Penaponi

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ihan ite! ...ainakin melkein

Tämän olisi voinut otsikoida samoin kuin edellisenkin kirjoituksen. Joissain asioissa Pena voi olla tosi tuhma, ja joissain toisissa se yllättää. Ja jopa, siihen voi luottaa.

Tänään oli suunnitelmissa lähteä ekaa kertaa luvallisena be-kortin haltijana liikenteeseen yhdistelmän kanssa, ja vieläpä ihan yksin. Olin sopinut, että vien Penan satulakauppaan näytille vuokra-Amerigonsa kanssa, sillä heille oli tulossa satulaseppä paikan päälle toppaamaan ja muokkaamaan. Amerigo on ollut ihana, mutta hieman etukenossa. Ja kun vuokrasatulan toppaustöiden kustannukset menee puoliksi myyjän ja vuokraajan välillä, ajattelin että nyt täytyy toimia.

Hain trailerin naapurista lainaan eilen. Kaikki hyvin.
Tänään aamulla laitoin kaiken valmiiksi, pakkasin kamat, harjasin, suojitin ja loimitin hevosen ja lastasin sen autoon. Ihan yksin, ilman kenenkään apua. Lähettämällä tosi kauniisti. Kaikki hyvin.
Lähdettiin liikkeelle, selvittiin liukas kiemurainen kylätie, kaikki hyvin.
Päästiin valtatielle, alkoi nelikaistainen osuus, tuli pieni mäennyppylä jossa ajattelin että joo vähän tuntuu nyt että autolla on painoa perässä. Sitten autoni sanoi POKS eikä se sen jälkeen sanonutkaan enää yhtään mitään.
Sain yhdistelmän kuitenkin hallitusti pientareelle, tosin maailman epämukavimpaan paikkaan, ohituskaistan alkuun mäennyppylän päälle. Autoja paahtoi satasta ohi aivan kyljestä. Ja autoni ei inahtanutkaan. Virta-avaimesta ei tapahtunut mitään. Valot syttyi tauluun, ei muuta.

Voin kertoa, että siinä puhalsin hetken jos toisenkin puhelin kädessä ja mietin, että mihinköhän nyt tarttis soittaa. Loppuviimein "soittolistani" koostui miehestäni (joka tuli paikalle), numerotiedustelusta (joka ei tullut paikalle mutta lähetti lisää numeroita), hätäkeskuksesta (joka pyysi poliisia paikalle), naapurista joka trailerin lainasi (ja joka tuli paikalle), satulakaupasta (jonne kerroin etten tulisikaan paikalle) hinausautosta (joka tuli paikalle) ja lopulta uudestaan hätäkeskuksesta (jotta poliisi ei sittenkään tulisi paikalle). Ihan ite hoidan tämän reissun, joopa joo.

Kävi niin että pakuni vedettiin hinausauton lavetille, naapurin maasturi keploteltiin traikun eteen, ja onneksi onneksi onneksi tämä saatiin suoritettua ilman että Penaa piti rassata kopista pois. Paikka oli nimittäin todella veemäinen näkyvyyden ja liikenteen kannalta - operaatioon olisi vaadittu poliisia apuun.

Ja kun kerran jo melkein puolimatkassa oltiin ja kaikki kamat kyydissä, niin miksi mennä kotiin? Naapuri ajoi meidät satulakauppaan ja saatiin kuin saatiinkin päivän agenda hoidettua. Amerigoon lisää villaa eteen ja vähemmän taakse, ja turvallisesti kotiin. Pakuni kohtalo tosin on auki ja nyt meinaa työnteko käydä vähän ongelmalliseksi kun auto puuttuu...

Penaa en voi kuin kehua! Kuinka asiallisesti se kesti kaiken ylimääräisen härdellin. Sen kanssa kyllä kelpaisi reissata. Kunpa nuo mekaaniset hevosvoimatkin käyttäytyisivät tiukassa paikassa yhtä mallikkaasti.

18 kommenttia

  1. No huh huh, onneksi ei käynyt mitenkään ikävämmin, ja pääsitte jopa sinne, minne oli tarkoitus mennä! Toivottavasti saat autosi pian takaisin entistä ehompana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Iso kiitos kuuluu traikunomistajalle, joka halusi uhrata aikaansa meidän auttamiseen! Ja toki sen hänelle korvasinkin.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pena on! Edellisenä päivänä se ei pystynyt kotipellolla menemään laukkaa muuta kuin poikittain koska oli niiiiiiin jännää, ja seuraavana päivänä seisoi viilipyttynä traikussa valtatien varressa. Ihme otus.

      Poista
  3. mikä merkki sun auto on?

    VastaaPoista
  4. Voi apua, jokaisen hevosta kuljettavan painajainen! Minulle on kerran käynyt niin, että auto kosahti aivan yhden klinikkareissun jälkeen ja olin niin onnellinen, että se ei tapahtunut traikku perässä. Onneksi kuitenkin selvisitte ilman vaurioita (muita kuin auton)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin että kerroit siitä silloin. Ei todellakaan ole kiva tilanne traikku perässä (niin kuin auton hajoaminen koskaan kivaa olisi). Toivon että kyse olisi vain sähköviasta, niitä on tässä mun autossa riittänyt, eikä sellaisten korjaaminen ole sentään ihan niin kallista hommaa kuin esim. moottorin. Vaikka kävi se kerrankin huollossa jossa vaihdettu osa (pätkä sähköjohtoa) maksoi 3,95 e ja työt 490 e...

      Poista
  5. Mun pahin painajainen! Auto leviää jonnekin vilkkaasti liikennöityyn paikkaan, kyydissä on kaksi hevosta ja yksi 3,5-vuotias apinanpoikanen, jonka käytös on yleensä hermoja raastavaa vähemmän tiukoissa tilanteissakin. Onneksi vielä kokematta - eikä toivottavasti ikinä tulekaan eteen. Mää kuljen oikeastaan 95 % heppareissuistani yksin tai perillisen kanssa kahden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pahinta kun ei näitä voi oikein ennakoidakaan... Ainakin kannattaa aina olla puhelin mukana ja ladattuna!

      Poista
  6. Minua kiinnostaa miten helkatissa saitte traikun pönkättyä niin tukevasti paikalleen, että uskalsitte vetoauton vaihtaa ilman hevosen purkua?

    Minä en aja yksin hevosen kanssa kuin ihan lähiseutu matkoja koska pelkään a) veturin pragaamista syystä tai toisesta tai b) olevani ajokunnoton esim. tippumisen myötä. Pitää olla joko mies tai joku hevoskaveri, jolla on korttia 30 min matkan päässä tai sitten otetaan apukuski mukaan suosiolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotin hinausautokuljettajan sanaan, että yksi kevyt hevonen, kaksiakselinen traikku tasamaalla kestää sen aikaa apupyörän varassa että vetoauto vaihdetaan. Ja kesti, hievahtamatta. Saman vahvisti traikunomistajan rekka-autokuskipuoliso. Ominpäin en olisi uskaltanut! Aiemmin olen eri hevosen kanssa joutunut vastaavaan tilanteeseen, ja silloin purin hevosen ulos. Ei ollut herkkua sekään, Riihimäen abc:n pihalla ventovieras hevonen narussa eikä mitään tietoa, meneekö se uudestaan kyytiin. Silloisessa traikussa oli sellaiset "takajalatkin", mutta niistä huolimatta ei uskallettu vaihtaa veturia toiseen hevonen kopissa.

      Poista
  7. En minä sitä nokkapyörää niin surisi ja pelkäisi, vaan sitä, että jos se kanttura alkaa rykiä niin on koppi nurin :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, riskit joka ratkaisussa. Minä koin, että turvallisempi ratkaisu on pitää hevonen trailerissa kuin ottaa se ulos paikassa jossa autoja menee neljää kaistaa 100 km/h. Pena myös seisoi koko operaation kolistamatta traikussa, sekin rohkaisi pitämään sen siellä.

      Poista
    2. Riskitöntä vaihtoehtoa ei ole, mutta lähipiirissä on pistetty motaria kyllä poliisien avustuksella poikki välillä vetoauton vaihdon ajaksi :P

      Poista
  8. Eiköhän tässä kuski ole tehnyt tilanteessa oman harkintansa mukaan parhaan ratkaisun, varsinkin jos hevonen on ollut rauhallinen. En nyt ymmärrä, miksi tuohon pitää noin paljon juuttua. -K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vilpittömästi kiinnosti, oliko tarjolla jotain sivutukipönkkiä vai miten traikun saisi niin tuettua, että tuon vetoauton vaihton olisi voinut riskittä hoitaa. Kun tosiaan tuttavapiirissä on jouduttu tuohon toiseen vaihtoehtoon, eli liikenteen totaalipysäyttämiseen motarilla, sillä nimittäin ei ystäviä kerätty :(

      Poista
  9. Apua, tuo olisi niin kamala tilanne! Onneksi Pena käyttäytyi <3
    Kun ekaa hevostani aikanaan vietiin ähkyilyn takia Vermoon klinikalle niin auto sammui vähän matkan päähän klinikasta. Purettiin hevonen ulos, lähdin sitä taluttamaan klinikalle ja kuskina ollut isäni jäi järjestelemään autoasioita. Kyllä siinä muutamat päät kääntyi kun talutin hevosta siellä toimistorakennusten keskellä. :D

    VastaaPoista