Penaponi

tiistai 28. toukokuuta 2013

Parempaan päin

Rakkoni paranevat. Eilinen oli vielä irvistelyä kyykätessä ja oikeastaan ihan missä vaan, huonoa oli olla ilman housuja ja housujen kanssa, polvitaipeiden iho ei halunnut kestää kertakaikkiaan mitään. Tänään oli jo niin hyvä meno että uskalsin laastaroida taipeeni, vetää ratsastushousut jalkaan ja ottaa uusintamatsin saappaiden kanssa (uusilla kantakiiloilla, toki).

Koulutreeniin en vielä tohtinut, joten lähdettiin radalle. Oli tosi kova tuuli ja laitoin Penalle varuiksi korvahupun. Se näyttää ihan naurettavalta pienten arabinkorviensa kanssa full-koon hupussa, korvankärkiin jää viiden sentin tyhjät pussukat jotka lepattavat tuulessa, enkä tiedä onko pipolla mitään muuta kuin lumevaikutus. Joka tapauksessa, alun jännittämisen ja sätkyilyn jälkeen Pena toimi tosi tosi kivasti! Radalla liikkumista helpottaa nyt se, että kaikki meidän 15 hevosta laiduntavat radan keskellä tai läheisyydessä, joten aina on jossain joku näköpiirissä. Ja tällä kertaa takakaarrekaan ei ollut millään muotoa paha, siellä laiduntaa neljän ruunan porukka joka ei pelkää mitään, syö ja tuijottaa vaan. Minä itse käänsin muutaman kerran Penan pois ennen kaarretta, kun ajattelin että se jännittyy naapurin ladossa meneillään olleesta polttopuukuorman teosta (ladon isot ovet auki ja kopinoita ja liikahduksia), mutta mitä vielä, Pena lähinnä pyrki sinne kaarteeseen joten annoin sen sitten mennä. Eikä mitään. Jäi taas tosi hyvä mieli!

Huomenna on kengitys, laitetaan eteen vähän kevyempää kenkää jos sillä olisi vaikutusta takomiseen ja kompasteluun. Ja ilmoittauduin kisoihin viikon päästä tiistaina, luokkana helppo C:1. Ja satula-auto vahvisti tulevansa sunnuntaina, joten asiat näyttäisivät olevan ihan mallillaan.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sattuu


Se on minun polvitaipeeni uusissa saappaissa ratsastetun valmennuksen jälkeen. Itku meinasi päästä suihkussa kun kirvelsi niin, ja laina-Kiefferin jäljiltä ei ollut paljoa vaille etteikö -anteeksi nyt vaan- toosani olisi ollut samassa kuosissa. Siitä ei tule kuvaa, lupaan sen.



Liikun kuin rampa ankka, eikä hevoseni taida voida sen paremmin. Ei todellakaan oltu hohdokkaita tänään, Penan sään seutu on turvoksisissa oman satulan jäljiltä ja kaikki liikkuminen on taas lähtökohtaisesti jännittynyttä. Laina-Kieffer pysyy paikallaan mutta jokin siinä on ettei Pena viihdy siinä, ja ratsastaminen menee kipittämiseen ja kiemurtamiseen. Laukassa tilanne on merkittävästi parempi, ravi sen sijaan... noh, ei takerruta siihen. Olen toiveikas että viikon päästä tilanne helpottuu kun satula-auto saapuu.

Omaan surkeuteeni sen sijaan saattaisin kaivata pari lohduttavaa sanaa siitä, että saappaat kyllä muokkautuvat ja pehmiävät ja ovat vielä jonain päivänä aivan ihanat, kuin päälleni valetut. Tai vaikka pari näppärää käytännönvinkkiä, mitä teen siihen asti...

lauantai 25. toukokuuta 2013

Poni hyvä, satula ei

Kesä!

Meinaa mennä rankasti hermo tuon satulan kanssa. Tai ei kai se kenenkään vika ole että se ei istu, mutta miksi sen pitää lakata istumasta juuri kun kesä on aluillaan ja kelit ovat parhaat mahdolliset kunnolliseen ratsastamiseen? Ja tietenkin juuri nyt on hyvä treeni-into päällä ja kisoja tulossa. Toivon kaikki ruumiinosat ristissä että tilaamani satula-auto a) saapuu lupaustensa mukaisesti ensi viikonloppuna ja b) täyttää toiveeni ja sieltä löytyy Penalle uusi paremmin istuva satula. 

Halusin tänään ratsastaa huolellisen koulutreenin ennen huomista tuntia, mutta reisille (tai lavoille tässä tapauksessa) meni satulan takia. Se luistaa ihan mahdottomasti eteen ja tuntuu varmaan tosi kurjalta, sillä Pena vain pakeni kaikkia apuja ylöspäin ja kipitteli alta pois. Pena kyllä yritti tehdä niin kuin halusin, ja tarjosi venyttämistä eteen-alas kohti tuntumaa, mutta heti kun olisi pitänyt esim. taipua tuossa asennossa, se kohosi taas ylös ja jännittyneeksi. Suu jauhoi ja koko poni tuntui ahdistuneelta. Tulin kerran alas ja korjasin satulaa taaksepäin. Laukkaa kokeillessani alkoi tuntua siltä että poni karkaa ihan konkreettisesti kohta, joten hyppäsin taas alas ja otin koko satulan pois. Menin vielä takaisin selkään ilman satulaa ja kyllä, olen oikeassa että käytös johtuu satulasta - Pena rentoutui lähes välittömästi kun satula oli poissa, vaikka sen kanssa on menty ilman satulaa alle kymmenen kertaa eikä se ole siihen tottunut. Menin hetken aikaa vielä laukkaa ja ravailin molempiin suuntiin, ja poni oli ihan erilaisen oloinen. 

Onneksi meillä lainassa ollut Kieffer on vielä ostajaa vailla, joten saan sen huomenna takaisin käyttööni siksi aikaa, että meille löytyy oma. Ei sekään täydellinen ollut, mutta varmasti parempi kuin omamme tällä hetkellä. 


Nii, tyhmä satula!

Suolakivi suojassa autonrenkaassa? Jep jep.

Haava on jo ihan siisti ja melkein kuivakin

Lihavuuskunto tänään: painomitan mukaan kutakuinkin 450 kg

Penan ratsastamisen jälkeen minulla oli edessäni tällainen urakka:

Immu, Immu, Immu...



Tunnin raaputtamisen ja n. puolikkaan showshine-pullon jälkeen vanhaherra alkoi taas muistuttaa hevosta ja käytiin sen kunniaksi hieman käpsyttelemässä:

Luirukaula



perjantai 24. toukokuuta 2013

Joulu toukokuussa

Täytin viime viikolla vuosia ja niille jotka halusivat ikääntymistäni muistaa, kerroin että saa osallistua saapaskassani lihottamiseen.

Tänään sitten ajelin Espooseen Hipposportiin sovittamaan saappaita. Olin ehtinyt perehtyä nahkasaappaiden kokotaulukoihin siinä määrin, että totesin minun olevan varminta mennä suoraan liikkeeseen jossa valikoima ei ihan heti lopu (mainostavat että heillä on 300 paria saappaita varastossa, huh!). Edullisemmissa saapasmerkeissä koot näytti menevän niin, että lyhyille ja paksuille on omansa ja pitkille ja laihoille omansa. En ole kovin pitkä, mutta minulla on ratsastajan pohkeet, jotka siis ovat ehkä pohkeeni pituuteen nähden leveät, mutta eivät sitten kuitenkaan niin leveät, että täyttäisivät kaikkien saapasmerkkien wide-vartta. Ja kun tähän yhdistetään se että kengänkokoni on mallia kanootti eli naisellinen 41, niin en voinut ajatellakaan että ostaisin saappaat sovittamatta.

Tähän asti ole ratsastellut käytettynä ostetuissa Mountain Horsen saappailla, jotka ovat olleet varrestaan vähän tökerön lyhyet mutta talviaikaan kalsareiden + pitkävartisten villasukkien kanssa ihan kivat jalassa. Nyt kun jalkaan ei enää laitakaan muuta kuin ratsastushousun ja ohuen sukan, huomasin että vanhat saappaat pyörivät jaloissani. Vanhat saavat jäädä odottamaan ensi talven villasukkakelejä, minä hankin itselleni ensimmäiset kunnolliset nahkaiset ratsastussaappaat!



Ajattelin että sovittamisessa menisi tuntitolkulla, ja ohjeistin kaveriksi lähtenyttä miestäni menemään autoon jos kyllästyy. Myyjä katsoi jalkojani, kysyi lestin koon, käski vaihtaa ratsastushousut ylle ja kipaisi varastoon. Sieltä minulle tuotiin Soubirac Arena -saappaat, jotka taiteilin pitkän kenkälusikan ja myyjän vetoketjunvedon avulla jalkaani ja totesin, että otan nämä. En ole ikinä selvinnyt kenkäostoksista näin helpolla!

Saappaat ovat tuollaiset siistit perussaappaat, melko ohutta nahkaa ja nyörit nilkassa, vetoketju takana. Yksinkertaiset ja kauniit, ja hintaluokaltaan minun kassaani sopivat, 350 e.

Samalta reissulta ostin saapastuet ja hetken seikkailtuani myös hiussolki-hiusverkko -yhdistelmän, JOS taas joskus päästäisiin kisoihin niin saisi tukan siististi kiinni. Jotain myös unohtui ostaa, nimittäin nahkaiset kannusremmit. Kun on hienot uudet saappaat niin ei ehkä voi laittaa niihin rispaantuneita nylonisia kannusremmejä...

Saapastuet

Hiussolki verkolla

Kotona jatkoin sovittelupuuhia ja myyjän ohjeesta vetelin kynttilästä talia saappaiden vetoketjuun, jotta se alkaisi luistaa paremmin. Mitkään kävelykengät ei nuo kyllä ole, vaikka eivät taida olla lähimainkaan niin tönköt kuin ihan oikeat kouluratsastussaappaat. Kyykkyyn pääsemistä en silti kokeile ensimmäiseen puoleen vuoteen nuo jalassa.

Saappaat ja sovitusassistentit


Assistentti pyyhkii naamansa jalkaani

Hyvät ne on, mama!

torstai 23. toukokuuta 2013

I love my pony part 1000

Laidunkausi hurahti käyntiin maanantaina. Tarkoitukseni on ollut ottaa kuvia, mutta en ole ehtinyt missään välissä kunnolla. Pyh ja pah sanon, että laiduntaminen muka vähentää tallinomistajan työmäärää. Päinvastoin, meillä kasvoi pääluku neljällä hevosella ja osa on edelleen yöt sisällä ja osa laiduntaa yötä päivää ja yks tarvii sitä ja toinen toista, kävelymatkat laitumille on huomattavasti pidemmät kuin tarhoille ja siinähän ne päivät äkkiä venahtavat kaksitoistatuntisiksi kun humppaa tuolla menemään pitkin tiluksia milloin minkäkin saavin/vadin/loimen/kanisterin/voiteen kanssa ja koittaa siinä sivussa valvoa uudistuneita laumoja, että kaikilla on kaikki hyvin. No mutta se siitä, kyllä tähänkin taas tottuu, työt ei näissä hommissa lopu kesken.

Ensimmäinen laidunaamu, vielä ei ollut lauman uusi junnuvahvistus saapunut

Maanantaina meillä oli myös puomitunti, jolloin hiki lensi niin kuskilta kuin hevoseltakin. Ajattelin, että kohta on pakko parkaista etten pysty enää, kun aina tuli vaan käsky tulla "kerran vielä". Harjoiteltiin ravissa ja laukassa temponsäätelyä puomien avulla, eli esim. ympyrällä oli puomeja sillä lailla että yhteen sarjaan piti tulla hitaasti ja aktiivisesti, ja sen jälkeen heti lisätä tempoa ja askelpituutta ja tulla seuraavaan sarjaan isosti sujuen. Tai päinvastoin. Mentiin laukkaakin niin paljon että loppuajasta oli pakko nousta kevyeeseen istuntaan koska olin melko varma että kuukahdan kyydistä jos vielä joudun istumaan satulassa kunnolla. Pena oli hienosti vaikka oli taas joka näköistä oheisohjelmaa pihassa, trailerista puhelinyhtiön miehiin.

Pena on siis laiduntanut yötä päivää maanantaista asti. Olen ollut tosi iloinen siitä, että se on tuonut joka kerta laumansa minun luokseni kun olen jostain syystä niitä huudellut. Toki minulla on ollut mieluisaa asiaakin, ruuanjakoa tai tänä aamuna sisällehakua, kun sadetta oli jatkunut liki vuorokauden ja otin lauman päiväksi sisälle nukkumaan. Loimitettuna ne olivat yön olleet joten sikäli niillä ei ollut hätää, kuivia ja lämpimiä kaikki, mutta kun porukassa on myös Immu 24 v., haluan että se saa kunnolla levätä välillä. Ja oli Penakin väsynyt, se söi hetken karsinassa heinää ja meni sitten pitkäkseen, ja nukkui makuullaan yli kaksi tuntia. Ei haitannut vaikka tallia siivottiin samalla ja kolisteltiin kaikenlaista muutenkin.

Iltapäivällä sade alkoi ohentua ja ajattelin mennä ratsastamaan ennen kuin päästän lauman takaisin laitumelle. Penakin oli virkistynyt ja tuli mielellään käytävälle hoidettavaksi. Hautasin kuitenkin ratsastushaaveet pian, sillä Penalla oli aika reippaasti turvottava haava oikeassa etusessa, polven ja kainalon puolivälissä jalan sisäsyrjällä. Haava ympäryksineen oli arka kun putsasin sitä ja tein siihen betadinehauteen. Haude sai olla paikallaan sen aikaa kun raivasin tieni tiiviin savikerroksen läpi kohti Penan nahkaa - miten se voikin olla niin likainen, vaikka sillä oli ollut loimikin päällä? Tosin myös loimi sai aamulla pesukäsittelyn sillä se muistutti savista panssaria enemmän kuin ohutta sadeloimea.

Haava on sillä lailla nurjassa paikassa, että epäilin ettei hauteeni pysyisi paikallaan liikkeessä. Haava itsessään ei ratsastamista olisi estänyt, mutta en voisi haavaa sitoa laitumelle ettei kääreet sitten tipahda jalassa alaspäin ja aiheuta paniikkia. Kuitenkin olisi tarpeen pitää haudetta haavan päällä jonkun aikaa jotta siitä olisi jokin hyöty, mutta ratsastaessa en näkisi, mitä sidokselle tapahtuu. Päädyin sitten kokeilemaan jotain uutta - ohjasajoa ja/tai juoksutusta kahdella ohjalla. Maastakäsin näkisin koko ajan kääreeni ja saisin napattua sen pois jos ja kun se alkaisi valua.

Otsikon syy on siinä, miten kivasti Pena käyttäytyi. Olen ohjasajanut sitä muistaakseni kerran, eikä sitä ole siihen koskaan mitenkään opetettu. Laitoin juoksutusvyön ja valitsin ohjille aika matalalla kyljissä olevat renkaat kannattimiksi, ja siitä sitten vain ihmettelemään. Minä en varsinaisesti tiedä, mitä minun pitäisi tehdä enkä nytkään ollut tehnyt tarkkaa suunnitelmaa, kunhan katsoin mitä tapahtuu. Ja kaikki meni tosi kivasti! Sain Penan aika mukavasti pyöristymään käynnin aikana. Maasta käsin huomasin, että vasen kierros on Penalle hankalampi myös ilman ratsastajaa - nyt on taas jonkun aikaa ollut ratsastaen sellaista ilmassa, että oikeaan sujuu mutta vasen on vaikea. Kokeiltiin ympyrällä raviakin, jotain kai ohjasajon ja kahden ohjan juoksutuksen väliltä. Eteenpäinpyrkimys meinasin hetkittäin hävitä kun tein ohjilla jotain, mutta kun otin ajopiiskan käteeni niin totesin että liikkuvia osia alkaa olla minulle liikaa. Lopuksi kokeilin vielä käynnissä kokoamista ja lisäämistä ja muutaman väistön urallepäin, ja jummi! Jäi ihan hirmu hyvä mieli tästä liikutuskerrasta, Pena oli hyväntuulinen ja yritteliäs ja se suhtautui näihin kokeiluihini todella malttavaisena ja positiivisena. Se on Penan kaltaiselle äkkinäiselle hevoselle aika paljon.

Haavan turvotus laski reilusti liikutuksen aikana ja niin kuin arvasin, kääreeni valahti alaspäin polven päälle. Sain sen sieltä turvallisesti pois ja putsasin haavan vielä ennen kuin pojat pääsivät takaisin syömään vihreää.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

En syö!

Psyllium kelpasi vajaat kaksi viikkoa, nyt on tullut stoppi. Iltavelli hyytyy yön aikana kuppiin niin että sen saa laattana nostaa sieltä aamulla pois (se on ihan uskomatonta tavaraa, varmaan samanlaista tulisi jos hyydyttäisi sadalla liivatelehdellä viherpellettimössöä leikattavaan muotoon). Kolme viikkoa pitäisi syödä mutta ei toivoakaan että sinne asti päästäisiin.

Toinen "en syö" alkaa nimittäin olla heinä. Ihan oma tuttu turvallinen esikuivattu säilöheinä. Pena laumoineen on ollut nyt kolmena-neljänä viime päivänä joitain tunteja laitumella totuttautumassa vihreään, ja tuollahan ne pirulaiset seisovat jonossa portilla nytkin, että taas tarttis päästä. Aamuheiniä on vähän levitelty sinne tänne, mutta kukaan kolmikosta ei syö kunnolla. Vanha Immu on ollut tällainen jo vuosia, ei se viitsi heinää syödä keväisin kun se varsin hyvin tietää että tarjolla on parempaakin, ihanaa vihreää ja tuoretta. Ilmeisesti se on nyt opettanut kärkkymisen jalon taidon nuoremmilleenkin. Laidunruoho on parasta eikä sen kanssa kilpaile mikään.

Huomenna onni ja autuus sitten koittaa, nimittäin laidunkausi alkaa meidän tilalla. Penan lauma hieman muuttuu, yksi tulee lisää ja yksi lähtee pois hiukan myöhemmin. Katsotaan kuinka pojat asettuvat. Penan kanssa ei ole ongelmia, vanha hapannaama Immu sen sijaan saattaa olla sitä mieltä ettei hänen ja Penan symbioosiin parane kenenkään vieraan yrittää.

Tarkoitukseni on laiduntaa Penaa pääasiassa ympäri vuorokauden koko kauden läpi, mutta todennäköistä on että joitain huilipäiviä tai -öitä tulee kuitenkin vietettyä myös tallissa. Olen sitä mieltä, että vapaa laidunnus on parasta mitä hevoselle voi tarjota, kuitenkin sen oman jaksamisen rajoissa. Osa hevosista ei lepää laitumella kunnolla ja ne tulevat mielellään talliin ihan vain nukkumaankin. Sen sijaan olen tarkkaillut, että sade tai "huono ilma" ei niinkään tunnu olevan ongelma kesäaikaan. Laidunkatoksia ei käytetä sateensuojana vaan varjona ja turvana ötököiltä. Koen myös, että varmin tapa saada laitumella lihoava, itsensä äärimittoihin ahmiva hevonen on rajoittaa sen laidunnusta rankasti. Toki minunkin hevoseni laitumella lihoavat, mutta järjetön massakausi on mielestäni melko lyhyt, kunhan laitumella olosta tulee arkea. Suuret laitumet ja liikkuva lauma ovat tietenkin hyvinvoinnin perusteita myös, siellä hevonen elää niin kuin hevosen kuuluukin - liikkuu ja syö hiljaksiin sen 16 h vuorokaudesta, ja lopun ajan lepää ja seurustelee laumansa kanssa.

Viime kesältä

Liikkuminen meillä jatkuu toivottavasti ahkerasti, koitetaan silläkin sitten pitää vyötärönympärystä kurissa. Oma satula luistaa ikävästi lavoille, eilen taas manasin sitä kun kävin iltaratsastelulla radalla. Penalla riitti virtaa ja se oli ällistyttävän rohkea ja omatoiminen ohittaessaan paikkaa vaihtanutta laidunkatosta! Katos on vanhassa paikassaan ollut ihan hirveä järkytys joka kierroksella. Nyt kun purin katoksen ja rakensin sen hiukan isompana uudelleen laitumen vastakkaiselle syrjälle, se ei ollutkaan niin pelottava kuin mihin olin varautunut. Mainiota.

Yhdet kisat olisi kiikarissa kesäkuun alussa, mutta riippuu aika paljon satulatilanteesta, voidaanko osallistua.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tänään minua ilahdutti

... tämä kuva johon törmäsin facebookissa:


... sekä se, että vaikka oloni oli vetelä ja vähän alakuloinenkin, päätin silti mennä illalla ratsastaamaan. Ihan vain katsastaakseni, mikä meno. Ja Pena oli kiva, ei helppo, mutta kiva, ja sain tehtyä sen kanssa mukavan pienen treenin ihan perusasioiden kuten tuntuman ja eteenpäinpyrkimyksen parissa. Ratsastamisen jälkeen lähdettiin vielä narussa laitumelle syömään ruohoa, oli kovin, kovin keväistä ja monella tavalla paljon parempi mieli kuin ennen ratsastusta.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Yllätyshyppyjä

Pena on viettänyt hävyttömän monta lomapäivää kun en ole kiireiltäni ehtinyt edes harjata sitä. Tälle päivälle oli kuitenkin sovittu tunti, ja täytyy ihan merkitä muistiin että ratsastin ensimmäistä kertaa tänä keväänä t-paidalla!

Oltiin tunnilla vain keskenämme, olin varautunut hikiseen kouluvääntöön mutta Mari sanoikin että otetaan hyppyjä. Ok, mikäs siinä, jalustimia vaan lyhyemmäksi ja pikainen moodinmuutos! Olin taas omalla satulalla liikkeellä ja kylläpä se tuntui oudolta Kiefferin jälkeen. En enää tiedä, kumpi tuntuu omaan persiiseen paremmalta. Kieffer kuitenkin palautui takaisin tänään joten sitä ei ole enää käytössä. Lisää satulajuttuja seuraa myöhemmin, kerron ensin tunnista.

Alkuun verryttelin puomeilla ja ravitempomuutoksilla, lävistäjällä kolmea puomia pitkin välein ja pitkällä sivulla kahta puomia kootummilla väleillä. Näitä nostettiin kavaleteiksi parin kerran jälkeen. Pena oli ihan ensialkuun hiukan vetelä, oli tosi lämmin eikä todellakaan olla tehty mitään moneen, moneen päivään. Pidin alkuverryttelyn ajan raipan kädessä ja muistutin pikkuhipaisulla yhden kerran, kun pohkeeseen reagointi viivästyi. Tämä riitti, Pena ei hermostunut vaan heräsi, ja sainkin jättää piiskan pois kun alettiin nostaa puomeja irti maasta. En tykkää pitää raippaa hypyissä kun en vielä tiedä, mitä kuvioita Pena tekee, enkä koe että olisin aina itsekään niin kartalla siitä, missä asennossa raajani ovat hyppyjen aikana. Samasta syystä en hyppää kannukset jalassa.

Pian alettiin tulla laukassa apupuomien kanssa pientä (40 cm) pystyä. Ensin niin, että oli puomi - kaksi laukkaa - pikkupysty - kaksi laukkaa - puomi. Siitä vedettiin enemmän sumppuun puomi - laukka - pysty - laukka - puomi. Ajatuksena oli opettaa sekä minulle että Penalle lähestymisiä. Penalle siten, että sen täytyy alkaa itse katsoa paikkoja eikä vain roiskia sinnepäin ja toivoa että kuski pelastaa. Ja minulle siten, että en ratsasta apupuomille vaan sille varsinaiselle esteelle, ja opettelen jättämään Penalle päätösvaltaa hyppypaikasta. Lisäksi Penalle halutaan opettaa hyppykaarta, sen on tapana töksäyttää ihan esteen juureen ja ponkaista siitä selkä köyryssä outo loikka. Pena myös mielellään lisää vielä yhden tai ainakin puolikkaan askeleen ennen estettä eli hypyistä tulee rytmittömiä.

En varmaan kirjoittanutkaan siitä blogiin, kun Mari joitain viikkoja sitten hyppäsi Penalla meidän estetunnin päätteeksi. Olin toivonut, että Mari ottaisi esteratsastajana pari isompaa hyppyä joihin ei minulla kantti riitä (suomeksi siis kaikki yli 60 cm korkeat!), mutta Marin analyysi Penan hyppäämisestä oli se, että se tarvitsee paremman tekniikan ja sitä kannattaa harjoitella pienillä mutta pidemmillä ja massiivisemman näköisillä esteillä. Tai varsinaisesti Penan tekniikassa ei ole vikaa sitten kun se osuu esteelle niin että kaikki osaset on kunnossa. Mutta se ei oikein tahdo osua. Ja eihän se mitään ole hypännytkään, miten se vielä voisikaan osata. Pena ei ole lainkaan arka eikä tarkka jaloistaan, sekin on vähän kehnompi ominaisuus hyppäämisen kannalta, kun se saattaa huonosta paikasta tyynesti mennä suoraan esteen sekaan ja todeta vaan että jahas, vähän tossa puomit kopisee jalkoihin mutta mikäs tässä.

Tänään kuitenkin hyppäämisessä oli hämmentävän hyvä rytmi. Toki tuli hutilaukauksiakin, niitä liian juureen tulleita lähestymisiä ja myös niitä lähestymisiä joista ei ole ihan selvää edes edustettu askellaji, ponnistuspaikasta puhumattakaan. Mutta tuli myös sellaisia hyppyjä, joissa tunsin selkään että nyt osui hyvin, tunsin jopa Penan takajalkojen tekemän työn, näin ponnistuspaikan kaukaa ja olin itse tilanteen tasalla. Pena jopa vaihtoi laukat esteen päällä monta kertaa, ja tunsin sen!

Minä vaan olen tällainen armoton vellihousu mitä hyppäämiseen tulee, hypättiin nyt 60 cm okseria vähän eri variaatioina ja minusta se näytti joka kerta aivan jäätävän suurelta. Meillä oli myös pieni kavalettiristikko ja sille osasin ratsastaa isossa sujuvassa laukassa niin että hyppykaaresta tuli pyöreä ja sujuva. Sitten kun piti jatkaa samassa laukassa okserille, niin kaikki meni kaarteeseen saakka hyvin. Esteelle suoristettuani en osannut istua takamus penkissä, työntää laukkaa, odottaa, ja ennen kaikkea, antaa mennä! Minä alan nyhväämään ja jännittämään että tulee megaloikka, vaikka minun pitäisi vain antaa laukan viedä ja pitää hiukan tasaisesti ohjalla vastaan. Mineen osaa mineen uskalla.

On niin ristiriitaista tämä: nytkin tykkäsin tosi paljon hyppäämisestä ja Pena oli kaikkinensa ihan tosi superponi. Yhtään hallitsematonta koikkaloikkaa ei tullut ja hetkittäin minulla oli ihan varma olo. Mutta miksi se 60 cm voi näyttää niin isolta?

Jäi kuitenkin tosi hyvä mieli ja tästä on hyvä taas jatkaa harjoituksia. Kehun vielä kerran Penaa sillä se meni tosi hienosti!

Hyvä mieli on kaikesta muusta paitsi satulasta. Nyt taas tilanne menee koko ajan huonommaksi, oma satula luistaa lavoille väkisinkin vaikka olen taas käyttänyt liukuestelimaa siellä välissä. Ja se estepenkki olis kyllä ihan ehdoton jo pienillekin hypyille, istuminen koulusatulassa hypyissä on ihan älytön yhtälö. Näillä näkymin saan meille satula-auton käymään kesäkuun ekoina päivinä, ja toivon todella että sieltä löytyy sopivia ehdokkaita joita saisi rauhassa kotona kokeilla ja sovittaa ennen ostopäätöstä.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Taas mennään

Hain tänään klinikalta psylliumämpärit ja aloitin Penalle kuurin, kuten loppuvuoden hiekkaepisodin yhteydessä oli puhe. Tulee tarpeeseen, Pena nyhtää ja nuohoaa koko ajan tarhassa jotain, ja edellispäivänä siltä oli poikkeuksellisesti tullut hieman normaalia löysempää kakkaa, josta oli myös jäänyt karsinan seinään märkä rantu. Maha ei oireile samaan tapaan kuin loppuvuodesta, mutta en nyt uskokaan että siellä on hiekkaa puolta metriä. Syötän jälleen sen kolme viikkoa Eclipsen kokonaista siementä painokilojen mukaisella annostuksella, eli Penan kokoiselle 450 g/vrk.

Ainakin tänään ensimmäinen satsi meni ihan ilolla alas, Pena suhtautuu ruokakupin sisältöön projektina jota pitää työstää, ja varsin touhukkaana se kävi valtavan viherpelletti-psyllium -vellinsä kimppuun. Höysteeksi merisuolaa, porkkanoita ja omat myslit niin onhan siinä hiukan enemmän työsarkaa kuin normaalissa alle litran iltaruoka-annoksessa!

Satulanvaihtoprojektikin nytkähti hiukan eteenpäin kun aloin järjestää meille satula-autoa käymään. Tarkoitukseni olisi sovittaa Penalle sekä koulu- että estesatulaa, ja toivon että pääsen nykyisestä satulasta eroon sellaisella hinnalla että en ihan hirveästi köyhtyisi vaikka ostaisinkin tilalle kaksi satulaa.

Maanantain valmennuksessa menin vielä laina-Kiefferillä, jonka kanssa laukat sujui erinomaisesti, mutta ravissa tuntui että jokin ei ihan täsmää. Etenkin tunnilla tehdyt väistöt oli tosi haastavia, vaikka yleensä Pena on vauhtiin päästyään esittänyt sujuvia väistöjä. Laukassa sen sijaan sain taas yllättyä iloisesti - tehtiin laukassa loivia kiemuroita pitkille sivuille eli harjoiteltiin siis vastalaukkaa. Pena teki erinomaisen sujuvasti molempiin suuntiin ihan täysimittaiset loivat kiemurat, ja kaikkinensa laukassa kaikki tuntui helpolta.

Laitumet kasvaa kohinalla ja on ykskaks tullut tosi lämmin. Pitäisi riipiä jostain aikaa syötellä hevosia ennen laitumellelaskua, joka toivottavasti voidaan tehdä vielä tämän kuun aikana.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Vielä muutama näyttelykuva






Kuvaajalle kiitos hienoista kuvista ja käyttöluvasta!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kiva näyttelyreissu KUNNES

Tänään oli erilainen reissupäivä kun suunnattiin naapurikylään shownäyttelyyn Penan ja uskollisen pikkuponiseuralaisen kanssa. 

Eilen pesin ja puunasin Penan hienoksi ja tänä aamuna letitin sen. Lopputulos oli taas ihan ok, toki sykeröistä tulisi siistimmät jos harja olisi nypitty (eikä siinä olisi pyöreitä joka suuntaan) ja jos sykeröt vielä viitsisi ommella, mutta ei nämä meidän kinkerit ole niin virallisia että ihan niin paljon näkisin vaivaa. 

Kotona lastaus meinasi olla hieman hankalaa, samat ongelmat kuin aina ennenkin: Pena vetää itsensä aivan vinoon sillalle eikä sitten "pääse" omaan osastoonsa, alkaa vängätä päätään joka suuntaan ja kun kohdistan painetta niskaan, se heittää pään ylös, kimpoaa pystyyn ja peruuttaa pois. Tarvitaan vain rutiinia, pelosta ei ole kyse, Penaa ei vain huvita. Sitten kun se päättää laittaa takajalatkin sillalle, se tulee ilman mutinoita perille saakka ja seisoo kopissa sisällä ihan nätisti riuhtomatta tai hermoilematta niin kauan, että luukut saadaan kiinni ja matka alkaa. 

Perille kuitenkin päästiin ihan hyvässä aikataulussa, purettiin hevoset ulos ja siirryttiin verryttelykentälle ihmettelemään menoa. Pena oli melko pörheänä mutta kuitenkin hyvin kuulolla. Tepasteltiin aika kauan ja otin välillä myös ravipyrähdyksiä, lähinnä testatakseni että meillä on myös jarrut... Kovaa saa juosta noinkin pienen eläimen rinnalla jotta sen raviliikkeisiin tulee edes vähän ilmaa! Raskaalla pohjalla tuli aika äkkiä esittäjälle hiki. 

Päivä oli tosi tuulinen ja välillä kenttienlaidoilla lensi kevyet puutarhatuolit ja puomit tipahteli kannattimiltaan. Penaa jännitti myös tuulessa paukkuvat muovinauha-aidat sekä pellon puolella olevat pyöröpaalit, joista heilui muoviset "hännät" tuulen mukana. Se ei kuitenkaan saanut mitään täydellistä pershepulia missään vaiheessa, vaikka toki säikkyikin ja pyrähteli sen vuoksi välillä aika isosti. Sain sen aina nopeasti takaisin kuulolle, enkä joutunut kuin muutaman kerran muistuttamaan, että pelästyessäkään ei sovi rynnätä minua kohti. 


Tässä rentona (kaikki kuvat on ottanut Annika P., kiitos!)

Välillä aurinkokin pilkisti
Odottelun jälkeen oli sitten meidän kehävuoro. Shownäyttelyssä jokainen hevonen arvosteltiin yksin, samoin kuin virallisissa näyttelyissä. Kaikki epäkelvot yksilöt eli ruunat oli omassa luokassaan, muut luokat oli varsojen, ponien, suomenhevosten ja muiden hevosrotujen tammoille ja oreille. Arvosteluvuorolla esitettiin ensin kolmiolla käyntiliikkeet, sitten pienen pysähdyksen jälkeen raviliikkeet, ja sen jälkeen meiltä vielä haluttiin uudestaan käyntikierros. Tämän jälkeen seistiin arvosteltavana.

Minuuko ne kaikki katsoo?

Tärkeänä


Penan kuponki pisteineen näytti tältä:

Tyyppi: rotutyypillinen. 8
Runko: vahva pyöreä sopusuhtainen runko, pitkä laskeva lautanen, hieman lyhyt kaula, kaunis pää. 8
Jalat: hentoluiset, ej hajavarpaiset, tj hieman haja-asentoiset. 7
Käyntiliikkeet: edestä ahtaanlaiset, takaa epävakaa kinner, riittävä yliastunta. 7
Raviliikkeet: irtonaiset, suorat, tahdikkaat. 8
Yht. 38 p, II-palkinto (kaavakkeessa ja tuloslistassa tosin oli laskuvirhe ja yhteispisteiksi oli ilmoitettu 37 p, mutta en sitten mennyt enää korjaamaan kun eipä se palkinnon laatuun olisi vaikuttanut kuitenkaan)


Ruusukkeen vastaanotto
Minua huvitti kun arvostelussa tuomarisetä katsoi ja katsoi Penan jalkoja ja pyysi liikuttamaan sitä eteen ja taakse, "kun ne näyttää siltä että ne osoittaa mihin sattuu". Vekslasin hevosta siinä sitten sedän ohjeiden mukaan kunnes lopulta hän ikään kuin pahoitellen totesi, että kyllä ne nyt vaan on hajallaan vaikka kuinka asettelisi... Teki mieleni sanoa ettei tarvitse pahoitella, tiedän varsin hyvin että yksi jalka näyttää itään ja toinen länteen.

Lopuksi käveltiin vielä koko ruunaluokka kierros kehässä parhaan ruunan valinnan ajan, mutta ei osunut tämä titteli meidän kohdalle. Sitten olikin kemut ohi ja aika pakata ponit taas kyytiin. Nyt sujui lastaus paljon helpommin ja Pena oli muutamassa minuutissa autossa.

Jotta ei totuus unohdu niin laitetaan tällainenkin kuva jossa ei ole pörheydestä tietoakaan, omistajaa sen sijaan naurattaa

Kotimatka ei sitten mennyt ihan oppikirjan mukaan. Pysähdyttiin tankkaamaan ja katsottiin, että onpas traikun toinen rengas löysän näköinen, ei se ollut sitä vielä lähtiessä. Jatkettiin kuitenkin tankkauksen jälkeen matkaa. Päästiin muutama kilometri kun 80 km/h rajoitusalueella se kirottu rengas sitten puhkesi. Onneksi, onneksi kyttäsin sitä pelkääjänpaikalla peruutuspeilistä juuri sillä hetkellä ja ehdin heti huutaa kuskille että jarruta jarruta se rengas puhkesi. Kuski kun luuli että auto hajosi (sitäkin meille on hevosreissussa käynyt...) kun kävi niin epävakaaksi ajaa. Muutamassa kymmenessä metrissä saatiin yhdistelmä pysähdyksiin tienposkeen ja alettiin miettiä, että mitäs nyt. Puhjennut rengas oli penkanpuoleinen, ja sillä puolen tietysti matkusti painavampi Pena.

Hevosten purkaminen kopista ei tullut kyseeseen, autoja viuhtoi ohi kahdeksaakymppiä tasaisena nauhana, ja Penan lastausepävarmuus vielä kaupan päälle, ei kiitos. Auton tunkissa ei riittäisi nostovoima eikä autolla voinut ajaa metriäkään ettei mene koko vanne soikeaksi. Onneksi oltiin tutulla paikkakunnalla ja saatiin soitettua kuskin isä paikalle. Hän tuli rekkatunkin kanssa ja niin sitten nostettiin koko traileri hevosineen kaikkineen tunkin varaan toiselta puolen, irrotettiin rikkoutunut rengas ja kiinnitettiin vararengas, jossa onneksemme oli riittävästi ilmaa. Ja matka jatkui.

Ei tiedetä, mikä renkaan rikkoi - ilmeisesti sisäkumi oli jostain syystä rikkoutunut, sillä päältäpäin renkaassa ei ollut reikää ja kulutuspintaakin siinä oli runsaasti. Ei voi muuta kuin kiittää onneaan, että ei käynyt pahempaa vahinkoa ja saatiin yhdistelmä pysähtymään nopeasti ja turvallisesti. Ja kehut ansaitsee myös Pena, ei vain asiallisesta näyttelykäytöksestään vaan myös siitä, että se malttoi seistä kopissa suuremmin protestoimatta vaikka sai aika rynkytyksen renkaan hajotessa, tunkkia soviteltaessa, nostettaessa ja laskettaessa, ja muuten vaan joutuessaan kuuntelemaan ylimääräistä rutinaa ja kopinaa kopin ulkopuolelta. Kotiin päästyään se tosin juoksi häntä suorana tarhaansa, oli vissiin ihan tyytyväinen kotiinpaluustaan sekin.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kieffer testissä videolla

Laina-Kieffer on ollut koeajossa kaksi kertaa. Luulen että se ei sitten kuitenkaan ole meidän uusi satula, vaikkakin olen tosi huojentunut siitä, että näin helposti löytyi ihan yleisesti tunnetulta merkiltä Penan selkään ainakin näennäisesti sopiva ja paikallaan pysyvä penkki. Kiefferissä on oikein hyvä istua, ei hierry persaus vaikka muuta pelkäsin, ja satula tosiaan pysyy tosi kivasti omalla paikallaan Penan selässä.

Mutta joko meillä on ollut sipsutuspäiviä nyt useampi, tai sitten satula kuitenkin kinnaa jostain ja aiheuttaa sen, että Pena tikittää lyhyellä askeleella hieman jännittyneenä. Lisäksi Pena tekee sitä mitä se teki silloin kuin oma satula oli epäsopiva - se luistattaa takaosaa sivulle pienestäkin painonheilahduksesta ja korjauksesta. Epäsopivuus on pientä, mutta vaistoni sanoo että jatkamme vielä Sen Oikean etsintää.





Video ja kuvat on lettipäivältä eli vapunpäivältä. Pena oli kuin tulisilla hiilillä lähes koko ratsastuksen, ja ennen videoimista kaahasimme laukassa vähän isoimpia energioita pois: 


silmät kiinni kun on niin kova vauhti

Tänään kävin Kiefferin kanssa laidunpellolla, ja Pena oli melko samanlainen kuin vapunpäivän kenttätestauksessakin, jännittynyt ja kiireinen, mutta tavallaan ihan hyvällä mielellä kuitenkin. Hirveästi on pelättävää myös pellolla jossa ei varsinaisesti ole mitään. Hieman taas tuntui raskaalta kun kaikki oli jännää ja kaikesta tuli hätäkakka, vaikka mitään pelonkohdetta ei ollut näköpiirissä. 

Tässä vielä vapunpäivän ratsastusvideo, miltä näyttää?



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Letitä tukkani


Luonnontilassa tarhassa

Tulen vähän lähemmäs...

Tai oikeastaan aika paljonkin lähemmäs!

Tässä olen matkalla talliin

Ja tässä myös

Lähtötilanne tukassa

Sitten kammataan ja koetetaan tehdä paikallaanpysymisennätys


Tukka jaettuna (havainto: 15 vuotta vanhat kuminauhat alkaa olla aika väsyneitä)

Ei ne nyt niin rumat ole kuin pelkäsin!

Harjoituskampauksen lopputulos
Ponista tuli varsin virallisen näköinen, vain ratsastajan kaikenkirjava pukeutuminen särkee silmään

Tätä mieltä oon sun sykeröistäs!
Loppukiharat