitään. Kaikki loppuraskauden vaivat ja kivut jäivät sairaalaan. Nyt kehoni ruokkii tuota pientä ihmistä ja tuntuu taas liki normaalilta, maitomeijereitä lukuunottamatta. Joitain ylikiloja on, mutta toistaiseksi ne ovat hävinneet kahden kilon viikkotahtia ilman että olen millään muotoa ajatellut asiaa. Ja ratsaille palasin 2,5 viikkoa synnytyksen jälkeen ja nyt viiden viikon kohdalla menen jo harjoitusravia eikä se tunnu mitenkään epämiellyttävältä. Hieno, arvokas kehoni.

torstai 19. lokakuuta 2017

Takaisin satulaan



Miten tuttu näkövinkkeli!

Kaksi ja puoli viikkoa synnytyksestä ja palasin ratsaille. Keskivartalo on vielä aika kaurapuuroa, mutta milläs muulla lihakset vahvistuisivat uudelleen kuin käyttämällä niitä! Ei tässä nyt mistään treenaamisesta voi puhua, mutta alku mikä alku.

Olen tosi onnekas kun selvisin (tästäkin) synnytyksestä niin vähin vaurioin. Tai oikeastaan tässä synnytyksessä ei vaurioita tullut senkään vertaa kuin esikoisesta, vaikka tyttökakkonen olikin yli nelikiloinen. Oloni oli heti ihan normaali enkä tarvinnut lainkaan edes särkylääkkeitä synnytyksen jälkeen. Ylimääräisiä kiloja tosin on, viime punnituksella 9 kg. Niistä huolimatta nousin Penan selkään eivätkä sen polvet ihan notkolleen painuneet.

Penalla on perus syysvilli, höystettynä sillä ettei se tehnyt mitään ainakaan kolmeen viikkoon tuossa kuun vaiheessa. Aloitin sen kanssa puuhailun muutamalla juoksutuksella, joissa se meni pomppuloikkaa ensimmäisen vartin ja vasta sitten alkoi liikkua jotain tunnistettavaa askellajia. Eilen talutin sitä radalla ja sekin tahtoi olla aika eksoottista pomppimista ja puhinaa. Ratakierroksen jälkeen laskin sen kentälle irti ja siellä se juoksi yksikseen kenttää päästä päähän vaikka kuinka pitkään ennen kuin vanne lakkasi kiristämästä päätä.

Sen verran minulla on ratsastuskunnossa petrattavaa, että juoksuttaminen saa kuulua ohjelmanumeroon vielä jonkun aikaa aina ennen kuin selkään nousen. Tänään oli tarkoitukseni vain kävellä ja kokeilla, miltä selässäolo tuntuu, mutta koska se ei tuntunut miltään, otin vähän raviakin. Penalle pisteet käytöksestä, se oli kuin mikäkin alkeisratsu, hidasti heti kun minun tasapainoni heilahti. Olin niin onnellinen siellä selässä!

Kaikkinensa olin raskauden vuoksi ratsastamatta hiukan vajaa 4 kuukautta. Ratsastin raskausviikolle 27 asti ja nyt tosiaan palasin satulaan 19 päivää synnytyksen jälkeen. Ei voi kuin ihmetellä naisen kehoa ja sen palautumiskykyä!

perjantai 6. lokakuuta 2017

Uusi huomen


Syyskuun viimeisen päivän aamuna meille syntyi toinen tytär.

Arki hakee hetken paikkaansa, mutta oma vointini on erinomainen ja tuskin maltan odottaa paluuta satulaan!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Yksi pykälä eteenpäin

Aloitin vuoden alussa SRL:n valmentajakoulutuksen, joka antaa tittelin 1-tason valmentaja (löyhästi lajisuuntautuen valitsemaansa lajiin).

Viime viikolla (täydessä kaatosateessa...) annoin valmennusnäytön, sain sen hyväksytysti läpi ja lähetin liitolle toimihenkilöanomuksen. Tänään tuli sähköpostissa liitolta onnittelut, että minulle on myönnetty hakemani 1-tason valmentajalisenssi, suuntautumisena kouluratsastus. Niin on yksi ammattinimike plakkarissa lisää!

Valmentajakoulutus kattoi mielestäni melko laajasti etenkin kilparatsastukseen tähtäävän henkilön valmentamista. Painotus oli vahvasti siihen suuntaan, että ratsastaja on urheilija, ja hänen psyykettään ja fysiikkaansa tulee vahvistaa kuten urheilijan. Sinällään en tiedä, onko se vielä 1- ja 2-tasolla kilpailevalle henkilölle kovin relevantti lähtökohta, kun itse ainakin miellän sen tason kilpailemisen lähinnä hupailuksi. Toisaalta kilpaurheilija rakennetaan ihan sieltä alkuportailta asti, joten siltä kantilta katsoen on hyvä että kilpailemiseen suhtaudutaan tosissaan. Ykköstason valmentajan katsotaan kuitenkin olevan pätevä nostamaan valmennettaviaan ykköstasolta kakkos- ja kolmostasolle saakka.

Koulutukseen kuului mm. ihmisen fysiologiaa (hermolihasjärjestelmä, verenkierto- ja hengityselimistö, herkkyyskaudet, kasvu ja kehitys...), tietoa taidon oppimisesta, fyysisen harjoittelun perusteita (joita reenattiin itse ohjauksessa kuntosalilla!) ja toki koulu- ja esteratsastuksen perusteet ja valmennusharjoituksia itse valmentaen sekä toisten harjoituksia seuraten ja kommentoiden. SRL:n kilpailujärjestelmää ja lajikohtaisia kilpailusääntöjä käytiin myös läpi joka kantilta. Puhuttiin oppimisen perusteista sekä psyykkisestä valmentautumisesta, valmentajan arvoista, etiikasta ja työhyvinvoinnista (huikea puhuja Mia Stellberg, jos vain jossain on mahdollisuus häntä kuulla niin suosittelen lämmöllä! Kahdesti olen päässyt hänen esityksiään seuraamaan ja on kyllä kovan luokan ammattilainen).

Ihmisurheilijan ohessa toki käytiin läpi myös ratsukon toista osapuolta, hevosurheilijaa, ja sen fysiologiaa, ruokintaa ja hyvinvointia kahden eri eläinlääkärin johdolla. Myös antidoping-asiat olivat aika laajasti esillä. Itselleni kaikkein antoisimpia olivat istuntademot sekä erityisesti Sari Pakulan luento ratsastajan kehonhallinnasta - olisin voinut kuunnella häntä viikon putkeen! Saimme ohjausta satulansovituksen perusteisiin kädestä pitäen, superhyödyllistä. Lajisuuntautumisesta riippumatta jokainen opiskeli myös esteradan rakentamista sekä puomi-, kavaletti- ja estevälejä, ja käsiteltiin myös estetehtävien merkitystä kouluratsukolle. Valmentajalisenssin saaminen edellyttää myös voimassaolevaa ensiapukorttia.

Tietoa ja taitoa on siis taas kartutettu ja syvennetty vanhaa osaamista. Oppimisen jano kasvaa koko ajan, enkä usko että jään laakereilleni lepäämään kouluttautumisen suhteen nytkään. Kunhan tämä perheenlaajennusprojekti saadaan tässä onnellisesti suoritettua niin tiedän että pää vetää taas töihin ja uusiin haasteisiin. Vierivä kivi ei sammaloidu!

maanantai 21. elokuuta 2017

Kevyt, kallis taakka




Voi olla että se on kesävelttouden aikaansaamaa, tai sitten voi olla, että Pena ymmärtää, kuinka kallista lastia kuljettaa selässään. Ainakin se astelee tasaisesti ja rauhallisesti kun pieni kyytiläinen ratsastaa. En tiedä, tuleeko Penasta ikinä oikeaa lastenponia, tuskin, mutta tässä vaiheessa tämä riittää. Ja pieni kyytiläinen toivoo todella määrätietoisesti itselleen pienempää ponia (mm. automatkoilla: Katso äiti tuolla olisi minulle juuri sopiva poni! Lainataan traileri ja mennään hakemaan se!), joten ehkä meidän täytyy lähiaikoina laittaa haku päälle ihan aikuisen johdolla...


Aloitin äitiysloman. Pötsin koosta päätellen alkoi olla jo aikakin. 

maanantai 14. elokuuta 2017

Taas mentiin

Kuten uhosin, pikkukisaturneemme ei jäänyt yksiin harjoituskisoihin vaan tiemme vei (edellisen menestyksen innoittamana, toki) seuraaviin karkeloihin heti saman viikon sunnuntaina. Yhdistetyt este- ja kouluharjoituskisat taas mukavan lyhyen matkan päässä, joten ilmoitin Penan ja Roosan 50 cm esteluokkaan ja pienestä nurinasta huolimatta myös he B:3 -luokkaan.



Treenit vedettiin löysin rantein - yksi huilipäivä edellisten kisojen jälkeen, lähinnä siksi ettei muumiksi paisunut omistaja vaan jaksa kaikkea. Sitten ohjasajoin yhtenä päivänä ja totesin että suoruuden eteen saa tehdä maasta ihan yhtä paljon hommia kuin selästäkin. Roosa kävi ratsastamassa kerran, mentiin kouluohjelma läpi kahteen kertaan ja lähinnä taottiin kuskin päähän nelikaarisen sijoittelua. Helppo B:3 on aika tylsä pitkän radan ohjelma ilman keskiaskellajeja (käyntiä lukuunottamatta) joten sinällään harjoittelua se ei vaatinut kun Roosa on sitä startannut aiemminkin. Ja Penan käytöksen varaan jäi kaikki onnistumisen ja epäonnistumisen mahdollisuudet. Ihan viimeisen voitelun kisoja edeltävänä lauantaina suoritti jälkikasvuni, josta on tämän kesän aikana kuoriutunut todellinen hevostyttö! Joka päivä pitäisi Pena hakea harjattavaksi ja kavioiden puhdistukseen (!!), ja nyt myös ratsastamisen makuun on päästy.

Sitten itse kisapäivään.

Meillä oli huippureissu, kaikki sujui tosi lutvikkaasti, Pena oli viisas ja helppo käsitellä. Täytyy siis korostaa että reissussa meitä oli minä, liki viimeisilläni raskaana, Roosa, ja 3,5-vuotias tyttäreni. Aikataulumme oli laadittu sillä lailla fiksusti että luppoaikaa ei ollut mutta ei tullut kiirekään.

Esteluokka oli ensin. Kahdeksan hypyn yksinkertainen rata, värikkäät puomit ja johteita. Pena meni yli kaikista?! Jännittynyt se oli, pohkeen takana eikä hyvää rytmiä löytynyt, Roosakin ratsasti todella varmistellen. Penaan ei voi hirveästi laittaa painetta eteenpäin, koska silloin se vielä todennäköisemmin töppää esteelle, ja jos se jännittää, se ei itsekään hae sujuvaa, etenevää laukkaa vaan jää pupulaukkaamaan paikalleen. Yksi pudotus tyyliarvosteluluokassa tiesi neljää miinuspistettä, ja tällä tuloksella sija oli 5/5. Mutta oltiin molemmat, ratsastaja ja minä tyytyväisiä Penaan. Sen elämän toinen esterata kisatilanteessa ja se meni yli kaikista, aivan super tälle hevoselle!

Koululuokan alkuun oli sen verran aikaa, että ehdittiin rauhassa vaihtaa koulusatula ja käydä vessassa. Sitten ihan lyhyesti ravia verryttelykentällä ja sen jälkeen Roosa ja Pena saivatkin jo mennä valmistautumaan itse kisakentän ulkopuolelle. Rataa sai kiertää ulkokautta suoritusten aikanakin ja siinä mahtui hyvin tekemään verkan loppuun. Loivaa avoa kaikissa askellajeissa ja pelottavuuksien esittely kaikista mahdollisista suunnista. Sitten radalle. Pena näytti ok:lta, tuntui kuulemma tosi jännittyneeltä, mutta siitä huolimatta se liikutti jalkojaan ja selkäänsä ihan kiitettävästi, oli ainakin jonkin verran tuntumalla eikä sillä ollut panikoitunutta ilmettä vaan se teki kuuliaisesti mitä pyydettiin. Ja meni ihan joka nurkkaan!

Laukkavoltilla

Ohops, vähän kantaten kulmassa

Lyhenee, lyhenee...

Käyntiä

Lopputervehdykseen matkalla

Hienot!

Todistettavasti on oltu tuomarin auton edessä tervehdyksessä!
Kun kuultiin tulokset, 65,227% ja siinä vaiheessa luokan toiselle sijalle, oltiin tosi tyytyväisiä ohjelmaan ja prosentteihin, mutta ei uskottu toisen sijan pysyvän. Luokassa oli kymmenen lähtijää ja minulle useampi tuttu ratsukko, joiden osasin odottaa tekevän tyylikkäät suoritukset. Suoritettiin loppukeventelyt, hevosen purkaminen, peseminen ja koppiin lastaaminen. Kuunneltiin väliaikatuloksia ja edelleen toisena! Jäljellä oli kaksi ratsukkoa joiden suoritukset mentiin katsomaan. Tosi tyylikkäät radat ja olin aika varma että molemmat pyyhkäisevät Penan ohi ja jäädään neljänsiksi, ensimmäisiksi ei-sijoittuneiksi. Vaan väärässä olin. Pena ja Roosa pitivät kakkospaikkansa loppuun saakka ja niin Roosa pääsi kunniakierrokselle, tosin ilman hevosta.

Huikeeta! Olen soikeana onnesta!




Kamerani huusi akkua koko ajan joten en uskaltanut videoida koko rataa. Yritin ensin ottaa pari kuvaa mutta ne olivat onnettoman epätarkkoja. Loppuradan päädyin videoimaan, jäi sentään jotain liikkuvaa kuvaa muistoksi.

En osaa pukea sanoiksi sitä ylpeyttä jota koen Penasta. Se on (jälleen) ylittänyt kaikki odotukseni fiksulla käytöksellään. On se vaan!

PS. Kun ähkin ja puhkin ison mahani kanssa Penalle kuljetussuojia jalkaan kisapaikalla, viereisen auton kuljettajarouva sanoi: "Meinasin tässä ruveta valittamaan kuinka sattuu selkään, mutta kun katson sinua siinä niin enpä taidakaan sanoa mitään!"

perjantai 11. elokuuta 2017

The art of spooking



Tuli Facebookissa vastaan tämä, ja totesin että juu, Penalla on koko repertuaari hallussa. Taitava poika!

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Shokkiuutinen: Pena kisoissa!!

Nyt kun olen itse siirtynyt hetkeksi vain ponimammailemaan ja Penalla on oma stunt-kuski käytössä, voin keksiä kaikenlaista jännää iltapuhdetta. Kuten ilmoittaa ratsukon naapurikylään harjoitusestekisoihin...

Pena ei ole koskaan käynyt estekisoissa. Se spuukailee kotonakin ajoittain tuttuja ja "blankoja" puomeja ja tolppia, ja kuten edellisestä päivityksestä voi lukea, ei aina toimi ihan niin kuin toivoisi. Edellisen treenikerran jälkeen otettiin toisto samoilla harjoituksilla: nyt ei ollut paarmoja mutta sen sijaan lopputreenistä taivas kirjaimellisesti aukeni ja vettä tuli niin ettei kenttä enää ollut hiekkaa vaan suuri järvi. Olosuhteet ei siis taaskaan olleet ihan ihanteellisest Penalle, joka halusi kääntää pyllyn vasten sadetta ja jäädä siihen. Mutta nyt se oli jo paljon vastaanottavaisempi, ja pidettiin toistot ihan minimissä. Muutama kiukkukielto, mutta kun se jokin naksahti kohdilleen, Pena meni pyydetyt tehtävät tosi kivasti ja tippaakaan epäröimättä.

Tällaisilla viimeistelyillä lähdettiin sitten kokeilemaan kepillä jäätä ja pakattiin Pena autoon ja ajettiin kisoihin. Todellakin rima tarpeeksi matalalla: Pena oli ilmoitettu puomiluokkaan (jossa oli, kiitos kisajärjestäjälle, eroteltu juniorit ja seniorit omiksi luokikseen!) ja 50 cm esteluokkaan. Kisapaikalle tullessa Pena pällisteli talutuksessa kaikki mahdolliset objektiivit polvet notkuen, ja kysyinkin siinä heti järjestäjältä, saanko tarvittaessa mennä kesken radan taluttamaan ratsukkoa jos meno hyytyy jännityksen takia. Lupa heltisi.

Mutta mitä vielä! Pena ja Roosa verkkailivat hetken, Pena alkoi hengittää, kyttäsi vain yhtä kulmaa mutta selvitti verkassa puomit ja muut härpäkkeet kunnialla. Omalla vuorollaan meni radalle sisään itse (!!! Yleensä tässä viimeistään tulee ongelmia kun pitäisi vaihtaa turvallisesta verkasta jännittävälle kisa-areenalle) ja Roosa kävi edellisen ratsukon suorituksen aikana näyttämässä Penalle muutamat johteet. Menin narun kanssa kentän keskelle valmiina auttamaan jos Pena ei aikoisi ylittää ensimmäistäkään puomia, mutta se mennä sutkutteli koko radan ravissa ilman epäröintiä. Juu jännittyneeltä se näytti, mutta ei istahdellut kesken kaiken ja ravi meni myös eteenpäin, ei pelkästään ylös. Tällä suorituksella Pena ja Roosa voittivat luokkansa, jossa oli vieläpä tyyliarvostelu!


Seuraava koitos oli 50 cm, jossa oli sitten jo mukana niitä johteellisiakin esteitä. Verryttelyssä Roosa otti kaksi hyppyä ristikolle ja kaksi pystylle ja Pena meni mukisematta, joten jätettiin siihen. Sitten omalla vuorolla radalle. Laukassa ensimmäiselle esteelle... ja töks. Kielto. Ajattelin että jasso, tähän se sitten jäi. Roosa käytti aikaa siinä esteen edessä, otti sitten isolla tiellä uuden lähestymisen, hiukan lisää painetta ja Pena meni yli. Kakkoselle tuli vähän hassu hyppy ja ristilaukassa alas, mutta kaarteessa laukan korjaus ja sen jälkeen lähti homma sujumaan. Perusradan kahdeksan estettä meni yli ilman mutinoita, sujuvassa laukassa, hypyt lähti hyvistä paikoista, ei tullut villikointia esteiden jälkeen... Se näytti ihan esteratsastukselta! Jopa ne kaksi pelättyä värikästä isojohteista estettä menivät yli, vaikka Pena alkoikin jarrata niitä kohti ja hiukan kiemurrella. Ponimamma oli ällistynyt ja vähän liikuttunutkin, ja sai peräti 4 sekuntia videokuvaa radasta kunnes kännykkä huusi että muisti täynnä.

Kielto ja kiireetön uusi yritys toivat yhteensä 6 virhepistettä joista siis kaksi yliaikaa, ja näinollen luokan jumbosija. Lähtijöitä oli huikeat kolme kappaletta. Aivan sama, meille Penan rata oli uskomaton saavutus ja leijun tässä tunteessa vielä pitkään. Kiva olisi ollut saada jatkaa uusintaan perusradan jälkeen, ja sitten taas toistaalta, ihan mahtia että loppurata meni hyvin ja sai lopettaa ehdottomasti hyvillä mielin.

Saattaa olla että osasyyllinen Penan levollisuuteen olivat korvatulpat, jotka laitoin sille jo kotona. Kun ei ihan kaikkea kuule, ei ihan kaikesta tarvitse olla niin huolissaan. Kyllähän sille puski pieni jännähiki päälle, vaikka ei todellakaan rankasti verrytelty, päinvastoin, ennemmin vain oltiin ja aistittiin atmosfääriä. Mutta ilme pysyi koko ajan levollisena ja rentona.

Kotoa lähdössä. Näin paljon Pena arvostaa korvatulppiaan
Yhtä kaikki, olen hirmu onnellinen. Ja koska nälkä kasvaa syödessä, tämä pikkukisaseikkailu ei jäänyt tähän...

PS. Juttelin verkassa toisen "poniäidin" kanssa. Heillä oli älyttömän upea kuusivuotias C-welsh joka kekkuloitsi alkuun omiaan ja kyttäili ja stoppaili ja sitten ykskaks alkoikin toimia niin kuin piti. Se on jännä miten welsh-ihmisten kanssa ei tarvitse selittää tiettyjä asioita, he vain ymmärtävät. Miten paljon samaa Penassa ja tässä pienemmässä welshissä olikaan! Tämän toisen ponin omistaja kehui Penaa upeaksi (ja minä röyhistelin rintaani), ja samalla puhuttiin siitä, miten nuo herkät otukset vaativat kuitenkin jämerän auktoriteetin, jotta niiden on hyvä olla. "Mutta se ei voi olla sellaista päälleliimattua", sanoi tämä toisen ponin omistaja. "Sitä auktoriteettia joko on tai ei ole ihmisessä. Nuo valitsee kenen kanssa ne toimii."

Enpä voisi olla enempää samaa mieltä.

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Tuhma, tuhmempi, Pena

Eipä ollut Penan päivä tänään ei. Ilmankosteus jossain 85 %, auringonpaiste ja heinäkuu tarkoittaa paarmarallia laitumella, josta kävin juoksujalkaa niin nopeasti kuin 32-viikon raskausmahaltani kykenin hakemassa nelipäisen lauman sisään ja suihkun kautta karsinoihinsa turvaan.

Oli vaan sovittu Roosan kanssa estetreenit sille kellonlyömälle, joten Pena joutui tämän alkusuihkun ja varustamisen kautta harmikseen takaisin ulos paarmasyötiksi. Penalla ei ole tapana harmejaan peitellä vaan sehän ilmoitti ensin ettei kävele vaan piffaa, ja kun sanottiin että okei ravataan sitten, niin se heitti liinat kiinni eikä mennyt enää mihinkään. Alkoi olla aistittavissa sellaista totaalinaksahdusta jossa rynnätään silmittömästi johonkin suuntaan ja pyritään ratsastajasta eroon, joten kävin auttamassa ratsukon maastakäsin liikkeelle. Vähemmän nätisti sanottuna, kävin hutaisemassa jäkittävää Penaa raipalla hanuriin jolloin järjen valo hetkellisesti syttyi ja se kykeni taas liikkumaan eteenpäin.

Loppuratsastus ei edennyt sen sulavammin. Kun Pena päättää että nyt ei ole hänen olosuhteensa, se ei kerta kaikkiaan tee ratsastajan kanssa yhteistyötä. Tehtäväthän olivat niin vaativia kuin laukassa yli maapuomista ja laukassa yli 40 cm korkeasta ristikosta ympyrällä. Ja nämä siis aivan erillisinä tehtävinä, ei mitenkään ketjutettuna. Kaikki kunnianhimoisemmat suunnitelmat hautasimme jo kun sille maapuomille ei meinattu päästä etu- eikä takaperin, ja kaikkeen käskemiseen reaktiona oli mullipotkuja taaksepäin.

Hävetti. Hevoseni on 11-vuotias ja sitä pitää kouluttaa kuin varsaa taluttamalla ja maasta avustamalla, koska on kuuma ilma ja paarmoja ja ei vaan tahdo. Todellakaan olosuhteet eivät olleet mahdottomat, tuuli ja oli välillä pilvistäkin ja lämpötila alle hellelukemien, mutta Pena oli päättänyt ettei se aio tehdä yhteistyötä. Ja sehän ei sitten tee kun se niin päättää. "Aika äkäisesti tää lähtee sitten kun se lähtee", sanoi Roosakin selästä kun Pena jäkityksen jälkeen löysikin jalkansa, suunta ei vain useinkaan ollut se toivottu.

Lopulta oli hiki hevosella, ratsastajalla ja maasta seuranneella omistajalla. Lopulta myös Pena meni yli siitä halutusta ristikosta muutamia kertoja halutussa askellajissa - esteratsastuksen kanssa sillä menolla ei ollut mitään tekemistä, vaan se oli nimenomaan sitä nelivuotiaan varsan opettamista, eteenpäin ja tolppien väliin kun ratsastaja niin käskee.

Nämä ovat niitä päiviä jotka pitävät jalat maassa. Pena on ollut oikein hieno ja etenkin kiropraktikon käsittelyn jälkeen liikkunut niin makeasti että olen suu auki sitä ihastellut. Olen ehtinyt ajatella siitä vaikka ja mitä korkealentoista ja ollut siitä älyttömän ylpeä. Mutta aina tulee se hetki joka tipauttaa takaisin maan pinnalle. Kuka niksauttaisi Penalle vähän palvelevampaa luonnetta korvien väliin...?

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Niks naks, eli kiropraktikon käsittelyssä


Keskiviikkona Penalla kävi kiropraktikko. Sain vahvistuksen tuntemuksilleni ja havainnoilleni - Penan ranka on kiertyneenä vasemmalle, takaa, lantion alueelta. Samoin sen kaularanka taipuu helpommin vasempaan. Oikealle joutui enemmän käsittelemään nikamia ennen kuin etuosan taipuminen oli symmetristä molemmin puolin.

Nikama...

... nikamalta...

... koko kaula notkeaksi oikealle

Selän osuudessa kireydet löytyivät ristin alueelta; vasemman puolen SI-nivelestä sekä ristiluun pään kohdalta. Lihaksissa oli kireyttä samassa kohtaa kuin mistä hierojakin ne jokunen aika sitten löysi, lanteen alueelta vasemmalla puolella. Kiropraktikko ei kuitenkaan pitänyt näitä sellaisina että ne olisivat aiheutuneet traumasta (kaatuminen tms.), vaan kyse on "luonnollisesta vinoudesta" jota kuitenkin voidan käsittelyillä hoitaa. Kiropraktikko suositteli uusintakäsittelyä n. kuukauden päästä ja kertoi, että yleensä ylläpitäväksi hoitoväliksi valitaan 3 kk, toisilla hevosilla yli sen ja toisilla alle.

Etsi kuvasta akupunktioneulat
Penan käytöksestä huokui, että hoito tuntui siitä hyvältä. Sen naama oli ajoittain niin rento että alahuuli oli pudota ja ohut kuolavana valui huulien välistä... Ja ammattilaisen työskentelyä on ihana seurata! Miten tarkasti kädet lukivat hevosen kehoa. Kiropraktikko käsitteli koko hevosen läpi - kaikki jalkojen nivelten liikeradat tuli tarkistettua, koko selkäranka niskasta häntään ja myös leuassa olevat nikamat!

Niska käsittelyssä
Otsikosta huolimatta taisin kuulla vain yhden "naksautuksen", eli ulospäin kuultavan napsahduksen nikamasta käsittelyn aikana. Kiropraktikko työskenteli käsillään ja kehonsa painolla (plus käytti akupunktioneuloja alkuun), muita apuvälineitä ei näkynyt.

Hoidon jälkeen käskettiin pitää hoitopäivä ja seuraava päivä vapaata - ei seisomista vaan vapaaehtoista liikettä. Laitumella tämä toteutui ihan ilman ihmisvoimia. Huomenna Roosa tulee ratsastamaan, joten vasta huomenna sunnuntaina päästään havainnoimaan, onko jokin muuttunut Penan liikkumisessa.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kesäpläski

Pena on lihava. Vähäinen liikkuminen ja uusittu, ensimmäistä kesää syötössä oleva laidunlohko ovat tehneet ponistani syöttöporsaan. Oi voi.

Minulla(kin) alkaa olla etureppua sen verran, että energiani menee töistä selviytymiseen, ja vapaapäivät on pakko viettää enemmän tai vähemmän sohvalla lepäillen. Pena on siis lähinnä laiduntanut ja se näkyy ulkomuodossa. Lisäksi Roosa oli sairaana joten ratsastuksetkin jäivät reiluksi viikoksi kokonaan pois.

Tällä viikolla Pena on kengitetty - ollaan heinäkuun puolivälissä ja laitumeen on hukkunut vain yksi kenkä! Hyvä saavutus. Ennen kengitystä kesytin Penaa hetken irtojuoksuttamalla sitä kentällä, jotta se ei olisi ihan apina itse toimenpiteessä. Laidunaikaan heinänsyönti ei oikein ole toimiva konsti rauhoittua kengitettäväksi... Ihan asiallisesti se kuitenkin malttoi olla.

Niin, mä oon AINA asiallisesti, t. Pena

Tänään sunnuntaina Roosa oli tokeentunut sen verran että tuli Penan kanssa nesteenpoistojumpalle. Penalla on oikein kunnon laidunpöhö päällä ja kun se lähtee kentällä ensi kertaa liikkeelle, on se todella sen näköinen että tukalaa on. Ei se (kai??)  oikein kaasuakaan ole, ei Pena piereskele eikä pasko liikutuksen aikana, mutta kyllä se vaatii vartin verran hölkkää alle ennen kuin alkaa näyttää omalta itseltään eikä liian täyteen puhalletulta ilmapallolta. Vasta sitten alkaa nivelet koukistua ja takajalat ylettyä kunnolla rungon alle.

Koska sekä ratsastaja että ratsu olivat vähän puolikuntoisia, ei tehty kentällä muuta kuin 20 minuuttia ravia ja laukkaa, ja lähdettiin sitten radalle. Minä otin tosihoikan turvaratsuni Pohjantytön alleni ja lähdin polkemalla Penan seuraksi ja turvaksi. Oli jo ehtinyt tulla lämmin, vaikka ajoitettiinkin treenit aamuun, ja paarmat kävivät joukolla kimppuun. Penan sietokyky paarmoihin on todella, todella rajallinen, mutta aika kivasti se silti malttoi käyttäytyä. Kävelystä tosin ei meinannut tulla mitään kun piti niin paljon huiskia ja heiluttaa, helpompi oli edetä ravia. Kolme kierrosta tehtiin ja käytiin loppukävelemässä postilaatikolle ja takaisin, ja sitten Pena sai jäädä talliin paarmoilta turvaan. Liikkumisen jälkeen sen vatsanseutu ei ole ollenkaan sellainen pinkeä kuin aloittaessa. Ei se läski tietenkään mihinkään sula, mutta turvotus häviää.

Alkava viikko onkin jo täytetty ohjelmalla. Huomenna maanantaina koitan liikuttaa Penan liinassa, jotta se olisi tiistaina edes auttavasti notkeampi ja valmiimpi Roosan kanssa koulutreeniin. Ja keskiviikkona saapuu hartaasti odotettu kiropraktikko tutkimaan Penan vinouksia! Palaan niihin kuulumisiin viikon loppupuolella.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Synttärit ja kesäkuulumisia


Paljon onnea tänään 11-vuotias punainen paholaiseni!!

Kesä on roihahtanut täyteen loistoonsa ja blogin päivittäiminen on jäänyt vähemmälle. Tuntuu ettei ole juuri mitään kerrottavaa, kun ratsastusvastuu on nyt siirtynyt kokonaan apukuski Roosalle. Minulla on raskausviikkoja 28 ja olen ollut pois hevosen selästä kaksi viikkoa. Kroppa olisi ehkä vielä mennytkin, ja mieli myös jossain määrin, mutta ehkä se on se äidinvaisto joka sitten kehotti jo jättämään hommat muille.

Laidunvieraat saapuivat, samat kaksi hevosta kuin viime kesänäkin. Lauman muodostuminen kesti muutamia päiviä, ensin hevoset liikkuivat tiukasti "omissa porukoissaan", Pena ja Sisse yhtenä porukkana ja nämä toisilleen tutut tamma ja ruuna omana porukkanaan. Nyt ne ovat jo sulautuneet yhdeksi laumaksi ilman draamaa. Laumaa on ihana katsella! Porukan tuoma turva, vuorottaiset lepohetket ja vartiovuorot, pyrähdykset ja vaeltelu isolla alalla. 

28.6.2017

Pena on kesäläski, mutta en ajatellut stressata siitä. Se liikkuu kevyesti ihmisten ehtimisen ja jaksamisen mukaan, ja laidun sekä seura toki liikuttavat sitä myös. Minä olen tehnyt työskentelyä liinassa ja ohjasajanut ja Roosa on käynyt ratsailta jumppaamassa vähän kaikkia lajeja - koulua, puomi-kavaletti -juttuja ja hyppyjä. Minulla on taas vähän sopeutumista siihen etten ole itse yksinvaltiaana hevoseni selässä, mutta toisaalta on myös superkiinnostavaa nähdä Pena toisen ratsastajan alla. Kaikki vieraskoreus on jo ehtinyt Penasta karista. Se on esittänyt Roosalle aimo repertuaarin tuhmailujaan älyttömästä kyttäämisestä napakoihin säikähdysryntäyksiin, jumittumiseen sekä köyrypukkisarjoihin ihan vaan siksi kun on niin pinkeä, elinvoimainen, tuhma tai pollea omasta osaamisestaan. Toistaiseksi apukuskin huumori on riittänyt... Penan kimpoilut kertovat minulle osaltaan myös siitä, että Pena luottaa ratsastajaansa. Se osaa olla niin herranterttuna vieraassa tilanteessa, kujeilu tulee esiin vasta kun yhteisiä kilometrejä kertyy. Ja tavallaan iloitsen myös siitä, että samat "ongelmat" esiintyvät myös toisen ratsastajan kanssa, minä en siis aiheuta sitä hörhökäytöstä...

28.6.2017

28.6.2017
Eilen oli herranterttu-päivä, kun Roosa kävi puomeilemassa. Pena oli unelias ja jotenkin alkuun tosi kankea. Vatsanseutu näytti juuri siltä kuin voi olettaa uudelle lohkolle siirtymisen jälkeen, ja vaati jonkun aikaa rentoa, avaavaa verryttelyravia ja -laukkaa ennen kuin pöhötys väheni ja liikkuminen alkoi näyttää sulavammalta. Tehtävinä oli puomiviuhka ravissa ja suhteutettu kaareva kavalettilinja 17,5 m, jota tultiin kuudella ja viidellä laukalla. Penan moottori alkoi hyrrätä toistojen myötä ja kuuteen askeleeseen sitä joutui jo todella ottamaan kiinni. Kuuliaisuus kuitenkin löytyi lopulta ja sitten sai tulla pari kertaa linjan isommin laukaten viidellä askeleella. 

28.6.
Näissä tunnelmissa kesää eteenpäin. Leppeitä päiviä myös kaikille lukijoille!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vaahtokylpyä, dressagea ja ohjasajoa

Pena tuli hieronnan jälkeen hieman paremmaksi ratsastaa. Vinous ei ollut kadonnut niin kuin ei odotettukaan, mutta tuntui että sen sai nopeammin ja vähemmällä työllä jumpattua suoremmaksi. Saman kävi toteamassa lainakuski Roosa, kun pidin hänelle ja Penalle loppuviikosta koulutunnin. Kiropraktikon sain sovittua vasta heinäkuulle, joten voi olla että hieronta kannattaa vielä uusia ennen kiropraktikon käsittelyä.

Ollaan rassattu Penan mukavuusalueen reunoja sillä, että meillä on ollut ratsastuksessa seuraa. Naapuri käy meidän kentällä suomenhevosineen, ja kun he saapuvat traikulla pihaan, menee Penalle hetkellisesti kuppi ihan nurin. Mutta aika mainiosti se pääsee yli järkytyksestään ja pystyy kentällä toimimaan liki normaalisti vaikka ei olisikaan siellä yksin.

Olen vielä itsekin ratsastanut Penaa, mutta vieraiden hevosten ratsastukset taisivat loppua tähän viikkoon. 25. raskausviikon maha on jo melko komea eikä enää tunnu siltä että haluaisin nousta vieraiden selkään. Itse ratsastaminen ei ole aiheuttanut huonoja tuntemuksia, mutta pää alkaa jarruttaa vastaan. Ja kehoa tulee kuunnella! Penan ratsastamisesta en ota paineita, teen sen minkä teen, en ota hölmöjä riskejä ja pidän kynnyksen matalana lopettaa kesken jos siltä tuntuu. Nyt olen ollut Penan selässä kerran-pari viikossa. Alan olla jo niin painavakin että kohta alan sääliä Penaa taakankannossa... Mutta ratsastaminen hoitaa korvienväliäni niin hyvin, siinä saa keskittyä tekemiseen ja unohtaa kaiken muun, saa liikuntaa ja hyvän mielen. Työnnän haikeutta mielestäni sivuun, en haluaisi taukoa ratsastukseen mutta yritän muistuttaa itseäni, että nyt keskityn olemaan Penan kanssa muilla tavoin. Ja toisaalta on aika avartavaa katsoa hevostaan toisen ratsastamana ja tajuta, että onkin itse saanut vietyä sen aika pitkälle.

Tänään kokeilin pitkästä aikaa ohjasajaa Penaa. Ja sepä olikin mukavaa! Tarvitsen vain pidemmät ohjat siihen hommaan, ihan oikeat ohjasajo-ohjat. Nyt olen käyttänyt nylonisia ajo-ohjia, mutta niiden kanssa joutuu aika tavalla kiirehtimään itsekin. Enkä enää liiku ihan niin sulavasti kuin ennen!

Lyhyen ohjasajon jälkeen Pena pääsi/joutui pesulle. Ja kylläpä siitä irtosikin likaisenväristä vaahtoa kun kumisualla oikein pyörittelin!



Pesun jälkeen olisi tietenkin pitänyt päästä heti laitumen portin savikohtaan pyörimään, mutta seisoin kieltämässä. Pena piehtaroi noin viisitoista kertaa jossain muualla ja nakkeli mielenosoituksellisesti niskojaan kun ajoin sen aina kauemmas parhailta apajilta.



Illalla ahkeroin vielä Sissen saippuapesuun. Nyt on keväthuollot tehty ja talven möhnät pesty nahasta pois.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Luota vaistoon

Tänään kävi hieroja kopeloimassa Penan läpi. Olin kutsunut hänet siksi, että halusin ammattilaisen näppiarvion siitä, onko Pena lantiosta vinossa ja vaatisiko se "kovemman luokan hoitoja" eli kiropraktikkoa tai osteopaattia.

Tämän kevään teema on ollut huononeva vasen puoli. Takaosa on vähän vasemmalla koko ajan, vasemman istuinluun alle on vaikea löytää hevosta ja jotenkin se vasen kylki ei ole siinä, ei kanna, ei kuljeta eteenpäin. Tämä heijastuu myös käteen, vasen suupieli ei tunnu ohjaan samalla lailla kuin oikea. Vasen laukka on ollut heikompaa, tosin Penalla laukkojen heikkous ja vahvuus vaihtaa puolta aika ajoin, mutta nyt vasemmassa on ollut eri tavalla hankaluutta ja kulmikkuutta. Myös vapaana ollessaan Pena on laukannut pääsääntöisesti oikeaa laukkaa, tai ristilaukkaa niin että takaosa pysyy oikeassa laukassa vaikka etuosa vaihtaisi vasemmaksi.

Mietin, aiheutanko minä vinouden ratsastuksellani, mutta kun katsoin Penaa lainakuski-Roosan alla ja kysyin, miltä vasen tuntuu, niin Roosa sanoi että tuntee ettei hän saa vasemmalta mitään. Kentänlaidalta näin myös sen että vasen kankku oli ajoittain alempana kuin oikea. Ja kun näitä havaintojani listasin hierojalle tänään ääneen, totesin vielä senkin ettei Pena koskaan seiso takajalat tasan. Ja muistin että se kaatuikin talvella kerran liinassa kesselöidessään.

Loppuviimein oirelista oli aika pitkä, vaikka samaan aikaan Pena on suorittanut hyvin eikä ole ollut kipeän tai haluttoman oloinen. Hieroja vahvisti havaintoni - hän katsoi Penaa liikkeessä kun kävelytin sen laitumelta talliin ja sanoi, että periaatteessa lantio keinuu normaalisti mutta välissä on askeleita jolloin tapahtuu jotain mikä ei ole ihan säännöllistä. Samoin käsittelyn yhteydessä Pena kyllä käänsi lantiotaan molemmille yhtä paljon, mutta käytti eri lihasryhmiä kääntäessään oikeaan tai vasempaan. Kaikki löydetyt kireydet olivat selitettävissä lantion alueen ongelmilla, ja mikä mielenkiintoisinta, kireä vasen puoli etuosasta (lavat, kaulan liittymä) pehmeni kun lantion alueen sai hierottua auki. Hieroja siis ensin tunnusteli Penan pintapuolisesti läpi, sitten työsti sen kireimmän alueen eli vasemmalta lantion seudulta, kun sitten meni työstämään etuosaa, olikin se auennut jo siitä lantion käsittelystä. Mutta eri tavalla nyt sai käyttää voimaa ja työtä ennen kuin hieroja sai lihakset pehmeäksi, ja hän muistelikin että kun Pena on aiemmin aina ollut superhyvässä kunnossa niin nyt joutui jo oikeasti vähän hieromaan.

Positiivista oli se, että Pena ei ollut kipeä hierottaessa eli se otti kyllä hoidon vastaan. Mutta negatiivista oli se, että kun lihaskireydet saatiin auki, huononi lantion kääntyminen. Jokin jostain ei ole kohdillaan, ja Pena kompensoi sitä kannattelemalla lantiotaan lihasvoimalla.

Kysyin, onko se vain tapa seistä ettei Pena aseta takajalkojaan koskaan rinnakkain. Nyt sellaista asentoa haettiin hoidon aikana moneen kertaan, koska tarkasteltiin takaapäin, miten lantio liikkuu ja kääntyy, ja joka kerta oli todella hankalaa saada Penaa asettamaan jalkansa tasan. Hieroja vastasi, että hänelle on koulutuksessaan painotettu, että hevosen täytyy pystyä seisomaan tasajaloin. Syitä kyvyttömyyteen/haluttomuuteen sen sijaan on miljoona joten diagnoosia ei tämän oireen perustella saa kiinni, mutta että oireeksi se tulee lukea.

Summa summarum, sain mitä hain eikä vaistoni pettänyt tässä asiassa. Hieroja sanoi, että jos olisi hänen hevosensa, niin hoidattaisi kiropraktikolla tai osteopaatilla. Kuulemma molemmat hoitavat samaa asiaa mutta lähestyvät hieman eri näkökulmista. Sain suositukset, ketä kysyä, joten nyt sitten vain tuumasta toimeen. Ovatko nämä nyt sitten hyviä vai huonoja uutisia, en osaa sanoa, mutta tämmöisiä uutisia kuitenkin.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kun traktori huomioni vei

Laidun! Vielä kovin köyhä, mutta kuitenkin. Iso vihreä ala jonne pääsee joka päivä (ja jonne myös naru piukalla koitetaan vetää joko etu- tai takaperin ja aina tulee käytösmuikkari). Aloitin laitumeen totuttelun viime viikolla - olen suosinut tyyliä viedä hevoset iltapäiväheinäaikaan peltoon ja hakea yöksi talliin. Näin ensilaidunnus kestää 4-5 tuntia ensimmäiset päivät ja edelleen vuorokauteen mahtuu kolme normaalia kuivaheinäsatsia. Samalla voi tsekkailla pysyykö kakat palleroina eikä tule viileiden aamujen sokeririskiä. Tältä sokerivouhotukselta tosin ruokintamaestro Markku Saastamoinen katkaisi melko yksiselitteisesti siivet viime valmentajakoulutuksen ruokintaluennolla:

"Sokeripitoisuus sinällään on harvoin ongelma, hevoset pystyvät pilkkomaan ohutsuolessaan hyvin sokereita. N. 20 % sokeriosuus on vielä ok (tarkoittaa 200 g/kg ka sokeria). Ongelmat syntyvät kun suuri määrä sokeria tulee kerralla tai sokeripitoisuudet vaihtelevat runsaasti vuorokauden aikana. Vrt. aamulla tarhaan koko päivän heinäsatsi -> hevonen saattaa kahdessa tunnissa syödä koko vuorokauden sokerit. Jos saman määrän jakaa 6-10 annokseen, tulee sokeri tasaisesti elimistöön ja ohutsuoli pystyy pilkkomaan sokerin. Ihminen aiheuttaa sokeriongelman! Hevosen luonnollisin ravinto eli laidunruoho sisältää 15-20 % sokeria. Laiduntamalla sokerin saanti on tasaista."

Nyt olen pidentänyt laidunaikaa niin että hevoset syövät aamuheinät tarhassa ja menevät laitumelle puoliltapäivin ja tulevat taas yöksi sisään heinille. Tänä aamuna hevosia tarhannut mieheni tosin raportoi että oli jo liirausta havaittavissa laitumen suuntaan eikä suinkaan tarhaa kohti. Eikä niitä paljon tarvinnut tarhan portilla odotella kun aamupäivästä hain Penaa liikutukseen. Molemmat olisivat työntäneet päänsä samaan riimuun jos olisi onnistunut. Kyllä laiduntava hevonen on vaan onnellinen, siitä ei pääse mihinkään. Ja laidunnuksen katselu on parasta mindfullnessia omistajalle.

Kentällä tein Penan kanssa siirtymisiä askellajin sisällä ja askellajien välillä. Se oli aika kesselillä tuulella, kaikenlainen sekoilu ja venkoilu olisi puhutellut paljon enemmän kuin asiallinen kouluratsastelu. Oltiin kättä vasten ja pohkeen takana ja korvat kuikuili ihan muihin suuntiin kuin minuun. Kun alkoi löytyä jonkinlaista harmoniaa ja keskittymistä, tuli kentän viereen traktori kevättöihin ja sinnehän se meidän harmonia sitten hujahti. Lopetin kompromissiin ja vein hevoset laitumelle. Pena ei malttanut edes melassivettä juoda tallissa kun piti töllöttää sitä traktoria.

Laitumeen pääsyyn ajoitin myös kevään toisen psyllium-kuurin, nyt kun hevosilla on muutakin puuhaa kuin kaivella juuria tarhasta. Hyvin putoaa toistaiseksi. Jauhemaisella psylliumilla mennään, annos n. tuplat mitä purkin kylki sanoo (eli syötän n. 80 g jauhetta / vrk). Turvotan pari kourallista viherpellettiä ja neljä desiä mashia, sekoitan siihen kivennäiset ja täysrehunappulan ja psylliumjauheen, jatkan ämpärin täyteen vettä armottomasti vatkaten ja kaadan tarjolle. Kuppi kiiltää aamulla!

Sunnuntaina saapuu hieroja kertomaan, mitä hänen näppinsä Penasta tuntevat. Vasen puoli ei ole hyvä, ja saman allekirjoitti Roosakin. Vasemmalta ei ratsastaessa meinaa saada mitään, jotenkin ei löydy koko vasenta kylkeä ja vasen suupieli jää tyhjäksi jos ei koko ajan jalalla rummuta sitä kylkeä liikkeelle. Katselin Penaa maasta kun Roosa ratsasti yhtenä päivänä, ja minusta vasen kankku jäi alemmaksi kuin oikea. Täytyy kysyä hierojan mielipidettä ja alkaa sitten harkita järeämpiä aseita ongelman selvittämiseen. Kiropraktikon näkemys Penasta kiinnostaisi joskus kuulla, mutta olen kuullut kiropraktikoista myös paljon huonoja kokemuksia jos ei olekaan asiantunteva kaveri kyseessä. Jos lukijoilla on vinkata nimiä tai ylipäätään kertoa kokemuksia kiropraktikoiden palveluista, kuulen mielelläni!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Pena hyppää, minä en

Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että minä haikailisin hyppäämisen perään? Niin kuitenkin on. Apukuski Roosa kävi tänään aloittamassa hyppykauden Penan kanssa. Kavalettityötä on tehty pari kertaa aiemminkin ja nyt oli aika rakentaa tämän kevään ensimmäiset esteet.

Kuvat on videolta kaapattu, ei jäänyt aikaa kovin perusteelliseen taltiointiin kun samalla koitin hallita hiekkalinnoja rakentavaa lastani ja seurata kuinka pieni ponipässinpääni selviytyy tästä jännittävästä koitoksesta.


Roosan oma hyppääminen on samoissa kantimissa kuin minunkin - valmistuimme viisi kuukautta sitten ja sen jälkeen ei ole hypätty. Tatsi katoaa nopeasti ja tulee taas kummallista korkeusvääristymää silmään: viime viikon valmentajakoulutuksessa rakensin yhteen harjoitukseen metrisen okserin ja se näytti valtavalta. Vaikka vielä viisi kuukautta sitten silmäni mielestä 90 cm oli sellainen ihan okei korkeus, ja kaikki alle 80 cm näyttivät aika hullunkurisilta. Ei saisi päästää itseään tähän jamaan, mutta minkäs teet. Vaikka ratsastankin raskauden aikana, niin hyppäämiseen vedän rajan. Varsinkin tämän kyseisen poniarmaan kanssa.

Aloitimme siis hyvin pehmeästi. Estekorkeus ei noussut yli 60 cm, esteitä oli kolme yksittäistä, ristikoita ja pystyjä. Pena oli positiivinen yllätys! Pohjustin apukuskia että luultavasti Pena kieltää ensimmäiselle esteelle, sitten uusintayrityksellä ryntää, tai ryntää JA kieltää. Mutta ihka ensimmäinen hyppy oli terävä, hyvästä paikasta eikä esteen jälkeen seurannut villiä kevätjuhlatanssia. Hieno Pena!



Kieltoja ei tullut ainuttakaan ja pudotuksiakin vain yksi. Tosin kun toistoja tehtiin ja Penan kierrosluvut kasvoivat, se esitti kyllä ryntäämisbravuurinsa Roosalle. Penan reaktionopeus ja -voimakkuus on ällistyttävä: Roosa erehtyi kerran maiskuttamaan kun lähestyessä laukka meinasi jäädä paikalleen, ja Penahan totesi että selvä pyy, meitsi menee kun käsketään.

Pomppii, pomppii

Maiskautuksesta turpa ylös ja menoks
Hieman siis hienosäätöä vielä, mitä ja kuinka paljon selässä saa ja täytyy tehdä. Olen kuitenkin ihan superiloinen siitä että Pena saa hypätä ja että se käyttäytyi näin asiallisesti! Ensi viikolla treenit jatkuu.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Alkutoukokuun sekalaiset

Vaihtui toukokuuksi mutta oikea kevät antaa vielä odottaa itseään. Meille ei kuulu mitään kovin kummallista, mikä on varmasti varsin hyvä asia. Tasainen, tavallinen arki sopii oikein hyvin!

Kävin valmentajakoulutuksen viimeisen lähijakson ja nyt pitäisi vielä antaa valmennusnäyttö. Sitten anon SRL:lta valmentajalisenssiä ja kas, on taas yksi uusi nimike cv:ssä. Mikäköhän olisi seuraava etappi...? Opekouluun hakeminen ei ihan vielä ole ajankohtaista, koska a) vatsa ja b) suorittavan hevosen puute. Mutta kun oppimisen makuun on päässyt, täytyy pitää virettä yllä!

Penan kanssa ollaan puuhattu hajanaisesti sitä ja tätä. Roosa kävi viime viikolla kertaalleen yksinään ratsastamassa ja oli kuulemma sujunut hyvin. Minä olen käyttänyt Penaa metsässä kävelemässä, juoksuttanut ja ratsastanut. Juoksutuksen suhteen olen joutunut venyttämään periaatettani välttää liinassa pyörittelyä. Lisäksi olen hankkinut apuohjat! Sain tutulta sivuohjat ja niihin olen nyt Penaa opettanut. Vieläkään en tahdo kiinnittää liinaa kuolaimeen, joten olen pukenut Penalle suitset, juoksutusvyön ja sivuohjat siihen kiinni, mutta liinaa varten laittanut suitsien päälle naruriimun ja juoksuttanut siitä. Kapsonin ostaminen on harkinnassa, mutta naruriimukin tuntuu toimivan. Sivuohjiin oli pakko turvautua jotta juoksuttamiseen saisi edes ripauksen työskentelyn tuntua: muuten Pena juoksee kyljet pökkelöinä sisäänpäin kantaten, jolloin koen että järkevämpää on päästää se juoksemaan irti kuin rassata jalkoja huonolla juoksutusasennolla.

Ekalla sivuohjakerralla Pena hoksasi käynnissä tosi hyvin venyttämisen kohti kuolaintuntumaa. Ravissa ja laukassa sivuohjien säädöt oli liian löperöt jotta niistä olisi oikeasti ollut tukea, mutta vedin sen kerran kokeilun piikkiin. Ainakaan Pena ei rullannut lyhyeksi edestä, mikä on se asia jota viimeiseen saakka haluan välttää. Kaulan esiinsaamiseen ja tasaisen, luottavaisen tuntuman eteen on tehty niin paljon töitä etten aio heittää niitä hukkaan. Tarkalleen ottaen siitä on nyt kolme vuotta, kun Pena palasi kotiin edellisen vatsankasvatuslomani jäljiltä, ja minulla alkoi raksutus siitä ettei tämän kuulu tuntua tältä ja että haluan tehdä Penan liikkumistapaan radikaalin muutoksen. Se oli ratsastettu niin erilaisella kädellä kuin oma käteni on ja tuntui, etten löydä siihen mitään kontaktia, millään avulla. Se oli haluton, jännittynyt ja järkyttävän vino. Vinouden aiheuttaja taisi loppuviimein olla lainakodissa vituralleen hoidettu kengitys, ja aika monta kiveä olen saanut kääntää tässä kuluneiden vuosien aikana jotta olen saanut hevoseni tähän nykyiseen hyvinvointitilaan.

Tänään ratsastin kentällä hyvänmielen harjoituksen. Oma vatsanseutuni alkaa olla sen verran pömppö että ajattelen joka ratsastuksella tekeväni vain sen verran kun tuntuu hyvältä. Sitten huomaan tehneeni liki tunnin ja ihan normaalisti ilman mitään murheita. Onni ja autuus! Esikoista odottaessani lopetin ratsastuksen jo jossain viikon 17 tuntumassa, kun selästä laskeutumisen jälkeen alkoi tulla kurjia tuntemuksia löystyneisiin lonkkiin. Nyt olen monta viikkoa pidemmällä ja ainoa murheeni on se, että ratsastushousut eivät mene millään mittapuulla lähellekään kiinni. Onneksi olen sekä tyylitajuton että luova:

Ostin olkaimet
Tarha-arjen Pena jakaa kiimahirviöpuuman kanssa. Sisse 21 v. kuuluu niihin tammoihin jotka näyttävät kiimaa läpi vuoden, ja keväällä tilanne räjähtää käsiin. Sisse kiljuu, vinkuu, painaa itseään puita ja seiniä vasten, kulkee Penassa kiinni, tyrkyttää takapäätään koko ajan Penan eteen, lirkkii ja vilkuttaa niin että on lihaksistaankin jo ihan krampissa. Ja se antaa Penan tehdä itselleen ihan mitä vaan. Onneksi Penalla ei välähdä astumispuuhien suhteen (viime kesänä Sisse vikitteli kesävierasruunan kanssaan sellaisiinkin leikkeihin...), mutta se todella ottaa ilon irti kun saa pureskella ja nuoleskella Sisseä. Oma kiva vinkulelu! Pena oikein järsii Sisseä ja Sisse vinkuu, hypähtelee ja kusee. Onpahan puuhaa molemmilla...

Odotan laidunaikaa malttamattomana. Aion syöttää psyllium-kuurin uudestaan kunhan saan hevoset päiväksi laitumeen. Jos siinä vaiheessa uskaltaisin luottaa siihen että suolistoon ei päädy koko ajan uutta tavaraa lisää. Nyt on taas merkkejä ilmassa siitä ettei suolisto ole ihan puhdas.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappuaattona

Tänään vappuaattona kuorin hevoseni kahden (2) loimen alta, raappasin siitä furminaattorilla irtokarvaa aika kasan, ja sitten lähdettiin kymmensenttiseen nuoskalumihankeen vappukävelylle. Kesäkengissä ja ilman tilsakumeja, koska oli kevät kunnes ei enää ollutkaan.

Tuli tilsoja ja heliumpalloni oli taatusti kulmakunnan komein poukkoillessaan narun päässä. Minulla oli välihousut, tuulihousut, kaksi pitkähihaista paitaa, toppatakki, pipo ja kumisaappaat. Satoi märkää räntää ja vitutti niin etten pystynyt edes ottamaan valokuvaa valkoisesta maisemasta. Ja huomenna on toukokuu!

Vuosi sitten laitoin hevoset äitienpäivänä laitumelle ensimmäistä kertaa totuttelemaan. Villi veikkaus että tänä vuonna menee joku tovi pidempään.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ei ihan koko totuus

Edellisessä painokeskustelussa en kertonut ihan koko tämänhetkistä totuutta:

Houston, we have a problem
Jep. Siellä on jotain muutakin kuin karkkia ja pullaa. Pikeurit eivät ole menneet kiinni enää moneen viikkoon, eikä paino ole tällä hetkellä 68-69 kg, vaan pari kiloa enemmän. Ja suunta on ylöspäin!

Nyt kun tämä pötsin paisuminen on paljastettu, voin laittaa näytille myös tuoreita ratsastuskuvia. Ratsastan siis edelleen, omaani ja asiakkaiden hevosia, mutta uusia ratsastettavia en ole enää uskaltanut ottaa. Kovin montaa viikkoa tuskin on enää jäljellä tehokasta ratsastusaikaa, mutta sen aikaa jatkan kun ei ole ratsastusta estäviä tai haittaavia tuntemuksia. Toistaiseksi kaikki hyvin.


Penan asiat olen saanut järjesteltyä - Pena on ja pysyy kotona, ja sille on lupautunut varakuskiksi kanssani samaan aikaan ratsastuksenohjaajaksi opiskellut luokkakaverini. Roosa ja Pena ovat jo muutaman kerran tutustuneet toisiinsa, ja nyt alkuun mennään niin että Roosa käy kerran viikossa puomeilemassa ja hyppäämässä Penan kanssa, ja sitten kun minä luovun ratsastuksesta kokonaan, alkaa Roosa käydä myös toisen kerran viikossa. Minä teen maasta niin paljon kuin voin - in-hand -työskentelyä, juoksutusta ja maastoja taluttaen. Sen verran koitetaan pitää Pena liikkeessä ettei se ajaudu ihan hunningolle, mutta en aio hermoilla jos katkoja tulee. Se kesti niitä koko opiskeluvuoteni, uskon että kestää nytkin.


Penan do-it-yourself -vinkki: Varmista maksimaalinen liikkumavapaus lavoille! Molemmilla puolilla samanlaiset.

Verryttelyväistöä

On ihan ok ratsastaa toppatakki päällä vielä huhtikuun viimeisellä viikolla


Huh, välikäynneillä piti kuitenkin luopua takista
Aika kiva muoto!! (puhun hevosesta)

Laukkaa

Oho vastalaukkaakin! Oli muuten työlästä pitkän tauon jälkeen

Havaittavissa sateen uhkaa
Harjoitusravia en juuri enää istu, mutta muuten kyllä tehdään ihan kunnon treenejä. Pena on vasemmasta kyljestään jotenkin tosi laiska, koko ajan täytyy muistuttaa että myös siltä puolen kuuluisi liikkua. Rehellisten asetusten läpisaamiseen menee tovi jos toinenkin, mutta kun asettaminen sujuu, alkaa se vasen kylkikin pysyä mukana.

Tänään oli taas sellainen päivä kun kaikki muu kiinnosti enemmän kuin minun asiani, ja keskittyminen lipesi vähän väliä kentän laitojen ulkopuolelle. Kuin saippuapalaa ratsastaisi, ensin ollaan niin hitaita ja pohkeen takana, ja sitten kun vähän prässää, tulee vaihde kun kipitellään alta pois. Lehmänhermoja, paljon jalkaa, kääntämistä, vaihtuvia tehtäviä niin lopulta keskittyminen alkaa suuntautua ratsastajaan. Täydellistä flow-tilaa ei saavutettu, mutta kuvista katsoen olen aika iloinen Penan muodosta. Turpa alkaa tulla eteenpäin ja kaula olla auki. Hyvä niin, muodon kanssa on tehty töitäkin!

Ja koska olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, miten Pena liikkuu, oli aika stressi miettiä, kenestä saisin Penalle vararatsastajan kun kupuni alkoi kasvaa. Ponikokoinen, pitkäpinnainen, rohkea, osaava, hyväkätinen monitoimiratsastaja jonka kanssa Pena pääsisi myös hyppäämään säännöllisesti. Selvää oli, etten lähtisi millekään julkiselle hakulinjalle, se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta (tai irtokengän laitumesta, heh). Iso osa opiskelukavereistanikin oli alunperin muualta Suomesta ja jo siirtyneet työn perässä kuka minnekin. Olen onnellinen siitä että Roosa lupautui tähän pestiin, ja että heillä on synkannut Penan kanssa niin kivasti!

Loppuun vähän näitä lapsenvahtihommia vielä, tuumii Pena

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Paljonko ratsastaja saa painaa?

Lähettäjä: ö 
Päivämäärä:   14.4.17 17:42:50

Kyllä mun mielestä 44 kokoiinen on ihan maksimi ratsastamaan. Pitää ajatella hevosen selkää.ei hevosta ole luotu kantamaan ratsastajaa.

Lähettäjä: €€€ 
Päivämäärä:   16.4.17 11:18:08

Juurikaan ei yli 80 kiloisella ihmisellä pitäisi olla mitään asiaa hevosen selkään. Olkoot vaikka mikä hevonen niin painon tuoma kuormitus selälle on aivan tolkuton. miettikää paljon tulee painoa satulan paneeleille.. siinä kun on himppasen epäsopiva satula niin huh huh. 

Itse olen sitä mieltä, että jos tahtoo ratsastaa, tahtoo myös laihduttaa.

Pari melko mehevää kommenttia koskien ratsastajien painoa, kopioitu hevostalli.netistä. 

Minusta on huippujuttu, että ratsastajien painosta puhutaan. Ylipaino on suomalaisten riesa, niin nuorilla kuin aikuisillakin. Jo moni lapsi on ylipainoinen ja painonsa vuoksi kömpelö, tasapainoton ja jaksamaton harjoittelemaan esim. ratsastustunnilla annettuja tehtäviä. 

Tässä vielä pari lainausta Ylen artikkelista v. 2014, josta varmaan tämä yleinen painokeskustelu alkoi: 

Onko ratsastajan enimmäispaino 60, 100 vai 180 kiloa?

Yleisimmin vallalla tuntuu olevan käsitys, että hevonen voisi ongelmitta kantaa korkeintaan 15-20 prosenttia omasta painostaan. Kattavaa tutkimusta hevosen kantokyvystä ei kuitenkaan ole, ja muutamien ulkomailla tehtyjen tutkimusten tulokset vaihtelevat.

Ruotsalainen Ridsport lehti vertasi taannoin brittiläistä, japanilaista ja amerikkalaista tutkimusta. Brittitutkimuksen perusteella hevosen selässä ei saisi olla enempää kuin 10 prosenttia sen omasta painosta, satulan paino pois lukien. Jos hevonen siis painaisi 500-600kg voisi ratsastaja painavimmillaan olla vain 60 kiloinen. Tutkimuksessa todettiin, että vain viisi prosenttia tutkimukseen osallistuneista ratsastajista oli riittävän kevyitä hevoselleen.

Japanilaistutkimus sen sijaan väittää, että hevonen voisi kantaa kolmanneksen omasta painostaan, siis 500-600 kiloisella hevosella voisi olla jopa 180 kiloinen taakka kannettavanaan. Japanilaiset tekivät hevosille biomekaanisia mittauksia, jotka osoittivat taakan vaikutuksen hevosen käyntiin ja raviin.

Amerikkalaistutkimus puolestaan tuli lopputulemaan, että hevonen voi kantaa 20 prosenttia painostaan. Tutkimuksessa huomattiin, että hevosten lihakset kipeytyivät kun ne kantoivat 25-30 prosenttia omasta painostaan, mutta alle 20 prosentin paino ei aiheuttanut hevosille ongelmia.

On myös tutkimuksia, joiden perusteella hevosen oman painon sijaan tärkeää sen kantokyvyn kannalta on sääriluiden paksuus ja selän leveys. Massiivisemmat hevoset kantavat siroja hevosia suurempia taakkoja.
*
Kaija Borup ei usko tarkkoihin kilomääritelmiin.

– Sitä ei ainakaan voi määritellä senttien ja kilojen kautta vaan on monta muuta asiaa mitkä vaikuttavat hevosen kantokykyyn. Ratsastus perustuu siihen, että ratsastaja mukautuu hevosen liikkeisiin ja jos sitä ei tapahdu, niin silloin pienikin paino on hevoselle epämukavaa ja ratsastajallekin.

Borup pitää kuitenkin kiinni siitä, ettei ratsastus ole laihdutuslaji siinä mielessä, että reilusti ylipainoisen ihmisen ei kannata hänen mukaansa kannata aloittaa ratsastusta.

– Jos on koko ikänsä ratsastanut ja sitten iän myötä on paino noussut, niin ei se ole niin kamalaa, koska kehon hallinta on kunnossa. Ylipainoiselle aloittelijalle en sen sijaan ratsastusta suosittele.
*

Artikkelissa ollaan asian ytimessä. Sen sijaan aihetta hipovissa keskusteluissa tuntuu menevän pointti aika monelta ohi korkealta ja kovaa. Kilot itsessään eivät välttämättä ole paras mittari arvioimaan, onko ratsastaja liian painava. Ratsukko voi olla sopusuhtainen vaikka vaa'an numerot olisivatkin suuret. Myös painava ratsastaja voi olla taitava, ja sitä myöden miellyttävämpi taakka hevoselle, kun holtiton, mutta painokiloiltaan kevyt ratsastaja. 

Keskustelupalstoilla on myös helppo huutaa, että yli 75-kiloinen tai yli 42-housukoon ratsastaja on auttamatta lihava. Olen myös ihan ratsastuskoulun seinällä törmännyt painorajoitukseen, jossa 175-senttiselle puoliveriselle on ilmoitettu ratsastajan maksimipainoksi 65 kg. Kuitenkin shetlanninponin selkään sai mennä 55 kg painava henkilö. Välillä tuntuu, että kansalaisilta on hukkunut käsitys siitä, mitä aikuinen (nainen) painaa. 

En missään nimessä ole sen kannalla, että ratsastus pitäisi julistaa laihdutuslajiksi ja että pitäisi tuoda markkinoille ylilihaville ratsastusvaatteita, jotta kaikki saisivat ratsastaa. Mutta minusta on myös melko naurettava ajatus, ettei suuren, parhaassa työiässä olevan, koulutetun puoliverisen selkään saisi mennä yli 65-kiloinen ihminen. Tai että jos painaa 85 kiloa, voi ratsastaa vain käyntiä. Kilojen tuijottamisen sijaan siteeraan erästä opekolleegaani: "Mun mielestä tallin edessä pitäisi vaa'an sijasta olla tasapainorata määrittämään, kuka voi tulla ratsastustunnille." 

Painon lisäksi olisi mielenkiintoista vertailla myös eri vartalotyyppejä ja vartalon mittasuhteita. Onko hevosen mukavampi kantaa laihaa, pitkäraajaista ratsastajaa vai tanakkaa, jolla on lyhyet raajat? Oletettavasti molemmat voivat painaa saman verran. Ja kummalle ratsastus on helpompaa? Myönnän että välillä raavin opena päätäni kun yritän löytää tosi lyhytkätiselle ratsastajalle oikeaa käden paikkaa ja ohjaspituutta. Jos kyynärpäässä on kulma, on nyrkki liian korkealla ja ohjaa on päästettävä pidemmäksi jotta käsi sopii olemaan ns. oikealla paikalla. Hallinnan vuoksi taas lyhyempi ohjaspituus olisi toimivampi, mutta silloin käsi suoristuu liikaa ja tulee kovaksi. Eivätkä ihan helppoja ohjattavia ole 50-kiloiset, puolessa vuodessa 175 cm pitkiksi venähtäneet nuoret tytötkään, joiden reisi ei vielä hahmota yhtään mitä nilkka tekee, ja joiden lempiratsukin on vain 140 cm korkea... Painon puolesta kaikki ok, mutta mutta.

Ja nyt loppuun laitan oman pääni vadille. Pahoittelen että esimerkkikuvani eivät ole aivan viime viikolta. 

Kesä 2016, ratsun säkäkorkeus 150 cm

Kesä 2016, ratsun säkäkorkeus n. 160 cm. Vertailun vuoksi kuva minusta myös jonkun muun kuin Penan selässä.

Joulukuu 2016, ratsun säkäkorkeus 150 cm

Arvaa, mitä minä painan? Olenko liian suuri omalle ratsulleni? 

Olen 165 cm pitkä. Alimmassa kuvassa päälläni oleva takki on kokoa 40. Pikeurin ratsastushousuissa käytän kokoa 38, joka vastaa varmaan muissa merkeissä kokoa 40. En taida omistaa juuri yhtään S-kokoista vaatekappaletta. Yleisin kokomerkintä lienee M, numerokoossa 38 tai 40. Paljonko kiloja?