Penaponi

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Me mennään klinikalle

Olen vähän toisinaan sivunnut tätä kinner-aihetta täällä blogissa. En oikein itsekään tiedä, mitä ajattelisin, mutta joskus asioiden kirjoittaminen selkiyttää ajatuksiakin, niin yritetään.

Syksyllä 2014 Pena kävi Viikissä koska se oli jotenkin outo. Se oli palannut toukokuussa "armeijasta" eli oli viettänyt talvikauden valmentajallani kun minä olin muuttunut muumiksi ja lopulta jakautunut. Kesän siinä ihmettelin Penaa kun se oli haluton vähän kaikkeen, todella vino ja tuntui luisuvan kuin saippuapala joka suuntaan. Se vastusteli todella rankasti kengittämistä, kulutti takakaviot aivan vinoon ja liikkui suppeasti. Toki tuli ottaa huomioon minun vähän väsähtänyt keskikehoni ja puolivuotinen ratsastustaukoni ja niin edelleen, mutta koin että poni oli outo ja halusin näyttää sitä eläinlääkärille.

Käynnistä Viikissä jäi olo että minua pidettiin vähän kahjona, raahasin terveen hevosen klinikalle. Kintereet sain kuvautettua puoliväkisin kun hiekkaröntgenkin otettiin, ja minulle lausuttiin että ei mitään sellaista löydöstä mitä ei olisi kaikilla kahdeksanvuotiailla. Ohjeeksi sain että juoksuta pessoalla ja voimistele hevosta niin kyllä se siitä. No, yhden tai kaksi kertaa sidoin hevoseni suun sen takajalkoihin ja sitten tulin järkiini. Kuitenkin kun potilaskertomus myöhemmin tuli postissa, luki siellä nivelrikkomuutoksia.



Näin jälkikäteen kyllä tajuan, että tuo käynti oli sellainen wake up call sen suhteen, että minun tuli oikeasti opetella ratsastamaan ja vaikuttamaan hevoseen siten että saisin muutettua sen vääränlaisen ja kuluttavan liikkumistavan toisenlaiseksi. Aloin vaiston varassa rakentaa jännittyneestä virkkuukoukusta oikeinpäin liikkuvaa ratsua, ja sittemmin tässä on menty ylämäki-alamäki-ylämäki-alamäki ja kokeiltu jos jonkinlaista lähestymistapaa. Olen varmasti tehnyt virheliikkeitäkin, mutta jotakin olen myös saanut aikaan.

Tässä sitä karmeinta EI NÄIN -settiä kesältä 2014

Ja tässä tämä likaisen linssin läpi otettu kuva aika mukavasti itsensä kantavasta hevosesta kesältä 2016
Suurin muutos minussa on tapahtunut tammikuun 2016 jälkeen. Aloitin ratsastuksenohjaajaopinnot ja pääsin hiukan jyvälle ratsastamisen saloista. Olen siitä lähtien saanut joka päivä opetusta, joka korostaa hevosen keveyttä, hevosen rytmin kuuntelemista, oikeanlaista passiivista istuntaa, hevosen self-carriagea (jolle ei ole mitään lauseessa toimivaa suomennosta!!), nopeutta, apujen ja kiitoksen oikea-aikaisuutta. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Olen ratsastanut yli kaksikymmentä vuotta ja nyt vasta tuntuu että alan vähän tajuta jotain. Ja myös tajuta kuinka vähän tajuan. Toisaalta olen saanut myös vahvistusta sille, että tunteeni on ollut oikea, ja että olen osannut tuntea oikeita asioita ja metsästää niitä. Vain välineitä, hevosia, toistoja, palautetta on uupunut. 

Pena on vastannut pääsääntöisesti hyvin siihen, että olen alkanut suoraviivaisemmin ratsastaa sitä "oikein" ja päämäärätietoisesti koota sitä. Se on harpannut huimasti eteenpäin, suoristunut, saanut lihasta oikeisiin kohtiin ja antanut väläyksinä superhienoja fiiliksiä. 

Mutta. 
Se on myös sanonut en haluu
Se on aika usein jämähtänyt paikalleen sätkimään, hypännyt siitä pystyyn ja käännähtänyt ympäri ja yrittänyt singota pois. Se on kieltänyt esteille, rynnännyt sekaan. 

Tilanteet ovat olleet melko identtisiä - aika alkuvaiheessa ratsastusta, silloin kun pyydän Penaa ottamaan painoa takajaloille, odottamaan, lopettamaan etupainoisen vyörymisen. Kun pidän tuntumaa ja silti haluan Penan astuvan kunnolla takajaloillaan rungon alle. Kun pyydän sitä kantamaan. Tämä käytös voi olla kiukuttelua - Penalla ei ole kovin suurta työntekijän sydäntä. Se on mukavuudenhaluinen ja vähän laiska, ja olen pyytänyt siltä paljon enemmän kuin aiemmin. Mutta tämä käytös voi myös johtua kivusta. 

Voi olla, että vien taas klinikalle terveen hevosen. Mutta vaisto sanoo, että sinne kintereisiin kannattaa kurkistaa nyt. Haluan myös toisen mielipiteen siitä, onko Penan kintereissä nivelrikkoa, ja onko se harventumaa vai tihentymää vai mitä. Vaatiiko se jotain hoitoa. Hyötyisikö Pena jostain nivelravinteesta. Joten me matkaamme torstaina kotiklinikalle ja kurkkaamme, mitä kintereisiin kuuluu. 

Melko ironista, että juuri edellisellä ratsastuksella hevonen oli taas aivan super, ei kiukkuuntunut kertaakaan, liikkui irtonaisesti, kokosi hyvin, meni sivulle ehkä paremmin kuin vielä koskaan. Mutta silti varasin sen ajan. 

2 kommenttia

  1. Kyllä sinne klinikalle kannattaa mennä, jos vaivaa joku oire hevosella. Saa ainakin mielenrauhan, kun tietää onko jotain vikana. Samoilla ajatuksilla tuosta itsessä tapahtuneesta muutoksesta, kummasti meilläkin hevosen selkävaivat helpottaneet, kun itse on alkanut myös yli 20 vuoden RATSASTELUN jälkeen RATSASTAMAAN... Olen tullut tutuksi myös ohjasontuman kanssa(meidän tapauksessa tahdittaa toisella etusella), kiitos vaan vinolle kropalleni tästä herkusta. Ensi viikolla kiropraktikko ja kinesioteippaus, jos ne auttaisi tähän, paljon sitä on saanut korjattua omalla lihaskuntotreenillä ja jumpalla, mutta tuottaa mulle mielestäni liian suurta fyysistä ponnistelua estää itseäni kiertymästä satulassa, joten apua haettava kiropraktikolta.
    -K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastus on kiehtova laji juuri siksi, että mitä taitavammaksi tulee, sitä paremmin ymmärtää miten paljon on vielä varaa kehittyä hienovaraisuudessa. Ja että kyse on aina kahden kaupasta!

      Meidän klinikkareissumme taksa jäi karvan alle kahteensataan euroon. Ei se ole mahdoton hinta siitä ettei tarvitse tätä asiaa hetkeen arvuutella. Toki aina voi sitten arvuutella jotain muuta ;)

      Poista