Penaponi

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kutina, mutina ja ruokinta

Excelin äärestä iltaa, ties kuinka monennetta.

Iso ruokintapyörä on pyörähdellyt vinhasti ja laskukone ja Google laulanut. Kaikki alkoi siitä, kun huomasin muutama viikko sitten Penan hanganneen häntäänsä kaljun laikun. Ok, ajattelin, öttiäiset ja äkillinen helle varmaan tekivät syyhyä. Häntää oli hinkutettu muutamina öinä, mutta Solhedsin seerumi rauhoitti kutinan. Häntäruoto ei kuitenkaan ollut kädellä raapien kutiseva, mitä sen luulisi olevan jos hinkaamisen syy olisi ötököissä. Epätyypillistä tuollainen kyhnääminen Penalta, ja sitten oli se fiilikseni että onko se kuiva kropastaan eikä karvakaan oikein vaihtunut. Nämä jälkimmäiset murheet olivat jo jääneet taakse, kunnes sitten muutama päivä tuon häntäkaljun jälkeen huomasin, että Pena oli hangannut myös harjaansa kaljun alueen. Noin viidentoista sentin matkalla töröttää jouhia yks risti kaks ja muutoin nahka paistaa. Iho on ehjä ja rauhallinen, ei kutise kun hiplaan sitä. Vetelin seerumia nahkaan, hyperventiloin että nyt sillä on kesäihottuma, niskasidemato, puutostila... Ja sitten istuin alas ja aloin ajatella.

Häntäkalju

Missä tukka?

Kalju

Miksi minun ei-kutiseva hevoseni on hangannut jouhensa pois? Mitä sen kehosta puuttuu? Mikä sitä kutittaa? Onko syy ulkoinen vai sisäinen tekijä?

Hankin ulkoiseen hoitamiseen tököttejä Solhedsilta, mutta koska tämä tämmöinen kutiseminen ei ole tyypillistä Penaa, aloin kallistua vaihtoehtoon että syy on kirjaimellisesti pintaa syvemmällä.

Meillä on syöty talvikausi kelpo heinää + rypsi Krono + Racing Mash + Speedex Mineral + merisuola. Olen sitä mieltä että yksinkertainen on kaunista, mutta perustan pitää olla kunnossa. Nyt täytyy häpeäkseni tunnustaa, että jossain on menty metsään.

Racingin rehuista on liikkunut huhuja että ovat aiheuttaneet iho-oireita. Ei kai tätä ole missään todistettu, mutta jos useampi kertoo että oudot ruvet ja kutkat hävisivät kun vaihtoi Racingista pois niin kai siinä jotain perää on. Jotenkin kai laiskuuttani olen kiertänyt arvokkaammista ja työläämmin hankittavista mash-rehuista tuohon Racingiin, joka on edukas ja helposti saatavilla. Muutos nro 1: Mash vaihtoon.

Sitten tuo kivennäisasia. On jännä juttu että jokainen merkki myy kivennäistä joka täydentää hevosesi kivennäis- ja hivenaineiden sekä vitamiinien tarpeen ja muuta sitten ei tarvitakaan, mutta kun nämä tuotteet laittaa rinnakkain, erot ovat huimia. Siis todella. Tottakai, heinät ovat erilaisia, etenkin eri puolilla Eurooppaa, ja heinän puutteita kivennäislisällä pyritään korvaamaan. Olin silti aika ällistynyt, kun ladoin Exceliin 7 eri kivennäismerkkiä rinnakkain.



Ja sitten olin pettynyt itseeni. Minun käyttämässäni kivennäisessä on hevosen tarpeisiin nähden aika roimasti alakanttiin lähes kaikki pitoisuudet, mutta erityisesti -tadaa- juuri ne jotka vaikuttavat ihon ja karvapeitteen kuntoon; sinkki ja A-vitamiini ainakin. ADE-lisää Pena tosin söi talvikauden, mutta tuon sinkin todella minimaalinen osuus kivennäisessä pisti erityisesti silmään.

Harmittaa, että olen ollut laiska ja mennyt kivennäisruokinnan suhteen siitä missä aita on matalin. Luottanut siihen että kotimainen kivennäisrehu sopii kotimaiseen heinään. Olettanut, että on suht sama mitä merkkiä syöttää.

Muutos numero 2 on siis: kivennäinen vaihtoon.

Tässä rinnalla on kulkenut huoli Sulosta ja sen kropasta, ja olen kaivellut tietoa tuollaisen metabolisen oireyhtymän näköisen ihran sulattamisesta. Löysin yhden lähteen jossa sivuttiin stressin ja metabolian yhteyttä, täytyy haeskella vielä lisää infoa. Mutta joka tapauksessa haluan rakentaa Sulon ruokinnan niin että se varmasti saa tarvitsemansa kivennäis- ja hivenaineet sekä vitamiinit, jotta aineenvaihdunnalla olisi edellytykset toimia. Kesä boostataan aineenvaihduntaa liikunnalla ja toivottavasti stressittömällä elämällä, ja syksyllä sitten ruvetaan laihduttamaan heinäruokinnan muutoksilla. Toivottavasti löydän Sulolle dieettiruuaksi myös olkea.

Nyt eletään jännityksessä, millaista heinää saadaan talveksi ja kuinka paljon siitä pitää pulittaa, kun kuivuus on tehnyt ainakin ensimmäisestä sadosta todella niukan. Katsotaan heinän myötä sitten mitä valkuaisen kanssa tehdään, mutta muut palikat taitavat nyt olla kasassa. Toivon että tästä laskemisesta on hyötyä joka näkyisi hevosteni habituksessa kuluvien kuukausien myötä. Tähän näpertelyyn kuului myös päivähintojen laskeminen ja vertaaminen, vaikka hinta ei nyt se ensisijainen määräävä tekijä valinnassa ollutkaan. Pääsuuntaus oli kuitenkin se, että kallis säkkihinta, pieni syöttömäärä ja täten edullinen annoshinta kulkivat rinnakkain.




Jatkossa meillä syödään kivennäinen Marstallilta ja mash St.Hippolytilta. Lisäksi mukaan tulee Tallipron Hiveplex, jolla saan sinkin, kuparin, mangaanin ja seleenin täydennettyä. Myös hamppuöljyä syötän nyt ainakin kuuriluontoisesti. Voi toki olla, että kutinoiden syy on jossain muualla kuin kivennäis- ja hivenaineiden saannissa, mutta tällä korjatulla ruokinnalla nyt joka tapauksessa jatketaan.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Rakas, olet liian pullukka

Sulo on kuulunut muonavahvuuteen nyt kuukauden. Tänään luottohierojani kävi hieromassa sen ja sainpahan taas mietittävää ja pohdittavaa. Kropassa sinällään kaikki oli niin kuin aavistelinkin: kireydet ja arkuudet tyypillisissä tuntiponipaikoissa (lapaluiden päissä etupainoisuudesta johtuen, pakaroissa jännittyneestä nöpöhölkästä johtuen), ja selkä nyt oli mitä oli. Jos siitä jotain positiivista pitää hakea, oikea puoli ei ollut niin järkyttävän kova ja kipeä kuin vasen puoli. Ja vaikka selässä on ne kuopat, siellä alla on kuitenkin lihas, vaikkakin pieni ja vaatimaton. Hieroja sanoi hoitaneensa sellaisiakin, joilla tuo pitkä selkälihas on paperinohut.

Selkä oli juuri niissä kantimissa joihin se menee kun epäsopiva satula valuu eteenpäin ja keikkuu ja nytkyttää siinä. Kainalot olivat kipeät ja leveä selkälihas erityisesti. Kaulan alue ja lavat eivät olleet kovin tukkoiset vaan yllättävän pehmeät.

Sulo oli hyvin epäluuloinen kun hieroja aloitti sen käsittelyn, mutta vapautui vähitellen. Kun minä vaihdoin tallissa pari kertaa paikkaa, se hiukan hätääntyi ja liikahteli perääni. Hieroja sanoi sen olevan hyvin samanoloinen kuin Pena. Kumma juttu, mitenkä minä tuollaisen ponin...

Lihaksistoa enemmän meitä puhututti kuitenkin Sulon lihavuus. Sillä on kovaa, paksua ihraa mahassa, kyljissä ja selässä paljon, niin paljon, ettei sieltä alta paikoin löytynyt lihasrajoja. Selän kuoppienkin suurin aiheuttaja on järjettömän kireät lihaskalvot, joita ei nyt päästy kunnolla käsittelemään koska ihraa on pakkautunut niin paljon sen lihasrajan päälle josta pitäisi päästä vähän lihaksen "alle" manipuloimaan. Sulon ulkomuoto on perin kummallinen siihen nähden, että se on edellisessä kodissaan syönyt minulle annetun tiedon mukaan 6 kg säilöheinää vuorokaudessa eikä väkirehuja. Sulon ihrat ovat sen näköiset, että otin riskin kun laitoin sen laitumeen, ja jos nyt joskus saadaan sadetta ja laidunruohon sokerit ampaisevat ylös, täytyy tosissaan harkita, pitääkö Sulo hetkeksi ottaa laitumelta pois. Se ei ole oireillut kaviokuumeisesti, olen sitä haukan lailla vahdannut, mutta jotain häikkää sillä aineenvaihdunnassa on.

Se on edellisessä kodissaan siis ollut aika niukalla heinäruokinnalla, ja etenkin yön ruokintaväli on ollut pitkä, ainakin jos ahneella ponilla on edessään 2 kg säilöheinää jonka se imaisee hetkessä. Sulo syö ahneesti ja tarkasti, ja luulen/uskon/toivon että ruokailutottumukset muuttuvat, kun se tajuaa että ruokaa on ja ruokaa tulee eikä tarvitse ahnehtia kaikkea heti. On toki hevosia jotka eivät opi koskaan ja voi myös olla, että Sulo on niitä joiden kylläisyyskeskus ei vain toimi niin kuin pitäisi. Voi myös olla että tuo laidunhomma on väärä valinta, mutta puntarissa on myös ponin henkinen hyvinvointi, mahdolliset mahahaavamuutokset ja omaehtoisen liikunnan lisääminen ja aineenvaihdunnan virkistäminen, joihin taas laidunnus on oiva resepti.

Entisellä tuntiponilla on myös hankala kunto - se jaksaa mennä itseään kuluttamatta sen kaksi tuntia nöpöhölkkää noin vain, mutta minun pitäisi nyt keksiä keinot liikuttaa sitä niin että se joutuu oikeasti töihin ja rasittuu (ja laihtuu). Hieroja suositteli mahdollisuuksien mukaan liikuttamaan sitä kahdesti päivässä - Sulo on nyt käynyt n. kerran viikossa isännän kanssa juoksulenkillä hikoilemassa, ja esimerkiksi tällaisinä päivinä voisin vielä aamulla/illalla liikuttaa ponin itsekin. Hän kehotti myös tekemään liikuntasuunnitelmat niin, että poni joutuu ponnistamaan ja ponnistelemaan. Yhtäjaksoinen tasainen meno ei ole niin tehokasta, sillä kun massan saa liikkeelle, se vyöryy siinä ns. omalla painollaan eteenpäin. Rasittavan liikunnan keksiminen ponille jolla ei voi itse ratsastaa onkin yllättävän haasteellista. Ohjasajo on yksi varteenotettava vaihtoehto jota ollaan harrastettu jo, mutta minulla on sillä saralla paljon opittavaa jotta siitä tulisi tehokasta liikuntaa.

Nyt ajattelen, että tämä kesä hoidetaan mieltä ja kehoa ja yritetään pitää paino edes näissä lukemissa joissa se on nyt. Syksyn tullen alkaa sitten ruokavaliolla laihdutus. Paljon on kiinni siitä, millaista heinää saadaan. Ja miten sitä sitten onnistuisi syöttämään niin että ruokaa olisi edessä niin tihein välein ettei tule ahdistusta ja siitä johtuvaa ahmimista. Hieroja kertoi tutustaan joka oli kellottanut hevosen heinäannoksen syöntiin käyttämän ajan ilman verkkoa vs. tiheäsilmäisen verkon kanssa. Ilman verkkoa 18 minuuttia, verkon kanssa 25 minuuttia. Joten verkkoasiat eivät taida olla oikotie onneen, vaikka jotainhan sitä on yritettävä syömisen hidastamiseksi.

Taidan tehdä syväsukelluksen Elinan blogiin. Hän on tehnyt hienon työn hoikistaessaan Rippeään ihraniskasta terveellisempään ruumiinmuotoon, ja todella perehtynyt aiheeseen. Josko sieltä tarttuisi mukaan uusia ajatuksia... Minulla ei ole aiemmin ollut käsissäni tällaista ihraantuvaa yksilöä, joten joudun (tai saan!) sukeltaa ihan uuteen maailmaan.

Loppuun vielä kuvapari nyt - kuukausi sitten. Jos vaikka oppisi ottamaan kuvat aina samasta kuvakulmasta niin saattaisi olla helpompi arvioida, onko jotain tapahtunut... Mittanauha täytyy ottaa käyttöön myös, jotta tuo vatsa ei nyt tuosta pääsisi enää pullistumaan!

3.6.2018

2.5.2018


lauantai 2. kesäkuuta 2018

No nyt!

Vihdoinkin ryhtiä tähän meidän ratsasteluun! Hankkiuduin nimittäin kouluvalmentajan silmän alle. Koska arki pikkulapsiperheessä on mitä on, asetin tavoitteeksi päästä valmennukseen kahdesti kuussa. Ja aloitin tänään.

Tässä ihan vaan kerättynä itseä ja omaa muistia varten tämänpäiväisen valmennuksen avainkohdat:

- Hevonen rehellisesti pohkeen eteen. Sieltä voidaan rakentaa kantovoimaa, saadaan selkää liikkeeseen ja sitä kautta rakennettua liikkumisen laatua. Koulukisoissa teknisesti oikein tehdystä liikkeestä saa maks. kutosen, loput täytyy tulla liikkumisen laadusta. Ei-niin-näyttävä hevonenkin voidaan saada liikkumaan laadukkaasti, mutta tie vaan on pidempi.

- Aikuista hevosta voi jo vaatia pitämään huomio ratsastajassa. Kun Pena jää jälkeen, jättäytyy pohkeen taakse, tuijottaa muualle, nousee pois tuntumalta, ratsasta jalasta eteen. Avaa jalat ja kops pohkeella, tai maiskutus, tai kosketus raipalla. Rakennetaan tästä lähtien hyvin mustavalkoiseksi tämä asia: korjataan huomion karkaamista ratsastamalla eteenpäin, jotta hevonen saadaan taas pohkeen eteen.

Alkuun eteenratsastus tuntui siltä että "juoksutan" Penaa hillittömässä ravissa, mutta kun katsoin videolta, ei se mennyt mitenkään liian kovaa. Ja kuten valmentaja lupasi, alkoi tulosta tulla jo tämän yhden tunnin aikana. Huomio kääntyi koko ajan nopeammin minuun kun muistutin pohkeella, ja ravissa kuulemma takajalat tulivat jo kaksi kavionmittaa pidemmälle vatsan alle kuin aloittaessa. Olen vain itse liian hidas korjaamaan ja keho tahtoo reagoida kädellä taaksepäin kun tuntuma häviää. Vaikka se on hevosen tehtävä hakeutua kohti tuntumaa.

Omasta asennostani seuraavat huomiot:

- Pidä hartiat lantion päällä. Kun kevennän alas pystyssä, on hevosen tultava istuntani alle, ns. tuotava satula istuinluideni alle. Jos olen etukenossa ylävartalolla, ei hevonen "pääse" pohkeen eteen. Vatsalihakset joutuu töihin kun ylävartalo on lantion päällä. Kun lähden ylös kevennykseen, pitää sanoa jalalla eteenpäin, jotta hevonen on allani kun istun alas. Säilytä asento kaarteissa! Hevosen tehtävä on kantaa ratsastaja kaarteesta läpi.

- Käsi istunnan edessä. Vie kättä ohjaa pitkin eteenpäin, ns. lyhyemmät ohjat. Älä korjaa ohjalla taakse. Tunne tasaisesta tuntumasta syntyy siitä että ajattelee lapaluut (hartiat) alas ja ojentajat töihin, ei hauikset.


On jotenkin tosi raadollista olla pitkän tauon jälkeen taas vastakkain omien vajaavaisuuksiensa kanssa. Itsekseen kun ratsastaa niin oma asentohan on aina oikein mukava ja mallikas... Sitten kun sitä pitää korjata, ja ai niin taas korjata, ja ai niin taas korjata, tulee hetkittäin tosi turhautunut olo. Miksei mun kroppa pysy siellä missä haluaisin sen olevan? Tai missä luulen sen olevan?

Penalla oli aikamoinen kuolemanpelko päällä kun oltiin uudessa, haastavassa paikassa (autot, traikut, hevosrekat, ravurit, maastoesteradalle tulijat ja menijät, you name it, we had it). Se ei sätkinyt eikä loikkinut mutta tuntui yhtä pehmeältä ja vastaanottavaiselta kuin betoniporsas. Minuakin jännitti. Ei se mitään, tämä on alku. Nyt lähdetään metsästämään Penalle kantovoimaa, sitä tasaista hyvää muotoa ja sitä kautta keskiaskellajeja. Siinä oli ensisijainen toivelistani.

lauantai 26. toukokuuta 2018

Onnenhippusia

Materialismia: monen vuoden haaveilun jälkeen raaskin ostaa LeMieux-huovan, eikä se pettänyt odotuksia. Muotoilusta ja istuvuudesta täysi kymppi!

Ja nämä kaksi. Tuo poni. Millainen kultakimpale!


Ja sokerina pohjalla tämä. Laita äänet päälle!





(ne, jotka ovat hypänneet meidän kelkkaamme vasta hiljattain voivat lukea esim. tästä 04/2013 kirjoituksesta mistä ollaan räpiköity eteenpäin. Eikä tuokaan suinkaan ole ollut alkutilanne...)

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Valot pimeyksien reunoilla

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kuiva vai ei

Pukkasi nyt oikein kunnon stressi siitä että Pena on mielestäni vähän kuivunut. Listaan tähän alle aatoksiani aiheesta ja laitan esille pari viime päivien kuvaa, molemmat pikaräppäisyjä ja erilaisesta kuvakulmasta ja erilaisessa valossa. Mutta kuulen mielelläni muidenkin näkemyksiä!

20.5.

- Juominen. Näen että Pena käy juomassa, vettä häviää astiasta mielestäni ihan hyvä määrä, mutta laumassa on kaksi muutakin. Juoko se tarpeeksi? Jos ei juo, miksei? Vihlooko sitä hampaisiin?

- Väkirehut. Tai siis kivennäiset, mash, suola eivät oikein uppoa. Ne tosin tarjoillaan laidunpäivän päätteeksi jolloin ei oikein maistu mikään muukaan. Rypsinappulat tuntuu maistuvan. Heinä ei kiinnosta, mutta sitä pidän normaalina kevätilmiönä, varsinkin kun laiduntamista on nyt Sulon takia rajoitettu. Nyt tosin hevoset ovat jo n. 10-12 h/vrk laitumella eli syövät pienet aamuheinät tarhassa ja pienet yöheinät karsinoissa. Tai ainakin levittelevät ympäriinsä. Pena ei vaan ole yleisesti nirso hevonen, siksi tämä ihmetyttää.

- Treenin jälkeen juoma ei tahdo maistua. Melassiveden kanssa tuli stoppi jo syksyllä enkä sitä karies-suuhun oikein välittäisikään ajaa. Mutta nyt ei mene oikein mash-vesikään joka yleensä on ollut herkkua. Vihlooko?? Vai pitääkö vain vaihtaa tarjoiluja. Pena myös polki rikki vakkarijuomaämpärinsä ja nyt on jouduttu juomaan milloin mistäkin. Onko sillä nyt mitään todellista merkitystä, en tiedä, mutta merkitään muistiin.

- Rehustus ylipäätään? Meillä on ollut sama heinä samalta tuottajalta ja olen varannut jo syksyllä koko talven setin tietyltä lohkolta, tietyllä analyysilla. Heinän valkuaisen pitäisi paperilla laskien riittää Penan tarpeisiin, mutta mielenrauhan vuoksi olen läpi talven syöttänyt sille pientä valkuaistäydennystä (2 dl rypsiä). Näissä ei muutosta.

- Madot? Yleensä madotan kerran vuodessa, syksyllä. En ole ottanut lantanäytteitä keväisinkään kun ne olivat monta vuotta puhtaat ja pihassa on pysynyt samat hevoset. Mutta tunnustan että viime syksynä en madottanut! Miten se sitten jäikin. Odotin vanhanaikaisesti pakkasia tulevaksi eikä niitä koskaan tullut. Niin ja ehkä 30.9. syntynyt uusi perheenjäsenkin jotenkin sotki ajatukset. Seliseli, mutta madottamatta jäi. Ehkä nyt olisi aika katsoa se paskanäyte.

- Huono treeni? Olenko tehnyt talven liian vähän tai ihan väärin? Olenko liian painava kun en ole vieläkään omissa mitoissani? Fiilis on kuitenkin ollut hyvä ja minusta Pena on liikkunut sanotaanko nyt vuodenvaihteesta eteenpäin ihan meille normaalin verran. Ratsastamaan pääseminen on minun arjessajaksamiseni kannalta elintärkeää ja olen kiitettävästi päässytkin ratsaille. Jos ei nyt uutta lihasta olla rakennettu, niin ei minusta treenin laatu tai määrä ole sellaistakaan ollut, että lihasta pitäisi kadota!

- Hidas karvanvaihto. Miksi karva putoaa jotenkin nuhjuisesti ja hitaasti tänä vuonna? Tosin kuulin että kaveriani oli klinikalta "lohduteltu" että tämä kevät on ollut erityisen rankka hevosille, kun pakkasjakso tuli melko myöhään ja sitten nopeasti hurjan lämmintä. Hevosen elimistö ei sopeudu kovin nopeasti. Tiedä sitten onko tässä lainkaan perää, vai olisiko ihan niin paljon että riittäisi syyksi selittämään minun epäilyksiäni?

22.5.2018


verrokki 21.1.2018

Joku etiäinen sanoo että hammas/hampaat vaivaa. Ratsastaessa se ei tunnu käteen, mutta josko siellä on sitten jotain viiltelyn tunnetta kun pitäisi juoda? Ajattelin nyt viikon ajan tehostaa Penan juomista ja katsoa, muuttuuko habitus. Hoitaa sen lantanäytteen. Ja jos ei muutosta tule, täytyy sitten ottaa suunta klinikalle jotta saadaan hampaat kuvattua ja arvioitua hoidontarve ja sen kiireellisyys. Hammashoidon aika olisi joka tapauksessa viimeistään heinäkuun lopulla.

Joo, näin mä teen. Mutta sano nyt sinäkin, mitä ajattelet?

maanantai 21. toukokuuta 2018

Mr. Mallorca koulukisoissa

Käytiin sunnuntaina harkkakisoissa. Jotka sattuivat olemaan naamiaiskisat. Eipä muuta kuin asua niskaan ja radalle!

Tässä meidän panos.
Harmillisen harva oli kehdannut irrotella pukukoodissa. Jos mennään naamiaiskisoihin niin eikö ne valkoiset housut ja huovat voisi silloin jättää kotiin ja koittaa keksiä jotain muuta?

Ratsastin luokat heB:3 ja heA FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma, joka oli Penan ihka eka helppo A! Jännitti, ei niinkään enää Penan käytös sillä siitä on tullut ihmeen fiksu, vaan ihan jotenkin koko se kisaaminen. Nyt olen viisastunut sen verran että tiedän kahden luokan taktiikan olevan hyvä Penalle, mutta etenkin minulle itselleni. Ekan luokan ajoin reittiä nätisti ja säntillisesti, mutta vähän sillä moodilla että tulee mitä sattuu tulemaan.

No sattui tulemaan ihan mallikasta: helposta B:stä 67,272% ja kakkossija! Olihan se aika vänkää olla kunniakierroksella oman hepan kanssa.

Mutta kun jännityskupla oli puhkaistu, pääsin toiseen luokkaan jo ihan ratsastamaan. Verryttelin niin että Pena ihan oikeasti tuli hyväksi. Kunpa olisi teleportti jolla voisi samantien siirtyä suorittamaan rataa kun hevonen on hyvä! Ajoituksessa on paljon petrattavaa, mutta joka tapauksessa pääsin heA-radalle hyvällä fiiliksellä ratsastamaan ja vaikuttamaan. Tuo on lempeä, sujuva ohjelma, jossa ei ole muita temppuja kuin vastalaukat ja nekin täyskaarron kautta suoralla uralla (näistä peräti 8,0 molemmista!). Mainittavimmat rikkeet tulivat pysähdyksestä jossa Pena ennakoi peruutusta (5,0), itse peruutuksesta jota tarttis harjoitella jotta Pena ei peruuttaisi kättä vasten suu auki sulavasti kuin pakastettu kyy (5,0) ja todella harmillisesti lisätystä käynnistä johon tönäisin puolikkaan raviaskeleen (4,5). Myös keskikäynti jäi töpöksi (5,0).

Kokonaisuutena tämä heA oli erinomainen eka heA, ja vaikka nämä olivat harjoituskisat, pidän tuomarin näkemystä ihan relevanttina. Sain hyvän tsekkauksen siihen missä mennään reeneissä: molempien ohjelmien loppukommenteissa kiiteltiin tasaisuutta, tahtia ja tarkkuutta, mutta toivottiin lisää kantovoimaa, parempaa liikettä läpi selän ja rohkeammin keskiaskellajeja (A:ssa, tuossa heB:3 ei niitä olekaan). A:n prosentit 64,347% ja sijoitus jossain luokan keskivaiheilla (12 starttia).

Analyysiosuus: Kantovoima-asia, aivan tosi. Puutteelliset keskiaskellajit, aivan tosi. Penalla ei ole luonnostaan liikettä, ja kun se jännittyy, se vähäinenkin liike häviää. Vaikka se näennäisesti oli tuolla rento ja ratsastettavissa, se ei todella tarvitse kuin rippusen kireyttä niin irtonaisuus ja venyminen menee miinukselle. Ja tällaiselle epäliikkujalle kuuma keli yhdistettynä melkoisen pehmeään, upottavaan pohjaan syö ponnun tehokkaasti.

Yksi asia joka hiukan on vaivannut minua, on Penan tämäkeväinen aavistuksenomainen kuivakkuus. En tiedä onko kyse optisesta harhasta kun olen tuijotellut Sulon pirttipöytäläskiselkää vai mistä johtuu, mutta minusta Pena on hukannut selästä lihasta. Toisekseen se on vaihtanut karvaansa epätyypillisen hitaasti ja on siis vieläkin melko turjake (omalla vähäkarvaisen asteikollaan). Eikä sille oikein maistu heinä eikä edes mash, joka yleensä on ollut sen herkkua. Toki laidunruohon himo on näin keväällä tärkeysjärjestyksessä nro 1, mutta en voi välttyä ajattelemasta, onko se kipeä jostain. Niistä hampaistaan?? Karies??

Summa summarum: Olen todella iloinen ja tyytyväinen kisareissuun. Ihan huippua! Pena oli superkiva ja omaankin tekemiseeni olen tyytyväinen. Minun viimeisimmät starttini ovat kuitenkin olleet v. 2016 koulun hevosilla, ja Penalla... herttinen, piti ihan blogista tarkistaa, ja olen kisannut Penalla viimeksi itse ratsastaen v. 2013!! Ohopsanssaa. Silloin mentiin heC 59% tuloksella. Oi voi. On tässä sitten kai jotakin tehty edes sinnepäin oikein kuluneina vuosina, vaikka kotona vaan onkin turattu. Ja kävihän Pena viime kesänä Roosan kanssa kisaamassa kun minä olin vauvavatsatankkeri. Mutta silti. Jäi niin hyvä mieli, että taidanpa vähän selailla kisakalenteria lisää...

Loppuun vielä A:sta video joka on huojuva, kaukaa kännykällä kuvattu ja johon piti laittaa joku tilulilumusiikki koska en osannut mykistää ääniä ladatessani videota suoraan puhelimesta. Kaikki kunnia kuitenkin miehelleni joka sai videosta näinkin selvän vahtiessaan samalla vauvaa ja yrittäessään pitää esikoisen aisoissa.


lauantai 19. toukokuuta 2018

Sulo

Koitan pysyä edes jokseenkin objektiivisena, mutta silti saattaa nyt pukata hehkutusta. Nimittäin Sulo. Se on asunut meillä nyt kolmisen viikkoa eikä vielä ole ollut mitään, ei niin kerta kaikkiaan mitään mikä olisi saanut minut katumapäälle sen hankinnan suhteen.



En tainnut sitä aiemmin mainita, mutta ostin Sulon ns. näkemättä - olin nähnyt sen viimeksi joulukuussa 2016 jolloin se oli äkeä, tykkäsi taklata taluttajiaan alkeistunneilla, piti riimua koko ajan jotta se olisi helpompi jaakata karsinasta kiinni ja sitä oli hetki sitten alettu tarhata ketjunarun kanssa koska oli kuulemma kiivennyt jonkun tarhaajansa selkään. Pesupaikalla kuntoonlaittaessa se käyttäytyi siihen malliin että minäkin mietin, tohtiiko sen takaa kiertää, vaikka en ole ihan säikyimmästä päästä hevosenkäsittelijänä. Totta kai sillä oli myös faninsa niin kuin jokaisella ratsastuskouluponilla on, onhan se kaunis kuin karkki ja ainakin vähän osaavammilla kuskeilla se suoritti oikein näppärästi.

Tähän saakka kaikki, mitä Sulon kanssa on meillä tehty, on sujunut mallikkaasti. Se lähtee lauman luota luottavaisesti ja korvat pystyssä - se tulee aina tarhassa vastaan, menen sitten hakemaan sitä tai Penaa tai Sisseä. Olen kuljettanut sitä radalla ja metsässä pelkästä riimusta ilman että narua on tarvinnut lainkaan kiristää. Mieheni kävi sen kanssa neljän kilometrin hölkällä, riimusta, ongelmitta. Äitini jolla ei ole mitään hevoskokemusta syötteli sitä pihalla narusta ja esikoiseni hyppeli vieressä trampoliinilla eikä Sulo ollut millänsäkään. Olen juoksuttanut sitä kentällä ja tänään ohjasajoin. Pesin sen, ei ongelmia. Otin takakengät pois ja vuolin, ei ongelmia.



Ainoat asiat joita olen joutunut työstämään ovat olleet pieniä arkisia juttuja. Sulo oli hangannut häntäänsä (se on muutenkin tosi herkkä ja selvästi tottumaton itikoihin kun viettänyt n. 20 tuntia vuorokaudesta sisällä) ja olen laittanut sinne Solhedsin seerumia. Kun laitoin sitä illalla karsinassa ponin ollessa vapaana, poni jännittyi ja alkoi pyöriä. Pidin sormeni sen hännäntyvessä ja seurasin mukana niin kauan kun se pyöri, ja kun se pysähtyi, otin käden pois. Muutama toisto sinä yhtenä iltana eikä sen jälkeen ole ollut pyörimistä. Edelleen se voi vähän jännittyä, mutta ei lähde karkuun.

Toinen opeteltu asia on ollut käytävällä paikallaan seisominen. Sulo on tottunut olemaan kiinni kahdelta puolelta ja silti se on saattanut seilata käytävän laidasta laitaan, etenkin kun ihminen etääntyy. Minä tykkään pitää hevosen mahdollisimman vapaasti, niin, että se seisoo "vapaaehtoisesti" paikoillaan eikä siksi, että on kytketty niin tiukasti ettei pysty liikkumaan. Seisomista ollaan reenattu näin: poni yhdeltä puolelta kiinni, menen kauemmas ja palaan ennen kuin se liikkuu. Venytän matkaa pikkuhiljaa. Ja jos poni seilaa, palautan sen lähtöpisteeseen, sanon seis, ja kehun.

Sulo on siis ollut hyvin positiivisella mielellä koko ajan ja tullut enemmän ulos kuorestaan. Mutta huomaan siitä kyllä kuinka herkkä se on, ja reagoi nimenomaan jännittymällä ja kiristämällä koko kehonsa, kun tuntee olonsa epävarmaksi. Mikään valmis pikkulapsenponi se ei vielä missään nimessä ole. Rennoimmillaan se on, kun puuhaan sen kanssa kaksin. Heti kun tallissa on muutakin sutinaa tai kun esikoiseni on kanssani harjaamassa, Sulo on kireämpi. Kun se jännittyy, se on aivan ratsastuskouluponin mallinen: selkä painuu alas, pää nousee ja alakaula pullistuu esiin. Se helposti myös sävähtää kun lapsi koskee siihen: näkee ettei sen kaikki kokemukset pienistä hoitajista ole kovin myönteisiä. Se ei vielä siis seiso lapsen hoidettavana rentona ja tyytyväisenä (toisin kuin Pena, mikä on jotenkin todella ällistyttävää että nimenomaan Pena on näissä asioissa luotettavin kaveri), mutta uskon että tämäkin tulee muuttumaan kun saadaan muistijäljet toisenlaisiksi. Sulolla on mahtava, rehti, palveleva asenne. Se on hyväntuulinen, suoraviivainen, herkkä poni. Meillä ei ole kiire mihinkään.

Sulon selkä ei vielä ole hyvä, mutta parempi. Akuutti kipu on mennyt ja lyöttymät kainaloista ovat pienentyneet paljon. Hieroja tulee kesäkuun alussa katsomaan sen, ja tänään annoin esikoiseni ekan kerran ratsastaa muutaman minuutin ratsastusvyöllä ja paksulla padilla. Ei varmaan tarvitse sanoa, että kaikki meni mutkattomasti ja mallikelpoisesti.



PS. Huomasin omistajanvaihdosta tehdessäni, että noissa huhtikuun viimeisissä päivissä on minulle jotain petollista. Minusta on tullut Penan virallinen omistaja 29.4.2013 ja Sulon omistaja 27.4.2018. Ehkä jokin kevätpörriäinen?!?