Penaponi

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Virtaa

Tällai mä tosi näppärästi osaan järjestää kaikkia tavaroita ja juttuja!

Tänään on taas ollut mahtavan keväinen auringonpaiste ja plusasteita lähemmäs viisi! Penalle tulee hieroja myöhään iltapäivällä, joten ehdin aamupäivästä liikuttaa sen. 

Vyön kiristys

Ja selkään punnertaminen

Käytiin radalla menemässä kuutisen kierrosta, pääasiassa ravia. Takakaarre oli taas kamalan jännä, mutta nyt Pena tuntui rehellisen pelkäämisen sijaan siltä, että sillä taisi vain olla aika tavalla virtaa jota se purki kyttäämiseen. Liike eteenpäin nimittäin säilyi koko ajan, askellaji tosin oli jotain kovin liitäväistä ja ylöspäin suuntautuvaa hipsuttelua! Muutaman kerran ehti tulla sellainen olo, että näinköhän se nyt tästä lähtee ja minä vaan vikisen kyydissä, mutta pyrähdyksistä huolimatta pysyttiin pääasiassa siinä askellajissa jota halusinkin. 

Laukattiin myös vähän kumpaankin kierrokseen. Yllättäen oikeaa laukkaa oli tänään tosi vaikea nostaa! Jouduin ottamaan monta kertaa noston uusiksi kun aina tuli vasen. Omasta mielestäni en edes könöttänyt nyt mitenkään vinossa, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Sitten kun oikea laukka viimein nousi, annoin Penan spurtata siinä hyvän pätkän kotiinpäin palkinnoksi. 

Aurinko lämmittää ihan mahdottomasti, miten siihen taas tottuukaan? Tuntui että olin aivan hiessä kevyen lenkin jälkeen, ja ponillakin oli vähän satulanalunen nihkeänä. Tähän keliin on tosi vaikea loimittaa kun ei varsinaisesti ole kylmä, mutta hiki pitäisi silti saada kuivaksi. Päädyin tänään kompromissiratkaisuun ja laitoin Penalle vain kuivatusfleecen päälle, vein sen ulos syömään, ja kun olin ruokkinut muutkin hevoset ja siivonnut tallista jälkeni, kävin ottamassa fleecen pois kuivuneen ponin päältä. Millään en haluaisi hautoa ponia koko päivää loimen alla jos tarvetta on vain saada hikipaikat kuivumaan!

Kuski säätää ja poni poseeraa

Tukkaan osui fiskars, olisiko sittenkin pitänyt ryhtyä kampaajaksi kun noin hieno tuli

Luin nopeasti muutamia postauksiani vuoden takaa ja oikeastaan yllätyin, kuinka alkeissa silloin vielä oltiin. Tavallaan työn alla on samat asiat, eli laukan parantaminen, mutta vuosi sitten laukan parantaminen tarkoitti sitä, että pääsisin nostamaan laukat ilman a) äänikäskyä ja b) pukittamista. Jouduttiin käyttämään häntäremmiä koska poni oli muodoton pallura ilman lihaksia ja satula pyöri mihin sattui. Jouduin käyttämään raippaa jotta pystyin komentamaan pukittamisesta, jota ilmeni aina kun koitin vaatia jotain mitä Pena ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää. Pena oli kengätön ja arkoi koipiaan niin että liikkeet oli pelkkää hipsimistä ja varomista.

Onhan Pena vieläkin sellainen, että se tavallaan suuttuu minulle omista virheistään - jos se astuu huonosti ja kompastuu ja meinaa mennä vauhdista nenälleen, se yleensä kimmastuu siitä ja pukittaa. Ilmiö on sama myös liinassa, minuun suunnataan kiukkuista palautetta jos poni itse kaahaa niin ettei pysy pystyssä. Tai esteillä, jos Pena osuu puomiin niin minunhan vika se on, voi vetää korvat niskaa pitkin ja heittää perää. Mutta ei se enää työkseen pukittele, ja nyt voidaan jo puhua että sillä on laukka ja siinä voi tehdä juttuja. Edistytty on, ja paljon. Vuosi on kuitenkin aika lyhyt aika hevosten kanssa, etenkin kun lähdetään melkein alkeista rakentamaan nuorta hevosta ratsuksi. 

Mentäis jo!

En ehkä olisi vuosi sitten osannut ajatella, että vuoden kuluttua niistä hetkistä Pena olisi minun omani ja että olisin sen kanssa tuosta vaan lähdössä radalle ratsastamaan kaikkia askellajeja. Mutta niin me vaan tänäänkin tehtiin, eikä se enää ole niin kovin kummallista tai pelottavaa. Hyvä Pena ja hiukan myös hyvä minä!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Laukkaamaan oppii laukkaamalla

Pena palasi rokotuspaussiltaan töihin tänään, tai oikeastaan jo eilen jolloin kevyesti juoksutin sen liinassa kaikki askellajit läpi. Leikkasin myös sen vallan villiintyneen tukan fiskarsseilla ihan toooooosi nätiksi... Mutku mä en osaa enkä haluu nyppiä!

Jätin kentälle muutamia puomeja aamuiselta tunninpidoltani ja ajattelin, että kenties niistä olisi apua jos Pena tuntuisi vetelältä. Vetelyydestä ei ollut ainakaan tarhassa pelkoa, sillä kun olin hakemassa ponia talliin, kaahasi tilan ympärillä viisi moottorikelkkaa, ihan liian läheltä ja ihan liian lujaa ja liian kovalla metelillä. Kihisin raivosta ja yritin huitoa kuskeille, mutta joko ne eivät nähneet tai eivät halunneet nähdä. Todella ajattelematonta ja vaarallista touhua tulla keulimaan moottorikelkoilla ihan hevostilan kulmille, siinä olisikin ollut ilo irti kun meidän 11-päinen lauma olisi päättänyt poistua aidoista kuka mihinkin ilmansuuntaan.

Pena oli moottorikelkkavälikohtauksesta melko töreissään tallissa, mutta kun laitoin radion tarpeeksi kovalle ja puuhailin vain normaaliin tapaan, niin lopulta Penakin malttoi seistä paskomatta ja tutisematta. Kun päästiin kentälle saakka, olivat muut hevoset jo rauhoittuneet eikä kelkkojen ääntä enää kuulunut, joten Penakin oli taas ihan normaalisti.

Minulle on iskenyt pienoinen paniikki sillä kouluratsastusleiriimme on enää kuukausi aikaa, ja samalla siis myös kauden ensimmäisiin kisoihin! Kilpailukutsu julkaistiin viime viikolla, ja mitä todennäköisimmin starttaamme luokassa Aikuisohjelma 2002. Siinä meiltä odotetaan tämänlaisia kuvioita:


Yleisarvostelultaan kyseinen luokka on aika helppo, muotoa ei arvostella lainkaan vaan pääkohdat ovat ratsastajan asento, istunta ja apujenkäyttö, ratsastajan vaikutus hevoseen ja hevosen kuuliaisuus sekä oikeiden teiden seuraaminen, kaikki toki kertoimella 2.

Laukkaosuus kyseisessä ohjelmassa on kuitenkin sellainen, että meillä on jonkun verran työmaata edessä. Etenkin kun olen kärsinyt tästä laukka-ahdistuksesta, minä en osaa istua ja kaikki menee jotenkin lörinäksi. Kisakutsun myötä sain ryhtipuuskan ja päätin, että nyt loppuu vinkuminen, laukkaamaan oppii vain laukkaamalla. Penan tasapainoton ja voimaton laukka kehittyy vain sillä että sitä laukkaa tehdään ja hiotaan yhtä varmaksi kuin ravia. Ei auta vaikka tulis hiki ja hengästys, laukkaa on ruvettava ihan todella ratsastamaan. Enää ei vain öllötellä miten kuten kyydissä ja valiteta, että ei tää.

Tällä asenteella aloitin tänään. Päätin että tästä lähin verryttelen Penaa myös laukassa, jos en joka ratsastuskerralla niin mahdollisimman usein.

Ja kas. Laukka sujui. Minä osasin istua siellä! En oikein tiedä, miten siinä niin kävi. Jotenkin en vain... tehnyt mitään. Istuin vain. Ja laukka sujui. Tiukat kaarteet ovat Penalle hankalia, sen tasapaino pettää ja se heittää mielellään raville, jos jätän sen yksin. Ja jos taas tuen sitä tosi paljon, laukasta häviää rentous sillä Pena nousee liian ylös ja lyhyeksi. Mutta tiukkoja kaarteita lukuunottamatta tänään oli tosi hyvä meininki, uskalsin olla hosumatta ja työntämättä, jolloin pysyin rentona, säilytin oman ryhtini, jalkani siellä missä kuuluukin, "hännän" koipien välissä eli alaselän riittävän pyöreänä, ei notkona. Nostotkin oli yhtä lukuunottamatta aina sitä laukkaa mitä pyysinkin, mutta todella saan keskittyä oikeaan jalkaani, joka tahtoo oikeassa laukassa lähteä huitelemaan ylöspäin. Ulkopohkeena ollessaan ongelmaa ei ole, eikä vasempaan kierrokseen myöskään sisäpohje eli vasen jalka karkaa mihinkään.

Mentiin laukassa molempiin suuntiin kuviota pääty-ympyrä, siitä heti ympyrän jälkeen lyhyeltä sivulta ennen kulmaa linjalle kohti puomi-kavaletti-puomi -sarjaa, ja siitä linja loppuun toiseen päätyyn saakka, jonne taas laukassa pääty-ympyrä. Tämän jälkeen raviin, ravissa toista pitkää sivua jonne loiva kiemura + puomi, ja taas toiseen päätyyn josta uusi laukannosto ja kuvio alusta.

Huomasin, miten mukavuudenhaluinen olen ollut ratsastamaan sitä mikä on minulle vaikeaa! Tällä simppelillä tehtävällä jouduin jo menemään enemmän laukkaa yhden kevyen ratsastuskerran aikana kuin mitä muuten olisin mennyt. Tyydyn helposti laukassa tekemään vain yhden tai kaksi ympyrää ja lopettamaan siihen. Mutta semmoinen ei enää vetele! On se nyt ihme jos osaa ravissa istua suht eleettömästi ja vaikuttaa hevoseen edes toisinaan oikein, tehokkaasti mutta kevyesti, ja säädellä siinä samalla vielä muotoa, niin miksei muka oppisi samaa laukassa.

Vatsalihakseni tietävät taas tehneensä töitä, vaikka ei erityisen pitkään edes väännetty näin lomanlopettajaisiksi. Käytiin vielä loppukävelemässä radalla ettei Pena ehdi unohtaa että semmoistakin voi tehdä, ja hyvin meni sekin. Hammashuollosta oli apua niin kuin arvelinkin, Pena tuntui kentällä jo heti alkuverryttelyssä tasaisemmalta suusta eikä louskuttanut leukojaan tänään yhtään.

Ihme poni tuo Pena, miten se onnistuukin olemaan aina tauon jälkeen tosi hyvä? Ilmeisesti sitä pitäisi ratsastaa vain silloin tällöin ja toisinaan, tosin tällä tyylillä voiman ja kunnon nousujohteinen kehittäminen jäisi vähän puolitiehen...

Hyvän mielen kruunasi se että oli aivan mahtavan kaunis keli koko päivän, aurinko paistoi ja linnut lauloi ja räystäiltä tippui vesi keväiseen malliin, ihanaa!

torstai 21. helmikuuta 2013

Kuolleet ja puolikuolleet

Puolisoni perehtyi tänään Penan passiin, jonka olin unohtanut keittiön pöydälle levälleen.

Ensin arvuuteltiin tätä mysteeriä: lht häntä, vtj vsk vko, otj psk vko.
Pikkuvihjeellä päästiin niin pitkälle, että vtj ja otj ovat jalkoja. Vsk? Valkosukka? Varvassukka? Psk? Polvisukka? Sitten päädyttiin siihen, että otj psk ei voi tarkoittaa muuta kuin että oikea takajalka paska.

Merkeistä päästiin katsomaan sukutaulua. Ja sieltähän löytyy jos joka näköistä merkkiä ja lyhennettä.
J: Mitä nää xx ja ox on?
S: No millaisia hevosia olen sanonut että Penan suvussa on?
J: Hulluja! Villihevosia!
S: ...
J: Kuumaverisiä! Kylmäverisiä! Eiku nyt mä tiiän. Nää xx:t on kuolleita!
S: ...ja tuolla logiikalla ne ox:t on...?
J: Puolikuolleita?

Jep jep.

Hammashuolto ja rokotus

Eilen kävi siis eläinlääkäri, hujautti Penan pieneen päiväpöhnään ja sitten katsottiin hampaat ja annettiin influenssarokotus.

Hampaissa ei mitään suurempaa. Pientä terävää reunaa parissa kohtaa niin kuin viime raspauksellakin vajaa vuosi sitten. Myös silloin vuosi sitten pieni terävä harjanne riitti siihen että Pena muuttui levottomaksi suusta eikä oikein halunnut tukeutua kuolainta vasten. Uskon siis että tälläkin kertaa suun louskuttaminen on kielinyt vain tästä pikkuisesta epämukavuudesta - minkäs sille mahtaa että on herkät poskilihat.

Rokotuksen takia pidämme pienen lepoloman ratsasteluista. Pena tosin ei tuommoisista rauhallisesti ottamisista niin piittaa, eilenkin se oli villinnyt laumansa hurjaan kiihdyttelyyn ja pukkiloikkaamiseen vain muutama tunti rauhoituksen hälvettyä.

Kävin ostamassa tarhaan ihka oikean hevospallon, joka otettiin avosylin vastaan. Avosylin oli otettu myös riimunnaruja, jotka roikkuvat tarhalankojen ulkopuolella yhdessä tolpassa. Kiva ylläri iltapimeässä todeta, että naulassa ei roiku yhtään narua mutta portilla seisoo jonossa kolme hevosta, joilla on kova kiire sisään iltapalalle. Sieltä ne narut sitten löytyi mikä mistäkin kun aikani tarvoin tarhaa ympäri, toki asiaankuuluvasti tämä kolmen hevosen joukko tiukasti arvojärjestyksessä perässäni. Oli vissiin ollut tosi kiva leikki heitellä narukärmeksiä ympäriinsä. Syylliseksi epäiltyjä on vain yksi, punainen paholainen Pena.

Minä? Eeeeei.

PS. Kesä tule jo!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Se oli kivaa niin kauan kun sitä kesti

Kun alkukankeudesta päästiin, siitä tuli osa laumaa. Sitä heiluteltiin ja heiteltiin ja potkittiin. Sitä yritettiin välillä myös häätää laumasta siirtämällä se tarhan ulkopuolelle, mutta aina se palasi (palautettiin) takaisin. Sen kanssa oli niin kivaa että se piti kantaa iltaisin portille näytille. Se näytti tosi vieraalta ja pelottavalta kun sen päälle oli satanut yöllä lunta, heinätkin jäi sen vierestä syömättä. Mutta töykkäisy todisti että tuttu tyyppihän se on. Ja miten kätevää, se sopi juuri täydellisesti vesiastiaan, score!

Kunnes tänään päiväheinänjakoaikaan siitä oli jäljellä vain riekaleet. Hei hei kengurupallo, kestit Penan rakkautta kokonaiset viisi päivää!

Koska kengurupallo oli melkoinen suksee, taidan satsata ihan oikeaan heppaleluun, tällaiseen: 

Kuva hööks.fi
Siitä ainakin luvataan, ettei sitä saa rikki. Olen tosin pahemman luokan skeptikko mitä tulee "kaikenkestäviin" leluihin. Meillä on kaksi 45-kiloista uroskoiraa jotka ovat aika hakoja lelujen nylkemisessä. Myös niiden lelujen, joiden luvataan kestävän tiikereitä. No, ehkä ne sitten kestävät tiikereitä, mutta yhdistelmä rhode & beussi on niille liikaa. 

Asiaan. 

Eilen oli pikatunti, oltiin Penan kanssa kaksin joten saatiin jakamaton huomio ( = 45 min. rääkki). Pena oli oikeastaan aika mainio. Tehtiin vähän raviväistöjä, jotka sujuivat paljon paremmin kuin viime kerralla, vaikka en ole harjoitellut niitä yhtään tässä välissä. Lisäksi työstettiin aika paljon laukkaa ja nostoja varsinkin. Note-to-self: olen vino! Ei ihme että Pena nostaa toisinaan väärän eli vasemman laukan kun kuvittelen pyytäväni oikeaa. Oikea jalkani nousee lonkasta asti, polvi irtoaa, kantapää nousee ja paino kellahtaa vasemmalle pakaralle. En tiedä miksei se jalka vain pysy alhaalla vaikka koitan keskittyä siihen. Sama väistöissä vasemmalle, väistättävä oikea pohkeeni tahtoo nousta rumasti ylös niin että koukin kantapäällä. Ei hyvä. 

Mutta poni oli hyvä. Nostot oli teräviä ja laukka pyöri hyvin, jos kuski muistaa ratsastaa eikä haaveilla. Jään onnellisena vaan matkustelemaan kun laukka nousee hyvin... Sama juttu laukasta raviin siirtymisissä, Penan pää nousee ja selkä tippuu jos en tee mitään. Mitäs jos vaikka koittaisin tehdä jotain niin ongelma katoaisi...?

Tänään käytiin pikaisesti kahlaamassa pellolla hangessa. Ja huh kun olikin lunta, mahaan asti! Oli siis tosi rankkaa, joten mentiin käyntiä vain viitisentoista minuuttia ja sen jälkeen kentälle jäähdyttelemään vapain ohjin hölkkäämällä ja kävelemällä. Huomenna tulee eläinlääkäri raspaamaan ja rokottamaan Penan, joten Pena jää vajaaksi viikoksi pikku tauolle. Sitten palaamme taas työn pariin. 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Operaatio kengurupallo

Kengurupalloa haettiin joka paikasta. Tarjoustalosta Prismasta Etolasta Tiimarista, ei löydy. Sitten viimein lelukaupan loppuunmyyntialesta löytyi, huikeaan kuuden euron hintaan. Muistelisin, että minä silloin 80-luvulla pompuuttelin pikkuisen isommalla pallolla kuin tämä, mutta menköön.

Pena lähestyy rohkeasti, Alexia arveluttaa

Täytyy myöntää, että odotin pikkuisen riemukkaampaa vastaanottoa upouudelle lelulle kaiken vaivannäköni jälkeen. Pallon ja ponin ensikohtaamista varten oli pyydetty puolisko oikein videokuvaamaan, mutta koko kohtaaminen peittyi mukamas-kamerakammoisen Immun taakse:



Pikkuisen palloa kuitenkin viskotaan ja kuopaistaankin. Ehkä Penasta ja pallosta tulee vielä ystävät.









Pallon lisäksi meille ei kuulu juuri muuta. Odotan ensi viikon hammashuoltoa kovasti, ja olen tosi yllättynyt jos Penan suusta ei löydy mitään. Se on ruvennut ratsastaessa aukomaan suutaan ja narskuttamaan välillä hampaitaan, sellaista se ei ole tehnyt ennen. Lisäksi kuolaa erittyy normaalia enemmän, ja tänäänkin pidättäessäni huomasin, että ponin suu oli auki. Vaikka koitin todella kevyesti ottaa ohjalla ja pääasiassa jarruttaa istunnalla. Kuolain ei siis tunnu kivalta nyt, siksikään en kamalasti raaski toista kiusata.

Kuolainjuttuja olen miettinyt myös, ja kiinnostaisi ostaa kokeeksi Nova-kuolain:

Nova-kuolain, kuva hooks.fi
Mietin tuon kohdalla vain sen paksuutta, Penalla on pieni suu eikä pieneen suuhun voi kovin paksua kuolainta laittaa ettei hevoselle tule tukehtumisen tunnetta. Täytyy mitata vanhaa kolmipalaa ja verrata. Toinen vaihtoehto on sweet iron -kolmipala, tai sitten jos joskus raaskisin niin jotkut Sprengerin aurigan -kolmipalat. Sata euroa kuolaimiin tuntuu kuitenkin aika... paljolta. Ja satasen maksaa se yksinkertaisin malli, mitä enemmän laittaa euroja tiskiin sitä upeampia lupauksia kuolaimesta annetaan! Voivatko kuolaimet olla niin ihmeelliset? En tiedä. Haluaisin kokeilla.

Sweet iron -kolmipala, kuva borjeskotimaki.fi

Sprenger KK-ultra kolmipalakuolain, kuva horsepro.fi

Sprenger WH-ultra soft kolmipalakuolain, kuva horsepro.fi



Ollaan tehty vapaana taas humpuuttelujuttuja ja ajattelin ottaa projektiksi ehdollistaa Penan naksuttimeen. Koirien kanssa olen aika paljonkin pelannut naksuttimella, ja kun kerran on nameille perso, oppimishaluinen ja fiksu hevonen käsissä, niin miksei. Harjoittelimme keskiviikkoiltana ilman naksutinta raipan nostamista maasta, ja se sujui jo tosi hyvin. Irrottamista pitänee hiukan hioa vielä, ihan ei keppi tipahtanut käsiini kun sanoin irti, vaan totuus oli ennemminkin sellainen että minä vedän piiskaa toiseen suuntaan ja Pena toiseen. Mutta leivällä on ihmeellinen vaikutus ahmattiponiin...

Samaisena keskiviikkona toin Penan vapaana kentältä talliin leikkien päätteeksi. Se oli niin hyvin kuulolla siinä kentälläkin, tuli ravia kanssani, pysähtyi, kääntyi, peruutti, kaikki sujui ilman narua niin ajattelin, että miksei se muka tulisi vapaana talliinkin. Niin se sitten tulikin, avattiin yhdessä portti, kerättiin tavarat ja mentiin. Noin vain. Eikä se mihinkään kadonnut.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Joskus vielä

Joskus vielä opin ratsastamaan
ja löydän sen mistä kiikastaa, että toisinaan mennään mielellään eteenpäin ja kaikki on helppoa ja kevyttä, ja toisinaan on niin kuin tänään, että mitä enemmän pusken sitä vähemmän liikettä löytyy, ja jos lakkaan puskemasta niin Pena pysähtyy niille sijoilleen (tai siltä se ainakin tuntuu).

Oli tunti ja kaikki oli vaikeaa ja hankalaa ja sitkeää ja tahmeaa
minä pusken yhteen suuntaan ja Pena toiseen
ja lopputulos on jotakuinkin paikalleen jääviä väistöjä, tuhat väärän laukan nostoa (koska kuski könöttää vinossa väärään suuntaan), rikkoja, puskemista, työntämistä, krampissa puristamista ja semmoista ratsastusta josta noin niinku kaikkinensa on ilo ja tasapaino kaukana

Jotenkin Pena ei vaan jaksa
se tuntuu ihan siltä että se ei vain kykene

Olen nostanut sen rehumäärää reilulla kädellä eikä mitään
pitää siis ruveta muihin toimenpiteisiin

Ensi viikolla tulee hammashuolto ja taidan sopia hieronnan taas
ja pitäisköhän tälle mun könötyskriisillekin tehdä jotain
jos joku vaikka katsois ihan silmä kädessä, että estänkö minä hevosta ja millä tavalla

Joskus vielä opin tämän lajin
vaikka siihen menis toiset kaksikymmentä harrastusvuotta.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kuka kissaa hännästä nostaisi ellei Pena itse

Että semmoinen päivä taas!

Kaikki lähti menemään pieleen ehkä jo iltapäivällä, kun alkoi sadella lunta. Iltapäiväheiniä jakaessani huomasin että Penan on vilu ja että se tärisee. Pakkasta ei ollut kuin kuusi astetta, mutta satava lumi oli omituisen vetistä silti ja ilmeisesti kasteli Penan niin pahoin että se oli alkanut palella. Hain sille toppiksen niskaan.

Tänään piti olla tunti mutta se peruuntui huonon ajokelin takia. Sovittiin kuitenkin tuntikaverini kanssa että mennään sovittuna aikana yhdessä ratsastamaan ja sovitaan myös, mitä harjoitusta tehdään. Pidetään siis tunti ilman opetusta.

Pena oli kuntoonlaitossa ja harjaamisessa joka asiaa vastaan, kärttyili ja irvisteli. Kun sitten tallikissa Pulla tuli pyörimään Penan eteen käytävälle, tarttui Pena Pullaa hännästä hampaillaan ja nosti koko kissan ilmaan. Pullaparka huusi kuin syötävä ja minä karjuin irtiä ja perkelettä ja mäiskin Penaa kylkeen kädessä olevalla esineellä, joka sattui olemaan takajalan suoja. Pulla pääsi ilmanlennon kautta irti ja vilahti varsin vauhdikkaasti omaan petiinsä kuivaushuoneeseen. Hitto että olin kiukkuinen! On totta ettei meidän tallikissoilla juuri ole itsesuojeluvaistoa mutta tuo oli törkeää käytöstä Penalta. Lopulta Pena sitten seisoikin ihan nätisti käytävällä, mutta taas tarvittiin ne pari kirosanaa ja kunnon komennus. Myöhempi tarkastelu osoitti että myös Pullan vauriot olivat vain henkistä laatua.

Kun päästiin kentälle asti, oli varsin selvää ettei ratsastus tulisi sujumaan suunnitelmien mukaan. Pena oli kireä, vireä ja säpsyi kaikkea mahdollista. Tuuli pöllytti lunta ja oli pimeää ja hiukan liukastakin. Yritin hetken verrytellä normaalisti mutta koska Pena vain villiintyi enemmän, menin lopulta hakemaan juoksutusliinan tallista. Poni kaahasi ja pukitteli liinan päässä hyvän tovin ihan ilman patistamista, ja sitten nousin takaisin selkään. Edelleen oli vauhtia mutta nyt sitä pystyi hiukan hallitsemaan ja säätelemään. Tein alkuperäisen kaavan mukaan raviväistöjä ja paljon laukkaa, ja Pena oli etenkin laukassa aika hyvä!

Pistin kuitenkin merkille, että Pena louskutti koko ajan hampaitaan, mitä se ei normaalisti koskaan tee. Samoin väistöissä se painoi hullun lailla oikealle, koitti pyrkiä väistämään oikealle vaikka olin menossa vasemmalle. Todennäköisesti se oli siis palelluttanut selkänsä päivällä ja oli nyt lihaksistaan kipeä, vaikka verryttelinkin sen loimi päällä. En kuitenkaan voinut jättää sitä ratsastamatta ja todennäköisesti seisomaan jättäminen olisi vain pahentanut lihaskipua. Nyt sain sen notkistumaan ja rentoutumaankin aika hyvin noin 40 minuutissa, ja sitten käveltiin piiiiitkät loppukäynnit taas vällyn alla.

Eli kaikesta ylimääräisestä säädöstä huolimatta ratsastuksesta jäi aika hyvä maku. Mieluummin niin päin, että on liikaa vauhtia ja energiaa, sitä on kuitenkin paljon helpompi koittaa kanavoida oikein, kuin jos ei ole energiaa lainkaan. Liikutuksen jälkeen laitoin vielä varmuuden vuoksi reilusti arnikaa Penan selkään ja loimitin, joten eiköhän tämä tästä taas. Pullakin oletettavasti toipuu järkytyksestään.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Periksi antamisesta

Jos jotain olen Penalta ehtinyt näinä vähäisinä yhteisinä vuosina oppia, niin se on se että toisinaan pitää antaa periksi.

Eikä se oikeastaan ole mitenkään pieni juttu.

Huutakoon hep se joka on saanut hevosoppiensa mukana mentaliteetin, että irti ei pääsetä eikä periksi anneta. Hep!

Tämänpäiväisen periksi antamisen kokemuksen minulle toi kengitys. Se on Penan kanssa aina pieni jännitysmomentti, kuinka se käyttäytyy ja saadaanko hommat hoidettua nätisti ja järkevässä aikataulussa. Ei Penalla itse kengittämistä vastaan ole mitään, se antaa vuolla ja nostaa jalat (no okein joskus se kuopii ja potkii vähän ensin) eikä naulaaminenkaan aiheuta siinä mitään reaktiota. Se on se perhanan paikallaan seisominen. Kun se ei vaan jaksa seistä tekemättä mitään. Ja kun sitä ei uskalla vetopaniikin pelossa hirttää kiinnikään niin tiukasti, että häälyminen ja touhuaminen estyisi. Ja vetosolmut on pakko olla, mutta kun se osaa avata itse kaiken. Ja jos sen pää on vapaasti, se ei saa vetopaniikkia, mutta sitten se repii kaikki loimet telineistä, hamuaa kaltereita ja seiniä ja omaa jalkaansa ja lopulta vetää taukoamatta kengittäjää housunkauluksesta tai essunhelmasta. Sitä on vaikea selittää niin että paikallaan seisovien hevosten ihmisetkin ymmärtäisivät, mistä on kyse. Pena tekee jotain koko ajan. Aivan koko ajan. Se näkee ja kokee ja fokusoi koko ajan, se ei vain voi olla ja riiputtaa päätään. Ja jos se ei saa tehdä mitään, se hyvin nopeasti alkaa kiukutella kengittäjää vastaan, nyppiä jalkojaan ja loppuviimein tempoa pystyyn. Ja siinä on sitten vaaranpaikka jos se onkin tiukasti kiinni.

Viimeksi koitin palkita sitä porkkanalla aina kun se malttoi seistä hyvin. Ei hyvä, lisäsi mahdotonta nypeltämistä ja venymistä minun taskujani kohti ja touhu meni entistä levottomammaksi.

Tänään ykskaks tuli mieleeni kokeilla heinää.
Hain ison saavin ja sinne heinää ja kannattelin saavia Penan edessä syömäkorkeudella. Ja avot. Kengittäjä sai tehdä työnsä, nyppiminen väheni, edestakaisin ei seilattu, ketään tai mitään ei heinän lisäksi purtu.

Miksi se sitten tuntuu periksi antamiselta?
Hevosenhan "kuuluu" osata seistä paikallaan. Kyllä ne kaikki muutkin osaavat seistä kahta puolen ketjuissa ja riiputtaa päätään ja antaa kengittäjän nakutella. Ja jos ei, niin ne täytyy rauhoittaa.

Olen ajatellut, että se on yliherkkien täti-ihmisten haihattelua syöttää hevosta kengityksen ajan, jotta homma hoituu. Että kyllä ne nyt osaa seistä ilmankin. Penan kanssa olen tässäkin asiassa joutunut nöyrtymään. Jos minä annan periksi omista periaatteistani, Penan on mukavampi olla ja kengittäjän on helpompaa ja turvallisempaa työskennellä. Enkä nyt tuomitse niitäkään jotka rauhoittavat hevosensa kengitykseen, joskus se todella on se stressittömin vaihtoehto, mutta itse pidän sitä ihan viime hädän ratkaisuna (vaikkakin lääkekaapissamme on aina Domosedan-pastaa varmuuden varalta). Haluaisin, että hevonen voisi itse valita seistä rauhassa. Mutta kun ei se aina mene niin, aina ne eivät valitse. Joten minä annan hiukan periksi, teen asioista hevoselleni hiukan helpompaa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kevät ja kaikkea kummallista

No, ei se kevät ihan vielä ole alkanut tai alkamassa, mutta kevään kalenteri täyttyy jo.

Eilen räväytin ja varasin meille paikat kouluratsastusleiriltä! Huh huh, mihinköhän olen päätäni pistämässä... Maaliskuun lopulla se sitten nähdään.

Leiri on viikonloppuleiri kouluratsastuksen kilpailu-uraa aloitteleville/suunnitteleville ratsastajille, ja kattaa ratsastustuntien lisäksi istuntaoppia, tietoa kilpailemisesta sekä mm. hevosen siistimisestä kisoja varten. Ja leiri huipentuu seurakoulukisoihin, joissa ratsastettu suoritus videoidaan ja analysoidaan jälkikäteen. Leirille olisi voinut osallistua myös järjestävän tallin hevosella, mutta koska tarvitsen Penalle ennen kaikkea kokemusta, halusin nimenomaan lähteä mukaan omalla hevosella. Tämä saattaa olla ihan hyvästä Penalle, sillä ennen kisoja se on ehtinyt tutustua paikkaan kunnolla. Ehkä se vähentäisi jännitystä?

Olen tästä kovin iloissani. Jostain on aloitettava, jos joskus meinaa siirtyä täältä puskista jonnekin ihmisten ilmoille ratsastamaan. Joten jee! Ja hui!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Laiska liikuttaa ja semihyvä meno!

Tänään oli tunti jolle päätin osallistua puuttuvasta etukengästä ja viikon ratsastustauosta huolimatta. Lähdin ilman ennakko-odotuksia ja olen oikeastaan varsin tyytyväinen!

Olin ennen tuntia ratsastanut Alexin, joka on raskas, hidas ja jotenkin vähän etäinen aina, vaikka näennäisesti tekisikin ihan hyvin hommansa. Kun sitten pääsin Penan selkään, niin tuli taas tosi kotoisa olo. Kummasti siellä on jo tottunut olemaan, tuntuu siltä kuin kotiinsa menisi.

Ei tehty kovin ihmeellisiä harjoituksia, asetuksia ulos ja sisään ravissa, sitten lisättiin näihin temponmuutoksia eli pitkillä sivuilla asetus ulos, ravi eteen, ja kulmissa ja lyhyillä sivuilla asetus sisään ja ravin kokoaminen niin lyhyeksi kuin suinkin. Myöhemmin tehtiin vähän raviväistöjä ja lopuksi väistöistä laukannostoja.

Tänään hyvää:

- koitin keskittyä siihen ettei jalka purista ja nouse, ja ehkä onnistuin, koska ainakaan en saanut siitä noottia. Eli pitkä, nopea ja tehokas jalka.
- sitten kun ihan oikeasti keskittyi siihen ratsastamiseen ja vaati avut läpi, alkoi tulla tuloksia. Väistöt oli alkuun semmoista kiemurtelua että aloin vain nauraa, mutta kun keskityin ja tuuppasin pari kertaa reilummin väistättävällä pohkeella, alkoi sujua. Ja kun kootussa ravissa muistin ykskaks ettei jalkoja parane silloinkaan irrottaa hevosesta vaikka sitä haluaa hidastaa, niin yllättäen alkoikin löytyä koottua ravia eikä vaan hidasta.
- laukannostot alkoi napakoitua kun otin hetkeksi ekoraipan eli pajunoksan käteeni. Raippa aiheuttaa jännitystä myös, mutta nyt olin ihan tyytyväinen siihen että sain Penaa vähän enemmän ylös ja hereille, jolloin se nosti laukat tehokkaammin. Ja raippaa ei siis tarvitse käyttää ollenkaan, pelkän 40 cm pitkän pajunoksan piteleminen riittää tuomaan lisää vauhtia.
- loppuverkka oli jeeeees! Kyllä se siitä. Hieno on.

Loppuun vähän kuvia ja pari videopätkää eiliseltä, kun olin laiska ja laskin vain Immun ja Penan kentälle juoksemaan. Aika laiskoja nekin oli, ei yhtään hepulispurttia vaan pelkkää löysää hölköttelyä.



Pieni pukkiyritelmä

Komeasti ravaa kakskytneljävee!