Penaponi

lauantai 1. lokakuuta 2016

Pläts

Mikä nyt mättää kun en tunnu pysyvän Penan kyydissä lainkaan? Putosin taas tänään. Nyt oli jo vähän vaarallista menoa kun Pena ihan todella juoksi ylitseni, mutta toistaiseksi havaitut vauriot ovat vain sinisenliila polvi ja armoton vitutus.

Tilanne oli sinällään tuttu neuvottelu siitä, saanko pitää tuntumaa. Käyntiä mentiin ja Pena vain kuroutui lyhyemmäksi ja lyhyemmäksi eikä ottanut mitään apuja vastaan kun oli niin jännää. Sitten se lopulta kieltäytyi menemästä mihinkään, ja kun siinä paineistin sitä liikkumaan, se ampaisi miljoonaa pois kentältä. Meillä on vielä kentältä aitaa auki kun ollaan tehty remontteja, ja heti siinä oletetun aidan takana on sorakasoja ja betonimöhkäleitä. Pena syöksyi sinne, minä käänsin jyrkästi pienelle voltille mutta vauhti ei lakannut ja menetin tasapainoni. Putoaminen sinällään ei ollut vaarallinen, mutta pidin kiinni ohjista (tyhmä minä!!) ja kun Pena ei päässyt taaksepäin, se hyppäsi ylös ja eteen ja ylitseni. Näin sen kavionpohjat ja ehdin mennä kippuralle ja ajatella, että nyt sattuu, mutta ei se sitten onneksi osunut minuun pahemmin.

Vitutus on suunnaton siksi, että näissä tilanteissa ei vain saisi pudota. Pena kokeilee tosi usein, täytyykö sen olla avuilla vai saako se vain hiihdellä omia menojaan, jännittyä ja kyttäillä. Sen moovit ovat tutut - jähmettyminen, ryntäys ja yleensä parin toiston jälkeen se pärskähtää ja toteaa että selvä se, tehdään sitten töitä niin kuin sinä sanot, ja homma on sillä selvä. Nyt kun pärähdin tantereeseen ja Pena vieläpä pääsi karkuun ja juoksi laitumelle saakka, arvasin että tuli isompi ryppy oiottavaksi.

Menin selkään heti kiinniottopaikalla, otin ohjat käteen ja käskin eteenpäin. Pena yritti välittömästi uudestaan karistaa minua kyydistä. Eikä ollut kaukana että onnistuisi, sen verran hurjaksi se rupesi loikissaan ja ryntäilyissään. Meni ihan silmittömästi läpi puskien ja kävi polvillaan ojassa ja hyppi ihan vakuuttavasti pystyyn. Juu, laitoin siihen painetta ja se kävi kierroksilla muutenkin, mutta silti. Todella tuhmaa!

Lopulta päästiin takaisin kentälle eikä siellä enää tullut kimpoiluja. Ravia ja laukkaa niin että höyry lakkasi nousemasta korvista (kummaltakin), ja koko ajan selvä tuntuma. Pidätteestä takaisin ja jalasta eteen, ei sykkyrälle. Pieni välihuili ja sama rennommin. Pena oli edelleen aika kiivas, mutta nyt jo totteli apuja.

Huh huh. Omaa tyhmyyttä oli mukana paljon, Pena on ollut liikkumatta taas aika tovin ja oli kovin tuulista ja syksyistä. Laitoin sille korvapallot ja nekin tuntuivat nostavan sen potutuskäyrää aika lailla, mutta ei silti ole soveliasta olla noin tuhma. Minun olisi pitänyt vaikka eilen vähän juoksuttaa alle ettei se olisi ihan noin virtaisa. Minun olisi pitänyt pysyä selässä niin kriisiä ei olisi syntynyt. Harmittaa ihan älyttömästi tällainen painiminen. Päässä vilistää kauhukuvia siitä, kuinka hankalaa on jatkossa kun Pena sai huomata, että "vaikeat" hommat loppuu kun tarpeeksi rimpuilee.

Tuo on niin rasittava eläin joskus! Uh, en vain tiedä kuinka sitä ymmärtäisin. Miksi sille on välillä kaikki niin hemmetin hankalaa. Se osaa olla niin viisas ja kiltti välillä, ja sitten joskus taas se on ihan todellinen apina.

17 kommenttia

  1. Se on welsh ;) Kaikessa ihastuttavuudessaan ja vihastuttavuudessaan. Ymmärrän tuskasi täysin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sattuikaan että kirjoittaessani tätä ajattelin sinua ja että saatat ymmärtää ihan tismalleen mitä fiilistä tarkoitan? :D

      Poista
  2. Meillä ei juoksutukset auta jos meidän Pena on tuhmalla päällä :D
    Se on kyllä silloin ihan räjähtämis altis ryytitynnyri ja monesti silloin syödään kentän hiekkaa :D
    Ja ei ole tosiaan väliä vaikka tunnin juoksuttaisi ennakkoon, jos on päivä kun pelkää kaikkea ja mitään apuja ei saa antaa ni tehtävä on vaan yrittää pysyä kyydissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se tunne kun hevonen ihan tirisee ja odottaa sitä ärsykettä josta räjähtää... Olen käytännössä lopettanut kokonaan liinassa juoksuttamisen, mutta Penaa on monta, monta vuotta pyöritetty liinassa ennen ratsastusta jotta nähdään päivän vireystaso ja saadaan vähän tilttiä purettua. Ei juoksutuksellakaan ihmeisiin pysty, mutta jos pahin surina laantuu liinassa niin ei tarvitse selästä käsin aina olla niin "kova". Kesällä ei ollut mitään ongelmaa tulla liikutukseen pitkältäkään paussilta, mutta ei pitäisi väheksyä syyskirpeyden voimaa!

      Huojentavaa silti etten ole yksin täällä apinoiden planeetalla!

      Poista
  3. Mun olis pitänyt kirjoittaa yksi postaus taannoin ;)

    Myös Punainen Ruuna päätti eräänä päivönä kentällä, ettei mene aidan viereen ja kaikki vaihtoehdot keula pystyssä kävelystö ryöstöyrityksiin tuli nähtyä ja melkoisen painimatsin jälkeen sain sen talutettua aidanviertä - mutta ns. Väärällä puolella, jotta se ei olisi juossut ylitseni!! Sympatiat kuskille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olit toinen jonka aavistin tajuavan mistä puhun... :D Inhoan tuollaista painimista hevosen kanssa mutta hitto, en näe muuta vaihtoehtoa kuin kertoa sitten ratakiskosta vääntämällä että moinen käytös ei sovi. Kun en todellakaan vaadi mitään uutta tai eksoottista, ihan vaan sitä että ohjien päässä on muutakin kuin tyhjää ja jalasta mennään eteenpäin vaikka ollaan puolin ja toisin olemassa siellä ohjan päässä. Onhan siinä nyt jo syytä koulutetun hevosen hajota atomeiksi...

      Poista
    2. I so hear you.. paha mieli siitä väännöstä tulee, mutta hertsileiraa 16-vuotias hevonen nyt voi todellakin ravata aidan viertä molempiin suuntiin, ei siinä mitään piaffia pyydetty. Mutta ei. Aidan turvaväli ilman ilmiriitaa (= tarkoituksella kierretty keskustelu) oli eilen 4-6 metriä ja loppuviikosta ohjattujen ohjelmanumeroiden myötä palautan eläimen aidan viereen. Vitsit sikeen ja itku pitkästä ilosta jos niikseen tulee...

      Kun kerran olen tehnyt päätöksen ja eettisen keskustelun käynyt itseni kanssa siitä, että minusta on ok ratsastaa hevosta niin sitten minun pitää mielestäni kyllä olla tässä johdonmukainen ja lähteä siitä, että hevonen ei päätä minä päivänä se sille koulutettujen asioiden puitteissa suorittaa ja mitä. Eikä varsinkaan esittele mitään vaarallisia poistumisriittejä...

      Poista
  4. Meillä sairaslomailtiin loppukesä, ja nyt syksystä liikutukseen paluussa on ollut, no, haasteita meilläkin... Ehkä loma+viilenevät kelit on näille herkkiksille vähän hankala paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan! Joku etiäinen minulla oli tällaisesta vilkkaasta menosta kun laitoin korvat tukkoon, mutta se on vielä niin uusi juttu että aiheuttaa myös aika paljon harmia herkkikselle, joka ravistaa ravistaa ravistaa... Tsemppiä teillekin, lohdullista jotenkin etten ole ainut jonka hevonen osaa olla tuhma.

      Poista
  5. Sen kerran kun olen Penan nähnyt vaikutti se niin seesteiseltä ja helpolta, että vaikea kuvitella miten vaikea se osaa olla, mutta näköjään todellakin vaikea!! Olit kyllä rohkea kun menit uudestaan selkään heti ja laitoit ponin kuriin. Toivottavasti viesti meni perille. Onko koulussa saadut opit auttaneet sua tällaisiin tilanteisiin, koetko itsesi nyt rohkeammaksi/osaavammaksi, kun on valtavasti ratsastusrutiinia ja kokemuksia taas karttunut lisää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No silloin kun näit sen niin se oli kyllä erityisen viisas :D Epänormaali suorastaan. Hyvänä päivänä / kautena se on jo kuin normaali hevonen, ja niitä aikoja onneksi alkaa olla selvästi enemmän kuin huonoja. Huonona päivänä se on sitten tosi vaikea ja oikukas.

      Tänään pälliköinti alkoi kun otin ohjat käteen. Seis, kroppa jäykäksi ja paikallaan sättäämisen jälkeen ryntäys. Kesti valehtelematta puoli tuntia että päästiin kävelemään ohjastuntumalla yksi kierros puolikkaalla kentällä ilman yhtään stoppia ja vastustelua. Pena oikein haki konfliktia, näin väitän. Sitten se taas lopulta veti henkeä ja alkoi toimia kuin ei olisi koskaan pullikoinutkaan.

      Nuorten hevosten kanssa toimiminen on kyllä opettanut itseluottamusta ja suoraviivaisuutta. Vastustelevaa hevosta ratsastetaan jämäkän lempeästi haluttua askellajia ja haluttua reittiä ja annetaan muun mennä ohi korvien. Useimmiten ne talttuvat kun saavat vähän latua ;) "Älä tappele sen kanssa" on myös yksinkertaisuudessaan mahtava ohje, ja sen avulla ratkoin tämän päivän kriisinhakuisuuden. Kuri ja järjestys pitää olla, mutta ihan kaikesta ei parane provosoitua. Se on etenkin yllättävissä tilanteissa vaikea muistaa, mutta sitä kohti...

      Poista
    2. Liisan kommenttiin liittyen - eipä juuri kukaan usko tuosta minunkaan hevosestani sitä kolikon kääntöpuolta, ennen kuin pääsevät aitiopaikalle katsomaan. Pitkäaikainen tallikaveri näki nyt ensimmäistä kertaa tämän oikeasti vaarallisen puolen, ja samainen tätsy on kevennellyt menemään samalla hevosella täysin turvallisesti samalla kentällä. Ei kuulemma olisi mennyt kyytiin jos olisi tämän episodin alle nähnyt...

      Ja niin on tuttua tuo asenteellinen vastarinta meilläkin; "ei en ymmärrä enkä AIOKAAN ymmärtää". Siinä jos vaan sitkeästi pysyy päätöksessään (vaikka juuri kevyen puolituntia :P ) niin ongelma poistuu. Mutta silloin kun vastauksena on vaarallinen toiminta, ei oikein voi jättää ignooraamatta kaikkea muuta...

      Poista
  6. Jos kokeilisit välillä ratsastaa kuolaimettomilla suitsilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuota, ei se oikeastaan ratkaise mitään. Voisin humpata menemään myös siten etten vaatisi Penalta mitään, en edes tuntumaa, ja se menisi ihan kivasti kun sen ei tarvitsisi vastata pyyntöihini täsmällisesti ja siten että saattaa tulla vähän hiki. Toisekseen, jos tämä ralli olisi koettu kuolaimettomilla, niin tilanne olisi ollut TODELLA paljon vaarallisempi.

      Minulla siis on kuolaimettomat ja toisinaan niitä käytänkin, mutta eivät ne ole oikotie autuuteen, eivätkä tässä tapauksessa ratkaise sitä (asenne)ongelmaa että Pena ei halua että sille annetaan minkäänlaisia ohjeita tai rajoitteita.

      Poista
  7. Niin, jos kuitenkin kokeilisit? Et ehkä sitä tarkoittanutkaan, mutta eihän kuolaimettomilla suitsilla ratsastaminen automaattisesti tarkoita sitä että vain humpataan menemään? Kyllä kuolaimettomilla ratsastaessa voi pyytää hevoselta samoja asioita, kuin kuolaimenkin kanssa.
    Miten tilanne olisi ollut vaarallisempi? Minun kokemukseni mukaan reaktiivisia hevosia juurikin on usein turvallisempaa ratsastaa kuolaimettomien kanssa, hevoset vastaavat hermostuessaankin esim. pidätteeseen kuolaimettomien kanssa tehokkaammin, kuin kuolaimen kanssa. Ehkäpä siksi, että yllättävässä tilanteessa ihminen saattaa tarkoituksetta käyttää kovia apuja, kuten pidättä voimakkaasti kädellä, kuolain suussa ja voimakas pidätys -> kipua -> lisää hermostumista.
    Minäkin kyllä siis ratsastan sekä kuolaimettomien että kuolaimen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ongelma on siinä että hevonen ei halua olla avuilla eli kuolaintuntuman ja pohkeen välissä ja keskittyä ratsastajaan, vaan huitelisi mieluummin omia muuvejaan kireänä ja jännittyneenä, ei ongelma poistu sillä että poistetaan se kuolaintuntuma. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Vrt. jos hevonen ei tahtoisi kääntyä vasemmasta pohkeesta, poistettaisiin vasen pohjeapu kokonaan.

      Sen verran olen Penaa ratsastanut kuolaimettomalla että tiedän sen reaktiot. Se on äärimmäisen nopea, lyhyt ja kuumuessaan "kaulaton" - tämänkaltaisessa tilanteessa ilman kuolainta sitä ei pysty pitelemään koska se keriytyy niin lyhyeksi edestä, pois apujen ulottuvilta.

      Siinä olet oikeassa että tilannetta ei ehkä olisi edes syntynyt jos ei olisi ollut kuolainta suussa, mutta toisaalta kun meillä nyt on työn alla opetella olemaan rehellisesti avuilla... Myös kuolaimen kautta.

      Poista
    2. Kyllä, ymmärrän. Tsemppiä treeneihin!

      Poista