tiistai 27. syyskuuta 2016

Jotain violettia ja ihanaa

Kuinka onnelliseksi ihminen voi tullakaan loimesta?

Olin ennen sitä mieltä että loimi kuin loimi, kaikkihan ne kinnaavat hevosen päällä ainakin vähän ja ovat märkinä veemäisiä nostella kuivumaan - painavat ja kuivumiseen menee pieni ikuisuus. Sitten ostin puolivahingossa alesta ensimmäisen Horsewaren loimeni ja tajusin olleeni väärässä monessa asiassa. Horsewarea seurasi yksi Weatherbeeta, ja nyt olen ajautunut outoon merkkiuskollisuuteen enkä enää usko että muun merkkisiä kannattaa katsellakaan. Näillä kahdella mennään.

Minä halusin Pena tarvitsi tulevaan loimituskauteen yhden uuden ja hyvän "yleisloimen". Suurimman osan syys-talvi-kevätkaudesta on lauhaa ja kosteaa mikäli aiemmat merkit paikkansa pitävät, joten istuvia, vettäpitäviä, nopeasti kuivuvia, ei-superpaksuja loimia olisi syytä olla henkarissa. Meillä on tähän tarkoitukseen Horsewaren Mio 200 g vuorilla, mutta koen että se on klippaamattomalle hevoselle vähän liian paksu syksyisiin plussakeleihin. Lauhaan talvisäähän se on oikein passeli. Miosta sivuhuomautuksena sen verran, että loimi on ihanan kevyt käsitellä ja istuu Penalle kuin hansikas, mutta halvalla ei saa parasta - Mio on Horsewaren halpismalli ja loimen pintamateriaali on haurasta. Yksi talvi teki jo yhden palkeenkielen kun on raaputettu kaulaa puuhun. Mutta tällä oli hyvä lähteä koukuttamaan itsensä merkkiuskollisuuteen, sillä Horsewaren hyvät puolet kyllä löytyy, ja sitten kun latoo lisää taaloja tiskiin, alkaa pintamateriaalikin vahvistua.

Alkoi vimmattu täydellisen loimen metsästys. Sen piti olla joka HW tai WB. Harkitsin hetken myös Mastan loimea, mutta ajattelin että se saattaa kuitenkin olla malliltaan liian leveä Penalle, joka ei nyt ihan tuulenvietävä ole mutta ei mikään järjetön mörssärikään. Loimelle asetettiin merkin lisäksi seuraavat kriteerit: fullneck (nimenomaan kiinteällä kaulaosalla) ja toppausta maksimissaan 150 g, mieluiten 100 g.

Ei muuten ollut helppo juttu! Löytyy kahtasataa grammaa ja nollaa grammaa mutta ei välimuotoa. Nolla grammaa on liian vähän, sillä vaikka Penalla näennäisesti on karvat, se on kuitenkin talviturkissaankin melko kalju. Ja kaksisataa meillä jo on.

Kun en Suomen verkkokaupoista löytänyt (paitsi, hetkinen, pienen hetken uskoin että minä haluan Pena tarvitsee HW Rambo Optimon jota yksi kauppa möi pelkänä satagrammaisena kuorenakin - hintaa vaatimattomasti 285 e. Linerien kanssa 399 e!), siirryin ulkomaille, ja johan aukesi. Tänään meille sitten purjehti Briteistä asti tämmöinen ihanuus:

Malli: "Olisin mieluummin iltaheinillä"

En minä nyt tuosta väristä oikein tiedä, mutta muut speksit ovat sitä mitä pitikin. 100 g vanuvuorilla Weatherbeetan lite/medium sadepuku, jonka päällyskankaan pitäisi kestää suunnilleen haiden ja leijonien hyökkäys ja pitää vettä hamaan tappiin saakka. Ainakin sille myönnettiin kolmen vuoden takuu!



Pena ulkoilee paljon ja talvikauden käytännössä aina loimitettuna, koska on paleltuvaa sorttia. Loimen pitää istua ja olla miellyttävä päällä. Nyt kun olen päässyt jyvälle siitä miltä hyvät loimet tuntuvat, en enää katsokaan huonoja päin. Ja tunnetusti köyhälle ei ole varaa ostaa halpaa, ja yleensä hyvällä on hyvän hinta.

Tosin tästä ostoksesta köyhdyin yllättävän vähän: tilasin loimen seka LeMieuxin bootsit Penalle, ja paketti saapui Briteistä kotiovelle saakka hiukan reilulla 120 eurolla. Ei ollenkaan paha.

17 kommenttia:

  1. Just meidän väri! :D tykkään samoista merkeistä itsekin. Jos saa udella, niin mikä kauppa? Hinta on tosiaan hyvin kilpailukykyinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin piti mainita kauppakin, se oli Equestrian.com. Tilasin sunnuntaina ja siitä viikon päästä tiistaina paketti oli ovella. PayPalilla maksu, no problem.

      Poista
  2. Ihanan värinen loimi! Itseäkin houkuttaisi tilailla/ostella uusia loimia, mutta tällä hetkellä tuolle kasvavalle kakaralle ostetaan ale-laareista tai kirppiksiltä loimet, kun niiden käyttöikä on todella lyhyt kasvun takia. Tosin veikkaanpa, että tämän välikoon jälkeen seuraavaksi otetaankin ihan ison hevosen loimet käyttöön. Nytkin onneksi löysin käyttämättömän sadeloimen fb:n kirpparilta edulliseen hintaan. Satasien loimia ei oikein raaski ostaa parin kuukauden käyttöä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fb:n kirppiksiltä tekee hyviä löytöjä. Se meidän eka Weatherbeetakin oli nettikirppikseltä, toppaloimi, joten ollut vähällä käytöllä, aivan uuden oloinen, ja taisin maksaa siitä silloin 60 e. Ostajan osa on kiva, myyjän ei niinkään, kuin edes uudenveroisesta loimesta ei saa "mitään".

      Poista
  3. Weatherbeeta ja Horseware ovat meidänkin puvuston keskikössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne osaavat tehdä loimia! Ja tuollainen upouusi loimi on jotenkin niin ihana että haluaisin vain nuuhkia sitä ja pukeutua siihen itsekin :D

      Poista
  4. Mulla ei ole HW:sta kokemusta, mutta WB on suosikkini ja soveltuu erittäin hyvin Etelä-Suomen ilmastoon, jossa talvikaudella sataa neljä kuukautta putkeen. Klippaamaton torinhevonen pärjää useimmat kelit 0-grammaisella ja kylmille keleille on 100g. Ainoa 200g on ihan toppaloimena käytettävä malli ja sille on tarpeeksi kylmiä päiviä ehkä viisi talvessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään näistä brittiloimista siksikin, kun niistä löytyy koko 6'3 eli 140 cm. Pena käytti ennen 135-loimia mutta kasvoi niistä ulos kun leveni, mutta ei levistynyt kuitenkaan niin paljoa että täyttäisi 145-loimet.

      Torinhevonen voi ollakin vähän leveä perus-HW-loimiin, mutta ymmärtääkseni merkiltä löytyy myös XL-mallisto johon sopii muhkeampikin kaveri.

      Poista
    2. Niin ja piti vielä sanomani tuosta 0-grammaisesta: tänään täällä etelässä tuli vettä reippahasti koko päivän, ja laitoin Penalle aamuseitsemältä päälle vuorittoman loimen, koska lämpöasteita oli kuitenkin +12°C. Kun hain sitä sisään iltakuuden maissa, se tärisi. Niin ne hevoset ovat erilaisia! Toveri-Sisse oli samanlaisessa varustuksessa mutta se ei ollut viluinen. Meillä 0-grammainen menee vain näköjään vain kesäsateessa...

      Poista
    3. Heh, meillä paras koko on 6'9 eli 150cm.

      Yksilöitä tuntuvat olevan, koska meillä ei ollut tärinästä tietoakaan verkkovuorinen loimi päällä ja jätin jopa liikutuksen jälkeen hetkeksi ulos ilman mitään, kun kerkesi kastua. Mutta onneksi on valinnan varaa nykyään loimissakin palvelemaan kaikkien tarpeita!

      Poista
  5. Tämä oli ku mannaa taivaasta tää postaus. Olen tuskastellut TISMALLEEN samaa. Fleesvuorelliset loimet on vaan huonoja. Ne valuu päällä, ovat raskaita ja jää kinnaamaan. Hevonen on märkänä raivokas kutiaja ja kaunis pitkä harja pitäisi saada KIINTEÄN kaulakappaleen alle ettei se kulu. Sitten on vielä nuo andaluusin ryntäät jotka ei ihan joka loimeen mahdukkaan. Toi näyttää tosi hyvältä! Ostan tältä istumalta samanlaisen! KIITOS! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .... jos vielä voisit kertoa mulle mistä liikkeestä löysit sen :D

      Poista
    2. Tuonne ylemmäs Irenelle vastasinkin, kauppa oli Equestrian.com. Huikee valikoima WB:n loimia ja aika laaja alelaarikin ;)

      Kun ostin ekan vanuvuorisen niin totesin ettei fleecevuorisia enää tähän huusholliin tule. Okei, siinä kohtaa kun se ohutkarvainen klippaamaton on ratsastuksen jälkeen vain vähän nihkeä niin fleecevuorinen sadeloimi tarha-asuksi on hyvä, mutta lämmikkeeksi ei kiitos.

      Mastalla oli myös satagrammainen kiinteällä kaulakappaleella melko samaa hintaluokkaa, sekin voisi sopia andalusialaisille ryntäille ;) Googlaa Climatemasta 100g Fixed Neck Turnout.

      Poista
  6. Mää olen saman huomannut jokunen vuosi sitten ensimmäisen HW:n muuttaessa talliin. Ei ikinä enää mitään muita kuin merkkiloimia, amen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit kirjoittaakin siitä silloin, tuli sellainen hämärähkö muistikuva nyt kun sanoit. On noissa loimissa aika erilainen tuntu kuin jossain Eurohunterissa, joka on kävelevä esimerkki sellaisesta loimimallista jota en ole saanut istumaan minkään hevosen päälle. Muhkulla kylmäverisellä se vinkui kuin nakinkuori keitinvedessä, luirulla lämpösellä pyöri päällä, ja Penalla ja puoliverisellä lookki oli lähinnä Darth Vader kun kaulakappale oli niin pitkä että tippui silmille.

      Poista
  7. Mandylle istuu Bucasin loimet todella hyvin ja itse tykkään niistä tosi paljon. Esimerkiksi tämä on ollut ihan huippu: http://www.reunos.fi/product/36/sadeloimi-bucas-irish-turnout-light-50-classic--kaulakappale, ja 50-grammaisena menee alkusyksystä läpi talven jos on lauhaa. Ei kinnaa, kuivuu hyvin ja on kevyt. Mä päätin panostaa myöskin merkkiloimiin ja ostin myös tämän keväällä: http://www.reunos.fi/product/216/horseware-amigo-hero-6-plus-lite-aarp9u. Jostain syystä se ei oikein istu Mandylle. Fleece-vuorisia ei meille myöskään enää tule, ne eivät kuivu koskaan!
    WB:stä meillä ei ole kokemusta, mutta ehkä täytyy se testata seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua on epäilyttänyt nuo Bucasit kun niissä harvemmin on lapalaskoksia, mutta ihan nätisti ne tuntuvat istuvan monelle hevoselle. Tuollainen 50-grammainen olisi myös ihana lisä loimivarastoon! Enemmän saisi olla tyrkyllä näitä kevyempiä toppauksia, etenkin kun nykytalvet eivät kovinkaan usein vaadi sitä 400-grammaista peittoa.

      WB:n sanotaan olevan melko leveä malliltaan, ilmeisesti kapeimmasta leveimpään menee järjestyksessä Bucas - Horseware - Weatherbeeta - Masta.

      Jännä muuten, kun kirjoitin tätä postausta ajattelin, että onpa joutavanpäiväistä läpinää, ketä kiinnostaa. Kun seuraavana päivänä näin kommenttien määrän, meinasin silmäni pudottaa :D Mekot puhututtaa! Ja se on hyvä se.

      Poista