Penaponi

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Hehkuti hehkuti

Kannatti sutia se eilinen onkspakkojoseihaluu läpi - tänään sain taas niin makeita fiiliksiä kentällä että elän tällä pitkälle ensi viikkoon!

Alkuverryttely rankahkosta eilisestä johtuen ajatuksella pitkää matalaa rentoa eteen-alas, turhia prässäämättä. Ensin Pena olisi tullut vain lyhyeksi pois tuntumalta ja pohkeen taakse, mutta yllättävän nopeasti alkoi seurata ohjaa niin että pystyin "työntämään" sitä ohjan mukana pidemmälle ja matalammalle kaulalle. "Teidän tulisi kyetä tekemään kaikki samat asiat eteen-alas -muodossa kuin lyhyemmässäkin raamissa", kouluratsastusopen sanat kaikuivat päässäni. Matkaa siihen vielä on, etenkin laukassa, mutta alku oli hyvä!

Sitten lepokäynti ja väistöjen pariin. Toisella pitkällä sivulla takaosa pois uralta ja toisella etuosa. Esimerkkikiekka käynnissä ja sitten raviin. Tuli moottorikelkka joentakaiselle pellolle, Pena ajatteli että siitäpä kimmoke olla keskittymättä kun tuntui tehtävä vaikealta, mutta minulla pysyi kerrankin polla koossa ja jatkoin niin kuin ei mitään. Ja vaude, onnistuin estämään säikkyhepulin ja pysymään asiassa! Siinä flow'ssa mietin lyhyen hetken, että tämän mielentilan minä vielä vien kisoihin emmekä me enää hyydy alkutervehdykseen pelkäämään.

Mutta kaiken kruunasi laukkatyöskentely - me teimme nostoja käynnistä ja siirtymisiä takaisin käyntiin. Siis Pena siirtyi käynnistä laukkaan ja laukasta käyntiin, ei vain kerran vaan monesti! Mitä ihmettä! Mitä minä tein? Minä ratsastin käynnin hyväksi koska käynti ja laukka ovat pari. Hitaammat etujalat jotta käynti kantaa. Suoruus. Sitten lyhyemmät askeleet käynnissä, laukannostoapu joka ei laita painetta (tätä meille on hoettu koulussa mennen tullen ja palatessa ja nyt se jotenkin avautui minulle) ja odotus. Kumma juttu, ei se laukka vaan nouse tyylikkäästi jos minä työnnän lantiolla ja nyökkään ylävartalolla eteenpäin ikään kuin vauhdittaakseni. Askellaji voi olla vain niin hyvä kuin millainen on sen ensimmäinen askel. Hyvää nostoa seurasi hyvää laukkaa jota pystyi lyhentämään ja kokoamaan ja lopulta vain henkäisemään ja oltiin käynnissä.

Eikä siinä vielä kaikki! Kaikki paine oli poissa, allani oli rento ja kuuliainen hevonen, ja minä asettelin rauhallisesti sen etuosan hieman uran sisäpuolelle ja nostin siitä mitään ajattelematta käynnistä vastalaukan ja jatkoin ovaalinmallisesti koko kenttää vastalaukassa. Siirsin käyntiin, nostin uudelleen vastalaukan ja laukkasin taas koko kenttää. Siis Penalla jonka kanssa ollaan rääppien päästy loivia kiemuroita ja ehkä joku täyskaarto ja kulma vastalaukkaa.

Free your mind and the rest will follow. 

Tänään tuntuu siltä että meidän esteenä on vain minun mieleni. Se että ajattelen ettei Pena riitä tai kykene, se että ajattelen sen olevan liian sitä ja tätä, liian raaka, liian huolimaton.

Minun täytyy pyrkiä olemaan koko ajan parempi ratsastaja, koska hevoseni näköjään tekee kaiken mitä osaan uskallan siltä pyytää. Ja edelleen minun täytyy muistaa rakastaa hevostani, koska se rakkaus näkyy ja tuntuu, antaa viimeisen silauksen.

Rehut on loppu, rehut on loppu mutta syödään mutsi

4 kommenttia

  1. Kuulostaa ihan supermahtavalta! Ja niin hienosti osaat kuvailla tuon kaiken. Melkein kylmät väreet tuli iholle, varsinkin juuri noista viimeisista sanoista. Niin totta, se rakkauden, lempeyden, päättäväisyyden ja rohkeuden mieliala vie flow-tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllästy ratsastuksen opettelemiseen - mitä taitavammaksi tulen teknisesti, sitä selvemmin tajuan että ollakseen oikeasti hyvä, on oltava myös herkkä tuntemaan.

      Poista
  2. Ihana lukea tällaista hyvän mielen ratsastuspostausta! Olen niin iloinen teidän puolesta tuosta teidän yhteisestä kehityksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin! Avoimin mielin ja toivottavasti tervein kehoin kohti sulaa aikaa, sitten meitä ei estele mikään!

      Poista