Penaponi

perjantai 6. marraskuuta 2015

Köyhän ei kannata

Köyhän ei kannata ostaa edullista, se tiedetään. Mutta miksi kaiken pitää hajota samaan aikaan?

Tässä ovat vuoden käytössä olleet suojamme:

Lian läpikin ongelmakohdat havaittavissa
Nämä ovat siis HorseGuardin koulusuojat jotka olen blogimerkinnän mukaan ostanut vuosi sitten marraskuussa. Kertooko moinen ratkeilu kelvottomasta materiaalista vai siitä että hevoseni onkin suojituksen tarpeessa kipeämmin kuin olin ajatellut? Yhtä kaikki, oletan että jos suojasetistä pulittaa liki satasen niin käyttöikä olisi enemmän kuin vuosi. Tai eivät nuo nyt käyttökelvottomat ole, mutta rumat!

Pena on myös taannut lavoilleen kirjaimellisesti täyden liikkumavapauden puhkomalla parhaista loimistaan (huom. monikko) lapalaskosten (huom. monikko) saumat auki. Pääsee juu lavat liikkumaan eikä loimi kinnaa, harmi vaan että vähän tunkee tuuli viitan alle.

Myös suitsemme alkavat viheltää viimeisiään. Miksi oi miksi valitsin kolmenkympin suitset enkä niitä seitsemänkympin suitsia, jotka olisin oikeasti halunnut? Tunsinhan minä eron nahassa. Mitä säästöä siinä muka syntyi että nyt vuoden käytön jälkeen suitset ovat vanuneet ja timangit repsottaa ja selaan silmät kiiluen täydellisiä uusia suitsia ulkomaan sivustoja myöten?

Nimittäin minulla on nyt päähänpinttymä Täydellisistä. Semmoisia ei vaan tunnu olevan. Päähänpinttymäni oli jo sitä luokkaa että kysyin valjassepältä, mitä maksaisi mittatilaussuitset. Kuulemma 350 e paikkeilla. Päähänpinttymäni kutistui tiedon myötä hieman kohtuullisempiin mittoihin.

Haluaisin suitset remonttiturpahihnalla ja leveällä, muotoillulla niskahihnalla. Koska pääasiassa ratsastan kokonaan ilman turpahihnaa, pitäisi turpahihna olla irrotettavissa suitsista niin ettei jää ylimääräisiä remminpäitä. Eli turpiksen tulisi kulkea niskan takaa sen leveän muotoillun niskahihnan päältä tai ihan viimeisenä kompromissina kujassa pehmusteen ja varsinaisen niskahihnan välissä.

Esimerkiksi Dyonin suitsissa niskahihna on jees, mutta turpahihna kiinnittyy molemmilta puolilta soljilla hihnanpäihin jotka ovat kiinteä osa niskakappaletta. Ei jatkoon.

Remonttiturpis on muutenkin vissiin hirveän epämuodikas kapistus mikäli suitsivalmistajien valikoimasta voi päätellä jotain. Aachenmallia löytyy jos jokanäköisellä tikkauksella ja muotoilulla, näitä remonttimalleja hikisesti yksi.

Toistaiseksi lähimmäs toiveitani on yltänyt BR suitset joita myy Horsepro. Niskahihna ei ole ihan sellainen kuin haluaisin mutta ei taida löytyä hyllystä muuta kuin erisuuruisia kompromisseja.

Uusien suitsien lisäksi ostolistalla on suojat. Koulusuojat jotka tukevat ja suojaavat jänteen ja pliis, kestävät käyttöä ja laiskaa pesua pitempään kuin vuoden. Harkinnassa nämä tai nämä kaikkiin neljään jalkaan.

Ja niille loimille tarttis keksiä jotain koska kukkarollani todellakin on pohjansa. Ehkä käymme taas kerran ompelukoneeni kanssa taisteluun hevosvoimia vastaan.


Ja hei, onko kukaan muu huomannut että jos on lista tarvikkeita joita tahtoo ja jotka aikoo ostaa, ne eivät ikinä löydy yhdestä ja samasta verkkokaupasta? Tässä olisi markkinarako jollekin, sellainen kokoajafirma jonka sivuilta voisi etsiä ja tilata tuotteen riippumatta sen myyjästä! Kaikki tarvittava yhdestä paikasta yhdellä laskulla ja yksillä toimituskuluilla. Toki voittomarginaali sitten hintoihin lisää mutta helpottaisi nettishoppaajan elämää melko lailla.

10 kommenttia

  1. Mulla on kestänyt Horzen koulusuojat karvavuorella jo kolme vuotta 4-5 krt viikossa käyttöä, voin suositella! Ja hinta näemmä 30€/pari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Meillä kun mennään aina vaan kentällä niin karvavuori ei oikein tunnu käytännöllisimmältä vaihtoehdolta noin niin kuin siistinäpidon kannalta?

      Poista
    2. Ulkona mäkin oon pääosin ratsastellut, ei oo mennyt miksikään ja hiekkaa ei pääse suojien sisäpuolelle.

      Poista
  2. Minulla on ollut Hööksin halpissuojia ja kyllä ne ovat molemmilla erittäin ahdasliikkeisillä poneillani kestäneet ainakin pari vuotta. Ja 40 euron Hööks-suitset ovat kestäneet melkein kaksi vuotta, toki aika vähäisessä käytössä mutta eivät ole menneet miksikään. Jo alkuun kyllä ihmettelin, miten laadukkaan oloista nahkaa olivat tuonhintaisiksi suitsiksi.

    Olen myös aikoinaan teettänyt Ruusalle näyttelyriimun naruineen, kun sillä oli 1-vuotiaana niin pieni pää ettei löytynyt sopivaa hyllystä. Muistaakseni hinta oli jotain 50 e. Olihan se huomattavasti simppelimpi työ kuin suitset, mutta uskon kyllä että satasella saisi jo suitsetkin. Eikö W-profilella ole myös mittatilaussuitsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sellaisia "perinteisiä" jänne- ja hivutussuojia jotka ovat kestäneet käyttöä iät ja ajat. Haluaisin kuitenkin mahdollisimman pintelimäisen suojan (siis myös jalan etuosaan) joten siksi selaan noita koulusuojia.

      W-Profilen voisi kysyä, tosin heidän valmismittatilaussuitsilistassa (sanahirviö!!) ei muistaakseni ollut minua miellyttävää niskahihnaa. Mutta kompromissi, kompromissi... Jonkinlainen mittatilaus olisi siitäkin syystä hyvä kun nämä welsh-tyyppiset päät ovat mittasuhteiltaan... No, sinä tiiät kyllä :)

      Poista
  3. Meillä on Lamicel-suojat kestäneet lähes päivittäistä käyttöä useita vuosia (oisko kolme, sillä ostimme ne jo Lotalle ihan alkuaikoina), suosittelen! Ja suitsetkin kestäneet useilla hevosilla, ovat Döbert Stallmeister -merkkiset. Niihin saa varaosiakin ostaa. Ostin yhdet halpissuitset ennen noita, ja kestivät viikon :). Sen jälkeen mulla on ollut vain nuo yhdet vuosikausia.
    Huvittavaa, että nyt kun Mandy tuli, laitoin samat suitset sen päähän eikä tarvinut edes yhtään solkea muuttaa...saman kokoisia päitä näillä hepoisilla :)
    Aika hurjasti on kyllä kuluneet noi sun suojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä nahka kestää. Immullakin oli samat suitset varmaan 8 vuotta, nyt en saa merkkiä päähäni mutta kestivät moitteetta kaiken.

      Poista
  4. Meillä on vastaavat suojat, melko lailla vastaavaan aikaan ostettu, paljon vähemmällä käytöllä - ja ihan vastaavassa kunnossa. Piti olla edustussuojat mutta strömsö petti. Palataan takaisin vanhaan luotettavaan proffaan, joka kestää ja kestää ja kestää. Professional's choice -suojat tulee jalan ympäri, ja pehmeästä ulkopinnastaan huolimatta kestävät näitä samoja liikeratoja ihan priimana, no tällä kokemuksella nyt vähintään sen viisi vuotta. Tarroja on vaihdettu jokunen kerta, mutta muuten pelittää. Hintaa on vähän reilummin, mutta pidemmän päälle kannattaa. Ja värivaihtoehtojahan on maasta taivaaseen asti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä!! Google vei Scanarabin kauppaan, olin unohtanut koko kaupan, siellähän on vaikka mitä! Saatoit juuri tehdä minut vähäsen hulluksi :D

      Poista
    2. Scanarabilta tilasin myös omani, en tiedä myykö noita Suomessa muut lainkaan, silloin ei käsittääkseni ainakaan myynyt. Ja juu, löytyy kaikkea mahdollista ihanaa... Sori :D

      Poista