Satula!

Satulamme on ollut kotona nyt viisi päivää ja olen päässyt testaamaan sitä kahdesti. Ja huraa, se on hyvä! Istuu Penalle (tosin laukassa satula inasen siirtyy eteenpäin koska Penalla on karmea kesämaha, mutta uskon että kyse on nimenomaan siitä että maha työntää vyötä joka työntää satulaa, alkukesällä ilman mahaa testisatuloissa ei ollut mitään ongelmia tämän kanssa) ja minäkin istun siinä hyvin. Olivat painaneet siipeen istuinkooksi 17", mutta on se pienempi kuin siinä hyllyvalmiissa 17-tuumaisessa jota alkukesällä sovitin. Mutta en ole ihan niin ahtaalla tässä kuin 16,5:ssa, joten tämä hyvä.

Aloitettiin satulantestaus vaatimattomasti suoraan valmennuksessa. Huh ja puh! Miten voi ratsastuskunto kadota kolmessa kuukaudessa liki tyystin? Mentiin hyvin armollisella otteella sellainen reilu kolme varttia, koitettiin vain suoristaa Penaa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tehtiin kulmia takaosakäännösmäisesti sekä väistöjä. Oikea etujalka on taas hidas, ja se aiheuttaa oikean lavan pullahtamista kaarteissa ulos ja taas vastaavasti vaikeuttaa rehellistä taipumista oikeassa kierroksessa, tulee tunne että Pena on kiinni oikeassa ohjassa. Tuttu ongelma keväältä, vaatii vaan tarkkaa ratsastamista. Ja sitä suoruutta. Laukkaakin tehtiin vähän, siinä näkyy Penan lihaskunnon heikkeneminen eniten - laukan tahti häiriintyy ja häviää helposti, ellei laukkaa ratsasta koko ajan isoksi eteenpäin. Valmennuksen jälkeen poni oli vaahdossa ja kuski niin punainen, että mies kävi tallissa kommentoimassa ettei tiedä, kumpi on punaisempi, minä vai punarautias Pena.

Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt siitä, ettei Pena ollut lainkaan huono. Pelkäsin että se olisi taantunut ratsastamattomuudesta paljon enemmän, mutta ei. Sitä sai ja pystyi yhä korjaamaan ja säätelemään ilman että sillä meni hermo. Minä taisin olla pahemmin hukassa kaikkien raajojeni kanssa, ja huomasin jääväni vain ratsastelemaan ilman oikeaa kontaktia hevoseen.

Kärsin yhden välipäivän kipeistä reisi-, pehva- ja vatsalihaksista, kunnes eilen satuloin Penan uudestaan ja menin kentälle aikomuksena taas vähän jumpata sitä. En kuitenkaan viipynyt kentällä kuin kymmenisen minuuttia käyntihommia tehden, kun mahaani alkoi pistää. Uskoakseni siellä oli vain pieru jossain jumissa, mutta ajattelin ettei työnteosta tule mitään kuitenkaan, ja kun tilaamme ympäröivät isot pellot oli juuri saatu puitua, ajattelin lähteä vähän pellolle seikkailemaan. Pena meni hienosti ihan ratsailta käsin koko pihan läpi pellolle asti (hirrrrveesti kyllä jännitti), ja oli pellollakin tosi hienosti! Jotain pystyynjäänyttä viljatupsua se vähän katseli ja puhisi, mutta käveli ja ravasi tosi kuuliaisesti ja siihen nähden rennosti, että on ollut pellolla viimeksi talvella. Olin onnellinen ja tulin pois. Viikonloppuna uudestaan, jos silloin kestäisi vähän laukatakin!

Kiitos vielä kaikille edellisen tekstin kommentoijille onnitteluista, lämmittivät aidosti mieltäni. Jossain määrin tulen blogissa jatkossa käsittelemään raskauden ja ratsastusharrastuksen yhdistämistä, koska raskaus kuitenkin niin voimakkaasti vaikuttaa elämääni nyt. Saa kommentoida ja olla eri mieltä, jos siltä tuntuu.

Muutosten tuulet

Meidän elämä muuttuu pysyvästi vuodenvaihteen jälkeen.
Minusta tulee äiti.

Se on asia jota olen pitänyt salassa koko kesän, ja osasyyllinen siihen, että olen ratsastanut tai ylipäätään hevostellut niin vähän. Pahoinvoivana ja rättipoikkiväsyneenä alkuraskauden riskiviikoilla en ole pitänyt missään määrin järkevänä kiivetä ilman satulaa penatyyppisen hevosen selkään. Nyt lähestytään pikkuhiljaa raskauden puoliväliä ja oloni on taas ihmismäinen, ja harrastusinto nostaa päätään.

Ratsastamisesta raskausaikana ollaan tietenkin monta mieltä. Minun valintani on ratsastaa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Siinä on riskinsä, mutta niin on kaikessa muussakin. Minun työni talliyrittäjänä on fyysisesti raskasta, hevosten kanssa ei koskaan voi olla varma, mutta en silti aio heittääntyä makaamaan sohvalle telkkaria katsomaan siihen asti, että vauva syntyy. Uskon, että kehoni kertoo kun on aika hidastaa.

Ajatukset ovat myllertäneet ihan hurjasti viimeisten viikkojen aikana. Myönnän ihan rehellisesti kokevani surua ja haikeutta muuttuvasta kehostani, vaikka toisaalta pyöristyvä vauvamaha on myös aika ihana. Pelkään sitä, etten palaa fyysisesti enää ennalleni, ja kuinka paljon se vaikuttaa elämääni raskauden jälkeen. Myönnän senkin, että meinasi itku päästä kun joitain viikkoja sitten totesin, että en enää mahtunut uudenkarheisiin 220 euroa maksaneisiin Pikeurin ratsastushousuihini - vetoketju jäi puoleen väliin eikä napit olleet lähelläkään toisiaan. Ja tämä on vasta alkua.

Luonnollisesti olen huolissani Penasta ja koen haikeutta siitä, että sen hyvään kehitykseen tulee jälleen katko. Pena ei ole sellainen hevonen, jolle voi tuosta vaan ottaa vuokraajan. Pena vaatii oikeanlaista hevosmiestaitoa, jämptiyttä ja herkkyyttä. Ratsastustaitoa, mutta ehkä vielä enemmän taitoa käsitellä nopeaa, herkkää hevosta. Halua tehdä sen kanssa, vaikka välillä tulee takapakkia ja paljon. Ja kaiken lisäksi ratsastajan tarvitsee olla ponikokoinen ja hieman hullu. Ja sen tarttis löytyä aika lailla kertalaakista, kun kovin montaa virhekokelasta en halua päästää sotkemaan Penan päätä. Puitteet meillä on hyvät enkä olisi edes rahallista korvausta vailla, mutta nyt tuntuu kovin työläältä lähteä edes seulomaan, onko tällaisia ihmisiä olemassa.

Päädyin sitten siihen, että ratsastan itse Penaa sen aikaa kuin kykenen, ja meidän valmentaja ja Penan ex-omistaja Mari ratsastaa sitä myös tässä meillä. Vuodenvaihteen jälkeen, kun minun jakautumiseni alkaa olla lähellä, Pena todennäköisesti lähtee Marille joksikin aikaa kokonaan. Mari on tällä hetkellä ainut ihminen, jolle uskallan kyselemättä Penan antaa, Mariltahan minä Penan "sainkin". Mari tuntee tuon hevosen ihan sieltä varsavuosilta saakka ja on tehnyt sen kanssa ison työn (ja todella hyvin!). Olen nyt jo sydän mykkyrällä ikävästä, mutta luulen silti että ratkaisu on siinä kohdassa ainoa oikea.

Tällaisia kuulumisia tänne.

Ratsailla!

Ei, ei vieläkään satulaa, mutta nyt en enää malttanut vaan halusin ihan vähän käydä kokeilemassa, pysyisinkö pelkän padin kanssa kyydissä. Alkuviikolla juoksutin Penan ensin kahdella ohjalla, ja kun poni oli suorastaan unelias ja laiska, kiipesin verkkareissani selkään ja kävelin loppukäynnit sieltä. Pena tuntui leveältä, lyhytkaulaiselta ja kovin, kovin omalta.

Eilen sitten ajattelin ratsastaa "kunnolla" ja varustauduin taas suitsilla, padilla ja juoksutusvyöllä. Liinan otin kentälle varmuuden vuoksi mukaan, jos poni tuntuisi siltä että kannattaa ensin juoksuttaa virtaa pois. Mutta ei, Pena oli rauhallinen, joten kyytiin vaan.

En tiedä, kumpi meistä on huonommassa kunnossa! Tehtiin puoli tuntia hommia melko laiskalla otteella (no, takana kaksi kuukautta ei-mitään, muuta ei ehkä kannatakaan vielä yrittää), käynnissä taivuttelua ja etuosakäännöksiä neliöllä, sitten ravia pääty-ympyrällä, ja kun ravi tuntui aika vetelältä, hain siihen terävyyttä nopeiden käynti-ravi -siirtymisten kautta. Lopuksi vielä laukkaa, ja kun siinä oli myös vähän hakemista tahdikkaan etenemisen kanssa, otin muutamia ravi-laukka -siirtymiä ja sain kuin sainkin Penaa vähän ryhdistettyä. Olin itse aivan hiessä ja hionnut oli ponikin, ihan vaahtoon asti vyön kohdalta... Huoh, meillä on vissiin aikamoinen kuntoprojekti edessä taas. Vaikka juuri luin jostain, ettei laiduntaminen tiputa hevosen peruskuntoa niin paljon kuin pelätään. Ja Pena on nyt kuuden hevosen laumassa reilun neljän hehtaarin alalla, ja ne todella liikkuvat laumana paljon!

Olin kuitenkin niin iloinen ja onnellinen. Olen kaivannut tätä ihan hirmuisesti. Mun poni! Iih!


Satulan pitäisi olla jo Suomessa ja matkalla minulle. Hiukan jäi tympeä maku lopulta satulakauppaan, kun asioin silloin sovitustilanteessa eri henkilön kanssa kuin nyt myöhemmin, ja nyt ykskaks ei tiedettykään, että olen sopinut antavani vanhan satulani vaihdossa. Lisäksi olen odottanut tätä satulaa kohtapuolin kolme kuukautta luvatun kuuden viikon sijaan, ja kun yritin tinkiä 150 euroa välirahasta, en saanut mitään vastakaikua. Olen kai liian sopeutuvainen kun en vängännyt tiukemmin vastaan, mutta olen jokseenkin väsynyt tähän vääntämiseen ja odottamiseen. Rukoilen kaikki raajat ristissä että saapuva satula on sitä mitä pitääkin ja sopii meille molemmille. En uskalla edes ajatella, mitä käy jos niin ei olekaan.

Meidän satula on matkalla!

Vihdoin tuli viesti, että koko kesän odottamani satula on saatu valmiiksi ja matkustelee nyt Englannista tänne Suomeen, ja on toivottavasti alkuviikosta perillä. Meille siis tulee Frank Bainesilta Elegance Deluxe -koulusatula "meidän mitoilla", eli istuinkoko todennäköisesti on jotain 16,5 ja 17 väliltä, mutta satulan hevosta vasten tulevat osat vastaavat 16,5 tuuman satulan mittoja.

Odotan satulaa todella innoissani, olen kaivannut ihan hirveästi ratsastamista! Meille muutti uusi opetushevonen muutama viikko sitten, ja sitä olen vähän päässyt testailemaan ja olen ollut riemusta pinkeänä. Kummallista, olen ratsastanut kaksikymmentä vuotta ja silti vaan tykkään siitä touhusta ihan tosi paljon. On myös mukavaa saada taas syksyn tullen opetushommat pyörimään, sitäkin olen kaivannut vaikka myönnän myös sen, että on ollut kivaa pitää vähän "lomaa" tai ainakin elää hiukan väljemmin tämä kesäkausi. Laiduntavissa asiakashevosissakaan ei ole ihan niin paljoa töitä kuin tallin ja tarhan väliä liikkuvissa. Tosin työn määrä tuntuu maatilalla olevan aina jokseenkin vakio, hommat vaan vaihtuu. Talli on pesty ja puunattu, yksi ladonseinä purettu ja rakennettu uudelleen ja maalattu, puhumattakaan polttopuurumbasta tulevan talven varalle.

Pena on välillä käynyt muistelemassa liikkumisjuttuja kentällä kanssani, tällä viikolla irtohypytin sitä hieman ja poni toimi tosi hienosti. Se tuntuu hinkuvan jo hommiin, ainakin se lähtee aina mielellään mukaani ja malttaa tallissakin seistä harjattavana ja paijattavana ihan eri malliin kuin talvella. Minunkin on ikävä poniani, niin hullulta kuin se kuulostaakin, asutaanhan me sentään samassa pihassa.

Tulevan talven juttuja olen myös järjestellyt, meidän elämässä tulee aikamoisia muutoksia mutta aika ei ole ihan vielä kypsä kaiken paljastamiseen. Siksi tämmöinen tyhmä tynkäviittaus, lupaan palata asiaan lähiviikkoina! Pääasia on, että pian pitäisi päästä taas ratsaille ja hommiin, sitä on odotettu.