The Scale of training

"A supple horse: quiet but not sluggish. Active but not hurried." 

Näin hienosti muotoilee Christoph Hess ja jatkaa: Correctly achieved suppleness will make anxious horses more quiet and lazy horses more active.

Scale of training koostuu kuudesta, osin limittäin sijoittuvasta portaasta. Rhythm, suppleness, contact, impulsion, straightness, collection. Ensin on oltava (ensin on koulutettava!) rytmi, suppleness, tuntuma. Kun ollaan hieman edetty ja aletaan kehittää eteenpäinpyrkimystä, on oltava (on koulutettava!) suppleness, tuntuma, impulssi ja suoruus. Ja kun matkataan kohti kantovoimaa, on oltava (on koulutettava!) impulssi, suoruus, kokoaminen. Ilman suoruutta ei ole kokoamista.

Impulssi on apu eteen, ja sitä on seurattava VÄLITÖN reaktio hevoselta. Hidastaminen voi tapahtua hitaammin, "in slow motion", ja siinä voi ja kannattaakin käyttää ääniapua, mutta eteen on mentävä heti avusta. Ja edessä on myös pysyttävä - kaksipäiväisessä klinikassa harjoitutettiin eri ikäisiä ja -tasoisia hevosia pysymään ratsastajien pohkeen edessä ja etsimään ja säilyttämään itse oma tasapainonsa. "Don't help him!"

Musertavaa mutta totta - suurin osa turrista, laiskoista hevosista on ratsastettu sellaisiksi. Jos ratsastaja koko ajan auttaa, tukee, paukuttaa jalalla ja muistuttaa raipalla, ei hevonen lopulta enää halua tai edes osaa mennä itse. Hevonen voidaan herkistää pohjeavulle uudestaan: jalka lähelle, seuraavaksi kevyt kosketus ja jos ei vieläkään tule reaktiota, kunnon pamaus jalalla, ja sitten hevosen on annettava mennä!! EI saa vetää ohjista eikä horjua. Tämä herkistäminen todella toimii jo muutamalla toistolla. Ei naputtelua eikä koputtelua, ei harmaata aluetta. Kosketus pohkeella on apu eteen ja sitä on seurattava välitön reaktio. Myös kuuma hevonen voi olla turta pohkeelle!

Hyvä vinkkiviitonen: laiskaa hevosta ratsastetaan hieman jalka "irti", ja kuumaa hevosta jalka lähellä, ei puristaen, mutta ikään kuin rauhoittavana kuorena. Kuumalla kouluhevosella voi auttaa jalustimien lyhentäminen muutamalla reiällä, jolloin pohkeen saa paremmin lähelle.

Hess halusi nähdä omassa tasapainossaan liikkuvia, iloisia hevosia joiden kehonkieli viestii rentoutta. Se ei tarkoittanut työskentelemättömyyttä, mutta hevosille piti olla selvää, mitä niiltä odotetaan. Ei voi vetää kädellä ja paukuttaa pohkeella; apujenkäytön ristiriitaisuus tekee hevosista onnettomia. Leukakulma auki, hevoselle luonnollinen asento liikkua.

Correct

Incorrect

Liikkeen säännöllisyyden tulee säilyä suoralla uralla ja kaarteissa: no exercise or movement is of value if regularity is sacrified. Rytmistä ei tule koskaan tinkiä. Tempoa voi vaihdella mutta liikkeen on aina oltava rytmissä ja säännöllistä. Hess käytti monesti mielikuvana sitä miltä hevonen näyttäisi liikkuessaan laitumella - se ei kulkisi turpa ryntäissä, otsa edellä. Liian lyhyellä kaulalla liikkuvalla hevosella ei ole edellytyksiä venyttää, ja venyttämistä todella haettiin, saatiin ja nähtiin. Muodon ja tasapainon tulee olla sellainen, että missä tahansa harjoitusvaiheessa hevoselle voi antaa ohjaa ja se seuraa pidentyvää ohjaa pehmeästi eteen-alas, seeking the bit. Ja jos hevonen ei veny ja etsi kuolainta, ei sitä myöskään voi taivuttaa. Tulee kuitenkin muistaa että avoin niska on lopputulos ja avain korrektiin muotoon on aktiivisissa takajaloissa.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen: käyntiä pystyy parantamaan sillä että tekee siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Mitä paremmin hevonen säilyy ratsastajan pohkeen edessä etenkin siirtymisissä "isommalta vaihteelta pienemmälle vaihteelle", sitä paremmaksi hevosen käynti muuttuu. Hämmentävää, mutta totta. Ja mitä enemmän harjoiteltiin aktiivisia takajalkoja ja venyttämistä eteen, sitä hienommin hevosista alkoi näkyä swinging; koko kropan läpi kulkeva rento keinunta.

Toinen hyvä ohjistapäästämisharjoitus on yhä kouluohjelmissakin esiintyvä give and retake the reins. Näppärä keino tarkistaa, kantaako hevonen vai kantaako ratsastaja. Se myös estää ratsastajaa tasapainottamasta omaa kehoaan ohjien avulla. 

Täydellinen tunne, se mitä ratsastajat metsästävät: Tuntea sormissaan hevosen takajalat. Hevonen etsii kuolainta ja ratsastaja tuntee sen käsissään, tuntumaa voi keventää tai voimistaa mutta tunne takajaloista säilyy. Tulee tunne pyöreydestä, sillasta selän yli, takajaloista käteen.

PS. Klinikkaan kuului ratsastusosioiden lisäksi pari luentoa. Siellä yksi kuuntelija kysyi Hessiltä: Are you really German? Sama kävi mielessä minullakin, sillä eikös yleinen mielikuva saksalaisesta kouluratsastuksesta ole sellainen, noh, saksalainen? Enemmän, isommin, voimakkaammin, paljon jalkaa ja paljon kättä. Mutta onneksi Saksassa on muutakin!