Penaponi

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Pääsiäispulinat

Kiirastorstain metsäkävelyä on seurannut neljä tehokasta treenipäivää, joista on jäänyt aika ristiriitaiset tunnelmat. Tavallaan loppujen lopuksi ollaan aina päästy siihen mitä olen hakenut, mutta erimielisyyttäkin on ollut ilmassa. Eikä aina vain vähän.

Ongelma on kokoamisessa. Tai tuntumassa. Tai pohkeessa. Tai siis siinä, kun haluaisin alkaa työskennellä, vetäytyy Pena sykkyrälle eikä siihen saisi yhtään koskea jalalla tai ohjalla. Se ei tule avuille ja silloinhan on aika vähän mitä ratsastaa. Se joko karkaa alta tai jää niin paljon pohkeen taakse etten saa siihen otetta. Sitten me veivaamme 40-50 minuuttia sellaisia juttuja kuin että jalasta reagoidaan eteen kohti ohjaa (ei nosteta korvia kuskin suuhun ja pyrähdetä pika-askelilla karkuun), ja hidastavasta istunnasta hidastetaan ja jäädään odottamaan ohjeita eikä vyörytä holtittomasti sinne minne kulloinkin sattuu lapa osoittamaan. Ja sellaista, että kannetaan itse oma rintakehä eikä roikoteta sitä etujalkojen välissä eikä myöskään minun käsieni varassa. Ja kun pyydän kääntymään, käännytään koko etuosalla eikä vain nenällä (ja edelleen vyörytä lapa edellä sinne vanhaan suuntaan). Yhtään kovasti sitä ei parane käskeä, se menee aivan hysteeriseksi eikä ainakaan toimi.

Kyllä muuten on niska korkeimpana kohtana ja turpa luotiviivan edessä! (tää oli ny sitä sarkasmia)

Viimeiset 15 minuuttia on ollut joka päivä hyvät. Sitten ollaan siinä mistä pitäisi saada aloittaa. Löytyy hevonen ohjalle ja pohkeelle, ja se pysyy siinä levollisena ja kantaa ja kääntyy. Siihen me sitten lopetetaan. Hivenen turhauttavaa, mutta toisaalta osaan jo aika usein tunnistaa, milloin Pena väsyy ja milloin ei enää kannata jatkaa.

Tänään, neljäntenä päivänä, väsymyksen tunsi jo alkukäynnissä. Pena nimittäin aloitti kyttäilyn! Sitä se ei ole tehnyt pitkään aikaan. Nyt pyöri taas tutka päässä ja skannasi tiellä kävelevän sinipukuisen miehen, loimen portinpielessä ja videokameran jalan nokassa. Arvasin että napakat 3 päivää alla painavat jo jonkun verran lihaksia, joten tarkoitukseni olikin tehdä kevyemmin, ratsastaa hitaita väistöjä joilla saisin Penan odottamaan ja ottamaan takasille painoa, ja antaa sen olla pidempään siinä muodossa jossa se itse haluaa.

Tämänpäiväinen oli onnistunut kompromissi (lue: ei peruutushepuleita tai jumiutumista), lukuunottamatta sitä että huolella asettelemastani kamerasta oli loppunut akku juuri ennen sitä kuuluisaa viimeistä varttia. Jäi siis näkemättä ja jakamatta se lopputulos jonka olisin halunnut nähdä. Sen sijaan sain talteen 45 minuuttia hidasta verkkaa ja lämmittelyä. Jes.

No napsin videolta muutaman kuvan kuitenkin:
Pääni jäi kuvan ulkopuolelle mutta tämä näyttäis nyt niinku laukalta!


Ihan ekasta ravipätkästä, tämä on se muoto jonka Pena valitsee jos siihen ei puutu. Ei se huono ole, mutta saisi kantaa paremmin etuosansa ja olla sitä kautta nopeampi avuille. 

Väistöillä sain mitä halusin: hiukan lisää voimaa, hiukan lisää kantoa askeleeseen
Näin totisesti valmistaudutaan kääntämään takaosakäännöstä...

... joihin lopulta saatiinkin ihan kelpo askeleita
Huomenna ympyrä sulkeutuu ja lähdemme taas tarpomaan metsään. Sitten minä palaan kouluun ja rykäisen yli viikon pätkän ilman vapaita. Koulu kuljettaa minut myös Tampereen hevosmessuille molempina päivinä, saattaapi olla että ihan johonkin esiintymiseen saakka!

2 kommenttia

  1. En voi olla miettimättä, että voisko Penaa vaivata kintereet? Meillä on ollut ihan identtistä käytöstä, nimittäin ja kinnerpatti oireili. Tämä vain ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen minäkin pohtinut - siitä on nyt puolitoista vuotta kun kintereet kuvattiin ja silloin niissä ei ollut mitään / oli sellaista muutosta jota kuulemma löytyy jokaiselta sen ikäiseltä. Silloin Viikistä jäi tunne että olin hysteerinen kun halusin tietää mitä ja miksi siellä näkyy. Eläinlääkärin puhe kuvia katsoessa oli ettei ole mitään mistä pitäisi olla millänsäkään, mutta sitten kuitenkin siinä "diagnoosissa" oli sanana se kinnerpattimuutos... Että oliko sitä vai ei ja pitäisikö niitä katsoa uudestaan vai ei.

      Olen nyt kuitenkin oman vaiston perässä kylmännyt ja aarnikoinut kintereitä jonkin aikaa. Olisi varmaan mielenrauhalle hyvästä otattaa niistä kuvatkin joskus lähiaikoina.

      Poista