Penaponi

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kaikki mun virheeni

Sori vaan kaikille jotka lukevat blogiani kouluratsastusanalyysien toivossa - täältä pesee taas esteratsastusajatuksia.

Eilen selvitin hyväksytysti läpi toisen estenäyttöni. Ratsastuksenohjaajaopiskelijat tekevät kolme estenäyttöä, rata 3, rata 4 ja rata 5. Nämä ovat nimenomaisesti koulutusta varten laadittuja tasonäyttöratoja, ja esim. ratsastuksenopettajilla on muistaakseni loppukokeena rata 7, jossa on vaikeutta sitten jo aivan helvetisti aika paljon enemmän. Ja mikäli muistan oikein niin harrasteohjaajien loppunäyttö on tuo rata 3, josta siis ratsastuksenohjaajat aloittavat.

Joku ehkä muistaakin, että minun rata 3:seni meni vielä vähän paniikinsekaisissa tuntemuksissa Ison Vaalean kanssa setälaukkaa peruuttaen ja arvosanaksi tuli 1 (asteikolla 1-3). Nyt ratsunani on toisen, vähän vähemmän iso vaalea, tuo edellisessäkin postauksessa mainittu Yön musta kimo, joka alleolevalla videollakin esiintyy hyvin nimensä veroisena, aivan hillittömän likaisena. Olen ratsastanut tätä hevosta nyt kaksi viikkoa ja näyttöpäivä oli neljäs yhteinen hyppykertamme. Tällä kimolla on suuri, kauhova laukka jossa istuminen saa hien tirisemään ja reidet tutisemaan. Sillä on hyppäämiseen suuri sydän ja se on innokas, mutta kiltti. Pidän siitä päivä päivältä yhä enemmän.

Tyytyväisyyttä herättää ensinnäkin se, että sain näytön hyväksytysti läpi. Toiseksi se, että arvosanaksi sain 2, ja ehkä kaikista eniten se, että näytön vastaanottaja, kokenut esteratsastaja ja -valmentaja sanoi minulle Siitä mitä mä olen saanut sua seurata niin sä olet kehittynyt ihan huimasti tässä hyppäämisessä. Kiitin ja sanoin, että olen tehnyt paljon töitäkin sen eteen, enkä yhtään vähätellyt näin sanoessani. Eniten olen saanut tehdä töitä henkisellä puolella - olen todella pelännyt hyppäämistä, olen ollut siinä aivan tumpelo, olen halunnut kovasti oppia mutta jännitys on aina pitänyt käsijarrun hollilla.

Missään nimessä en ole vieläkään taitava. Vaikka olen vuoden alusta saanut hypätä kahdesti viikossa valvovan silmän alla, todellisten ammattiopettajien syynissä, niin oikeaan oppimiseen vaaditaan vieläkin enemmän rutiinia ja toistoja. Mutta vähitellen se kaiken alleen jäytävä pelko on alkanut siirtyä syrjään ja olen alkanut ymmärtää, että joku, minäkin, voi todella nauttia hyppäämisestä. Iso kiitos siitä hyville hevosille joita olen saanut ratsastaa - sille pienelle tummalle suokille jonka kanssa piti painaa nasta laudassa koko ajan jotta sen askel riitti hevosväleihin, ja sille nelivuotiaalle tuittutammalle jonka kanssa tehtiin sen elämän ensimmäisiä hyppyjä. Ja näille kokeneemmille konkarihevosille jotka kerta toisensa jälkeen antavat ratsastajan hölmöt virheet anteeksi ja menevät esteeltä esteelle luottavaisina.

Tässä se on, minun estenäyttöratani. Ei todellakaan virheetön suoritus - alussa mentiin taas viisi kertaa kavaletin yli ja juuri tälle viimeiselle (joka siis on videolla ensimmäinen ja ainoa näkyvä ylityskerta) tuli joku ihme töppi, jonka seurauksena myös kakkosesteelle tulee outo töppi ja vasta siellä kakkos- ja kolmosvälissä herään ja polkaisen hevosen liikkeelle. Tulee yksi pudotus ja yhdelle okserille jään kauas ja nukuksiin ja jään hypyssä ikävästi jälkeen. Sen okserin jälkeen alkaa radan toinen vaihe, jossa on tarkoitus näyttää isompaa tempoa ja tiukempia teitä 4 viimeistä estettä. Nyt kun videolta katson niin olen samaa mieltä saamani palautteen kanssa: vasta siellä kakkosvaiheessa minulla on sellainen ratatempo jollainen pitäisi olla koko radan. Ja minä kun luulin meneväni kovaa...

Palautteessa sanottiin myös että hevonen osin pohkeen takana: jep. Lisää rentoutta mukautumiseen: jep. Täsmällisyyttä ajoitukseen ja apuihin, ei saa vain ajautua tilanteisiin vaan pitää ratkaista rohkeammin: jep. Ponnistusalue vaihtelee: jep.

Työsarkaa siis on.
Mutta tällä radalla minä en pelkää.




Ps. Hatunnosto teille esteratsastajat, tämä täti oli aivan rättipuhkipoikki tuon 14 esteen radan jälkeen. Raskasta hommaa vaikka näyttää niin helpolta!

Pps. Olosuhteet videolla: kaatosade. Olen alushousuja myöten märkä ja vesi tirsuaa hanskoista. Ratsastushousuni ovat oikeasti melko vaalean harmaat ja ratsuni huopa vaaleanvihreä. Eivät näytä siltä koska ovat niin märät. Ratsuni on törkeän likainen koska se oli käynyt märkänä piehtaroimassa enkä vain saanut sitä puhtaaksi.

14 kommenttia

  1. Hieno saavutus silti! Varsinkin, koska kaatosade ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitten jossain vaiheessa kastuminen on jo niin totaalista ettei enää haittaa. Mutta siis satoi niin kovasti että minun huonosti lingottujen ratsastushousujeni paikkojen välissä alkoi Omo vaahdota :D

      Poista
  2. Onnittelut hyvästä suorituksesta! Tiedätkö kun tulee sellainen tunne katsoessa tuota videota, että haluaisi päästä hyppäämään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyppääminen on kivaa (enpä arvannut että sanon näin), ja mullekin käy monesti niin että jonkun blogin kiva hyppyharjoitus pitää apinoida omaan käyttöön...

      Poista
  3. Minullekin tuli tunne, että pitäisi päästä hyppäämään. En ymmärrä tarpeeksi hyppäämisestä voidakseni arvioida, miten suoritus teknisesti meni, mutta pelon voittaminen on aina iso saavutus. Minusta on mahtavaa, miten avoimesti olet kirjoittanut aiheesta. Pelon myöntäminen on ensimmäinen askel sen voittamiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelko tulee pienemmäksi kun siitä puhuu. Ja onneksi saan jo olla tämän ikäinen ettei tarvitse hävetä sen myöntämistä että pelottaa. Enemmän hävettää myöntää ja näyttää se, ettei osaa, vaikka kuinka on opetellut. Mutta ratsastaminen on ainaista kehittymistä, omien virheiden tarkastelua, hyväksymistä, poisoppimista. Etenkin hyppäämistä on hauska (ja tuskaisaa) opetella, kun siihen mulla ei ole "luontaista tajua" toisin kuin ehkä kouluratsastukseen.

      Poista
  4. Heippa! Onnittelut hienosta suorituksesta! Löysin blogisi ihan vähän aikaa sitten ja olen lueskellut tätä tässä lähipäivinä aika paljon. Minulla on 13 vuotias lv-ruuna, josta on alettu vasta kuukausi sitten tehdä ratsua. Tähän mennessä ollaan harjoiteltu käyntiä, käynnissä asettumista, käynti-ravi siirtymisiä.
    Minulle tuli mielee, että olisiko sinulla antaa joitakin vinkkejä tai neuvoja ex-ravurin ratsukoulutukseen liittyen? Luulen että sinulla voisi olla. Olen lukenut sinusta ja Immusta ja teidän tarina koskettaa minua jostain syystä hirveän paljon. Jään seurailemaan tätä blogia!
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! Näkemättä ja kokeilematta on tosi paha antaa mitään koulutusvinkkejä. Toiset ex-ravurit ovat luonnostaan melko hyvässä tasapainossa ratsastajan kanssa ja toiset eivät tunnu oppivan sitä millään. Myös ratsastajan taidot ja hahmotuskyky esim. tahdista vaikuttavat siihen, millaisilla keinoilla ratsun polkua on viisainta ruveta rakentamaan.

      Itse etenin Immun kanssa silloin teininä aivan olemattoman vaiston varassa, vilpittömän kirkassilmäisenä ja naiivina, en edes tajunnut että jokin voisi olla vaarallista tai hevoselle liian vaikeaa. Ei näin! Ammattilaisapu on hyvä, etenkin jos tavoitteena on hyvä ja kiva harrasteratsu. On paljon kivampi harrastaa kivalla hevosella kuin pököllä ;) Eikä ex-ravuria tarvitse välttämättä tarjota tosiammattilaiselle, vaan sellaiselle jonka ratsastustapa ja -taito miellyttää omaa silmää ja jolla olisi välineitä opettaa myös ratsastajaa. Minä voisin hyvin työstää tällaisia "tavallisia hevosia" sitten kun saan opintoni päätökseen ja pääsen taas työelämän syrjään kiinni, mutta siihen menee vielä puoli vuotta... Tsemppiä teille!

      Poista
  5. Kylmätäänkö koulussa jossa opiskelet hevosten jalkoja treenin jälkeen? Millä tavalla? Kylmäätkö sinä itse Penan jalkoja?
    Olen pohtinut hevosten jalkojen kylmäämistä, että onko se oikeasti hyödyllistä ja tarpeellista. Täytyisikö jokaisen hevosen jalkoja kylmätä vai vain joidenkin ja millaisen treenin jälkeen...? Ja mikä kylmäystapa mahtaisi olla kaikkein parhain...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä koulussa kylmätään jalat aina hyppäämisen jälkeen. Joillain hevosilla kylmätään esim. etuset aina, joillain vain rankan treenin jälkeen. Käytössä on sellaiset geelipussit, jotka ovat kangastaskussa. Ne kääritään pintelillä jalkaan kiinni. Oikeiden kylmäyssuojien tarrat ei tahdo kestää noin kovaa kulutusta kuin tuolla koulussa on, käyttäjiä kun on toista sataa.

      Penalta kylmään toisinaan sen kintereet samalla pussi-pinteli -menetelmällä, kun sillä on välillä ollut kintereissä lämpöä/rasituslämpöä. Jänteistään se on aina ollut todella kuiva, sille ei tule minkäänlaista nestekertymää mihinkään. En oikein osaa itsekään sanoa, onko kylmäämisestä hyötyä, haittaa nyt ei ainakaan ole. Kylmääminen perustuu siihen että jos jänteisiin tai muuhun pehmytkudokseen on tullut rasituksessa mikrovaurioita, niin kylmä hidastaa niiden etenemistä.

      Poista
  6. Penalla on hienot suojat tuossa viimeisimmässä postauksessa jossa hänestä on kuvia! Mitkäs suojat nuo ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat nämä: https://just-dressage.fi/tuote/koulusuojat-grand-prix-etujalan-2/ ja samaa sarjaa takajalkoihin. Olen ollut supertyytyväinen!

      Poista
  7. Pitkästä aikaa ennätin istahtaa alas ja lukea kuulumisiasi. Ihan huippuhienoa kehitystä! :D Vaikeuksien kautta pienimmätkin voitot tuntuu niin kovin makealta. Ja sitä herkkuahan sitä haluaa aina vain lisää kun kerran pääsee reunaan kiinni. :) Se on myös niin kovin lohdullista, että me täditkin pystytään vielä kehittymään vaikka kuinka! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maiju! Paljon olen pohtinut tätä aikuisiällä oppimista. Parikymppisenä ei tajunnut eikä tiedostanut oppimiskykyään, ja oppi koko ajan, vähän kuin salaa ja huomaamatta (ja toim. huom. ratsastuksellisesti minä opin paljon väärää kun yksinäni vaan turailin). Nyt kymmenen vuotta myöhemmin oppiminen on työläämpää, mutta toisaalta myös superantoisaa. Ai että kun joku asia menee viimeinkin kaaliin ja tajuaa että AHAA, tätä haettiin, niin fiilis on aika muikea :D

      Ja hei, minä rimakauhuinen hyppäsin tänään isolla nurmella kokonaisen 80 cm radan uusintoineen rataharjoituksissa, eikä minua jännittänyt, ei pelottanut, esteet eivät näyttäneet vuorilta, en toivonut ettei vuoroni tulisikaan, vaan minulla oli hauskaa läpi radan. Ja haluan sitä tunnetta lisää!

      Poista