Rakas, olet liian pullukka

Sulo on kuulunut muonavahvuuteen nyt kuukauden. Tänään luottohierojani kävi hieromassa sen ja sainpahan taas mietittävää ja pohdittavaa. Kropassa sinällään kaikki oli niin kuin aavistelinkin: kireydet ja arkuudet tyypillisissä tuntiponipaikoissa (lapaluiden päissä etupainoisuudesta johtuen, pakaroissa jännittyneestä nöpöhölkästä johtuen), ja selkä nyt oli mitä oli. Jos siitä jotain positiivista pitää hakea, oikea puoli ei ollut niin järkyttävän kova ja kipeä kuin vasen puoli. Ja vaikka selässä on ne kuopat, siellä alla on kuitenkin lihas, vaikkakin pieni ja vaatimaton. Hieroja sanoi hoitaneensa sellaisiakin, joilla tuo pitkä selkälihas on paperinohut.

Selkä oli juuri niissä kantimissa joihin se menee kun epäsopiva satula valuu eteenpäin ja keikkuu ja nytkyttää siinä. Kainalot olivat kipeät ja leveä selkälihas erityisesti. Kaulan alue ja lavat eivät olleet kovin tukkoiset vaan yllättävän pehmeät.

Sulo oli hyvin epäluuloinen kun hieroja aloitti sen käsittelyn, mutta vapautui vähitellen. Kun minä vaihdoin tallissa pari kertaa paikkaa, se hiukan hätääntyi ja liikahteli perääni. Hieroja sanoi sen olevan hyvin samanoloinen kuin Pena. Kumma juttu, mitenkä minä tuollaisen ponin...

Lihaksistoa enemmän meitä puhututti kuitenkin Sulon lihavuus. Sillä on kovaa, paksua ihraa mahassa, kyljissä ja selässä paljon, niin paljon, ettei sieltä alta paikoin löytynyt lihasrajoja. Selän kuoppienkin suurin aiheuttaja on järjettömän kireät lihaskalvot, joita ei nyt päästy kunnolla käsittelemään koska ihraa on pakkautunut niin paljon sen lihasrajan päälle josta pitäisi päästä vähän lihaksen "alle" manipuloimaan. Sulon ulkomuoto on perin kummallinen siihen nähden, että se on edellisessä kodissaan syönyt minulle annetun tiedon mukaan 6 kg säilöheinää vuorokaudessa eikä väkirehuja. Sulon ihrat ovat sen näköiset, että otin riskin kun laitoin sen laitumeen, ja jos nyt joskus saadaan sadetta ja laidunruohon sokerit ampaisevat ylös, täytyy tosissaan harkita, pitääkö Sulo hetkeksi ottaa laitumelta pois. Se ei ole oireillut kaviokuumeisesti, olen sitä haukan lailla vahdannut, mutta jotain häikkää sillä aineenvaihdunnassa on.

Se on edellisessä kodissaan siis ollut aika niukalla heinäruokinnalla, ja etenkin yön ruokintaväli on ollut pitkä, ainakin jos ahneella ponilla on edessään 2 kg säilöheinää jonka se imaisee hetkessä. Sulo syö ahneesti ja tarkasti, ja luulen/uskon/toivon että ruokailutottumukset muuttuvat, kun se tajuaa että ruokaa on ja ruokaa tulee eikä tarvitse ahnehtia kaikkea heti. On toki hevosia jotka eivät opi koskaan ja voi myös olla, että Sulo on niitä joiden kylläisyyskeskus ei vain toimi niin kuin pitäisi. Voi myös olla että tuo laidunhomma on väärä valinta, mutta puntarissa on myös ponin henkinen hyvinvointi, mahdolliset mahahaavamuutokset ja omaehtoisen liikunnan lisääminen ja aineenvaihdunnan virkistäminen, joihin taas laidunnus on oiva resepti.

Entisellä tuntiponilla on myös hankala kunto - se jaksaa mennä itseään kuluttamatta sen kaksi tuntia nöpöhölkkää noin vain, mutta minun pitäisi nyt keksiä keinot liikuttaa sitä niin että se joutuu oikeasti töihin ja rasittuu (ja laihtuu). Hieroja suositteli mahdollisuuksien mukaan liikuttamaan sitä kahdesti päivässä - Sulo on nyt käynyt n. kerran viikossa isännän kanssa juoksulenkillä hikoilemassa, ja esimerkiksi tällaisinä päivinä voisin vielä aamulla/illalla liikuttaa ponin itsekin. Hän kehotti myös tekemään liikuntasuunnitelmat niin, että poni joutuu ponnistamaan ja ponnistelemaan. Yhtäjaksoinen tasainen meno ei ole niin tehokasta, sillä kun massan saa liikkeelle, se vyöryy siinä ns. omalla painollaan eteenpäin. Rasittavan liikunnan keksiminen ponille jolla ei voi itse ratsastaa onkin yllättävän haasteellista. Ohjasajo on yksi varteenotettava vaihtoehto jota ollaan harrastettu jo, mutta minulla on sillä saralla paljon opittavaa jotta siitä tulisi tehokasta liikuntaa.

Nyt ajattelen, että tämä kesä hoidetaan mieltä ja kehoa ja yritetään pitää paino edes näissä lukemissa joissa se on nyt. Syksyn tullen alkaa sitten ruokavaliolla laihdutus. Paljon on kiinni siitä, millaista heinää saadaan. Ja miten sitä sitten onnistuisi syöttämään niin että ruokaa olisi edessä niin tihein välein ettei tule ahdistusta ja siitä johtuvaa ahmimista. Hieroja kertoi tutustaan joka oli kellottanut hevosen heinäannoksen syöntiin käyttämän ajan ilman verkkoa vs. tiheäsilmäisen verkon kanssa. Ilman verkkoa 18 minuuttia, verkon kanssa 25 minuuttia. Joten verkkoasiat eivät taida olla oikotie onneen, vaikka jotainhan sitä on yritettävä syömisen hidastamiseksi.

Taidan tehdä syväsukelluksen Elinan blogiin. Hän on tehnyt hienon työn hoikistaessaan Rippeään ihraniskasta terveellisempään ruumiinmuotoon, ja todella perehtynyt aiheeseen. Josko sieltä tarttuisi mukaan uusia ajatuksia... Minulla ei ole aiemmin ollut käsissäni tällaista ihraantuvaa yksilöä, joten joudun (tai saan!) sukeltaa ihan uuteen maailmaan.

Loppuun vielä kuvapari nyt - kuukausi sitten. Jos vaikka oppisi ottamaan kuvat aina samasta kuvakulmasta niin saattaisi olla helpompi arvioida, onko jotain tapahtunut... Mittanauha täytyy ottaa käyttöön myös, jotta tuo vatsa ei nyt tuosta pääsisi enää pullistumaan!

3.6.2018

2.5.2018