keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Fiilispala

Tiistain lumipyrystä kännykkälaatuinen video, johon raa'asti leikkasin näkyville vain ne hetket joihin olin videolta nähtynäkin tyytyväinen. Ihan maanantain veroiseen lentoon ei päästy, taisi molempia vähän kiristellä kropassa kun tuota tosiratsastustaukoa ehti kertyä melkoisen pitkä tovi, mutta sainpahan edes tästä semikivasta menosta itsekin näkymän pelkän perstuntuman tueksi.

Laukka ei ole kovin kummoista, saisi mennä enemmän eteen ja kaula olla pidempi ja pyöreämpi. Positiivista kuitenkin se että käteni ovat laukassakin noin kolme metriä edempänä kuin missä olen niitä aiemmin pitänyt.

Ravissa alkaa olla paikkapaikoin hyvää joustoa ja väistötkin tuli pääasiassa tästä samasta joustavasta ravista, melko lailla samalla kaulalla. Olen tähän hurjan tyytyväinen, sillä raviväistöt ovat aina olleet meillä sellaista korvat kuskin suussa -töpsöttämistä, työlään tuntuiset ja näköiset.

Oho, ei minun pitänyt selitellä vaan laittaa se video. Tässä se on!





Tänään aikataulukupla palautti taas innokkaan ratsastajan maan pinnalle ja Pena vietti vapaan. Kova tuuli ja vaakatasossa tuleva räntä yllytti ponin tarhakaveri-lohikärmeksen kanssa komeisiin levadeloikkiin ja ristiinpukitussarjoihin, ehkä niiden avulla tuli kroppa avattua ja mieli tyynnytettyä, mene ja tiedä.

9 kommenttia:

  1. Teidän menohan näyttää tosi kivalta, sujuvaa ja rentoa :) Jotenkin isomman oloinen poni kuin aiemmissa videoissa, varmasti tuo muoto tekee sen eron. -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mahtia että joku muukin näkee saman kuin minä, tuntuu kuin Pena olisi saanut 10 senttiä lisää korkeutta.

      Poista
    2. Se on muuten superhaastavaa pitää käsiä edempänä... Ihan samaa harjoittelin tunnilla pari viikkoa sitten ja nyt olen videoista koittanut tarkistella, miltä meno näyttää . Ero on tosi iso hevosen eteenpäinpyrkimyksessä, muodossa ja kokonaisuudessaan koko homman vaivattomuudessa.i Ihan uusia ulottuvuuksia löytynyt juurikin laukan säätämisestä pelkästään istuinluiden liikkeen avulla, aika hurja tunne, kun ei ohjalla tee mitään, mutta kaasu ja jarru toimivat silti :) -Kathy

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi häilyvä tuo ryhti on, ei todella vaadi kuin pienen jännittymisen niin niska nousee ja rintakehä laskee, mutta on tässä jo paljon hyvää, ja koko ajan menee paremmaksi.

      Poista
  3. Näyttää tosi hyvältä, ihanan rentoa ja eleetöntä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulee hyvä mieli teidän kaikkien kommenteista! On se kumma että täytyy näin kauan harrastaa ja katsoa omaa menoaan videolta ennen kuin todella sisäistää, että eleetön ratsastus edellyttää sitä että hevonen menee ihan itse omin jaloin eteenpäin ;) Ei siellä matelevan etanan kyydissä auta istua eleettä, ennemmin tai myöhemmin se kopukka vain pysähtyy ja alkaa kasvaa sammalta niillä jalansijoillaan. Jatkamme siis kaasun herättelyä vaikka se saattaakin ensimmäiset 15 min näyttää huvittavalta, hallitsemattomalta kipittelyltä.

      Poista