keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Hei hei hevosvakuutus

LähiTapiolan asiakkaat ovat saaneet postia, sikäli mikäli vakuutuskauden loppu häämöttää. Penan vakuutuskausi vaihtuu vuodenvaihteessa ja LähiTapiolalta tuli yksipuolinen ilmoitus laskun muodossa, että entistä vakuutustanne ei enää ole, tässä lasku "hieman muuttuneesta" uudesta vakuutuksestasi, ja laskun maksamalla hyväksyt muuttuneet ehdot.


Nyt tarkkana, hevosenomistaja. Lue se kirje ajatuksella.

Penalla on ollut hyvin nuoresta saakka voimassa ratsun eläinlääkärikuluvakuutus, henkivakuutus sekä vastuuvakuutus. Ratsun eläinlääkärikuluvakuutus on ollut "vanhaa mallia" ja  korvannut hienosti kaikki klinikkakäyntimme ja kotieläinlääkärit, joita onneksi on Penan tähänastiseen taipaleeseen mahtunut melko vähän. Ainoastaan kolmen vuoden takaisesta hiekkaepisodista seurasi vakuutuskirjaan klausuuli, että jos hevonen menehtyy hiekkakertymästä aiheutuneeseen ähkyyn, ei henkivakuutuksesta korvata 2000 euron ylittävää osaa.

Kohta 3: Laaja eläinlääkärikuluvakuutus ei korvaa tuki- ja liikuntaelinten sairautta, vammaa tai rasitusvammaa, joka aiheuttaa ontumaa tai muuta liikuntahäiriötä. Myöskään kasvuhäiriöitä, irtopaloja tai sairauksia tai vammoja jänteissä, nivelissä ja nivelsiteissä ei korvata. 

Nyt tarjottava uusi Hevosvakuutus laajimmillaankin tuntuu aivan järjettömältä. Ymmärrän, että vakuutusyhtiö on voittoa tavoitteleva liikelaitos eikä hyväntekeväisyyskonttori joka rahoittaa hevosenomistajien harrastusta, mutta joku roti nyt. Mikä hevosvakuutus se sellainen on, joka jättää korvauksen ulkopuolelle käytännössä kaiken, minkä vuoksi hevonen ylipäätään tarvitsee eläinlääkäriä?


Laajan ell.kuluvakuutuksen ei-korvattavat jatkuu
Lisäksi merkittävä huononnus on tuo, että jatkossa omavastuu on eläinlääkärikäyntikohtainen eikä sairaus-/tapaturmakohtainen. Ennen siis homma toimi siten, että kävit eläinlääkärissä syystä X, maksoit kiinteän omavastuuosuuden + 25 % jäljelle jäävästä summasta, ja kun menit saman vaivan kanssa uudestaan, ei kiinteää omavastuuta enää tarvinnut maksaa. Uudistuksen myötä tuo kiinteä omavastuu menee joka käynnistä.

Ja vielä lisää ei-korvattavia

Herää kysymys, mitä hyötyä vakuutuksesta enää on? Haavan sillä saisi tikattua, ja ähkyä hoidettua, ehkä. Lopetuskulujakaan ei korvata (ei sillä, jos vain mahdollista niin meiltä lähtee vastedeskin kaikki hevoset ampumalla joten eläinlääkärikuluja ei siitä tule). Mutta jos maksan liki 600 euroa vuodessa vakuutuksesta joka korvaa suunnilleen pelkät tikit, niin ei kiitos. Vakuutusmaksun suuruuteen vaikuttaa eläinlääkärikuluvakuutuksen laajuuden lisäksi se, mistä summasta hevonen on henkivakuutettu. Penan summa on 4000 euroa - voi olla että sitä joutaisi hiukan nostaa jotta se vastaisi hevosen markkina-arvoa. Lisäksi tulee hiukan alennusta SRL:n jäsenyydestä.

Suppea eläinlääkärikuluvakuutus ei kuulosta minun korvaani sen fiksummalta, lisäksi käyntikohtainen omavastuu on merkittävästi korkeampi:


Parempaa tulosta tavoitteleva LähiTapiola menettää nyt ainakin yhden asiakkaan. Ja mikäli nettikeskusteluihin on uskominen, taitaa menettää pari muutakin. Huhu kertoo, että samanlainen uudistus on tulossa koiravakuutuksiinkin, joten kun se kirje saapuu, on päätökseni samanlainen kuin nyt. En halua maksaa vakuutuksesta josta en saa hyötyä. Josko yritän perinteistä sukanvarsitaktiikkaa eläinlääkärikulujen varalta ja tsekkaan, saisinko Penalle pelkän henki- ja vastuuvakuutuksen jostain toisesta yhtiöstä.

46 kommenttia:

  1. Vaikka olenkin saanut vakuutuksesta enemmän korvauksia kun keskivertoasiakas niin oon myös alkanut vakavissaan miettiä tuosta eläinlääkärikuluvakuutuksesta luopumista siinä kohtaa kun ehdot muuttuu omassa noin huonoksi. Kerro jos saat pelkän henki- ja vastuuvakuutuksen, kiinnostaa. Lähitapiola ei vissiin pelkkää henkivakuutusta myönnä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tämä on edessä kaikilla hevosvakuutusasiakkailla kun nykyinen vakuutuskausi päättyy, näin ymmärsin. Kun kerran vanhoja vakuutuksia ei enää LähiTapiolan mukaan ole olemassa niin niitä ei voi myydäkään. En vielä ehtinyt kaivella muita vakuutusyhtiöitä mutta palaan ainakin täällä kommenteissa asiaan! Pohjolassa meillä on muut kodin vakuutukset ja sieltä mulla oli edelliselle tuntitöitä tehneelle ylläpitohevoselle muistaakseni ainakin vastuuvakuutus.

      Minullakaan ei ole moitteen sanaa LähiTapiolasta ennen kuin nyt. Kaikki on aina pelannut sutjakkaasti ja etenkin toisen koiran henki oli kiinni siitä että sillä oli hyvä vakuutus joka mahdollisti katkenneen jalan korjausleikkauksen. Sen osalta olen varmasti saanut enemmän kuin olen maksanut, ja tämän kauhuesimerkin takia en ole uskaltanut muiltakaan eläimiltä vakuutusta irtisanoa. Nyt en näe enää vaihtoehtoja.

      Poista
    2. Kävin läpi Leon vakuutusta, samat surkeat ehdot tulee voimaan kun uusi kausi alkaa helmikuun alusta. Kysyin Lähitapiolasta ja nykyisestä vakuutuksesta on kuulemma mahdollista jättää eläinlääkärikuluvakuutus pois ja pitää voimassa vain henki- ja vastuuvakuutus.

      Poista
    3. Jep. Meillä ei ole Lähitapiolassa muita vakuutuksia kuin eläinten, ja nuo ell-kuluvakuutukset ovat olleet se syy miksi ylipäätään on vakuutus. Toisaalta sitten jos henkivakuutuksen vaihtaa toiseen yhtiöön, niin tulee tuo ongelma josta mainitsin alempana kommentissa (Pohjolan vakuutusehtojen yhteydessä) - voidaan aina vedota siihen että syy kuolemaan on alkanut ennen vakuutuksen voimaantuloa :D

      Poista
    4. Joo siksi ajattelinkin etten vaihtaisi yhtiötä vaan pitäisi nykyisessä mutta tiputtaisiin ellkuluvakuutuksen pois. Säästöä vakuutusmaksussa tulisi reilu 400 €.Täytyy nyt tosissaan miettiä asiaa.

      Poista
  2. Kiitos tästä, hyvä kirjoitus! Ei kyllä taida kannattaa vakuutusta enää hevoselle ottaa. Ainakaan sairausvakuutusta. Henkivakuutuksestakaan ei nykyisin juuri koskaan saa mitään takaisin. Vastuuvakuutus tietysti olisi hyvä, jos vaikka hevonen potkaisee autoa tms. Mutta ehkä sekin tulkitaan hevosen omistajan huolimattomuudeksi, eikä korvata...
    Jos hevosvakuutuksen vielä joskus otan, en ainakaan Lähitapiolasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastuuvakuutuksessakin oli aika litania, kehen kohdistuneita vahinkoja se ei korvaa (omistaja, hoitaja, käsittelijä jne., eli käytännössä vain joku luvaton ulkopuolinen voisi saada korvauksen). Ja totta turiset henkivakuutuksen osalta - ilmeisesti katsotaan myös että ähkyleikkausta olisi "pakko" ainakin yrittää ennen kuin henkivakuutuksesta voisi saada jotain. Minun henkilökohtainen päätökseni on olla ähkyleikkaamatta jos sellainen tilanne tulee, joten käytännössä vain tapaturmainen jalan katkeaminen taitaisi olla "mahdollisuus" saada henkivakuutuskorvaus. Tosin kun olen yhden sellaisen tapauksen tässä omassa pihassa nähnyt niin pidän sitäkin yhtenä mahdollisena skenaariona johon koitan jotenkin varautua. Siksi ehkä haluaisin pitää Penalla henkivakuutuksen.

      Poista
    2. Meillä jäi Tapiolasta saamatta hevosen henkivakuutusrahat 8 vuotta sitten, koska emme suostuneet vanhan ja sairaan hevosen ähkyleikkaukseen. Onnistumisprosentti olisi ollut tosi pieni, mutta Tapiola viis välitti siitä. Jäi jo silloin tosi paha maku siitä, valitettavasti vakuutusvaihtoehtoja ei ihan kauheasti ole tarjolla tänä päivänä.

      Poista
    3. Juuri näin, näitä kauhujuttuja toisinaan kuulee. Ei olla ollenkaan realistisia siinä, vaikka lähimmälle leikkaavalle klinikalle olisi tuntien ajomatka ja eläin jo niin kivulias ja taustalla muitakin lopetusta puoltavia järkisyitä. Siinä tilanteessa harmittaa tosi paljon, että on vuosikaudet maksanut kiltisti vakuutuksensa...

      Poista
  3. Minulla on vakuutusasiat toimineet aina hyvin, yhtiöinä olleet Pohjola ja (Lähi)Tapiola. Salama sai 2013 vielä sen "vanhanmallisen" hevosvakuutuksen Tapiolasta ja se onkin ollut sille hyvä juttu. Sit taas on niitä, jotka eivät ole vakuutusta tarvinneet, vaikka sellainen on. Eli keskimäärin yksi on kuluttanut ja käyttänyt palveluja sen verran kuin 3-4 muuta hevosta yhteensä... :D

    Mutta joo, jännityksellä odotaan tuota seuraavaa laskua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä, Penan vakuutus on ollut voimassa jos ei varsasta saakka niin kuitenkin ajalta ennen 2010-lukua. Silloin kun ostin Penan, sai vakuutuksen vielä siirrettyä sellaisenaan uudelle omistajalle. Ilmeisesti tähänkin on jossain vaiheessa tullut jokin "heikennys" (vaatiiko se nykyään aina ell-tarkastuksen vai miten se mahtoi mennä).

      Tosi mälsäähän tämä on etenkin paljon sairastavan hevosen kanssa! Mietin myös sitä, miten käy suorakorvauspalveluiden jos LähiTapiola menettää paljon asiakkaita näiden muutosten myötä... Onko enää klinikoille kannattavaa mainostaa suorakorvauspalvelua, jos sieltä suorakorvauksesta ei koskaan saa mitään.

      Kaikkinensa en vain pääse yli siitä, että hevosvakuutuksesta suljetaan pois KAIKKI tuki- ja liikuntaelimien sairaudet ja vammat, KAIKKI jänne-, nivel- ja sidekudosvammat ja käytännössä KAIKKI mikä aiheuttaa ontumaa tai liikehäiriötä. Onko paljonkin vielä syitä joiden vuoksi hevosta näytetään lääkärille? Yskä? Ai niin sekin oli poissuljettu. Vatsaoireet? Ai niin, niitä voidaan tutkia mutta todennäköisesti ne ovat aina saaneet alkunsa ennen vakuutusta tai jos ei niin ainakaan ei korvata sitä hoitoa jota niihin voidaan antaa. Pah. Olen hieman tuohtunut tästä kirjelmästä :D

      Poista
    2. Joo ja otapa uusi vakuutus toisesta yhtiöstä ja täytä terveysselvitys... Viitaten tällä esimerkiksi siis yhteen tiettyyn hevoseen... ;)) No, pitää harkita asiaa, jos ja kun tuo kirje omaan laatikkoon tipahtaa.

      Poista
  4. MInulle kirjettä ei ole tullut (miksiköhän, vakuutus otettu 2003 tai 2002..?) mutta tiputinpa silti hevoseni henkivakuutuksen puoleen. Ei ole mitään järkeä maksaa 800€ vuodessa vakuutusmaksuja hevosesta, joka on jo alivakuutettu, mutta koska se ei ole myynnissä niin vakuutussummaakaan ei kannata nostaa. Eli on ollut alivakuutettu ja nyt on vielä enemmän alivakuutettu - juuri sen verran tulee roposia, että vikat ell kulut ja kuopan kaivuun saan maksettua (tai kyydin kaatikselle). Itseasiassa jos tuon kirjeen saan niin voin lopettaa vakuutuksen kokonaan - kunnon kate luottokortilla hoitaa kaiken mitä tarvitsee hoitaa ja toisaalta on hoitoja joita en edes aloita (ähkyleikkaus). Kirjettä odotellessa siis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirje tulee ilmeisesti siinä vaiheessa kun vakuutuskausi vaihtuu. Tuossa luki että voimassa marraskuusta 2015, eli jos on onnekas ja vakuutuskausi on vaihtunut esim. lokakuussa, on vissiin saanut vuoden armonaikaa vielä vanhalla vakuutuksella ;)

      Poista
    2. No sittenhän mun ei tarvitse ensi vuonna hevosen täytettyä 16- vakuuttaa enää lainkaan :) Ja vakuutuskausi taitaapi meillä mennä kesäkuusta...

      Poista
    3. Tästä oli joskus aikaisemminkin keskustelua jossain, että kun hevosvakuutukset ovat niin kalliita, niin melkein paremman turvan saa jos laittaa joka vuosi syrjään sen vakuutusmaksun verran rahaa, ja maksaa siitä sitten koituvat eläilääkärikustannukset.

      Poista
    4. Jos en löydä järkevää eläinlääkärikuluvakuutusta toisesta yhtiöstä niin sitten mennään tiukalla säästöllä. Aina tähän asti se 500-600 e on löytynyt vakuutuslaskun kuittaamiseen vuodenvaihteessa, mutta onnistunkohan samassa jos ei tulekaan sitä laskua joka on pakko hoitaa?

      Poista
    5. Joo se vaatii epäinhimillistä itsekuria :D

      Poista
  5. Nappasin juuri postiluukusta ensi vuoden vakuutuskirjan ja laskun, kausi on 1.1-31.12.2016. Mukana ei tullut mitään tiedotetta. Omavastuustakin on vakuutuskirjassa laajan vakuutuksen kohdalla 25%, kuitenkin vähintään 100€ vahinkoa kohden.

    Ratsastajainliiton alennuksesta on mainittu muutoksena, liiton jäsenellä oikeus alennukseen hevosvakuutuksen 1. vuoden maksusta. Keskittävillä asiakkailla alennus puolestaan säilyy toistaiseksi jatkuvana.

    Ajattelin kysäistä ajantasaisen mitä korvaa/ei korvaa opuksen yhtiöltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Kuinka vanha vakuutuksesi on ja onko se alunperin otettu Tapiolasta vai Lähivakuutuksesta?

      Poista
    2. Lähivakuutukssta on alunperin otettu tammikuussa 2012, vähän ennen vakuutusyhtiöiden yhdistymistä. Kummasta omasi on alunperin otettu?

      Poista
    3. Se varmaan selittää - omani oli Tapiolasta. Ilmeisesti näistä vanhoista, laajasti korvaavista ex-Tapiolan vakuutuksista halutaan nyt päästä eroon.

      Poista
    4. Jaahas, mullakin on Tapiolasta joten varmaan sama kirje tulossa...

      Poista
  6. Hmm - kiinnostavaa, kiitos kattavasta postauksesta! Meillä meni vuosi sitten monen tonnin silmähoidot vakuutukseen, mutta jos vanha vakuutus katkaistaan niin voidaanko katsoa ettei silmän hoitoa korvata enää jatkossa, koska se on ilmennyt ennen uuden vakuutuksen voimaantuloa? Jos näin on, niin taitaa vakuutukset lähteä vaihtoon täälläkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaiset porsaanreiät varmaan tulee monelle vastaan... Katselin vähän mitä Pohjola tarjoaa ja pyysin sieltä tarjouksia. Vakuutusehdot oli hieman epäselvästi ilmaistu, mutta pääasiassa kai Pohjolakin kieltäytyy korvaamasta nivel- ja jännevaivoja tai liikarasituksesta aiheutuneita vammoja. Mietin, katsotaanko sitten esim. joku lihasperäinen vaiva liikarasituksen aiheuttamaksi? Jos oikein saivarrellaan, voisi monelta vaivalta välttyä jos hevosta ei ottaisi karsinasta pois ollenkaan... ;)

      Poista
    2. Mulla Pohjolassa vielä enkä saanut selkeän tapaturmaisesta ristirangan vammasta lantin lanttia, kun tapaturmasta ei ollut ulkoisiavammoja.
      Toiseen kaatumiseen liittyvään vammaan sain juuri viime viikolla bumerangin hoitojen korvauksesta - jos olisi ollut haava ja sitä kautta esim. Infektoitunut tulehdus takapolvessa olisi voitu korvata tai jos luunmurtuma. Mutta nämä kun puuttuvat, no can do.

      Eihän tässä järkeä hevosenomistajsn kannalta ole.

      Poista
    3. Poistin vahingossa vastauksen :D

      mutta meillä siis ei myöskään korvattu Pohjolassa tapaturmassa tullutta ristinivelen vammaa, koska ei ollut haavaa tms. ruhjetta näkyvissä. Ei olisi korvattu hinnan alenemistakaan samasta syystä tai saanut mitään henkivakuutuksesta. silmän tikkaus olisi korvattu, mutta ei ylittänyt omavastuuta, joten siitäkään ei tullut mitään. Samalla otettiin hiekkakuva, joka olisi myös korvattu, mutta sama omavastuu ei ylittynyt -tilanne sen suhteen. Mitään ei siis korvattu vakuutuksesta ja hevonen lähti muunlaisiin tehtäviin..

      Poista
    4. Sain tänään Pohjolasta vakuutustarjouksen ja toden totta, siellä ehdoissa sanotaan "Korvaa, mikäli hevonen saa haavavamman, loukkaantuu JA sen luu murtuu tai vaurioituu". Pitääkö tämä tulkita niin että ulkoinen haava on oltava? Hemmetti että saa lukea suurennuslasi kädessä ja todella, todella ajatuksella jotta varmasti ymmärtää!

      Poista
    5. Ainakin näin omen ymmärtänyt että täytyy olla iho rikki, eli oikein haava, että saa korvauksen piiriin

      Poista
  7. Oiva kattava kirjoitus juuri oikeaan aikaan, vakuutuksia kilpailuttaessani. Kiitos siitä ja myös kaikista kommenteista. Valuutuksista (kun eivät ole tuota vanhaa laajaa mallia) en ole onnistunut oikein mitään saamaan minkään hevosemme kohdalla noihin uusiin linjauksiin vedoten (Pohjola) ja vaihtoa mietin ja suppeampaan suuntaan menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista! Ehkä todellakin kannattaa ottaa enää vain henkivakuutus jos on arvokkaampi hevonen (tai jos hevosen tapaturmaisen kuoleman jälkeen jaksaa vielä taistella vakuutusyhtiön kanssa) ja laittaa "loput rahat" säästöön.

      Pohjolan hevosvakuutuksessa minua miellytti mahdollisuus henkivakuutukseen joka ainakin lupaa korvata hevosen arvon myös silloin kun hevonen pitää sairauden vuoksi lopettaa. Toinen vaihtoehto oli se perinteisempi joka korvaa vain tapaturmaisen kuoleman.

      "SAIRAUDET, TAPATURMAT,
      ANASTAMINEN JA KATOAMINEN
      1.1 Korvattavat vakuutustapahtumat
      Vakuutuksesta maksetaan korvaus, kun vakuutettu hevonen on
      - kuollut sairauden tai tapaturman vuoksi
      - sairastunut tai tapaturman vuoksi vammautunut niin vakavasti, että se on täytynyt eläinlääkärin määräyksestä välttämättä lopettaa
      - kuollut synnytyksen tai luomisen yhteydessä tai niihin liittyvien komplikaatioiden
      vuoksi tai se on täytynyt eläinlääkärin määräyksestä välttämättä lopettaa edellä mainituista syistä
      - anastettu tai kadonnut vakuutuksen ollessa voimassa.

      Hevosen lopettamista pidetään välttämättömänä silloin, kun hevosella on tuskaa tuottavia,
      voimakkaita ja jatkuvia kipuja, joita ei voida millään hoidolla lievittää ja kun eläin on lopettamishetkellä sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan.

      Rajoituksia:
      Korvaaminen edellyttää, että myös sairaus on alkanut tai tapaturma on sattunut vakuutuksen ollessa voimassa.
      Anastetun tai kadonneen hevosen korvaaminen edellyttää, ettei hevosta ole saatu takaisin kuukauden kuluessa anastamisesta tai katoamisesta." (lainaus täältä: https://www.pohjola.fi/loso/1337011.pdf)


      Tosin tuo että sairauden on pitänyt alkaa vakuutusaikana tarkoittaa käytännössä sitä, että hevosen olisi pitänyt olla varsasta asti vakuutettu ko. yhtiössä... Ja hiukan myös raastaa korvaan tuo, että hevosen tuskia ei voida MILLÄÄN hoidolla lievittää - törmäisikö tässä tilanteessa sitten siihen, että vakuutusyhtiön mielestä hevosta pitäisi riiputtaa katosta puoli vuotta jossain kantokääreessä koska sillä on teoreettinen mahdollisuus silloin parantua...? Vaikeita juttuja.

      Poista
  8. Meillä oli ponilla aikoinaan Tapiolasta otettu, ponin mukana meille tullut laajempi ell-kuluvakuutus. Kahdesti haettiin korvauksia tapaturman kuluista, molemmilla kerroilla myös saatiin. Sitten vakuutuksen hinta alkoi nousta niin eksponentiaalisesti, että luovuin kokonaan ell-kuluvakuutuksesta. Oman mielenrauhan vuoksi halusin säilyttää vastuuvakuutuksen, ja sitähän ei saanut ilman henkivakuutusta. Hintaa paketille jäi kuitenkin enää reilu satanen vuodessa aiemman neljänsadan sijaan. Säästyneet kolmisensataa euroa laitan tilille siltä varalta, että jotain sattuu. Kop, kop! *koputtaa puista päätään*, neljään vuoteen ei ole eläinlääkäriä tarvinut vaivata kuin raspaamaan tai rokottamaan. Poni on myös niin iällä, että ähkyleikkaukseen en enää lähettäisi, jos sellainen tilanne vastaan tulisi.

    Ja juttelin muuten eläinlääkärin kanssa, joka oli lopettanut jalkansa pahasti murtaneen hevosen eläinsuojelullisista syistä. Tämä eläinlääkäri oli sitten joutunut kirjoittamaan jos minkälaista selvitystä, koska vakuutusyhtiössä oltiin oltu sitä mieltä, ettei lopetus ollut välttämätön. Yhtiön mielestä hevosen paraneminen olisi ollut mahdollista, vaikkakin olisi ymmärtääkseni vaatinut monen viikon "riippumatottamisen" tms. vähemmän eläinystävällisiä toimenpiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Meilläkin on saatu hyvin korvaukset niistä ell-keikoista joista on haettu (tai vielä parempaa, käytetty suorakorvausta), mutta olen myös kuullut noita tarinoita siitä miten sairasta hevosta pitäisi hoitaa aivan älyttömin keinoin. Käytännössä siis riittäisi, että hevosen saisi jollain konstilla siihen kuntoon että se voi taas seistä ja hengittää suht koht itse. Tällaisessa tilanteessa lopettamisesta ei saisi henkivakuutusrahoja. Enää ei taida olla edes tarjolla mitään käyttöarvon alenemaa korvaavaa vakuutusta, joskus vanhoina aikoina sellainenkin oli.

      Poista
    2. Mainittakoon vielä, etten tiedä, mistä vakuutusyhtiöstä tuossa tapauksessa oli kysymys. Olettaisin kuitenkin, että henkivakuutuksesta rahat saa aika harvoin siinä tapauksessa, että hevonen on jouduttu lopettamaan. Useimmitenhan hevosta olisi kuitenkin mahdollista hoitaa tavalla tai toisella. Oli hoitaminen hevosen kannalta hyvä vaihtoehto tai ei.

      Poista
  9. Musta tuntuu että tapiola tahtoo tahalteen hevosvakuutuksista eroon. Ei tuossa muuten olisi mitään järkeä noin räikeästi "suututtaa" asiakkaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin asia varmasti on. Eiväthän hevosvakuutukset niitä myyvälle yhtiölle mikään kultakaivos ole, koska ihmiset nykyään tutkituttavat ja hoidattavat hevosiaan paljon, ja varmasti haettavat korvaussummatkin ovat suuria. Tämä tuntuu tavallisesta kuluttajasta vaan tosi tylyltä, kun vakuutusyhtiö voi yksipuolisesti vain ilmoittaa ettei enää tarjoa sitä tuotetta minkä asiakas on aikanaan valinnut.

      Sitä Lähitapiola ei ehkä ole huomioinut, että aika monella asiakkaalla on kaikki kodin vakuutukset Lähitapiolassa juuri hevosvakuutusten takia. Jos hevosvakuutuksessa ei ole enää mitään järkeä, irtisanotaan siinä kiukussa kaikki muutkin vakuutukset. Olen myös antanut itseni ymmärtää että osa hevosihmisistä on varsin rahakkaita, joten vakuutettuna saattaa olla arvokkaita autoja, reippaankokoisia taloja, kesämökki, vene ja moottoripyörä, sekä tietty kaikki ne miljoona jackrusselia ;) Ehkä yhtiö pääsee eroon hevosvakuutuksista, mutta saattaa samassa aallossa menettää muutamia muitakin vakuutuksia.

      Poista
    2. Tässä keskustelussa on lähes kaikki jo hyvin sanottu. Vaikka ei rahakas olisikaan, on meilläkin vakuutettuna kaksi autoa, asunto, traileri ja peräkärry. Huonomman työterveyshuollon piirissä olevalla on vielä vapaaehtoinen sairausvakuutus. Muut elukat eivät olleet sekarotuisina edes vakuutuskelpoisia. Mutta kyllä tuonkin setin irtisanomisesta tullee lähitapiolalle reippaasti päälle parintonnin menetys vuositasolla. Ja meitä on paljon. Kirjettä odotellessa...

      Poista
    3. Tässä on ihan selkeä strategian muutos, koska Tapiolahan on aikanaan mainostanut nimenomaan markkinoiden kattavimpia hevosvakuutuksia! No, en tiedä pitääkö edelleen paikkansa jos muihin vertailee, mutta hinta/laatu voi olla jo aivan muuta kuin aikoinaan. Ja tämä pitää paikkansa - itselläni on myös auto ja henkivakuutus Lähitapiolassa. Jos hevosvakuutuksen lopetan, niin muutkin lähtevät kilpailutukseen. Talouden muita vakuutuksia on Pohjolasta, joten ei olisi iso kynnys siirtyä sinne..

      Poista
    4. Toden totta, hyvää kommentointia tärkeään asiaan! Olen hieman järkyttynyt siitä että blogini päätyi facebook-jakoon tämän tekstin myötä ja kävijöitä tässä tekstissä on tällä haavaa ollut kolme tuhatta :O Normaalisti tekstejäni luetaan 70-100 kertaa. Toisaalta se kertoo siitä että asia on tärkeä ja kiinnostaa.

      Poista
  10. Mulla on LähiTapiolasta pelkkä henki-ja vastuuvakuutus omalle hevoselle. Silloin minulle nimenomaan sanottiin vakuutusta ottaessa, että ota nyt niin saat vielä vanhoilla ehdoilla, uudet vakuutusehdot tulevat huononemaan huomattavasti. LähiTapioloitahan on erilaisia, joten voi olla että juuri sinun LähiTapiolasi ei huononna vanhojen asiakkaiden ehtoja. Nuo uudet ovat kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko, että ehdot heikkenisivät vain osalla alueyhtiöistä? Hmm.

      Tässä on varmasti paljon kyse siitä, milloin se vanha Tapiolan vakuutus on otettu. Ne vakuutukset jotka on otettu jo LähiTapiola-nimellä kulkevasta yhtiöstä, ovat jo alunperin olleet ehdoiltaan rajatummat kuin nuo ikivanhat Tapiolan ratsun laajat eläinlääkärikuluvakuutukset (tällä nimellä meidän vakuutus taisi olla).

      Samaa olen kuullut minäkin, että osa on "ehtinyt" saada LähiTapiolastakin vielä ihan kohtalaisen järkevän vakuutuksen, mutta nykyisellään se tuntuu kyllä aivan turhalta rahareiältä.

      Poista
  11. Onko täällä kellään sitä Tapiola laajaa ellvakuutusta ja siihen päälle se lisäturva, mitä aikoinaan myytiin? Sekin ilmeisesti poistetaan vanhoilta asiakkailta? Miten on käyny uusilla ehdoilla olevan vakuutuksen hinnalle? Pitäis pudota puoleen kun mitää ei enää korvatakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli se laaja ell.kuluvakuutus mutta ei lisäturvaa. En usko että minkäänlaista lisäturvaa on enää edes rahaa vastaan saatavilla. Hintahan on noussut jatkuvasti, vuosi sitten vielä vanhoilla ehdoilla olevan vakuutuksen lasku oli aika tarkalleen 500 e, nyt huomattavasti heikentynein ehdoin 548 e. Huom. hinta riippuu siitä, mistä arvosta hevosen on henkivakuuttanut, ymmärtääkseni eläinlääkärikuluvakuutuksen hinta on kiinteä.

      Poista
  12. Itselläni meni vajaa pari vuotta sitten jo hermo noihin hevosvakuutuksiin. Oli vanhat Tapiolan aikaiset erittäin laajat ja jo yhdistymisestä puhuttaessa alkoi ehdot huonontua ja maksut nousta tasaisesti. Irtisanoin kaikkien hevosten vakuutukset ja ovat nyt olleet ilman (tarttis kyllä katsella muualta sopivia oman mielenrauhan takia).

    Samaan syssyyn kävin läpi kaikki muutkin vakuutukset: henkilövakuutukset, kaikki autot, traileri, peräkärryt, mopot, rakennukset ja koirat. Tilasin tarjoukset kaikista mahdollisista vakuutusyhtiöistä mitä keksin ja löysin. Sitten kuin papereita viikon tavaten kaikki pienetkin präntit ja tämän jälkeen soitin ja väänsin rautalangasta kaikki kysymykset yms että varmasti saan vastauksen mitä korvaa ja mitä ei korvaa.

    Kaiken tämän jälkeen siirtelin hiukan vakuutuksia ja mm. auton ja kärryjen vakuutuksista säästämme nyt lähes 700€/vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hatunnosto tuosta urakasta! Ei ihan helppo homma ja vaatii keskittymistä, mutta näköjään kannatti.

      Poista