lauantai 12. maaliskuuta 2016

Suoristuminen on kovaa työtä

Siinä tulee hiki. Ratsastajalle ja hevoselle, vaikka ulospäin ehkä näyttää siltä että mennään vain käyntiä ympyrällä. Ja tosi hidasta käyntiä, vieläpä.

Tehtiin me ravia ja laukkaakin, mutta samoilla ajatuksilla kuin käyntiä. Ulkoetujalka keskelle rintakehää, etuosa pois aidalta. Hevosta yhtä paljon molempien istuinluiden alle. Ympyrän voi ajatella kahdeksankulmiona, aina ennen kääntökohtaa pitää hidastaa ulkoetujalka ja nopeasti kääntää etuosa uuteen suuntaan, tsup tsup, ihan yhden-kahden askeleen aikana. On hallittava etuosa, takaosa seuraa kyllä.

Hevosen suoristaminen ja voimisteleminen ovat jokapäiväistä työtä eikä oikotietä onneen ole. Pena sanoi että onpas hankalaa, voisinko mennä näin, tai näin, tai näin, enkä ollenkaan käyttää niitä lihaksia joiden käyttäminen tuntuu työläältä. Pena myös yritti saada minut unohtamaan haastavat harjoitukseni heittämällä komeasti perää ja ottamalla pienet lähdöt kun pihapiirissä tapahtui yllättävää liikehdintää (no aika lähellä olikin että olisin unohtanut ratsastusharjoitukseni kun ykskaks kaksivuotias ipana oli yksinään tarhalankojen sisäpuolella sovittelemassa riimua kuusisataakiloisen Emmin päähän...), mutta onnistuin pysymään asiassa (juu huusin apujoukkoja hakemaan lapsen tarhasta eikä sattunut vahinkoa).

Penaan pitää olla tyytyväinen, sillä se yritti suurella sinnillä tulla suoremmaksi. Se vain on raskasta! Mutta ne hetket kun virheellinen rotaatio poistuu tulee vähemmän virheelliseksi, aiheuttavat meissä molemmissa sellaisen tunteen että no NYT aletaan olla asioiden äärellä! Penakin reagoi heti pärskimällä ja rentoutumalla ja ikään kuin avautumalla. Uskoisin tunteen olevan suunnilleen sama, kun fyssari avaa ihmisen rangasta tai lihaksista jonkun pinteen ja tuntuu kuin saisi ensimmäistä kertaa aikoihin oikeasti keuhkot täyteen ilmaa. Harmi vaan ettei tähän kierouteen taida olla quick fixiä - mistä päästäänkin sivuamaan sitä että jos suinkaan joskus rahatilanteeni sen sallii, haluaisin näyttää Penaa kiropraktikolle. Mutta koska sellainenkaan hoito ei ole quick fix kuin ehkä tilapäisesti, jatkamme sitkeästi työskentelyä kohti suorempaa kehoa ja vapautuneempaa liikettä.

Viime viikonlopun vastalaukkaonnistuminen antoi minulle rohkeutta kokeilla muitakin uusia temppuja (joihin olen saanut hyvin pontevaa ja tinkimätöntä ohjausta koulussa joka päivä ja parhaina jopa usealla hevosella per päivä). Tänään nimittäin harjoittelin Penan kanssa takaosakäännöksiä, tai oikeastaan ne olivat työskentelykäännöksiä. Ihan niin kuin laukkapiruettiakin harjoitellaan työskentelypiruetilla, voi takaosakäännöstäkin harjoitella työskentelykäännöksenä. Armoton fakta on, että takaosakäännös on liike joka paljastaa ratsastajan jokaikisen virheen ja oikein korostaa niitä. Jos työnnät tai vedät, nojaat tai kallistut, hosut tai olet liian hidas tai et vain yksinkertaisesti tiedä mitä olet tekemässä, kaikki näkyy. Saimme kotiläksyksi opiskella takaosakäännöstä teoriassa, ja sen teinkin (joskin menin myös vähän turaamaan käytännössä, sori!) Aika kattavasti on kerrottu esim. täällä. Minä tosin rakensin käännöstä avotaivutusajatuksen sijaan sulkutaivutuksen kautta, niin kuin minua koulussa opetettiin. Ympyrällä ajatus loivasta sulusta, jotta sisäohjaan tulee tunne ulkotakajalasta. Ja sitten siitä sisäohja lähtee kääntämään etuosaa, ulko-ohja on jarru tarvittaessa (sen puolipidätte vain koskettaa suupieltä, ei vedä taakse) ja ulkopohje tarvittaessa nopeuttaa, tap tap! Niin vaan se Penakin kääntyi hienoja askeleita, vaikka tavallaan me molemmat olemme yhtä ummikoita tässä. Mutta minuun on asennettu nyt pieni häive siitä mansikan mausta, niin osaan vähän suunnistaa.

Ja hei, mulla on loma! Kokonainen viikko! Mutta mikään treeniviikko tästäkään ei tule, sillä oli pakko ottaa Penalle rokotus ja hammashuolto tiistaille... Siitä seuraa väkisinkin vähän lisää huilipäiviä, mutta eiköhän sitten loppuviikosta uskalla jo ratsastella. Samalla eläinlääkärikäynnillä saan näytettyä Penaa vaivaavia outoja rupia - pohdin rupia jo syksyllä ja siinä ne ovat keikkuneet mukana koko talven, mutta nyt viimeisen viikon aikana ne ovat levinneet aika paljon laajemmalle alueelle.

4 kommenttia:

  1. Näistä sinun postauksistasi rohkaistuneena olen itsekin alkanut kokeilla enemmän meille vaikeita asioita. Tuo vastalaukka on yksi niistä, mutta niin se vaan tänään onnistui! Alkuratsastus oli aikamoista taistelua, mutta lopulta kun tehtiin vastalaukkaa molemmissa kierroksissa, ei voinut kuin hymyillä ja nauraa :) Osaat kirjoittaa juttuja niin selkeästi, että oli helppo kokeilla samoja kikkoja itsekin, sai uusia ahaa-elämyksiä taas, miten hevonen kyllä pystyy moniinkin juttuihin, mikäli kuski sitä vain oikein osaa pyytää ja auttaa. -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muistiinpanoni auttavat muitakin! Hyvistä ja selkeistä ohjeista on kiittäminen hyviä opettajiani, minä vain prosessoin ja toistelen oppimaani ;)

      Mulle tuo vastalaukka on ollut jotenkin ihan ihmeellinen mörkö tosi pitkään ja olen ajatellut, etten ainakaan ikinä osaa tuosta vaan nostaa vastalaukkaa. Mutta sitten koulussa alettiinkin ekan kerran tehdä sitä ihan vaan niin että isolla ympyrällä käskettiin nostaa vastalaukka. "Ei ne hevoset tiedä mikä on vastalaukka, teidän pitää tehdä niille tasapaino laukata sitä laukkaa jota pyydätte".

      Poista
  2. Samma mieltä Kathyn kanssa, saan näistä postauksista paljon voimia ja toivoa siihen, että meilläkin asiat onnistuisivat. Vaikeuksia on mahdollista selättää, kunhan vain tekee kovasti töitä. Kiitos näistä mielenkiintoisista analyyseista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa vielä! Minun tapani oppia on tällainen että kokeilen, havaitsen, analysoin ja pohdiskelen ja sitten menen kokeilemaan uudestaan. Blogi on siihen juuri pätevä väline ja on vain plussaa jos joku muukin saa näistä ajatuksista iloa!

      Poista