Penaponi

lauantai 30. tammikuuta 2016

Mainio ratsastussää


Tuskin osaan päättää mitä tehtäviä tekisin tuolla unelmakuntoisella luistinradalla ratsastuskentällä? Piruetteja, spagaatteja, persluisuja? Nivelrikon alkuja ja lihaskramppien varmistelua?

Oikeasti, jos arki on nykyään sellaista että omaa hevosta olisi mahdollisuus ratsastaa kahtena päivänä viikossa niin kerron että aika lailla nyppii tämä näiden leveysasteiden talvi. Ensin on niin helevetin kylmää että räkä jäätyy nokanpäähän, sitten lauhtuu 30 astetta puolen vuorokauden aikana ja losottaa vettä seuraavan viikon. Joo, keli on asennoitumis- ja pukeutumiskysymys mutta kun pohjat ovat tuollaiset niin ratsastamaan ei yksikertaisesti ole pääsyä. Talutuslenkitkin näillä keleillä ovat synonyymi kallonmurtumalle.

Siispä Pena vain on. Jipii.

Harmiani tasatakseni ajelin näin lauantainakin koululle ja kiipesin Ison Vaaleen kyytiin maneesin sulalla kuitu-hiekkapohjalla. Iso Vaalee jatkaa ratsunani taas seuraavalle viikolle. Minulla on tähän mennessä ollut sen kanssa arviolta n. kolme minuuttia sellaista aikaa jolloin luulen vähän osaavani ratsastaa. Ratsastan sitä joka arkipäivä tunnin verran ja viikonloppuisinkin oman ehtimiseni ja jaksamiseni mukaan.

Tässä hän on:

Tärppänä!

Iso Vaalee on kokenut konkari eikä hän tykkää puristamisesta tai vetämisestä. Olen saanut huomata että puristan ja vedän aika paljon. Iso Vaalee on myös rakentunut sillä lailla hullustipäin, että jos ihannehevosen ylälinja olisi kaarisillan mallinen niin Ison Vaaleen ylälinja on riippusillan mallinen. On siis jonniin verran työsarkaa jotta en ratsastuksellani aiheuttaisi Isolle Vaaleelle sellaisia ärhäköitä lihasjumipalleroita satulansijan taakse. Toistaiseksi vielä paikkaan kehnoa ratsastustani hoivaamalla Isoa Vaaleeta solariumissa, BOT-peiton alla sekä voitelemalla hänen riippusiltaselkäänsä arnikalla. Miten se nyt oli, on kiva kun näkee heti työnsä tulokset?!

Semmoista tänne, mitäs sinne?

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kaks viikkoo ja sikana

Kaksi ensimmäistä opiskeluviikkoa takana. Mitä on jäänyt käteen?

Ensinnäkin olen hurjan iloinen että ryhdyin tähän. Aikamoista aikataulupasianssia tässä saa pelata, etenkin kun lapsemme ei ole missään hoidossa vaan hoidamme hänet kotona, tarvittaessa mummojen ja mammojen avustuksella. Viime viikonlopun olin koululla tallivuorossa kiinni ja homma toimi siten, että heräsin aamulla viideltä ja jätin muun sakin nukkumaan, kävin tuuppaamassa hevosille heinät talliin, ajoin kuudeksi koululle, tulin takaisin kotiin puoli kahden maissa, morjenstin pihatiellä autosta miehelle joka oli laittanut lapsen päiväunille ja odotti lentävää vahdinvaihtoa ehtiäkseen töihin. Neljän maissa saapui mummo taikka mamma, minä ruokin hevoset (mies oli ne tarhannut aamulla herättyään ja siivonnut useimmiten karsinatkin), lähdin viideksi koululle, tulin takaisin vähän ennen kahdeksaa, vapautin mummon tai mamman, laitoin lapsen nukkumaan, lähdin talliin, hain hevoset sisään ja ruokin ne, söin, kävin suihkussa ja yritin olla pedissä ennen yhtätoista ja siis ennen kuin mieheni edes ehti töistä kotiin. Parisuhde pysyy tällaisina aikoina virkeänä kun näkee toisen viimeisen kerran perjantaina ja seuraavan kerran maanantaina, vaikka koko ajan asutaan samaa huushollia. No, ei se tätä sentään koko aikaa ole, mutta sainpahan heti alkuun täyslaidallisen sitä millaista voi olla kun on oikeasti aika tiivis tahti.

Koulussa on ratsastettu. Joka päivä. Ihan perusperusjuttuja ja syynätty niin este- kuin perusistuntaakin. Muutamia havaintoja:


  • älä yritä pitää käsiä liian lähellä toisiaan. Etenkin laukassa sumppaan helposti nyrkit kiinni toisiinsa ja vedän kädet syliin. Kädet luonnolliselle etäisyydelle toisistaan ja eteen.
  • nyrkki kiinni! Herttileeri, en tiedä koska olen keksinyt ratsastaa nyrkki auki, ohja lähes sormenpäiden varassa. On tuntunut ihan imbesilliltä kerätä ohja oikeasti kämmenen pohjalle ja sulkea käsi ohjan ympärille, mutta kas vaan, vasta silloin pääsen joustamaan kyynärpäästä.
  • paino kyynärpäähän, pois ranteesta. Kyynärvarsi on se joka liikkuu tarvittaessa sivulle, ranne ei taitu mihinkään. Kyynärpää lähelle vartaloa (eli ne nyrkit irti toisistaan).
  • odota hevosen liikettä, älä työnnä. Lantio joustaa enemmän ylös-alas -suunnassa kuin eteen-taakse -suunnassa. Etenkin kun ratsastin sillä jättiharppojalla, oli tosi tärkeää (ja tuskallisen vaikeaa) odottaa sen hi-das-ta, ilmavaa pompautusta eikä työntää siihen yhtään vauhtia istunnalla.
  • nopeammin, kevyemmin! Kaikkea nopeammin, kevyemmin. Nopeampi, kevyempi pohje. Pohje ei koskaan purista. Nopeampi, kevyempi kiitos ja myötäys. Täytyy voida päästää myös ulkoa ilman että pakka hajoaa.
  • kevyt istunta ravissa käy kuulkaas polttelemaan pohkeissa aika tavalla. Kevennyksen yläasennon tulisi olla sama kuin kevyen istunnan, ja kevennyksen ala-asennon sama kuin esteistunnan. Siinä meinasi mennä aivosolut solmuun kun tätä pähkinää ratkoin. Ja se käsi eteen! Ei pysty olemaan kevyessä istunnassa jos ohja on liian pitkä ja käsi reisillä.


Näillä mennään. Ratsastin viimeisimmän estetunnin samalla valkoisella jättiläisellä jolla ratsastin pääsykokeissakin ja tämän ikämiehen (18) kanssa jatkamme ensi viikolle, sekä sileälle että esteille. Vielä en osaa toverista juuri muuta sanoa kuin että hän tuntuu kaikennähneeltä eikä ihan aina jaksanut piitata siitä mitä minä selässä vikisin... Mutta kaikesta mentiin yli eikä pelottanut!

Tämä viikonloppu on ollut vapaata, perjantai mukaan lukien, joten olen ehtinyt fiilistelemään myös oman ponin kyytiin. Kyllä oma on aina oma! Vaikka Pena onkin tuntunut tosi pieneltä ja liukasliikkeiseltä nyt kun takamus ehti jo tottua noihin suuriin mörssäreihin. Perjantaina oli vielä pakkanen jota uhmattiin kentällä toppavarustuksessa, ihan perusjuttuja, rangan suoristelua ja hiukan avotaivutusta kaikissa askellajeissa. Lauantaina samalla teemalla askellajit läpi kentällä ja sitten radalle hankikahluuseen hetkeksi. Tänään sunnuntaina otettiin sitten jo ihan oikealla koulutreenillä hiukan hikeä pintaan, ja ai että, kyllä mä niin tykkään Penasta! Sillä ei ole kovin suurta luontaista moottoria ja "sydäntä" vakavamieliseen työskentelyyn, mutta sitten joskus kun kaikki natsaa ja se flow löytyy, on tunne huikea. Sitten sitä pääsee työstämään ja säätämään ja tuntuu kuin me todella keskustelisimme. Ajeltiin sulkutaivutusta käynnissä ja ravissa lävistäjälinjaa keskihalkaisijalle jossa suoristus, siirtyminen raviin/laukkaan, uralle ja pitkälle sivulle voltti, päädyssä raviin/käyntiin, apuvoltti lävistäjän alkuun ja taas sulkua keskelle. Huomenna olisi tarkoitus vielä käyttää Pena aamukävelyllä, sitten taitaa kunnolliset liikutukset jäädä odottamaan seuraavaa viikonloppua.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Heinä ponin tiellä pitää

Katsaus Penan ruokaympyrään.

Hevonen on korsirehunsyöjä. Meillä syödään aina ensisijaisesti heinää. Kaiken muun koitan pitää minimissä. En tahdo syöttää "huvikseni" väkirehuja jos hevonen ei niitä todellisuudessa tarvitse.

Heinä on esikuivattua säilöheinää, paitsi aivan kesän alussa ja lopussa kuivaa heinää (säilyvyyden vuoksi, iso säilöpaali ei säily pienellä hevosmäärällä hyvänä jos on lämmin keli). Kesällä laidunnetaan pääasiassa ympäri vuorokauden, mutta pahaa keliä, ötököitä ja hellettä suojaan tullaan talliin, ja silloin eväänä on kuiva heinä (se säilyvyys taas).

Minulla ei ole heinästä analyysia. Heinä on ostoheinää, emme viljele itse. Tiedän koulutukseni myötä analyysien epävarmuuden ja tuloksien sattumanvaraisuuden, joten perusterveille hevosille katson riittäväksi sen, että osaan valvoa heinän hygieenistä laatua ja katsoa silmilläni, kuinka hevoset voivat. Tämänvuotinen heinämme on todennäköisesti melko valkuaisköyhää - heinäntekopoudat tulivat myöhään, jolloin sokeri nousee ja valkuainen laskee, kun heinä pääsee vanhaksi. Sokeria en jaksa hysterisoida, koska edelleen minulla on syötettävänä hevosia joilla ei ole sokerien suhteen erityistarpeita. Kohtuullinen sokeri tekee heinästä maistuvaa, joten mielestäni sokerista on tehty vähän turhan iso peikko jota terveidenkin hevosten omistajat pelkäävät. Korostan ja alleviivaan, että puhun koko ajan perusterveistä hevosista, erikoistapaukset ovat aina erikoistapauksia.



Meidän tämänvuotista heinää voi pihan paksukainenkin syödä ihan mukavia määriä ilman että ihra kertyy niskaan tai maha ottaa ovenpieliin - tällainen heinä on mielestäni kevyttä harrasteratsuhommaa tekevälle hevoselle aivan riittävää. Lypsylehmäheinän korkeat valkuaispitoisuudet eivät ole hyvän hevosheinän merkki, ja ruokinnassa ylipäätään on helpompaa korjata liian vähäistä valkuaisensaantia kuin liian runsasta. Hevosen kun kuuluu saada syödä korsirehua. Laiduntava hevonen käyttää peräti 16 tuntia vuorokaudestaan syöden. Kovin niukankokoisilla, mutta supervahvoilla annoksilla jäädään aivan liian kauas siitä mikä olisi lajityypillistä ja terveellistä hevoselle.

Penan kohdalla heinäruokinta on hiukan haasteellista siitä syystä, että laumassa on hyvin ahne ja ruokadominantti Emmi, joka ei tykkää Penasta noin muutenkaan ja vielä vähemmän ruoka-aikaan. Tarkoitus olisi, että hevoset tarhailevat aamusta iltaan ja söisivät siten kolme tai neljä heinäateriaa ulkona laumassa ja vain iltaheinät sisällä omissa karsinoissaan. Tarhaan en voi mättää määrättömästi heinää, koska suurin osa siitä päätyy Emmin kitusiin. Lauman pohjimmaista Penaa on ruokittava yöksi reilulla heinällä, mutta koska Pena on aivan järjetön sotkija karsinassaan, ei sinnekään huvita paljon ylimääräistä laittaa tallottavaksi. Penan hammaskalusto on sellainen että ruoka olisi syytä tarjota maasta -> oikea syömisasento mahdollistaa oikean purennan ja säästää pitkässä juoksussa hampaita. Tämän vuoksi en verkota karsinaheinää vaikka se sotkuun auttaisikin. Ulkona meillä on heinälaatikoissa verkonkiinnitysmahdollisuus, mutta olen aika laiska verkontäyttäjä - jos on mahdollista, jaan mieluummin heinää kerran-pari useammin päivän aikana kuin tappelen verkkojen täytön kanssa. Pääsääntöisesti heinää tarjoillaan neljästi päivässä, toisinaan useamminkin. Jos aikataulusyistä joutuu ruokkimaan vain 3 krt/vrk, laitan päiväheinät aina verkkoon.

Minulla on "näppivaaka", eli tunnen hevoseni, niiden ruokailutavat ja seuraan niiden vointia jatkuvasti omassa pihassa, joten heinän määrää en mittaa kiloissa vaan silmällä ja kädellä. Arvioisin, että Pena syö n. 14-15 kg esikuivattua säilöheinää/vrk. Kuiva-ainekiloina tämä tekee ehkäpä jotain 11-12 kg.

Nyt on kuitenkin ollut sellainen kausi, että lisäevästä on tarvittu. Olen kaivannut Penaan vähän energiaa ja lihasta, siispä väkirehupuolelle on lisätty öljyä ja valkuaista.

Penan illan väkirehusatsi koostuu seuraavasti:
(aamuisin ei syödä väkirehuja lainkaan)


  • puolisen litraa St. Hippolytin Pre Alpin viherrehupellettiä (kuivamitta tuo 0,5 l, turpoaa reilusti)
  • pari dl St. Hippolytin mashia
  • pari litraa St. Hippolytin lusern-haketta
  • St. Hippolytin kivennäinen
  • puoli desiä rypsiöljyä
  • BE-vitamiinia


Pointtina näissä valinnoissa on ruokkia mahdollisimman mahaystävällisesti - sinimailainen on hyvä valkuaisen lähde, joten sitä menee sekä kortena että pellettinä. Jälkimmäisenä lähinnä siksi, että tulisi syötettyä nurkissa pyörinyt säkki pois. Mash on vähän sellainen täyterehu, sen alkuperäinen funktio oli saada kivennäiset alas ennen kuin ruokintaan tuli nuo lusernit, enkä ole sittemmin osannut jättää sitä poiskaan. Rehumerkin valintaan vaikuttaa hyvien käyttökokemusten lisäksi erinomainen diili maahantuojan kanssa. Öljy taas on mahaystävällinen energiarehu, joskin vaatii useita viikkoja ennen kuin hevosen elimistö oppii kunnolla hyödyntämään rasvaa.  Hevosten rasvaruokinnasta on kirjoitettu hyvin esim. täällä. Öljyn vuoksi menee E-vitamiinilisä, ja sen kyljessä vesiliukoinen B josta ei ole haittaakaan.

Tosin tällä hetkellä olen hieman huolissani siitä, miksi Penaan pitää työntää "noin paljon" väkirehua, kun ennen se on pysynyt hieman pulleana käytännössä ilman mitään extraa. Syyskaudella on kyllä tehty lisää lihasta, mutta en osaa siltikään ajatella meidän treenejä niin rankkoina että niiden vuoksi vaadittaisiin hirveästi lisää sapuskaa. Voi olla että heinä on vieläkin köyhempää kuin mitä ajattelen sen olevan, tai sitten suolistossa on jotain joka estää ravinnon normaalin imeytymisen. Vanha tuttumme hiekka on tietenkin listalla ykkösepäilynä. Pena on myös kakkinut hiukan epänormaalisti, usein ja vähän kerrallaan, käytävällekin toisinaan kahdesti ennen ratsastusta ja kerran jälkeen. Muutaman kerran on myös etujalka käynyt levottomaksi kun olen harjannut mahan alta. Nyt kun (kopkop) maa näyttäisi menneen hetkeksi jäähän, syötän kuurin psylliumia ja katson, tuleeko muutosta.


TILANNEPÄIVITYS
Ylläoleva teksti ruokinnasta on kirjoitettu n. kuukausi sitten. Pena söi viikon verran psylliumia ja nyt tuntuu siltä että eväs tarttuu taas kylkiin kiinni ja kakkimiskäytös on normalisoitunut. Etujalka tosin vispaa satunnaisesti vieläkin, mutta myös silloin kolme vuotta sitten jolloin hiekan kanssa käytiin edellistä kamppailua, jatkui jalalla reagointi pitkään sen jälkeen kun suolisto oli jo kuvattu puhtaaksi. Toinen olennainen muutos on ollut loimituksessa: palelun jälkeen aloin loimittaa Penaa vieläkin huolellisemmin, ja kylminä öinä kevyesti myös talliin siitä huolimatta, että meillä on tallissa pahoillakin pakkasilla n. 5 astetta lämmintä. Ehkä nyt syöty energia on mennyt laardin lihaksen tekemiseen eikä lämpimänä pysyttelyyn?

Nyt ankaran pakkasjakson aikaan väkirehut on korvattu vellillä joka koostuu viherrehusta, mashista ja merisuolasta. Teen kolmelle hevoselle vellipohjan reilusta puolesta litrasta viherrehua ja samansuuruisesta määrästä mashia, turvotan nämä pariin-kolmeen vesilitraan, lisään ruokalusikallisen suolaa jokaisen hevosen ämpäriin, jaan vellipohjan tasan kaikille (n. litra turvonnutta kamaa) ja lasken ämpärit täyteen haaleaa vettä. Lopputuloksena on liemi jota tyypit odottavat iltaisin turvat rullalla. Vellin tarkoitus on yksinkertaisesti pitää huoli siitä, että nestettä menee tarpeeksi. Lisäksi juotan Penan haalealla melassivedellä aina liikutuksen jälkeen. Ja tarhassa on aina vettä tarjolla.

tiistai 19. tammikuuta 2016

On helppoa olla rohkea jos ei pelkää

Tänään koulussa alkoi esteratsastus. Minun 135-luokkia hypännyt ratsuni ei mennyt ravipuomista yli. Ei sitten millään. Neljän ravipuomin sarja sai sen koneiston aivan jumiin ja esteratsastus muuttui talutusratsastukseksi, kun opettaja kirjaimellisesti raahasi hevosen kuolainrenkaasta kiskoen puomien yli. Mentiin jotain käynnin ja levaden välimuotoa, jalat kaikkialla eikä missään. Näköjään ulkomailla estehevosen ei tarvitse tehdä ravipuomijuttuja - tämä hevonen on ollut koululla vasta pari kuukautta eikä kukaan oikein tunnu tietävän siitä mitään.

Hevonen ei kerta kaikkiaan mennyt yli puomeista. Sain sen puomien väliin pitkittäin mutta en puomeista yli. Yksi yksittäinenkin puomi maassa sai sen stoppaamaan jo kauas. Ravipuomi esteen edessä - ei toivoakaan. Ja kun siinä oltiin aikamme vihdottu ja yritetty ja talutettu ja paineistettu niin alkoi sen kattilassa hiukan kiehua. Ei se hevospolo ollut tuhma, ollenkaan, mutta se ei vain kerta kaikkiaan kyennyt tekemään sitä mitä siltä haluttiin. Ja kun minulle vielä melko vieraalla hevosella alkaa kierrokset nousta ja tulee kiivasta peruuttamista ja pään nakkelua, minun tekoreippautenikin alkaa rapista.

Minä en uskalla, sanoin. Sanoin sen ääneenkin kun en luottanut siihen etteikö hevonen ampuisi yhdellä valtavalla loikalla yli sekä ravipuomista että sen takana olevasta esteestä. Enkä luottanut siihen etteikö tuo jättilaukkainen otus saisi jotain apinasambakohtausta sitten kun se kaiken paineenluonnin jälkeen selviäisi esteen toiselle puolelle.

Kyllä me sitten lopuksi vähän hypättiinkin, minipientä pystyä ilman sitä kirottua ravipuomia, ja pystyn jälkeen kuuden laukan jälkeen pientä puomikekoa. Eikä hevonen singonnut kuuta kiertävälle radalle vaikka kuumana kävikin. Mutta opettaja sanoi kuitenkin, että torstaina jatkat jollain toisella hevosella.

Ja minä koen että olen epäonnistunut.
Koen itseni surkeaksi vässykäksi joka ei uskalla hypätä 60 cm pystyä venkuloivalla hevosella. Koen häpeää siitä että pelkäsin. Olen todella turhautunut pelkäävään minääni. Miksen minä pääse tästä pelosta ja epävarmuudesta. Miksi koen epäonnistumista siitä että minulle halutaan vaihtaa minulle sopivampi ratsu?

Siksi, koska olen tietenkin jo kiintynyt tuohon ruikeloon hevoseen.
Siksi, koska minulla on sen kanssa olo kuin Immu olisi tullut minua tervehtimään. Sen ilmeessä on jotain niin tuttua että kirveltää.
Vähän myös siksi, että haluaisin kuitenkin jatkaa sen kanssa kouluratsastusjuttuja, koska olen vähitellen pääsemässä jyvälle kuinka sitä sen valtavaa askellusta ratsastetaan.


Mutta pelko. Se on ja pysyy. Voisin mielelläni jo antaa sen mennä.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Hep!


Hihkaise hep jos tämä tällainen tuo mieleesi jotain!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tämä on elonmerkki

Kuittaan että hengissä ollaan, joskin pää aivan pyörällä. Aloitin tällä viikolla ratsastuksenohjaajaopinnot ja tänään vedettiin napakka 12 tunnin koulupäivä jonka päätteeksi ajoin hakemaan lapsen, laitoin sen nukkumaan ja lähdin hoitamaan omia hevosia. Huomenna autoni starttaa kotipihasta klo 5.20, koska olen aamutallivuorossa ja aamutalli alkaa klo 6. Sitä ennen pitää toki evästää omat hepat. Että jos ei kuulu mitään syväluotaavia Penantreeniraportteja niin syy on, sanoisinko, ajanhallinnallinen. No, ei tämän ihan tätä pitäisi kai joka päivä olla, vaikka epäilemättä tiukka vuosi onkin tulossa. 

Seuraavat kaksi viikkoa (ainakin) ratsastan niin koulu- kuin estetunneillakin sellaista puoliveristä ruunaa jonka selässä tänään koin itseni aivan aloittelijaksi. Kun se lähti raviin, en meinannut osata keventää. Sen liikkeet on isot jäätävät!! Poniratsastajan reidet ja vatsalihakset tulevat kirvelemään, sen osaan jo nyt kertoa. Minulla oli koko ajan tämän ruunan kanssa sellainen olo että se menee hirveän kovaa vaikka ei se edes mennyt. Sillä vain oli niin voimakkaat, isot askeleet. Kuulemma hän on hypännyt 135-tasolla. Sillä laukan voimalla en ihmettele. 

Lisäksi ensi viikolla tulee satsi kolmevuotiaita satulaan laitettavia joista aletaan puuhata ratsuja. Jotta voi opettaa ratsastusta ja korjausratsastaa valmiita ratsuja, on tiedettävä miten hevonen alunperin opetetaan ratsuksi. Käy järkeen, eikös?

Luntakin tuli, ehkä joskus kerkeän omallekin kentälle taas taaplaamaan nyt kun kelien puolesta siellä pääsisi jotain tekemään. Penalla on toinen etunen ollut semmoinen että en ole oikein tykännyt näkemästäni ja tuntemastani, siis nestettä sellaisessa kohtaa missä sitä ei normaalisti pitäisi olla. Toivon ja rukoilen että se on taas tänään sieltä laskenut lisää ettei kutsu jänneultra. Onneksi lumipussukalla on kätevä kylmätä. Poni liikkuu normaalisti eikä jalassa ole lämpöä. Mutta normaaliin, ruutikuivaan jalkaan verrattuna siellä on nyt jotain

perjantai 8. tammikuuta 2016

Tänään ei ole yhtään niin kylmä kuin eilen

Tämän päivän agenda oli yksinkertainen: Pena liikkeelle vaikka mikä olisi. Viikko on ollut hankala, olen ollut paljon lapsen kanssa kaksistaan, pakkasta on ollut liki 30 astetta mikä aiheuttaa maalaistalossa ja kotitallissa kaikenlaista pientä ylimääräistä "kivaa", ja jos olisikin löytynyt joku rako hevostelulle niin Penan irtokenkä piti huolen siitä ettei poni pääse muualle kuin tarhan ja tallin väliselle reitille.
Pena rupesi tarkenemaan ulkona kun laitoin sille kaksi ulkoloimea päällekkäin. Itse asiassa olen joutunut hakemaan joka konin tarhan perältä puoliväkisin sisälle normaaliaikataulua aiemmin klo 18-19. Aamuisin hevoset ovat menneet ulos liki normaalisti, klo 8-9 maissa. Ei ilmeisesti kylmä ole häirinnyt - toki itse olen huhkinut normaalia enemmän jakaessani useammin ja enemmän heinää ja pitäessäni huolen että lämmintä vettä riittää. -28 alkaa olla sellainen lukema että paska jäätyy kiinni kottikärryihin. Silloin kokenutkin tallinpitäjä toteaa että on kylmä.


Pena on kärsinyt liikkumattomuudestaan. Levottomuutta ja huonoa käytöstä. Tänään oli aamupäivällä vain -17 eikä tuntunut oikeastaan lainkaan kylmältä. Kävelytin alkulämmöt tiellä ja pellolla, sitten Pena irti kentälle ja pari maiskautusta. Vartin pukkiloikkimisen jälkeen hetki hallitummin ravia ja sitten taas poni loimeen ja taluttaen metsään. Viimeistään sinne suli kireys ja kiukkuisuus, meistä molemmista. Välillä tulee hetkiä jolloin tuntuu kuin olisimme yksi sielu kahdessa olennossa - niin paljon Penan liikkeellepääsy helpotti minunkin sisäistä kiristystäni.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Hrrr!

Kaikenlaista olen nähnyt ja tänään näin taas vähän lisää. On rapeat miinus kaksikymmentä pakkasastetta ja poimin hevoset illalla seitsemän jälkeen sisään talliin. Penan karsinassa alkoi vimmattu pyöriminen, kuopiminen, piehtaroiminen, potkiminen, outo koko kropan kouristaminen joka huipentui keinuhevosmaiseen pukkilaukkaan. Siis karsinassa. Yhdeksän neliön karsinassa. Pena nousi pystyyn ja pukitti ja loikki ja esitti liudan muita epätavallisia liikesarjoja.
Olin aivan varma että sillä on ähky. Kelasin heti läpi että juu, juuri irtisanoin sen vakuutuksen ja odotan yhä uuden henkivakuutuksen voimaantuloa. Mietin kenet soitan avuksi taluttamaan kun olen lapsen kanssa kaksin kotona ja on noin saakelin kylmäkin. Menin karsinaan ja laitoin korvani kiinni Penan mahaan: molemmin puolin normaalit suolistoäänet. Tarjosin heinää - söi ahnaasti. Turpa oli sileä ja rento ja ilme valpas, mutta vatsalinja oli ylösvedetty, lanne jännittynyt ja välillä Penan läpi kävi väristys.
Väristys.
Sen on kylmä!
Toppaloimi päällään se oli ulkoillut mutta näköjään näille pakkasille meidän paksuinkaan loimi ei ollut tarpeeksi. Penalla ei oikein ole eikä tule oikeaa talvikarvaa ja ehkä olen tämän syksyn loimittanut sitä hanakammin kuin aiemmin ja karvapeite on jäänyt vielä tavanomaistakin onnettomammaksi. Röykkyinen ja vähäluminen tarhakaan ei innosta omatoimiseen lämmittelyyn (mikä tietty jänteiden kannalta on vain hyvä asia).
Yhtään sisätoppaloimea en omista joten kaupoille on ryhdyttävä. Ensi hätään Pena sai villaloimen päällensä talliin, mutta ulkoloimen alle se ei ole kovin kestävä ratkaisu koska istuvuus on vähän niin ja näin.


Eilen oli kengitys ja tänä aamuna kun olin sissihengessä lähdössä talutuslenkille pakkasta uhmaamaan, totesin että Pena onkin polkaissut toisen takakengän niin että se roikkuu lähinnä pyhällä hengellä mukana. Ei muuta kuin kengitystyökalut esiin, kenkä irti ennen kuin se repii puoli kaviota mennessään ja soitto kengittäjälle. Aina yhtä kiva hälyttää toinen takaisin alle vuorokausi tehdyn työn jälkeen. Menee torstaille ennen kuin saadaan kenkä takaisin. Siihen saakka katson kun hevoseni lihakset rapistuu ja energia pakkautuu... Ai miten niin on nyt taas vähän vaikea harrastaa ulkona, -20 astetta, ei juuri lunta, kaikki paikat kivikovia. Ehkä tämä tästä taas. Ehkä joskus saan taas uuden tietokoneenkin koska vanhasta ei ole enää edes sytykkeeksi ja loppuu tämä kömpelö kännykän tihrustaminen. Vali vali! Pysykäähän lämpiminä.