Penaponi

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Ei jaksa, pysty, viitsi vai osaa?



Sain videolle eilistä ratsastusta. Fiilis selkään oli kohtalaisen hyvä, vaikka alkuun kävimmekin käynnissä keskustelua siitä, ollaanko avuilla vai ollaanko omassa kuplassa. Nyt olen katsonut videoita eilisestä asti ees taas ja uudestaan ja ympäri ja jokapäin, ja ei, en tykkää siitä mitä näen.

Penassa on nyt jokin hiukan hullusti. Ei vielä paljon, mutta sen verran, että minulla on koko ajan hiukan kalvava olo sen suhteen. Se ei liiku ravissa niin hyvin kuin se liikkui vielä esim. syyskuussa. Se ei "tule minun luokseni" vaan jää etupainoiseksi ja matalaksi ja vastaa jännittymällä kun yritän ryhdistää sitä. Ja katsoin videolta että takajalat jää ravissa sipsuttamaan ja vaikka tunne selkään oli ihan ok, videolla näkyy että kyllä kuski nyt ravaa enemmän kuin hevonen.

Tätä herkkua oli taas tarjolla turhan herkästi, huomioi alakaula



Toki tämä voi olla ihan vaan ratsastuksellinenkin asia, Pena ei ollut mitenkään erityisen super eilen kun videoitiin ja kuten olen ennenkin todennut, pyydän siltä nykyisin erilaista täsmällisyyttä kuin ennen enkä ole enää niin vähään tyytyväinen kuin aiemmin. Mutta minulla on kehittynyt aika tarkka vaisto tuon eläimen kanssa ja se vaisto sanoo nyt että tämä tällainen tuntemus ei häviä itsekseen vaan vaatii lähempää tarkastelua.

Lisäksi Pena on minusta hieman kuivakka. Ei se nyt laiha ole, mutta jotenkin vähän... kuiva. Etenkin satulan alta sen selkä on aika paljas. Sellainen kaunis loppukesän/alkusyksyn täyteys on hävinnyt sen lihaksista. Tai sitten näkövinkkelini on vinksahtanut ja ihannoin läskiä. Sano ny sääkin mitä ajattelet?




Laukka oli ihan jees. Tosin sekin tuntui paremmalta kuin näytti, mutta nyt fiilis ja näköhavainto eivät olleet niin kaukana toisistaan. Minun sitkeä "liimaan pyrstöni satulaan ja pysyn siellä vaikka kaikki loitontajat ja lähentäjät kirkuvat" on tuottanut tulosta ja hetkittäin istumiseni näyttää jo siltä että istun enkä vetkuta kroppaani takakaaren varassa. Laukassa alkaa olla siellä täällä askel-kaks sitä kuuluisaa ylämäkitunnetta eikä laukkaaminen enää ole vain pakollinen osuus treenin lopuksi vaan olen alkanut ihan jopa ratsastaa sitä. Valmis se ei todellakaan ole, mutta verrattuna esim. tuohon aiemmin linkittämääni syyskuun postauksen videoon ollaan mielestäni edistytty.

Ei mikään malliotos mutta hei, kuskin hanuri on satulassa


(videolla tapahtuvat venkoilut uralla ovat ajatuksia avotaivutuksesta. Ajatuksiksi näköjään jäivätkin.)


Tämän epämääräisen "kaikki ei ole ihan kunnossa" -ajatukseni ydinkysymys on: Eikö Pena jaksa, pysty, viitsi vai osaa kantaa itseään paremmin? Tätä lähdetään nyt kerimään auki. Olen laatinut toimintasuunnitelman ja toivon että näistä löytyy apu:

- sovin Penalle hierojan joka toivottavasti kertoo minulle mitä tuntee ja näkee ponin ulkoisessa habituksessa.
- hierojan jälkeen satula ja poni menevät satulanmyyjäliikkeeseen näytille ja sieltä satula toivottavasti lähtee toppaajalle. Toivon että vain toppaajalle eikä myyntiin...
- lisään Penan ruokaan vähän valkuaista. Ruokinnasta voisi kirjoittaa kokonaan oman tekstinsä mutta lyhyesti: Pena ei tällä hetkellä syö juuri muuta kuin heinää ja kivennäistä ja hiukan Lusernia sekä mashia. Lusernia aion lisätä ja ehkä hiukan öljyä myös.
- opettelen ratsastamaan. Taas ja edelleen.

21 kommenttia

  1. Kun mä vertaan näitä ravivideoita keskenään, mun katse kiinnittyy siihen, että Penan selkä on mielestäni aika paljon liikkumattomampi tässä jälkimmäisessä pätkässä, eli ihan sun suunnitelman mukaisesti tsekkailisin sitä, että olisiko se jostain kipeytynyt.

    Tää viimeinen toimintasuunnitelman osa kuulostaa niiiiin tutulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos havainnosta! Joo, selän suuntaan on pientä vinkkiä ollut ilmassa, mm. se että Pena on ruvennut liikahtelemaan ja siirtymään selkäännousujakkaran vierestä sivuun. Ja jotenkin omaan silmään selkä on kuivahtanut lihaksiltaan. Satulan villat tuntuvat omaan käteen vähän turhan litteiltä joten toivon että sieltä löytyisi syyllinen (eikä pelkästään satulan päältä ;) ). Meillä siis 2,5 v. vanha satula jonka toppauksille ei ole tehty mitään tehtaasta tulon jälkeen.

      Poista
  2. Oi, kirjoita ruokinnasta kokonaan oma teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vuoden tammikuussa olen kirjoittanut Penan ruokinnasta eikä meno ole juuri muuksi muuttunut. Meillä syödään edelleen heinää :) http://penaponi.blogspot.fi/2015/01/mita-tanaan-syotaisiin.html

      Mutta voisinhan minä tuon väkirehupuolenkin taas päivittää vaikka muutokset ovatkin aika merkityksettömiä.

      Poista
  3. Mitään hirvittävän dramaattista en näe, mutta otj näyttää varsinkin ravissa ja laukassa ulkotakajalkana vähän "ponnettomalle"(=ei nosta sitä kuten esim. syyskuussa ja mielestäni vähän epäsymmetrisesti vtj verrattuna), ei siis siten, että se mitenkään varoisi sille painoa laittamasta mutta voisiko siellä olla ristiselässä joku jumi, joka kinnaa vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakin sen suuntaista mäkin "toivoisin" syyksi. Eilen kiinnitin huomiota irtojuoksutuksessa siihen että Pena heitti taas kovin nopeasti laukalle eikä venyttänyt ravia - jokin aika sitten taas ihastelin kun se on ruvennut ravaamaan isolla askeleella eikä heti kierrosten noustessa lyö laukaksi. No, hieroja tulee parin päivän päästä, katsotaan mitä hänen näppinsä löytävät.

      Poista
  4. Lisää rypsirouhetta ruokintaan, saat siinä öljyn ja valkuaisen samassa? Meilläkin jotain tuon suuntaista nyt ilmassa täällä, etupainoisuutta, takajalat ei niin hyvin mukana ja ryhdikkyyttä hävinnyt, satulaa saanut säätää vähän väliä (meillä Bates dressage, johon itse vaihdan muokkauspaloja tarpeen mukaan). Tosi ongelmallinen nyt tämä satulahomma taas, kesän "pyöreys" vähentynyt, mutta silti lihasta tullut lisää, niin satula ei istu samoin, tällä vielä säkä yläosasta leveä, mikä lisää tuskan hikeä näitten sovitusten kanssa... Oletko ilman satulaa kokeillut, painuuko Pena etupainoiseksi myös silloin? Kuolaimettomilla itse testailin ilman satulaa ja hevonen tuntui tosi hyvältä, oli kevyt ohjallekin, kantoi itsensä. Seuraavana päivänä kuolaimettomat+satula ja tuntui, että saan kannatella päätä koko ajan... Mulla kiinnitti noissa videoissa huomion se, että kätesi ovat syyskuun videossa paljon edempänä ja yläkroppa suorempana, marraskuun videossa yläkropalla on lievä takanoja ja kädet taaempana myös. Voisiko tuo "pyrstön satulaan liimaaminen" viedä tällä hetkellä keskittymistä yläkropasta ja käsien paikasta, niin että Pena reagoisi siihen? Tai vaihtoehtoisesti satula painaa sään tienoilta, (yläosasta ehkäpä?), niin että poni ei käytä trapezius-lihasta---> satula menee vähän etukenoon---> ratsastaja korjaa huomaamattaan yläkroppaa takakenoon? -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä havaintoja Kathy! Se on se tunne ettei hevonen mene itse -> alan työntää sitä lantiolla eteen ja kallistun yläkropasta taakse. Sit me ollaan kaks jäykkää lankkua jotka paukuttaa toisiaan vasten ja aiettä kun on sulavaa :D

      Tänään menin ilman satulaa. Selkä oli luisevampi kuin ennen (nimim. pylly ruvella) ja oikeastaan samat asiat hankalia kuin satulan kanssa. En toki prässännyt samalla tavalla kuin kunnon treenissä, kunhan tunnustelin liikettä. Satulaa epäilen aika vahvasti, Penalla ei tunnetusti tarvitse olla mitään kovin isoa epämukavuutta kun se jo heijastuu sen liikkumiseen.

      Poista
    2. Mulla taas kääntyy hartiat eteen, kun hevonen tuntuu nihkeältä. Tänään taas kiroilin kentällä (onneksi on oma talli, ettei muut kuulemassa :D), kun luulin jo saaneeni satulan fiksattua hyväksi, mutta joku siellä vieläkin on perseellään, koska en pysty istumaan oikein, tosi epävakaa tunne koko ajan ja hevonen tuntuu jotenkin nillittävän vähän vastaan kaikkeen. Joku muu varmaan olisi ihan tyytyväinen, mutta kun itse tietää paremmasta ja rennommasta liikkeestä, eihän tähän tilanteeseen voi tyytyä, ärh. Alkaa olla jo niin epätoivoinen olo ja hermotkin menee jatkuvaan satulahärdelliin, että myyn kohta kaikki satulat ja ostan tilalle sellaisen Christin lampaankarvasatulan selkärangan tilalla... Eipä tosin taida koulukisoihin olla sellaisella asiaa, eikä keventääkään voi. -Kathy

      Poista
    3. Hehe, tsemppiä! Katselin noita omia videoitani "neutraalein silmin" ja ajattelin, että eipä niissä mitään isoa vikaa näy (eikä poisjätetyt osuudetkaan olleet tuon kummallisempia), mutta kuten sanoit, kun itse tietää että on olemassa sitä parempaakin ja vaisto sanoo että tää ei nyt ole ihan kohdillaan niin sitten sitä alkaa hakea syytä.

      Poista
  5. Mun silmään liikkuu ihan kivasti ja näpsäkästi molemmissa. Syyskuun videolla esiintyy ehkä laidunkauden jälkeistä uhkeutta hehkuva poni ja aavistuksen rennompi ratsastaja? Nyt Pena näyttää hiukan kapoisemmalta, liike ehkä ihan pikkuisen vaatimattomammalta, sulla on ehkä hiukan jäykempi istunta (selkä hiukan taaempana, vai näenkö oikein?) mutta kivasti silti puksuttaa menemään, itse olisin tyytyväinen tuollaiseen menoon :D. Sinähän hevosen parhaiten tunnet, joten luota vaistoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Kuten tuossa yllä kommentoin Kathylle niin mun helmasynti on kallistua yläkropalla jäykäksi taakse kun yritän jotenkin istunnalla puskea hevosta eteen. Ihan kuin se mitään auttaisi... Syyskuun videolla Penaa ei tarvinnut yhtään vaatia liikkumaan. Moni asia on helpompaa kun moottori käy!

      Ja joo, vaikea tietty sanoa lihavuuskunnosta mitään, syyskuun videolla on auringossa kiiltävä ihana poni ja nyt on, no, marraskuu. Täytyy nyt tsekkailla noita asialistan kohtia ja hoitaa mahdolliset puutteet kuntoon niin ettei ainakaan pahemmaksi mene tämä mun tuntemukseni ettei kaikki ole priimasti.

      Poista
    2. Jaa kappas, nyt vasta luin että yllä oli ihan samanlaisia havaintoja. Kyllä se on tosiaan niin, että kun hevonen liikkuu omalla moottorilla, on siellä helppo istua oikein, ja tahmailevan hevosen selässä väistämättä tulee aina jotain "kenotuksia".

      Poista
    3. Vielä piti lisätä, että noissa Frank Baines -satuloissa on kuulemma tosi pehmeät toppaukset, ihanat aluksi, mutta painuvat stten myös nopeasti littanoiksi. Muutamalla kaverilla ollut tämä ongelma. Voisko siitä löytyä syytä?

      Poista
    4. Haha, tästähän ei nyt näytä tulevan loppua ollenkaan....tuonkin jo itse totesit näköjään tuossa ylempänä. Mutta tosiaan kannattaa varmaan tsekata satula. Kaverin uusi FB Elegance meni jo vuodessa ihan lätyksi.

      Poista
    5. Kommenttitulva :D
      Meidän satulaa hiplasi vuosi sitten kesällä yks satulaseppä, ja totesi että ihan on ok. Olin jo silloin sitä mieltä että kai nyt uusi satula lätistyy käytössä, mutta tämän tyypin palveluasenne on sittemmin osoittautunut aika kyseenalaiseksi joten ei ehkä olisi kannattanut luottaa hänen lausuntoonsa. Ensi viikolla todennäköisesti tsekkaillaan satulaa.

      Poista
  6. Mitä kuolainta käytät Penalla? Onko Vision sylinterikuolain? Joskus ainakin muistan lukeneeni täältä siitä :) Onko/oliko se Penan mielestä miellyttävä kuolain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^ tämä ei liittynyt postaukseen. Muuten vain tuli mieleen ja kun omalle hevoselleni etsinnässä jokin mahdollisimman miellyttävä kuolain ja olen ajatellut juurikin tuota Vision sylinterikuolainta hevoselleni, niin mielelläni kuulisin erityisesti siitä käyttökokemuksia.

      Poista
    2. Penalla on Sprenger Dynamic RS kolmipala, nyt en muista paksuutta mutta ohuin mahdollinen, koska Penalla on tosi ahdas suu. Vision sylinterikuolain meillä on myös, olen pitänyt sitä "estesuitsissa" mutta se ei jotenkin ole Penan mieleen, on ehkä liian terävä ja epävakaa? Vaihtelun vuoksi on kelvannut mutta meille molemmille sopii paremmin tuo Sprenger. Vision asettuu minun mielestäni nätisti pieneen suuhun, mutta siinä on se kuolaimen ja renkaan liittymäkohta jotenkin niin erilainen verrattuna "normaaleihin" kuolaimiin että saattapi nipistellä tosi herkkiä suupieliä. Meillä on se kuparirullallinen versio ja voi olla että sekään ominaisuus ei ole Penan mieleen. Multa saattaisi irrota tuo meidän Vision hyvään hintaan jos koko natsaa (12,5)...

      Nyt hankin esteitä silmälläpitäen Sprengerin 2-type kuolaimen kolmipalana - se on siis se sellainen melkein-oliivi mutta kuitenkin liikkuvalla renkaalla. Olen testannut sitä vasta kerran ilman satulaa -hölkällä joten vielä en osaa sanoa juuta enkä jaata, saatan palata asiaan jos vielä on hyppykelejä kunnon testailuun :)

      Poista
  7. Heips! Uusi lukija täällä terve :)
    Löysin blogisi facebook-linkityksestä ja aloin kahlaamaan läpi myös vanhempia tekstejä. Mukaansatempaavasti kirjoitettu ja mielenkiintoisia pohdintoja! Helppo samaistua :)
    Videon "avotaivutusvenkoiluista" tuli mieleen, että koetapa viedä taivuttava pohje edemmäs, melkein kainaloon. Meidän avojen laatu on parantunut kun on kiinnittänyt enemmän huomiota taivuttavan pohkeen paikkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Tuo facebook on viheliäinen paikka - tänään oli yksi tuttu linkittänyt tuon vakuutuspohdintani sinne ja sitä oli jaettu ja kappas, blogissa on tänään vierailtu 700 kertaa, normaalin 60-100 vierailun sijaan :D Kiva kuitenkin jos äkkijulkisuudesta tarttuu mukaan lukijoita joita minun juttuni kiinnostavat.

      Nyt kun olen tuon videon jälkeen saanut kerittyä auki tätä "ongelmaa" niin uskon että syyt huonoon liikkumiseen ovat/olivat paikoissa satula, kintereet ja vääränlainen muoto = etupainoisuus. Jos ja kun nämä olisivat kunnossa, tulisi avokin esiin ihan vain painonsiirrolla niin kuin se hyvänä päivänä tulee :)

      Poista