Kun kaikki on kohdallaan

Kun kaikki on kohdallaan, on Pena niin hyvä ratsastaa. Kun se on keskittynyt, rento ja läsnä. Kun löytyy hyvä flow. Silloin ei oikeastaan tarvitse edes tehdä mitään, riittää kuin vain ajattelee. Nouse vähän ylös rintakehästä, mene vähän enemmän, odota pikkuisen. 

Kun Pena on pohkeen edessä ja tuntumalla, tuntuu siltä että kaikki on mahdollista. Myönnän että usein päädyn siinä superfiiliksessä vain ajelemaan helppoja reittejä ja nauttimaan tunteesta, sen sijaan että alkaisin oikein "harjoitella" jotain. Viimeisin supertunne on maanantailta, jolloin sentään tein ravi-laukka-ravi -siirtymisiä.





Minä näen videolla tahdikkaan, rennon ja kuuliaisen hevosen, joka ei näytä prässätyltä tai painostetulta, mutta joka silti työskentelee.

(Jottei kaikki olisi pelkkää sateenkaarien kakkimista, oli tänään keskiviikkona edellispäivän flow poissa kummaltakin. En saanut Penaa rehdisti pohkeen eteen ja sitä kiinnosti enemmän etsiä puskissa vaanivia naakkoja kuin liikkua minun apujeni välissä. Ja kun se sitten otti jonkun pyrähdyksen, läjähti satulan takakaari takamukseeni niin että viikko sitten tällin saanut häntäluu alkoi taas jomottaa. Mutta maanantainen flow ja hyvä mieli kantaa vielä, joten kyllä se tästä taas!)

Hanuri hellänä hammaslääkäriin

Tänään oli taas puolivuotistarkastuksen aika, eli apinat autoon ja klinikalle. Ihan pakko joka ikisen traileria vaativan reissun kohdalla hehkuttaa, miten ääreest helppoa näiden hevosteni kanssa on toimia! Niihin ei liity mitään jännitysmomenttia, menevätkö ne autoon, melskaavatko ne siellä tai pärjäänkö niiden kanssa ilman apukäsiä - kaikki hoituu eikä kellään ole stressi. Ei tämä mikään luojan ihme ole, vaan etenkin Penan kohdalla ihan työstetty asia. Haluan myös ajatella, että sujuva lastautuminen kertoo paitsi siitä että autokyydit ovat sujuneet tasaisesti ja hevosten makuun turvallisesti, myös luottamuksesta minun ja hevosteni välillä. Sinne mennään mihin mama käskee, koska mama ei käske mihinkään pahaan paikkaan.

Reilu puoli vuotta sitten jännitin miltä Penan kariekset näyttävät ja aika listahan siellä niitä muutoshampaita oli. Tilanne oli tällä hetkellä kohtalaisen ennallaan. Paikkauskynnyksen ylittäviä infundibulaarisen kariksen hampaita on edelleen 3 kpl, ja kaikkien luokitus on edelleen 2. Luokituksista olen kirjoittanut tuossa marraskuisessa tekstissä tarkemmin. Ensikatsomalta eläinlääkäri sanoi yhdestä hampaasta, että nyt ollaan kolmosluokassa, mutta tarkempi tutkinta palautti luokituksen kakkoseen. Reiät ovat myös hieman syventyneet edellisestä, yksi pysynyt ennallaan ja syvin onkalo joka marraskuussa oli 8 mm syvä, on nyt 10 mm syvä. Eli odotetusti karies siellä etenee, mutta ei järisyttävää vauhtia.

Reikien paikkaustarveharkinta jää edelleen minulle - kiire ei vieläkään ole, mutta sitä kohti todennäköisesti mennään. Vielä kun kukkaro leviäisi ylimääräisellä parilla tonnilla niin saisi Pena heti paikkansa...

Positiivista molempien ponien suissa oli se, että loppuvuoden tsekkauksessa molempia vaivannut perifeerinen karies oli mystisesti lähes kadonnut tai ainakin loiventunut. Marraskuussa Pena sai takimmista hampaistaan leiman 1.2 ja yhdestä jopa levinneen PCH 2.2, mutta nyt perifeeristä kariesta oli vain toisella puolella suuta ja asteiltaan lievintä kastia eli 1.1. Sulolla PCH-hampaita oli marraskuussa samaten muutama, nyt ei ainuttakaan.

Hevosia tutki ja hoisi sama lääkäri&hoitaja-kombo kuin viimeksikin, joten mistään tulkinta- tai kirjauserosta tuskin on kyse. Eläinlääkäri kysyikin, olenko muuttanut jotain ruokinnassa, kun suut ovat perifeerisen karieksen osalta näin paljon paremmassa jamassa, ja piti oikein miettiä, olenko. Heinän sokeri oli talvikauden 180, hitusen korkeampi kuin toissatalvena joten se ei selitä. Heinän kuiva-aine on huidellut samoissa +/- 80 lukemissa viime- ja toissatalvena, joten sekään ei selitä. Heinä tosin on eri tuottajalta ja säilöntäaine ja paalaustapa on toisenlainen, joten löytyisikö sieltä syy? Sulon kohdalla ei tietenkään ole tällaista tarkkaa historiaa tiedossa siitä mitä se on syönyt ennen minulle tuloaan, mutta Penan kanssa voin arvailla muuttujia. Ainakin olen luopunut melassivedestä treenidrinkkinä, se on kenties se ainokainen tietoinen muutos. Niin ja Sulon laihiksen myötä heinäannokset on pyritty pitämään pieninä ja niiden tarjoilu tiuhana, mutta aika ahkerasti olen heinää tarjoillut aiemminkin.

Ja mitä hanuriin tulee, niin otin ns. peräsin edellä maakosketusta Penan selästä eilen, päivää ennen klinikkareissua. Laukkailin iloista verryttelylaukkaa estetamineissa kentällä, hiukan taisin olla kevyessä istunnassakin, ja sitten ladon nurkan takaa pilkistikin ykskaks yllättäen armas aviopuolisoni. Ehdin sanoa whoaaaa ja sitten Pena otti ritolat, se klassinen, Penan bravuuri: piruetti yhden takajalan ympäri ja pooooois, melkoisen ripeästi. Onnistuin törmäämään maahan takapuoli edellä ja täräys kyllä salpasi hengen toviksi jos toiseksikin. Keräilin itseäni hiekasta ja mies keräili Penaa, joka ei onneksi poistunut kentältä vaikka portti olikin auki. Sitten menin takaisin selkään ja jatkoin kavalettitreeniä 20 minuuttia, kunnes loputkin adrenaliinit olivat hälvenneet ja tajusin että takalistoon koskee ihan napakasti. Mutta kavalettitehtävän laukanvaihtoharjoitukset sujuivat oikein hyvin!

Yllättävän vähän takapuoleen on koskenut enää tänään, joten taisin jälleen selvitä moukan tuurilla tästäkin rysähdyksestä. Kai minulle on sen verran siunaantunut tasapainoa ja kehonhallintaa että saan ainakin hidastettua putoamisiani hiukan, kun *kopkop* harvoin loukkaan oikeasti kunnolla. Nyt tietty kun menin leveilemään niin...