perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kuinka paljon

Kuinka paljon yksi poni voi lihota kolmessa viikossa?

Vastaus näyttäisi olevan että aika paljon. Tänään viimein katkesi kolmen viikon kouluputkeni ja talutin Penan talliin lähempää tarkastelua varten. Tai onhan se tallissa ollut liki joka päivä, aina kun on ollut ötökkäkeliä niin hevoset tulevat laitumelta talliin huilaamaan, mutta en ole ehtinyt muuta kuin tsekata että on pää ja neljä jalkaa ja kenkää ja ettei missään turvota eikä ole nahka rullalla.

Nyt turvotti vähän kaulan alta, siitä kaulalaskimon kohtaa. Luulen että siitä on joku paarma purrut oikein mehevästi eikä kyse ole sen vakavammasta, mutta laitetaan seurantaan. Pena oli seurallinen ja superkiltti, luuli vissiin etten ikinä enää paijaa sitä kun olen nämä viime viikot vaan käynyt kääntymässä tallissa ja laitumella. Täytyy muuten mainita että tällä viikolla Pena kengitettiin ensimmäisen kerran niin etten ollut itse paikalla (koska aikatalut), ja jälkeenpäin tuli kengittäjältä viestiä että Pena oli käyttäytynyt oikein hyvin! Tosin mieheni oli käynyt siellä vilkaisemassa ja kertoi, että kerran Pena oli purrut kengittäjää persiistä ja pari kertaa nyppinyt jalkaansa pois. Kertonee kuitenkin siitä käyttäytymisskaalasta jotain, kun kengittäjälle ei ollut näistä jäänyt mitään hampaankoloon vaan hän oli poniin tyytyväinen.

Meillä on täällä vielä sellaistakin eksotiikkaa että kenttää reunustava heinälato on remontissa. Siitä puuttuu koko kentänpuoleinen seinä ja ennen kuin seinä voidaan rakentaa uudestaan, täytyy antura valaa uudestaan. Ja ennen kuin antura voidaan valaa, pitää kaivaa salaoja. Ja niin edelleen. Homma etenee hitaasti eli hitaasti, ja sydämeni itkee verta kun kentällä on kasoja isoa mursketta, mutaa, puunsälettä, sahanpurua, kiviä ja työkaluja ja pressuja. Traktorikin on ottanut pitkäaikaisparkin sieltä.

Sinne sekaan sitten vein kolme viikkoa lomailleen Pentin. Odotin että sen silmät pullahtaa poskille järkytyksestä, mutta mitä vielä. Pena kävi työntämässä päänsä kottikärryihin, traktoriin ja kurottajan kouraan ja oli sitten valmis hommiin.

En todellakaan tehnyt mitään ihmeellistä, hain vaan Penan tuntumalle ja suoraksi kaikissa askellajeissa. Hiukan notkistavaa avotaivutusta ja ihan vähän vastalaukkaa suoristukseksi, mutta muuten hyvin sellaista matalan vaatimustason liikkumista. Pena yllätti todella positiivisesti - se tarjosi enemmän ja kootumpaa ja korkeampaa kuin pyysin ja oli niin virkeä ja liikkuvainen että ihan hämmennyin. Piti todella toppuutella sitä että pysy siellä matalammalla vaan, ei tarvita koko repertuaaria nyt. Muutama ryppy tuli heti aluksi kun takaosa oli taas massiivisen paljon vasemmalla ja koitin suoristaa ponia enemmän oikealle ohjalle. Piti yrittää poistua takajalkapiruetin varassa koska kamalan vaikeita juttuja pyysin, mutta kun ei saanut poistua vaan piti silti koittaa ottaa apuja vastaan niin lopulta sitten mielikin tyyntyi.

Jäi todella hyvä mieli tästä, Pena oli niin super-asenteella tekemässä! Minä aina moitin sen työmoottoria, mutta nyt todella tuntui että se nautti kun pääsi töihin. Katsotaan mahdunko huomenna remontin keskelle ratsastamaan vai pitääkö ottaa joku aamuyön vuoro.

2 kommenttia:

  1. Heippa, tuli mieleen että mitä ajatuksia sulla on kuolaimista/kuolaimettomista? Esim. Miksi käytät Penalla kuolainta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnisteista löytyy mm. kohta kuolaimet ja kuolaimettomat, niiden alla hajanaisia ajatuksiani aiheesta.

      Poista