Penaponi

tiistai 21. marraskuuta 2017

Marraspuuhia

Marraskuusta alkaa olla jo aika tukeva niskalenkki. Kuran ja pimeän marmatusta riittää mutta ne nyt vain syövät jaksamista. Plits pläts vaan.

Meidän kuulumiset ovat aika vähäiset. Pena alkoi ilmoitella että olisi aika psylliumille, ja sitähän sitten syötiin. Olen oppinut lukemaan sen oireita: kun suolistossa on jotain ylimääräistä, se käy levottomaksi kun harjaan sitä oikealta kyljeltä ja etujaloista. Se nostelee etujalkojaan kun harjaan niitä, ja "äärimmäinen" vinkki on heilauttaa häntää kun harja käy mahan alla. Ratsailta se tulee hiukan nihkeäksi liikkumaan eteenpäin laukassa. Pieniä merkkejä, mutta ne häviävät aina kuurin jälkeen. Nyt tällä kerralla oli lisänä myös satunnaiset löysät lannat jotka sotkivat vähän häntää. Todella epätyypillistä Penalle, sillä on yleensä aivan kiinteää lantaa. Nyt on taas häntä siisti ja kakkapallerot kunnollisia. Syötin kahdeksan päivän kuurin jauhemaista psylliumia (n. tuplat siitä grammamäärästä mitä purkin kylki ohjeistaa), se upposi hyvin löysän mash-vellin mukana.

Olen koittanut päästä ratsastamaan kahdesti viikossa. Paras pitää tavoitteet tarpeeksi matalalla, silloin niihin voi yltää! Lisäksi Pena on liikunut talutuksessa ja vapaana kentällä. Treenit ovat olleet maltillista perusratsastusta, hyvää eteen-alas -verryttelyä, temponmuutoksia ja hiukan avoja ja väistöjä. En juuri ole koonnut Penaa vaan koittanut ratsastaa sen matalla niskalla isoon, letkeään liikkeeseen. Tarha on niin märkä ettei se liiku siellä mihinkään, siksikin on tärkeää koittaa nyt vain pitää sen keho notkeana.

Kerran olen mennyt puomeja ja pientä ristikkoa, ja se oli taas yksi leipää ja sirkushuveja -ohjelmanumero. Pena kielsi armottomasti tuolle 40 cm korkealle ristikolle. Ensin jäätävä kiihdytys kohti estettä ja kun vähän otin ohjasta ja sanoin hoooo niin liinat täysin kiinni. Tulipa sitten tehtyä aika monta toistoa ennen kuin päästiin tuon hurjan esteen yli muussakin askellajissa kuin käynnissä... En jaksa ymmärtää, mikä siinä pikkuesteen ylittämisessä voi olla niin tunteita kuumentavaa ettei sitä voi suorittaa ilman tällaista sirkuspelleilyä. Itse olin tuon session jälkeen aivan hikimärkä ja pohkeitani kirveli estejalustimien jäljiltä viisi päivää myöhemminkin. Ratsastuskunto: uudelleen rakentumassa!


Koittakaahan jaksaa marraskuu loppuun, ehkä talvi vielä tulee!

perjantai 3. marraskuuta 2017

Pikkuisen parempi ihminen

Hevoset ovat maagisia. Hermojaraastavia ja kalliita pitää toki myös, mutta ei ole valuuttaa jolla mitata sitä mitä ne antavat.

Nyt kun olen sekä uhmaikäisen tahtoikäisen että viisiviikkoisen vauvan mutsi, olen joutunut tekemään pienen reality checkin. Arki sujuu siten että valitsen joka päivä, teenkö pakolliset tallityöt vai yritänkö mennä ratsastamaan. Molempia en voi saada, en ainakaan juuri nyt.

Vauva on vielä melko rytmitön, vaikkakin perustyytyväinen ja mukavasti nukkuva, mutta vielä en voi luottaa siihen että se ottaisi pitkät unet tiettyyn kellonaikaan. Ja kun tuo uhmaikäinen tahtoikäinen ei nuku päiväunia ja vaatii huomiota ja kaipaa leikkiseuraa, niin kombon hallitseminen yhdelle ihmiselle on enemmän kuin tarpeeksi. Karsinoiden siivouksen ja heinärallin siinä pystyy viekkaudella hoitamaan, mutta sitten hiekkalaatikon reuna jo kutsuu. Jos haluan ratsastaa, jää pakolliset tallityöt miehelle, joka taas ei ehdi harrastaa omiaan tai tehdä muita kotihommia vapaa-ajallaan. On tingittävä ajasta satulassa, reiluuden nimissä.

Mutta kun jonain päivänä pääsen ja ehdin ratsastamaan, olen kuin uudestisyntynyt. Siksi tarvitsen sitä. Jaksan enemmän arkea kun saan välillä mennä omaan kuplaani hevosen kanssa. Tänään oma kupla oli puolituntinen kovalla kentällä pääosin käyntiä työskennellen. Ja ihan kuin Penakin olisi onnellinen kun pääsee hiukan töihin. Oli vaan niin hyvä fiilis.

Ja vielä skoolaan naisen vartalon ihmeellisyyksille. Tiedän että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita palautumisen suhteen, mutta minua jälleen kerran ällistyttää nopeus jolla keho normalistoituu niin valtavasta mullistuksesta kuin raskaus ja synnytys! Minä kannoin viikkoa yliaikaiseksi yli nelikiloisen lapsen, synnytin sen ilman taisteluvaurioita, kävelin ja istuin heti synnytyksen jälkeen kuin ei mitään. Kaikki loppuraskauden vaivat ja kivut jäivät sairaalaan. Nyt kehoni ruokkii tuota pientä ihmistä ja tuntuu taas liki normaalilta, maitomeijereitä lukuunottamatta. Joitain ylikiloja on, mutta toistaiseksi ne ovat hävinneet kahden kilon viikkotahtia ilman että olen millään muotoa ajatellut asiaa. Ja ratsaille palasin 2,5 viikkoa synnytyksen jälkeen ja nyt viiden viikon kohdalla menen jo harjoitusravia eikä se tunnu mitenkään epämiellyttävältä. Hieno, arvokas kehoni.

torstai 19. lokakuuta 2017

Takaisin satulaan



Miten tuttu näkövinkkeli!

Kaksi ja puoli viikkoa synnytyksestä ja palasin ratsaille. Keskivartalo on vielä aika kaurapuuroa, mutta milläs muulla lihakset vahvistuisivat uudelleen kuin käyttämällä niitä! Ei tässä nyt mistään treenaamisesta voi puhua, mutta alku mikä alku.

Olen tosi onnekas kun selvisin (tästäkin) synnytyksestä niin vähin vaurioin. Tai oikeastaan tässä synnytyksessä ei vaurioita tullut senkään vertaa kuin esikoisesta, vaikka tyttökakkonen olikin yli nelikiloinen. Oloni oli heti ihan normaali enkä tarvinnut lainkaan edes särkylääkkeitä synnytyksen jälkeen. Ylimääräisiä kiloja tosin on, viime punnituksella 9 kg. Niistä huolimatta nousin Penan selkään eivätkä sen polvet ihan notkolleen painuneet.

Penalla on perus syysvilli, höystettynä sillä ettei se tehnyt mitään ainakaan kolmeen viikkoon tuossa kuun vaiheessa. Aloitin sen kanssa puuhailun muutamalla juoksutuksella, joissa se meni pomppuloikkaa ensimmäisen vartin ja vasta sitten alkoi liikkua jotain tunnistettavaa askellajia. Eilen talutin sitä radalla ja sekin tahtoi olla aika eksoottista pomppimista ja puhinaa. Ratakierroksen jälkeen laskin sen kentälle irti ja siellä se juoksi yksikseen kenttää päästä päähän vaikka kuinka pitkään ennen kuin vanne lakkasi kiristämästä päätä.

Sen verran minulla on ratsastuskunnossa petrattavaa, että juoksuttaminen saa kuulua ohjelmanumeroon vielä jonkun aikaa aina ennen kuin selkään nousen. Tänään oli tarkoitukseni vain kävellä ja kokeilla, miltä selässäolo tuntuu, mutta koska se ei tuntunut miltään, otin vähän raviakin. Penalle pisteet käytöksestä, se oli kuin mikäkin alkeisratsu, hidasti heti kun minun tasapainoni heilahti. Olin niin onnellinen siellä selässä!

Kaikkinensa olin raskauden vuoksi ratsastamatta hiukan vajaa 4 kuukautta. Ratsastin raskausviikolle 27 asti ja nyt tosiaan palasin satulaan 19 päivää synnytyksen jälkeen. Ei voi kuin ihmetellä naisen kehoa ja sen palautumiskykyä!

perjantai 6. lokakuuta 2017

Uusi huomen


Syyskuun viimeisen päivän aamuna meille syntyi toinen tytär.

Arki hakee hetken paikkaansa, mutta oma vointini on erinomainen ja tuskin maltan odottaa paluuta satulaan!

maanantai 4. syyskuuta 2017

Yksi pykälä eteenpäin

Aloitin vuoden alussa SRL:n valmentajakoulutuksen, joka antaa tittelin 1-tason valmentaja (löyhästi lajisuuntautuen valitsemaansa lajiin).

Viime viikolla (täydessä kaatosateessa...) annoin valmennusnäytön, sain sen hyväksytysti läpi ja lähetin liitolle toimihenkilöanomuksen. Tänään tuli sähköpostissa liitolta onnittelut, että minulle on myönnetty hakemani 1-tason valmentajalisenssi, suuntautumisena kouluratsastus. Niin on yksi ammattinimike plakkarissa lisää!

Valmentajakoulutus kattoi mielestäni melko laajasti etenkin kilparatsastukseen tähtäävän henkilön valmentamista. Painotus oli vahvasti siihen suuntaan, että ratsastaja on urheilija, ja hänen psyykettään ja fysiikkaansa tulee vahvistaa kuten urheilijan. Sinällään en tiedä, onko se vielä 1- ja 2-tasolla kilpailevalle henkilölle kovin relevantti lähtökohta, kun itse ainakin miellän sen tason kilpailemisen lähinnä hupailuksi. Toisaalta kilpaurheilija rakennetaan ihan sieltä alkuportailta asti, joten siltä kantilta katsoen on hyvä että kilpailemiseen suhtaudutaan tosissaan. Ykköstason valmentajan katsotaan kuitenkin olevan pätevä nostamaan valmennettaviaan ykköstasolta kakkos- ja kolmostasolle saakka.

Koulutukseen kuului mm. ihmisen fysiologiaa (hermolihasjärjestelmä, verenkierto- ja hengityselimistö, herkkyyskaudet, kasvu ja kehitys...), tietoa taidon oppimisesta, fyysisen harjoittelun perusteita (joita reenattiin itse ohjauksessa kuntosalilla!) ja toki koulu- ja esteratsastuksen perusteet ja valmennusharjoituksia itse valmentaen sekä toisten harjoituksia seuraten ja kommentoiden. SRL:n kilpailujärjestelmää ja lajikohtaisia kilpailusääntöjä käytiin myös läpi joka kantilta. Puhuttiin oppimisen perusteista sekä psyykkisestä valmentautumisesta, valmentajan arvoista, etiikasta ja työhyvinvoinnista (huikea puhuja Mia Stellberg, jos vain jossain on mahdollisuus häntä kuulla niin suosittelen lämmöllä! Kahdesti olen päässyt hänen esityksiään seuraamaan ja on kyllä kovan luokan ammattilainen).

Ihmisurheilijan ohessa toki käytiin läpi myös ratsukon toista osapuolta, hevosurheilijaa, ja sen fysiologiaa, ruokintaa ja hyvinvointia kahden eri eläinlääkärin johdolla. Myös antidoping-asiat olivat aika laajasti esillä. Itselleni kaikkein antoisimpia olivat istuntademot sekä erityisesti Sari Pakulan luento ratsastajan kehonhallinnasta - olisin voinut kuunnella häntä viikon putkeen! Saimme ohjausta satulansovituksen perusteisiin kädestä pitäen, superhyödyllistä. Lajisuuntautumisesta riippumatta jokainen opiskeli myös esteradan rakentamista sekä puomi-, kavaletti- ja estevälejä, ja käsiteltiin myös estetehtävien merkitystä kouluratsukolle. Valmentajalisenssin saaminen edellyttää myös voimassaolevaa ensiapukorttia.

Tietoa ja taitoa on siis taas kartutettu ja syvennetty vanhaa osaamista. Oppimisen jano kasvaa koko ajan, enkä usko että jään laakereilleni lepäämään kouluttautumisen suhteen nytkään. Kunhan tämä perheenlaajennusprojekti saadaan tässä onnellisesti suoritettua niin tiedän että pää vetää taas töihin ja uusiin haasteisiin. Vierivä kivi ei sammaloidu!

maanantai 21. elokuuta 2017

Kevyt, kallis taakka




Voi olla että se on kesävelttouden aikaansaamaa, tai sitten voi olla, että Pena ymmärtää, kuinka kallista lastia kuljettaa selässään. Ainakin se astelee tasaisesti ja rauhallisesti kun pieni kyytiläinen ratsastaa. En tiedä, tuleeko Penasta ikinä oikeaa lastenponia, tuskin, mutta tässä vaiheessa tämä riittää. Ja pieni kyytiläinen toivoo todella määrätietoisesti itselleen pienempää ponia (mm. automatkoilla: Katso äiti tuolla olisi minulle juuri sopiva poni! Lainataan traileri ja mennään hakemaan se!), joten ehkä meidän täytyy lähiaikoina laittaa haku päälle ihan aikuisen johdolla...


Aloitin äitiysloman. Pötsin koosta päätellen alkoi olla jo aikakin. 

maanantai 14. elokuuta 2017

Taas mentiin

Kuten uhosin, pikkukisaturneemme ei jäänyt yksiin harjoituskisoihin vaan tiemme vei (edellisen menestyksen innoittamana, toki) seuraaviin karkeloihin heti saman viikon sunnuntaina. Yhdistetyt este- ja kouluharjoituskisat taas mukavan lyhyen matkan päässä, joten ilmoitin Penan ja Roosan 50 cm esteluokkaan ja pienestä nurinasta huolimatta myös he B:3 -luokkaan.



Treenit vedettiin löysin rantein - yksi huilipäivä edellisten kisojen jälkeen, lähinnä siksi ettei muumiksi paisunut omistaja vaan jaksa kaikkea. Sitten ohjasajoin yhtenä päivänä ja totesin että suoruuden eteen saa tehdä maasta ihan yhtä paljon hommia kuin selästäkin. Roosa kävi ratsastamassa kerran, mentiin kouluohjelma läpi kahteen kertaan ja lähinnä taottiin kuskin päähän nelikaarisen sijoittelua. Helppo B:3 on aika tylsä pitkän radan ohjelma ilman keskiaskellajeja (käyntiä lukuunottamatta) joten sinällään harjoittelua se ei vaatinut kun Roosa on sitä startannut aiemminkin. Ja Penan käytöksen varaan jäi kaikki onnistumisen ja epäonnistumisen mahdollisuudet. Ihan viimeisen voitelun kisoja edeltävänä lauantaina suoritti jälkikasvuni, josta on tämän kesän aikana kuoriutunut todellinen hevostyttö! Joka päivä pitäisi Pena hakea harjattavaksi ja kavioiden puhdistukseen (!!), ja nyt myös ratsastamisen makuun on päästy.

Sitten itse kisapäivään.

Meillä oli huippureissu, kaikki sujui tosi lutvikkaasti, Pena oli viisas ja helppo käsitellä. Täytyy siis korostaa että reissussa meitä oli minä, liki viimeisilläni raskaana, Roosa, ja 3,5-vuotias tyttäreni. Aikataulumme oli laadittu sillä lailla fiksusti että luppoaikaa ei ollut mutta ei tullut kiirekään.

Esteluokka oli ensin. Kahdeksan hypyn yksinkertainen rata, värikkäät puomit ja johteita. Pena meni yli kaikista?! Jännittynyt se oli, pohkeen takana eikä hyvää rytmiä löytynyt, Roosakin ratsasti todella varmistellen. Penaan ei voi hirveästi laittaa painetta eteenpäin, koska silloin se vielä todennäköisemmin töppää esteelle, ja jos se jännittää, se ei itsekään hae sujuvaa, etenevää laukkaa vaan jää pupulaukkaamaan paikalleen. Yksi pudotus tyyliarvosteluluokassa tiesi neljää miinuspistettä, ja tällä tuloksella sija oli 5/5. Mutta oltiin molemmat, ratsastaja ja minä tyytyväisiä Penaan. Sen elämän toinen esterata kisatilanteessa ja se meni yli kaikista, aivan super tälle hevoselle!

Koululuokan alkuun oli sen verran aikaa, että ehdittiin rauhassa vaihtaa koulusatula ja käydä vessassa. Sitten ihan lyhyesti ravia verryttelykentällä ja sen jälkeen Roosa ja Pena saivatkin jo mennä valmistautumaan itse kisakentän ulkopuolelle. Rataa sai kiertää ulkokautta suoritusten aikanakin ja siinä mahtui hyvin tekemään verkan loppuun. Loivaa avoa kaikissa askellajeissa ja pelottavuuksien esittely kaikista mahdollisista suunnista. Sitten radalle. Pena näytti ok:lta, tuntui kuulemma tosi jännittyneeltä, mutta siitä huolimatta se liikutti jalkojaan ja selkäänsä ihan kiitettävästi, oli ainakin jonkin verran tuntumalla eikä sillä ollut panikoitunutta ilmettä vaan se teki kuuliaisesti mitä pyydettiin. Ja meni ihan joka nurkkaan!

Laukkavoltilla

Ohops, vähän kantaten kulmassa

Lyhenee, lyhenee...

Käyntiä

Lopputervehdykseen matkalla

Hienot!

Todistettavasti on oltu tuomarin auton edessä tervehdyksessä!
Kun kuultiin tulokset, 65,227% ja siinä vaiheessa luokan toiselle sijalle, oltiin tosi tyytyväisiä ohjelmaan ja prosentteihin, mutta ei uskottu toisen sijan pysyvän. Luokassa oli kymmenen lähtijää ja minulle useampi tuttu ratsukko, joiden osasin odottaa tekevän tyylikkäät suoritukset. Suoritettiin loppukeventelyt, hevosen purkaminen, peseminen ja koppiin lastaaminen. Kuunneltiin väliaikatuloksia ja edelleen toisena! Jäljellä oli kaksi ratsukkoa joiden suoritukset mentiin katsomaan. Tosi tyylikkäät radat ja olin aika varma että molemmat pyyhkäisevät Penan ohi ja jäädään neljänsiksi, ensimmäisiksi ei-sijoittuneiksi. Vaan väärässä olin. Pena ja Roosa pitivät kakkospaikkansa loppuun saakka ja niin Roosa pääsi kunniakierrokselle, tosin ilman hevosta.

Huikeeta! Olen soikeana onnesta!




Kamerani huusi akkua koko ajan joten en uskaltanut videoida koko rataa. Yritin ensin ottaa pari kuvaa mutta ne olivat onnettoman epätarkkoja. Loppuradan päädyin videoimaan, jäi sentään jotain liikkuvaa kuvaa muistoksi.

En osaa pukea sanoiksi sitä ylpeyttä jota koen Penasta. Se on (jälleen) ylittänyt kaikki odotukseni fiksulla käytöksellään. On se vaan!

PS. Kun ähkin ja puhkin ison mahani kanssa Penalle kuljetussuojia jalkaan kisapaikalla, viereisen auton kuljettajarouva sanoi: "Meinasin tässä ruveta valittamaan kuinka sattuu selkään, mutta kun katson sinua siinä niin enpä taidakaan sanoa mitään!"