Penaponi

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Samojen asioiden perässä

Kanna, käänny, odota ratsastajaa.

Ole avuilla!

Tämänpäivän hyppyreenistä jäi sekavat fiilikset. Olin rakentanut neljän esteen radan ja aikomukseni oli tänään laukata vähän isommin ja nostaa esteitä vähän enemmän (tarkoittaa siis meidän kohdalla sitä että kaikki eivät jää siihen 60-70 senttiin vaan estekorkeus voisi olla jopa 80 cm). Osittain onnistuttiin, mutta tuli myös aika monta kieltoa ja ihan lopuksi myös pari totaalista crashia joissa tolpatkin kaatuilivat.

Onnistumiset ensin. Pena kuumenee heti kun se näkee esteet kentällä - hyvä että intoa on. Huonompi juttu että yleensä into menee aivan väärien juttujen töröttämiseen eikä itse tehtäviin ja niiden pohtimiseen. Tänään kuitenkin verrytellessä sain hyvän fiiliksen, Pena tuli lämpenemisestään huolimatta aika hyvin avuille eikä sätkinyt sivuloikkia, ja teki oikein mallikkaat puomin- ja pienen ristikkolinjan ylitykset. Ei siis pilkkonut atomeiksi jokaista puomikasaa eikä rykinyt ristikkolinjaan aivan vailla järkeä. Onnistumisotsikon alle myös se, että epäonnistumisista huolimatta minä pysyin tyynellä mielellä enkä ihan kamalasti livennyt päätöksestäni ratkaista asioita laukkaamalla eteen, sen minulle tyypillisemmän turvaperuuttamisen sijaan. Ja ehdoton onnistuminen, ylitimme 80 cm korkeudelta oksereita.

Sitten niitä epäonnistumisia. Hankalampi homma. Uskon että pohjimmiltaan esteidenkin seassa kyse on samoista ongelmista kehittämiskohteista kuin sileällä. Pena ei ole sataprosenttisesti kuulolla eikä se malta odottaa ratsastajan apuja, vaan mielellään vain vyöryy siihen suuntaan mihin arvelee reitin vievän. Se ei anna ratsastajan korjata vaan käpertyy itseensä ja vastaa viiveellä jos silloinkaan. Kun se keskittyy lähestymisessä kuuntelemaan tuulen suhinaa kentänlaidan heinikossa, tuleekin estetehtävä sen eteen "täysin yllätyksenä", jolloin ekasta ristikosta vielä rämpii yli mitenkuten, mutta kun yhden laukan päässä odottaa okseri niin siitä ei sitten enää puoliteholla mennäkään. Ja seuraa kielto. Ja kieltoa seuraa sellainen dramaqueen -henkinen emmääpystykuntulivirhe -kiehunta, jolloin suurella todennäköisyydellä myös se korjaava hyppy on jotain sinnepäin, ja vasta kolmannella kerralla alkaa sujua.

Laukka vaatii töitä. Kun esteiden seassa pitäisi pystyä laukkaamaan enemmän, tarjoaa Pena helposti vain vauhtia eikä askelpituutta. Se on huono homma kun sitä yrittää tuoda esteelle hyvään paikkaan ja joutuu vähän ratsastamaan eteen. Silloin(kaan) vastaus pohkeeseen ei saisi olla pään nostaminen ja puikahtaminen nopeaa-lyhyttä, vaan pitäisi tulla voimakasta, isoa, eteenpäin työntävää askelta. Uskon että maastolaukkaamisesta olisi Penalle paljon hyötyä, mutta minkäs teet...

Haasteellista on sekin, että meillä on aika kevyt estekalusto. Puomit eivät paina yhtä paljon kuin "oikeat puomit", ja jos aina harjoittelen vain niillä korkeuksilla joista Pena selviää aivan sama millä tyylillä, oppiiko se ikinä tarkemmaksi? Tänään se syöksyi muutaman kerran täysin minun avuistani piittaamatta kasikymppisen okserin sekaan eikä kyllä mainittavasti korjannut virheitään sen jälkeenkään, vaikka helpotin tehtävää laskemalla estettä. Jotakin kai tulisi jättää hevosenkin vastuulle tässä hyppyhommassa, en minä voi "käsilläni kannatella" puomeja ylhäällä. Jos Pena lähtee ennen estettä lujaa pää ylhäällä ja sitten ponnistushetkellä kurvaa sivuun, jarruttaa ja hyppää sittenkin, niin ei siinä tämän tason ratsastaja oikein ehdi muuta kuin tarrata harjasta.

Tämän viikon toisen hyppykerran harjoittelinkin pienillä ristikkolinjoilla vain odottamista, rytmiä ja rauhaa, ja estetehtävien väleissä otin siirtymisiä ja väistöjä. Pena höyrysi ja höyrysi mutta lopulta ihan viimeinen suoritus oli sitä mitä pitäisikin - rytmikästä, sujuvaa ja helpontuntuista. Pikkuesteiden ongelma vaan on siinä että niitä ei ikinä saa jaloilleen vaikka kuinka räpeltäisi.


Toki meillä on rutiininpuutettakin hyppäämisessä, ja tosi paljon olen ihan itse turannut ja pilannut Penaa omalla osaamattomuudellani ja jännittämiselläni. Epävarma ratsastaja ja ailahtelevainen hevonen eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta näillä nyt mennään mitä on jaettu. Ei Penasta tule estetykkiä eikä varmaan koulutykkiäkään, mutta kunhan siitä tulisi sellainen kelpo harrastuspeli niin olisin ihan iloinen.

Näköjään me metsästämme esteissä ja koulussa ihan samoja teemoja - ole läsnä, ole avuilla, kuuntele ratsastajaa, anna vaikuttaa. Kun nämä palaset loksahtavat kohdalleen, ei Penalta lopu kapasiteetti. Mutta niitä juttuja me haetaan, kerta toisensa jälkeen, harjoitus harjoitukselta.

(Ja juu, mietin minä onko se kipeä. Mietin niin paljon että mennään taas klinikalle "koska musta tuntuu että se on jotenkin outo välillä". Yhtä vahvana kuin on epäilys siitä että hevosen kintereissä on jotain pielessä, on epäilys siitä että tämä saattaa olla kuitenkin nöyryys-, temperamentti-, koulutus- ja palveluhalukkuuskysymys. Jos on lusikalla annettu niin kauhalla on paha vaatia. Mutta mielenrauha, sille ei tunnetusti voi laittaa hintalappua.)

3 kommenttia

  1. Multa on taas huonompi kuunnella neuvoja varsinkaan hyppyhommissa, mutta tuli mieleen, että jeesaisko ponnistuspuomit? Jos vaikka joku este ravilähestymisellä puomien kera? Vai onko hösääminen jo sitä luokkaa että niillä saa vaan suuremman katastrofin aikaseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän apupuomeja ja ravilähestymisiä, ja parhaimmat hypyt tulee juuri niin että tehtävä ohjaa hevosen väkisin oikeaan ponnistuspaikkaan. Esimerkiksi siis kavaletti - yksi laukka-askel - este. Mutta Pena ei lähtökohtaisesti kunnioita maapuomeja lainkaan. Jos siis askel ei sovi puomille niin päältä vaan. Puomikasa ei paljon tilannetta paranna, koska se kivasti vaan räjähtää atomeiksi kun sen päälle astuu :D

      Poista
    2. Joo no sepä juuri. Bronca saattoi kiikuttaa pari kiitolaukka-askelta ja hyppää keskelle ravipuomisarjaa ja mietti sitten vasta että oh shit mites tää skulataan. Selleisella mentaliteetillä ei välttämättä saa kun vaan vaaratilanteita ja vammoja jos alkaa pykäämään ylimääräisiä puomeja tehtävän eteen.

      Poista