Penaponi

maanantai 15. lokakuuta 2018

Lokakuun laihiskuulumiset


Tänään viuhui taas mittanauha Sulon ympärillä. Olen katsellut että Sulo näyttää mielestäni aika kivasti ohentuneelta, ja pystyn jopa tuntemaan sen lonkkaluut nykyään! Mutta mittanauha on armoton väline - senteissä ja kiloissa ei muutosta ollutkaan juuri tapahtunut kuukauden takaiseen. Saattaa jopa olla että Sulo on saanut muutaman kilon takaisin... Painon mittaaminen painomittanauhalla ei ole mitenkään kovin ekstaktia tiedettä, mutta kun koitin pitää mittanauhan samassa tiukkuudessa kuin ennenkin, sain lukemaksi 318 kg vaikka kuukausi sitten lukema oli 313 kg. Yksi sentti oli kadonnut vatsan ympäriltä, kaulan keskeltä ja tyvestä.

Mikä on muuttunut kuukaudessa?
Hevoset tulivat pois laitumelta kaksi viikkoa sitten eli ovat nyt täysin heinäruokinnalla. En usko että olen varsinaisesti ylensyöttänyt heinällä, mutta liikkuminen on vähentynyt radikaalisti laidunnuksen loppumisen myötä. Ja kun tarkastelin syitä painonpudotuksen hidastumiseen, totesin että en voi syyttää liikunnan vähenemisestä ketään muuta kuin itseäni. Olen ajatellut, että kun on viileämpää niin ei Sulo hikoa niin herkästi. No joo. Tai sitten minä liikutan sitä löperösti, liian kevyesti ja liian lyhyen aikaa. Ja liian harvoin.

Ja onhan liian vähäinen liikunta näkynyt Sulossa muutenkin. Se on ollut aika kesseli, aika ärsyttävä, ylivirkeä ja sillä on ollut kaikenlaisia ideoita. Harmillista että Pena on nyt olevinaan niin aikuinen ettei se riehu Sulon kanssa, vaikka Sulo yllyttää.

Minun on siis aika ryhdistäytyä liikuttamisen suhteen. Lisätä kertoja ja ainakin kertojen tehoja. En vaan oikein tiedä, miten tämä lapsiperhearjessa toteutetaan... Aina tuntuu siltä että joku osapuoli kärsii.

Tänään ohjasajoin Oikeasti Kunnolla. Sulo on niin kiva poni ja ohjasajaminen on kiva laji. Siinä voi saada samanlaisia elämyksiä kuin ratsailtakin, ja se on jotenkin aika hämmentävää. Ja samalla tavalla minun täytyy ohjasajaessa käyttää kehoani ja muistuttaa itseäni apujen ajoituksesta, oikea-aikaisesta hellityksestä ja keveydestä. Onnistuin tekemään laukannostoja käynnistä ja siitä olen aika ylpeä.

Loppukäynnit lähdin tekemään radalle ja taluttamisen sijaan päätinkin ajaa Suloa takaa. Nappasin mukaani kolisevan härvelin jonka olen askarrellut ajo-opetusta silmälläpitäen ja johon olen Suloa totuttanut kentällä muutamaan otteeseen. Tällä erää mentiin vielä niin että minä sain kiskoa kolisevaa härveliä perässäni ja Sulo vain kuunnella se mölyä. Eipä se sitä juuri hetkauttanut...


Koliseva härveli



Hyvä poni siitä tulee! Kunpa vain löytäisin aikaa puristaa tätä ajo-opetushommaakin nyt eteenpäin niin saisin tehoja liikuttamiseen. Ja jotta laihtuminen saataisiin taas jatkumaan, täytyy minun ruveta punnitsemaan yöheinät. Nyt olen silmämääräisesti antanut yöksi heinää n. 2 kg ja olkea ehkä kilon verran. Luulen että tämä suhde täytyy keikauttaa toisinpäin, sillä tarhassa Sulo saa väkisinkin vähän liikaa heinää, kun en voi pitää Penaa ihan niin pienillä heinäkiloilla kuin Sulolle olisi ihanteellista.

torstai 11. lokakuuta 2018

Majakka ja perävaunu


Siinä he ovat, minun kultakimpaleeni. Onneksi Pena kiiltää mudassa rypeneen Sulonkin edestä...

Olen hevosistani joka päivä kovin onnellinen. Erityisen onnellinen olen siitä että saan pitää ne kotona ja hoitaa juuri niin kuin itse parhaaksi näen, käyttää niitä varusteita ja metodeja joiden takana olen itse valmis seisomaan. Olen viime ajat keskittynyt siihen, että joka päivä pysähdyn hetkeksi tunnustelemaan tätä onnellisuutta.

Minulle tulee leipä pöytään ratsastuksen opettamisesta ja työssäni käyn useammalla tallilla joka viikko. Täytyy sanoa että näen vähintään sivusilmällä aika monenlaista hevosenpitoa, monenlaista ratsastusta, vermettä ja varustetta, tapaa ja aatemaailmaa. Kuulen perusteluita jotka mykistävät ("Xx käyttää kumppareita (joustochambon) koska rakennetaan sille selkälihaksia"). Koen toisinaan syvää turhautumista, kun tietoa olisi maailma pullollaan ja silti vielä porskutetaan ikiaikaisten uskomusten varassa. Voin osaltani ujuttaa joitain murusia itämään ajatuksiin, mutta aina on vastassa joku suurempi auktoriteetti, jonka mukaan "näin on aina tehty". Ja raha sanelee niin paljon tässä lajissa. Voi olla että on halua, mutta ei kykyä muuttaa asioita. Enkä tiedä onko mitään hyötyä jäävuoren huipun kiillottamisesta jos koko tyvi on upoksissa paskassa.

Kokonaisuus.
Miten vaikea käsite on kokonaisuus.
Hevonen on niin paljon muutakin kuin se urheilusuoritus jonka se allamme tuottaa.

Enkä minä missään nimessä ole täydellinen eikä minun tapani ole ainoa oikea. Mutta yritän pysyä jyvällä siitä mitä uusimmat tutkimustulokset hevoseläimestä kertovat ja suhteuttaa nämä vanhaan, perinteiseen hevosmiestaitoon, ja valita aina pienimmän pahan. Yritän myös pitää itsestäni huolta etten uuvu hevosistani huolehtimiseen. Joskus ainakin minun hevoseni tokenevat voimasanan voimalla paremmin ruotuun kuin koko mahdollisen kipusignaalirepertuaarin analysoimisella. Mutta jos hevonen jatkuvasti vaatii ruotuunlaittoa tai sen kanssa toimiminen on kokoaikaisesti työlästä tai hankalaa, tai se säännönmukaisesti vastustelee, olisi kiroilun sijaan katsottava asioita tarkemmin ja aiempaa objektiivisemmin. Oikoteitä hyvin harvoin on. On tehtävä uudelleen, perusteellisesti, ja oltava toisinaan valmis uudistamaan omia käsityksiään ja tarkastelemaan tietolähteitään. Moni ihminen voi olla todella kiva, ja silti faktoineen ja tapoineen väärässä. Ja joku toinen voi olla ihan mulkero tyyppi, ja silti tietää paremmin.

Tulipa paatosta.
Menen nyt raaputtamaan noita minun ponejani, majakkaa ja perävaunua, jotka hissuksiin hitsautuvat yhteen ihastuttavaksi komboksi. Menen tunnustelemaan iloa jonka ne minulle tuottavat ihan vain olemalla olemassa. Menen katsomaan onko niillä kaikki hyvin. Mene sinäkin.