Penaponi

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Enpä olis uskonut

Enpä olis uskonut silloin reilut neljä vuotta sitten kun Penan ensi kerran näin rempomassa nukkeratsastajaa selästään ja kimpoilemassa liinan päässä, että tulee sellainen päivä kuin eilen. Eilen minun tyttäreni 1 v. 2 kk istui Penan paljaalla selällä ja ratsasti käyntiä puolikkaan kentällisen. Isänsä tukemana ja minun taluttamana, totta kai, mutta kuitenkin.

Olen noin niin kuin periaatteessa pikkulasten (pakko)ratsastuttamista vastaan - olen sanonut, että meidän ipana saa sitten harjailla, silitellä ja ratsastaa kun osaa sitä itse pyytää. Ja jos ei halua pyytää, niin ei ole pakko. En siis kasvattamalla kasvata toisen polven hevosnaista, päinvastoin. Kun tässä nyt katsoo omaa ammattihistoriaa muutaman vuoden taaksepäin niin voisin melko painokkaasti sanoa että toivoisin lapselleni jotain muuta elämänpolkua. Hevoset on kivoja mutta elantoa niistä on liki mahdoton saada ellei satu syntymään kultalusikka sielläniin. Eikä tässä hevosharrastamisessakaan aina tunnu olevan järjen hiventä. Lähipiirin hevos- ja ei-hevosihmiset ovat olleet jopa ällistyneitä, kun olen sanonut ettei lapseni ole vielä edes silitellyt hevosia vaikka on "jo" yksivuotias, ja hevosia on kuitenkin omassa pihassa koko ajan näkyvillä.

Hevoset ja pikkulapsi on vaikea yhtälö. Turvallisuus nousee tietenkin ensimmäisenä mieleen, meillä ei taapero vaapota hevosten jaloissa, ei todellakaan. Ajankäyttö on seuraava, ja tästä syystä blogikin on ollut aika hiljaiselolla viime ajat. Olen nauttinut ihan toisenlaisesta työelämästä kuin mihin olen tottunut, mutta vuorokauteen ei ole tullut lisää tunteja. Hevoset jää väkisinkin kakkoseksi, kun pitää valita, onko vapaa-ajalla lapsen kanssa vai tallissa. Näin se vain menee, nyt ehkä alan ymmärtää mitä ruuhkavuosilla tarkoitetaan! Syyllisyys seuraa koko ajan - jos touhuan lapsen kanssa, ajattelen, että siellä ne Emmi ja Pena vain möllöttää tarhassa kaiket päivät, ja jos menen talliin hevostelemaan, ajattelen, että siellä se lapseni taas on ilman äitiä vaikka juuri oli ilman äitiä työpäiväni ajan.

Näillä mennään nyt. Piti vain tulla raportoimaan, miten ylpeä olen Penasta kun se kuljetti minun aarrettani selässään eikä yhtään hölmöillyt.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Räntää ja hyppyjumppaa

Niin tyypillistä tuuria: kenttä oli ihana ja kuiva ja keli hyvä, aina siihen saakka että sain esteet kasaan ja hevosen valmiiksi. Sitten keli olikin tämä:


Vaan treenattiin silti.

Yksi 40 cm tasaokseri ja yksi puomi - pikkupysty - puomi -linja. Pena ei ollut lainkaan hassumpi, vaikka alkuverryttelyssä sillä pyörikin hepulitutka pään päällä. Saatiin ihan kivoja, rentoja ja pyöreitä hyppyjä muutama, ja toki myös muutama aivan liian pohjasta lähtenyt loikka, muutama linjaan ryntääminen sekä pari tämänkaltaista balettiesitystä:



Lopuksi kuitenkin sain onnistumiset molempiin tehtäviin ja tyytyväisin mielin pääsin lopettamaan. Pena tarvitsee voimaa jotta laukkaan tulee lisää säädeltävyyttä, ja se tarvitsee esteillekin sitä samaa kuin sileälle: sen on oltava avuilla ja kuunneltava ohjeet, se ei selviä yhtään isommista esteistä jos se roiskii miten sattuu.


Tässä sarja räntäsateen sotkemia kuvia, osa on kaapattu videolta:

Harmillisesti jäänyt epätarkaksi, mutta tykkään tämän kuvan "esteverkkamuodosta"!




Wroooooomm

Ihan pätevältä näyttää!


Videolla eka hyppy on hyvä. Innarilinja on jäykkä mutta kontrollissa, tämä on korjaussarja kun Pena oli kaksi kertaa rykäissyt linjaan sisään ja poukkoillut sen läpi kuten tuolla alussa ollut ballerinakuva näytti. Sen jälkeen käänsin kerran sivuun ennen ensimmäistä puomia ja lopulta päästiin tähän suoritukseen jonka laitoin videolle. Viimeinen hyppy okserille on tyyppiesimerkki minun mokastani - pidän ja pidän ja hyppy tulee juuresta ja puolikkaasta askeleesta. Videoinnista on iso apu kun paikantaa näitä omia virheitään - kun katson suorituksen jälkeenpäin, näen ihan selvästi että minun olisi pitänyt antaa Penan edetä ja hypätä sen sijaan että olisin nykinyt sen ihan esteeseen kiinni. Ehkä opin vielä.