maanantai 5. elokuuta 2019

Huinahaina, älä ole onneton

Täällä ollaan! Ihan hyvissä sielun ja ruumiin voimissa vaikka lähes koko kesä on humahtanut ilman blogimerkintöjä. Nyt lyhyt vilkaisu siihen missä mennään.

"Mutsi. Oikeesti?!"
Joku innokas stalkkaaja on saattanut jo saada selville, että meidän talo ja tallitilukset ovat myynnissä. Ovat olleet jo jonkin aikaa (joten jos olet ihastuttavaa hevostilaa vailla Lounais-Hämeestä niin tässä elämäsi tilaisuus!), ja siksi jo jonkin aikaa elämämme on ollut sit ku -painotteista. Myyntiin ei liity suurta draamaa, vaikka täältä irtautuminen on vaatinut ja vaatii edelleen surutyötä. Olemme jo parin vuoden ajan pikkuhiljaa taustalla valmistautuneet muuttoon - minun sukutilani synnyinseudullani jäi v. 2017 yllättäen tyhjilleen, aiemmin kuin ajateltiin niin käyvän. Ja kun tila on ollut omalla suvulla useiden sukupolvien ajan, ei sitä noin vain voi laittaa myyntiin.

Kyseessä on (ainakin) 125-vuotta nykysijoillaan seissyt hirsitalo, joka tosin vaati melko massiivista remontointia. Kulunut kesä onkin seilattu nykykodin ja työmaan väliä, yritetty tehdä töitä hiukan joka välissä, vähän koitettu pitää lomaakin, hoidettu kesälaidunvieraita... Ja sen sellaista. En tiedä koska muutamme, ehkä sitten kun talossa esimerkiksi on taas lattiat. Ja sähköt sekä vesi. Pikkujuttuja.

Levyjen, tapettien ja pinkopahvien alta löytyi hirrestä Turun Lehti v. 1894

Toistaiseksi pääpaino on ollut itse päärakennuksen remontissa, mutta nyt kun sieltä on purettu käytännössä kaikki pois mikä purkaa voidaan, ovat seuraavat työvaiheet ammattilaisten heiniä. Me olemme siis hieman voineet kurkistaa myös hevosten tulevaan lukaaliin, joka tosin ei vielä tunnu lukaalilta lainkaan. Tilalla on iso kivinavetta, jonka viimeiset eläinasukkaat olivat sikoja (ja hallitsematon kissalauma ja kissojen hallintaan saannin jälkeen rottalauma). Pidin melko todennäköisenä vaihtoehtona sitä, että jahka muuton aika joskus koittaa, asettuvat hevoset siirtotalliin ainakin ensimmäiseksi talveksi/mikä-ikinä-vuodenaika-silloin-onkaan, ja navettaa laitellaan kuntoon vähitellen. Mutta nyt kun olen muutaman viikonlopun viettänyt raivaten navettaa romusta, en ehkä pidäkään niin mahdottomana skenaariona sitä että saisin hevoset suoraan tulevaan talliinsa.

Aihio

Olisiko siinä tarpeeksi syitä blogihiljaisuudelle? No, pannaan vielä vähän pökköä pesään ja kerrotaan, että kun asuinpaikkaa ollaan vaihtamassa, niin samaan syssyyn mies vaihtaa ammattia eli alotti opiskelun uuteen ammattiin, ja minullakin työkuviot menevät syksyn aikana uusiksi. Ala sentään pysyy samana, mutta sen sijaan että käyn siellä täällä ja tuolla ratsastuskoulussa pitämässä yrittäjänä tunteja, saan vakituisen paikan yhteen ja samaan kouluun. Vastuu ja työnkuva laajenee, ja tarkoitus olisi myös mahdollistaa minun kouluttautumiseni eteenpäin, ratsastuksenopettajaksi. Siis mikäli minut otetaan kouluun.

Viime aikojen kevyt aivosumu selittynee näillä.

Huonosti näkyy, mutta siinä Pena ja Sulo rapsuttavat toisiaan

Kotosalla olen ratsastanut Penaa sen minkä olen ehtinyt, ja pääasiassa aina on ollut hyvä mieli. Hellejakso oli hieman haasteellinen, kun Pena ei siedä ötököitä eikä suostu kävelemään jos ympärillä lentelee paarmoja. Siispä teimme 25-minuuttisia ravi- ja laukkatreenejä, ja livahdimme talliin suojaan. Jossain vaiheessa tarvitsisi ottaa Penalle taas kiropraktikko, sillä sen vasemmassa takasessa tuntuu jotain - palaute on nyt tullut muutaman kerran kengittäjältä, joka ei myöskään osaa eritellä sen tarkemmin, mikä se jokin on, mutta vasen takanen tuntuu erilaiselta. Se on myös ainut jalka jonka laittamisessa Pena vääntelehtii, ja nimenomaan kun naulataan. Lyönti tietysti kulkee luita pitkin vaikka kuinka ylös, joten se jokin voi olla lähes missä vaan. Kengittäjän mukaan se jokin tuntuu myös ihan siinä, miten Pena antaa jalan pideltäväksi, ei pelkästään naulatessa. Nyt olen itsekin taas havainnut oikean laukan noston olevan työläs, eikä kokoaminen oikein tahdo pysyä läpi noston. Takaosa tahtoo olla vasemmalla vähän koko ajan, eli vasen takanen ei viihdy rungon alla. Tätä vinoutta kiropraktikko on saanut aina aiemmin hyvin korjattua, ja ajattelin luottaa hänen taikanäppeihinsä nytkin, ainakin analyysinä ennen kuin näytetään jalalle röntgeniä.

Meillä on kesän aikana käynyt laidunvieraita: ensin oli pieni lauma tuntihevosia yhdestä minun työpaikastani, sitten tuli tamma ja tämänkesäinen tammavarsa (ja ovat meillä edelleen), ja sitten tuli huligaanilauma 1- ja 2-vuotiaita varsoja (ovat edelleen). Penan ja Sulon olen pitänyt koko ajan kaksin, kun tuntuu että ne ovat nyt löytäneet toisensa. En halua sotkea niiden suhdetta satunnaisilla vierailijoilla, joten kesävieraita on treffattu vain aidan yli.



Sulon ajolleoppimisprosessi on ollut yksi tämän kesän työllistäjä, ja siitä aion kirjoittaa joskus tarkemmin. Lyhyesti: ensin meni aika hyvin, sitten ei. Nyt ollaan peruutettu opettelussa niin paljon taaksepäin että ollaan ihan perä lähtöpisteessä kiinni. Hevosen aito siedättäminen on hidasta, ja päivät eivät todellakaan ole edellisten kopioita, ja ahnehtia ei saa. Olen oppinut aika tavalla itsestäni ja Sulosta, heitellyt tuhkaa päälleni ämpärikaupalla, kiroillut ja iloinnut, ja nyt yritän taas tehdä järkevämmin. Maalliset aikarajat olen heittänyt romukoppaan, tästä tulee valmista sitten kun tulee.

Olen ihana ja viisas, anna karkki



Semmoista meidän kesään!

8 kommenttia:

  1. Huh, hattua täytyy nostaa noin massiivisille remonttipuuhille. Mun elämä menis täysin raiteiltaan jo keittiöremontin vuoksi, vaikka työskentelenkin rakennusalalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pelastaa paljon se, ettei asuta remontin keskellä. Mutta toisaalta kun välimatkaa on 150 km per sivu, ei siellä myöskään käydä iltasella/aamusella vähän kuoputtamassa jotain. Eikä onneksi hallinnoida remonttihommaa yksin, vaan isäni on siinä päällikön roolissa. On siinä siltikin tekemistä ihan tarpeeksi :D

      Poista
  2. Kiva kun päivitit taas blogiakin! Mahtavaa että olet saanut työpaikan uudelta paikkakunnalta! Tuo varmasti helpottaa kummasti arkea, että on yksi työpaikka sen sijaan, että surraisi paikasta toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että yksi kohde toisi helpotusta! Ainakin se lisää mahdollisuutta hallita kokonaisuutta ja vaikuttaa. Ajokilometrit ei tosin vähene yhtään, kauas on aina pitkä matka, mutta koitan edelleen suhtautua runsaaseen autossa istumiseen mutsin omana aikana ja mahdollisuutena lukea = kuunnella äänikirjoja.

      Poista
  3. Ai miten mahtava uutinen tuo sukutila! Samoin onnittelen työpaikasta, kyllä tuossa yhtälössä kaikki autossa vietetty aika on niin myrkkyä, että mitä suoremmin pääsee työmaalle niin sitä enemmän jää aikaa suunnitella ja viettää vapaa-aikaa - vaikka niiden äänikirjojen parissa.

    VastaaPoista
  4. Wau, mahtavia uutisia molemmat, sekä sukutila että työpaikka. :)

    VastaaPoista
  5. Huh, melkein tuli hiki kun luki :D Melkoisia muutoksia siellä, koittakaahan välillä muistaa hetki hengähtää!

    VastaaPoista
  6. Oho, onnea uudesta tulevasta kodista! Sekä uudesta työpaikasta. Ihan hyväksyttäviä syitä tuntuu olevan blogihiljaisuudelle :D :D

    VastaaPoista