torstai 8. helmikuuta 2018

Mitä ajattelin tänään?

- Jokin on muuttunut, ja parempaan suuntaan, havahduin tajuamaan kun poistuin Penan kanssa pihasta rennosti pitkin ohjin ja tein alkukäynnit pihatiellä koskematta ohjiin sen kummemmin. Tällä lailla me vaan päästään pihasta pois eikä möröt huuda ihan joka oksan takaa.

- Jiii-haaa! kun laskettelin jo aika reipasta laukkaa radalla ihanassa hangessa ja Pena meni pääsääntöisesti enemmän eteen- kuin ylös- tai sivullepäin.

- Hammasrintamalla hetken hengähdystauko. Penan syömiskäytös on raspauksen jälkeen normalisoitunut, enää se ei uita heiniään vesikipossa ja syökin siivommin. Karies ei sieltä mihinkään ole kadonnut, mutta todennäköisesti nämä oudot oireet johtuivat piikkien aiheuttamasta epämukavuudesta eikä niinkään karieksesta. Vielä.

- Pikkuhiljaa taas kohti kehonhallintaa. Tämä talvi on ollut liikkumisen kannalta vähän semmoista vapaampaa, on humputeltu radalla ja pellolla ja treenattu eteenpäin työntäviä lihaksia ja isoja askeleita. Tällä viikolla olen kahdesti ratsastanut kentällä koulua ja palautellut Penan mieliin suoruutta ja rintakorin kantamista. Eka kerta oli aikamoista seilaamista, tänään jo prosessoidumpaa. Kovin tyytyväisenä Pena pärskii jumpan aikana, joten kai se ihan hyvältä tuntuu.

- Kiropraktikko olis pop ja hänpä saapuu maaliskuun lopulla Penaa niksauttamaan. Pena on taas todella banaanina vasempaan, mihin viime kesän kirohoidosta oli merkittävää hyötyä, joten jostain aion nipistää eurot hoitoon.

- Älä vedä, älä purista, mieti missä kroppa menee. Oma mantrani hevosen selässä tällä hetkellä. Pitää toistaa n. kolmen askeleen välein koska ihminen (minä) nyt vaan todella mielellään puristaa ja vetää ja jää ratsastamaan jotenkin liikaa aktiivisilla avuilla ja liian vähän aktiivisella tunteella.

- Pics or it didn't happen. Edes niitä kännykkäkuvia.

Pihatiellä meni lastenvaunut härreguuuuuuuuud
(No en tiedä kaipaako juuri tämmöisiä kännykkäkuvia kukaan.)

4 kommenttia:

  1. Tämä oli hauska ja hyvä :D Ja kylläne kännykäkuvatkin kivasti piristävät tekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu vaan ettei sitä kännykänkään kameraa muista/jaksa/viitsi kaivaa kovin usein esiin. Yritän ryhdistäytyä!

      Poista
  2. Kännykkäkuvat on just hyviä. :D Ihanaa, että teillä on tapahtunut positiivisia muutoksia niin "maastoilussa", kun suun puolellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivinen kierre tuossa maastoilussa. Kun tulee rutiinia ja onnistumisia molemmille, on kynnys lähteä aina pienempi. Korvien tukkimisesta on myös ollut iso apu, vaikka Pena ei tulppien laittoa arvostakaan. Uskon kuitenkin että sillä(kin) on kivampi olo kun ei ihan koko ajan tarvitse sätkyä ja säikkyä.

      Poista