keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Fiiliksiä auki

Olen epämääräisesti viitannut aiemmissa treeniteksteissäni mystiseen johonkin uuteen jota koitamme Penan kanssa opiskella. Ajattelin yrittää nyt purkaa sitä sanoiksi ja kokonaisiksi lauseiksi, kun olen hetkisen tätä ehtinyt makustella mielessäni.

Mehän treenaamme pääasiassa itseksemme, n. kerran viikossa ratsastan ohjattuna. Haluaisin valmentautua enemmänkin, mutta ajan- ja rahankäytön ongelmat ovat esteenä. Yrittäjä-kotiäiti -komboon ei oikein mahdu se että lähtisi ajelemaan hevosen kanssa jonnekin vieraalle tallille valmennukseen, etenkin kun perheen toinen aikuinen tekee pelkkää iltatyötä eikä hänen vapaansa asetu viikonloppuihin niin kuin "normaaleilla" työssäkäyvillä. Käytännössä minun on ratsastettava aina aamuisin, tai jos haluan opetusta iltapäivällä tai illalla, on sen oltava miehen vapaapäivä, joka on siis kovin liikkuva käsite.

Olen kaivannut osaavampaa ihmistä kertomaan minulle, olenko ollenkaan oikeilla jäljillä. Uuden oppiminen on hidasta, ja välillä tulee epäluottamus omaan osaamiseen ja tunteeseen. Kuitenkin juuri tunteesta tässä on kyse.

Lyhykäisyydessään kyse on siitä, että yritän opettaa Penalle tuntumaa uudestaan, ja sitä kautta kokonaan uutta tapaa liikkua. Penan ongelma kautta linjan on wc-ankkamallinen pään ja kaulan muoto, joka jättää selän alas ja takajalat taakse. Se ei oikeasti ole tuntumalla, vaan karkaa tuntumaa pakoon liimaamalla turpansa ryntäisiin ja/tai nousemalla edestä niin lyhyeksi ja ylös, että koen sen korvien olevan suussani. Jos ja kun sitä tässä muodossa ratsastaa pohkeella eteenpäin, se kipittää ja livahtaa alta pois. Liike jää suppeaksi, kiireiseksi, lyhyeksi, eikä poni oikeastaan ole lainkaan avuillani. Se ei kohoa pohkeesta eteen (vaan lisää vain vauhtia) eikä sitä kestä yhtään ratsastaa ohjalla, vaan se on kädelle aivan tyhjä. Mitä enemmän se jännittyy, sitä korostuneempi tämä muoto on.

Mikä oikea muoto sitten on? Sellainen, jossa selkä kohoaa, takajalat polkee, lavat nousee. Täytyy tulla tunne, että hevonen kantaa minua. Matalampi ja pidempi kaula, etenkin kaulan yläosa ("enemmän tilaa harjalle"), ja hevonen joka kurkottaa tuntumaa kohti, ei vetäydy siitä poispäin. Haluan vähän enemmän painoa ohjalle, pidemmät askeleet ilman kiirettä. Pyöreyttä läpi koko kropan.

Haastavaksi tämän tekee se, että vääränlainen liikkumistapa on jo vakiintunut Penalle. Se siis liikkuu väärin ihan aina, jos sille ei tee mitään. Kun lähden muuttamaan tätä ihan kokonaan, en voi enää tehdä mitään vanhassa, väärässä muodossa. En voi antaa Penan olla hetkeäkään vanhassa muodossa, vaan minun on korjattava se kokonaisvaltaisesti siihen missä haluan sen olevan, ja tehtävä vain sellaisia tehtäviä, joiden aikana voin olla aivan varma, että pystyn pitämään sen oikeassa muodossa. Käytännössä me siis kävelemme kenttää ympäri, teemme pari ympyrää ja menemme välissä suoraan. Siirtymiset raviin on tosi vaikeita, niissä tulee aina ensin selkä alas-pää ylös -puikahdus. Itse ravi on yllätyksekseni aika hyvää, kunhan sitä edeltää kunnollinen käyntityö molempiin suuntiin. Nyt olen päässyt ottamaan pari laukannostoakin per ratsastuskerta, ja se on jo valtavan iso harppaus.

Minun on oltava todella, todella tarkka omasta ratsastuksestani. Kun alla on lyhenevä, jännittyvä hevonen, on minun ratsastajana oltava aina määrätietoinen, vakaa ja rauhallinen. Yhtään hosumalla en voi opettaa Penalle mitään. Huonona päivänä, huonolla tuulella en voi ratsastaa ollenkaan.

Se on se tunne, milloin muoto on oikein. On ratsastettava jokainen askel ajatuksella, on pyydettävä hevosta kohti ohjaa. On pyydettävä siltä pitkät, matkaavoittavat, rauhalliset askeleet. On varottava kiirettä. On annettava hevosen kohota, ja kun se sen tekee, on annettava sille tilaa, rauhaa. On vain oltava liikkeessä, ja heti kun tuntuu siltä, että hevonen "jää", on pyydettävä sitä uudestaan kohti ohjaa. Tai heti kun hevonen kipittää, on otettava hitaammaksi, ja pyydettävä taas selkä ylös.

Loppujen lopuksi en olekaan niin varma, opetanko uudelleen tuntumaa vaiko sittenkin pohjetta. Pohje ei tarkoita "lisää vauhtia", vaan pohje tarkoittaa "kohoa eteenpäin". Haluan sanoa Penalle, että se voi luottaa minun käteeni eikä sen ole tarpeen rullata kuolainta karkuun. Ja onhan se totta, että kaikki lähtee takaa - kun olen onnistunut ratsastamaan Penan rehellisesti pohkeelle, se on ihan itsestään hakeutunut pyöreälle, matalalle kaulalle ja hyväksynyt kuolaimen suu ihan hiljaa.

Niin, se tunne. Se tunne kun hevonen kantaa. Kun kipitys on poissa ja liike tulee koko kropan läpi. Kun poni alkaa liikkua kuin hevonen.

Meillä on pitkä, pitkä taival edessä, jotta saataisiin Penalle voimaa liikkua oikein, ja lopulta kaikki osaamisrepertuaarin temputkin tehtyä uudessa muodossa, mutta kaikki aikanaan. Niin haluan ainakin uskoa.

18 kommenttia:

  1. Todella hyvää pohdintaa. Osui kohdalleen kun tajusin että samantyyppisten asioiden kanssa olen etenkin pari viime päivää hakannut päätä seinään. Minulla on vaikeuksia saada Leo ratsastettua sellaiseen oikeaan muotoon johon sen valmennuksessa saan. Eilen ja edellispäivänä oli juurikin tuollaista kuvailemaasi wc-ankkaa, selkä alhaalla jne.

    VastaaPoista
  2. Samaa kauraa mekin pureskellaan. Ihan noin analyyttisesti en ole lähtenyt asiaa purkamaan tai työstämään, mutta jotenkin se on huomattavasti parantunut. Veikkaan että kuolaimeton ja sitä kautta taas istunnan käyttö ja istunnan vahvistaminen (meillä käy nyt joka toinen viikko fysioterapeutti pitämässä istuntatuntia) ovat saaneet aikaan parannusta. Olen kyllä itse tosiaan sitä mieltä että hyvä ja vastavuoroinen, pehmeä tuntuma on seurausta tehokkaasta, toimivasta ja hyvästä istunnasta ja pohkeella ratsastuksesta.
    Ja tästähän voisi päätellä myös, kun Noorakin asian kanssa painii, että helposti kuumiavat ponit lankee helposti wc-ankaksi.

    VastaaPoista
  3. Uskoisin että on tosiaan kuumuvien ja herkkien hevosten "juttu". Leohan ei ole kuumuvaa tyyppiä (kuten Pena ja Bronca käsittääkseni ovat), mutta se on herkkä kaikelle mitä tapahtuu, avuille, painolle, ympäristölle.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa etten pohdi näitä yksinäni!

    Penakaan ei varsinaisesti kentällä ole kuuma, vaan rennossa mielentilassa se on ennemmin laiska ja eteenpäin pyydettävä. Herkkä ja tarkka se on, ja kovettuu jos sitä ratsastaa liian kovasti. Tätä pelätessäni olen päätynyt ei-ratsastamaan ja olemaan ihan liian kevyt etenkin kädellä. Tuntuma on kuitenkin kahdenvälinen juttu!

    Enni, kuolaimettomat on meilläkin ollut väylä tähän oivallukseen, vaikka nyt olenkin taas treenannut pääosin kuolaimilla.

    Minua ja Penaa tämä ongelma vaivaa siksikin niin rankasti, kun Pena on kuitenkin poni ja inasen pieni minulle. Jos se olisi isompi ja pitkäkaulaisempi, ei ylilyhentyminen ehkä tuntuisi ja näyttäisi niin radikaalilta. Ero meidän sopusuhtaisuudessa ratsukkona on merkittävä oikean ja väärän muodon välillä.

    VastaaPoista
  5. Täällä painiskellaan suomenhevostamman kanssa samojen asioiden kanssa. Ainut ero että olen vuosisadan verran jäljessä teitä muita ratsastajana.. Eli en itse edes kunnolla tunnista milloin hevonen kulkee oikein päin vaan vasta opettelen sen "tunteen". Hevonen kuitenkin menee todella helposti etupainoiseksi ja juuri virkkuukoukku muotoon ja mummoraviin. Ongelma meillä myös se että minä olen ainoa joka ratsastaa hevosta säännöllisesti kunnolla, joten hevosella ei myöskään lihaksia kantaa itseään kunnolla vaan väsyy nopeasti ja myös tätä yritän opiskella että tunnen milloin väsyy. Hankalaa kun ei itsekään osaa, onneksi meillä on valmentaja (tosin edustaa enemmän klassisen puolen ratsastusta). Mutta ihana kun avaatte meille lukijoille ajatuksianne, joita mekin voimme työstää tahoillamme =) kiitos siitä!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ope on kultaakin kalliimpi! Vaikka mullakin on ratsastusvuosia takana 20, niin silti tarvitsen jonkun sanomaan vierestä että NYT se on hyvä. Kun riittävän kauan joku sanoo NYT, alkaa sen tuntea itsekin ja ajatella juuri sekuntia ennen, että nyt varmaan kaikki on kohdillaan. Tosin mua valmentaa enemmän esteorientoitunut ope, joten ihan puhtaasti koulupiiperrysvalmentautumiseen olisi iso palo.

      Apua on myös videoinnista, ja siitä jos pystyy työstämään hevosta maasta käsin, esim. ihan vaikka vain normaaleilla ratsastusohjilla "ratsastaa maasta", eli kävellä hevosen rinnalla kädet siellä kuvitteellisen satulan edessä, kaulan molemmin puolin. Pohkeena toimii tällöin ääni ja oma kehon energia - kun halutaan hevosta eteenpäin, on omankin kehon mentävä eteenpäin ja oltava täynnä sitä eteenpäin menemisen energiaa, ja hidastuksessa päinvastoin. Kuulostaa henkimaailman hommalta, mutta kannattaa kokeilla ;)

      Väsymys on hyvä ja huono: hyvä siksi että oikein kantaminen on aluksi hevoselle raskasta, ja väsyminen kertoo siitä että jotain tuli tehtyä. Huono siitä, että väsynyt hevonen ei opi, ja uudet asiat pitäisi aina pystyä opettamaan fressille ja vastaanottavalle hevoselle. Itsekin opettelen koko ajan sitä, että osaan lopettaa ajoissa, enkä tehdä "kerran vielä".

      Ja kiitos kommentista! Kiva kuulla että joku saa jotain irti pohdiskeluistani.

      Poista
  6. Miten olet noita kuolaimettomia käytellyt? Kuinka usein menette niillä? :) Minkälainen on viikkoliikutus-ohjelmanne? Anteeksi kyselyt ja toivottavasti vastaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit, tietty saa kysyä! Meidän viikko-ohjelma on kovin repaleinen, sillä pienen vauvan ja talliyrityksen yhtäaikainen hoitaminen on välillä hieman hankalaa, ja oma harrastaminen on sitten se mistä tingitään. Pyrin liikuttamaan Penan tavalla tai toisella vähintään neljästi viikossa, näistä yksi on hyppykerta ja nyt syksyllä ollaan pyritty käymään kerran viikossa maastossa, jos vain saadaan vetohevonen mukaan. Kentällä menen sitten loput kerrat, ja yleensä kerran viikossa liikutan Penan maastakäsin (juoksuttaen liinassa tai irti, tai ohjasajamalla, tai muulla maastatyöskentelyllä/tempuilla). Aina ei ihanne toteudu ja Penalle tulee neljän-viidenkin päivän vapaaputkia, mutta sitten taas aloitetaan vähän köykäisemmin työnteko että päästään vireeseen. Pena ei sekoa vapaista, päinvastoin, se tarvitsee aika paljon aikaa vain olla ja sulatella.

      Kuolainten ja kuolaimettomien välillä valitsen ihan fiiliksen mukaan. Oli viikkoja, jolloin en käyttänyt kuolaimia muuta kuin maastossa ja hypätessä, ja nyt olen taas ratsastanut koko ajan kuolaimilla. Eilen ohjasajoin Penan kuolaimettomilla, koska en halunnut sotkea näitä meidän tuntumaharjoitteluja tekemällä vahingossa jotain väärin maasta käsin. Jos hevonen tuntuu kuolaimilla huonolta, saatan ottaa pienen kuurin ilman. Tai jos tarvitsen tarkkuutta tekemiseen, saatan valita kuolaimet.

      Poista
  7. Mielenkiintoista pohdintaa. Moni varmaan sortuu nimenomaan ratsastamaan hevostaan liian korkeassa muodossa, jolloin muoto muuttuu kuvailemasi kaltaiseksi wc-ankaksi. :p

    Mukava kuulla, että olet kuitenkin löytänyt ideoita asian parantamiseksi ja olette myös edistyneet. Pienetkin edistysaskeleet tuntuvat todella hyville, kun on tehnyt niiden eteen töitä.

    Oman kokemukseni mukaan poneja on tosiaan paljon vaikeampi ratsastaa pitkään muotoon ja ne pääsevät helpommin tyhjiksi edestä. Muistan, miten Elmo aikanaan sai niin helposti itsensä tyhjäksi edestä. Kun se hetken kulki paremmin tuntumalla ja pidemmällä ohjalla, sen tarvitsi vain vähän nostaa päätä ylös ja taakse, niin olin ihan tyhjän päällä ja löysin ohjin. Todella hankalaa! Se oli vähän samanlainen "pystypäinen" yksilö, joka helposti kulki alakaula pullottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin helppo keskittyä vain siihen mitä näkee, eli kaulaan... Kun enemmän pitäisi tuntea mitä tapahtuu siellä pyllyn alla ja takana!

      Juuri tuo tunne minullekin tulee, kuin sinulle on tullut Elmon kanssa: että istuu tyhjän päällä eikä ohjien päässä ole ketään.

      Poista
  8. Onpas hyvä postaus ja hyvää keskustelua! Useimmiten kun jää miettimään jonkun asian korjausta, alkaa tekemään liikaa, vaikka joskus vähemmän on enemmän. Esim. meillä kompastuskivenä hevosen lievä vinous tällä hetkellä ja siihen liittyen taipuminen voltilla/ympyrällä, jään monesti korjaamaan liikaa pohkeella, vaikka joskus niinkin pieni korjaus voi olla paikallaan, kuin oman rintakehän kääntäminen hiukan menosuuntaan... Kyllä sitä tunsi itsensä taas fiksuksi, kun hevonen taas muistutti, että "heiiii....kyllä mä tajuan vähemmälläkin..." :D -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän on monesti enemmän, mutta siihen vähään ja pieneen saakin sitten keskittyä ihan koko aivolla :D Oivalsin yhtenä päivänä, miten saan hevosen ravista käyntiin vain tiivistämällä sisäreisiäni satulaa vasten ja hidastamalla lantiota. Huikea tunne. Ja palkintona tosi hyvä siirtyminen!

      Poista
  9. Tuota samaa välillä itse ihmettelen, kun fiilistelen välillä kuolaimettomilla maastossa ratsastaessa, että laukasta raviin tai ravista käyntiin hidastaminen onnistuu jopa niin vähällä, että AJATTELEE käyntiä tai ravia :O Herkät hevoset tajuavat usein noinkin pienestä, mitä halutaan. Ihmeellisiä eläimiä, kun lukevat pienintäkin kehon painontunteen muutosta, jos niille antaa siihen mahdollisuuden. Ps. Laukannostot paranivat huimasti, kun aloin mielessäni laskemaan "1,2,3,4,laukka" (nuo 1-4 siis askelien laskemista) ennen nostoa. Taaskaan hevonen ei tarvinnut sen kummempaa "valmistelua" nostoon, vaan tarvitsinkin sitä itse ja hevonen reagoi minun keskittymiseeni tekemällä terävämmän ja paremman noston :) -Kathy

    VastaaPoista
  10. Ihanaa luettavaa! Ja samaistun ihan täpöllä tuohon tunteen hakemiseen, sitähän mekin Willin kanssa tehdään. Ja se on NIIIIIN palkitsevaa, muutaman hyvän hetken voimalla mä hymyilen aina vähintään viikon putkeen! Ja hevoset on fiksuja, ja oppivat uuden liikkumistavan nopeasti, kun huomaavat että se on helpompaa. Tosin vanhat tavat ovat sikäli sitkeässä, että uusi ja vanha taistelevat koko ajan, ja ainakin Willin kanssa pienikin fiba jossain päin kroppaa (esim. rivi takajalassa) suistaa sen taas vanhoihin kaavoihin ja vinouteen.

    Tuo kaulan asento on kyllä hassu juttu, miten sen perusteella luokitellaan ratsastajia ja hevosia. Korkea, matala, pyöreä, eteen-alas, luotiviivan edessä/takana jne. Mä olen koittanut ottaa teemaksi, että haluan korvat mahdollisimman kauaksi itsestäni, ja kevyen kuolaintuntuman, muuten on ihan se ja sama missä asennossa hevosen pää on. Willi on luonnostaan ryhdikäs, ja se on jalostettu nimenomaan ratsuksi (hannover), joten sen kaula on helposti aika näyttävässä muodossa kun se kulkee oikein ja kevyenä. Toinen hevonen, jota harvakseltaan ratsastan on friisi, joten sen kanssa kaulan (ja koko hevosen etupään) rakenne on todella haastava, ja sen kanssa en mieti mitään muuta kuin korvia eteen ja tasaista tahtia. Se ei hakeudu niinkään virkkuukoukuksi, vaan ottaa sellaisen issikan tölttiasennon, eli pää on pystyssä, alakaula pullottaa ja korvat tulevat ratsastajan suuhun. Ei mitenkään miellyttävää ratsastajalle!

    Me tehdään Willin kanssa maasta työskentely niin, että pidän ohjat vain yhdessä kädessä, joka lepää hevosen sään päällä. Willi on iso, joten tuen käsivartta myös sen olkapäähän. Näin pysyn itse suorana ja kävelen rintamasuunta eteenpäin, jolloin hevonen hakeutuu samaan asentoon ja suoristuu (siis hyvänä päivänä...). Suosittelen kokeilemaan! Ohjat yhdessä kädessä niillä venkslaaminen on vaikeaa, joten sitä on pakko jättää ohjien käyttö vähemmälle, ja tehdä enemmän omalla kropalla. Yllättävän nopeasti hevoset hoksaavat mistä on kyse, ja alkavat peilata ihmisen asentoa. Väistäminenkin onnistuu niin, että alkaa itse astua ristiin, ja hevonen seuraa omilla jaloillaan ihmisen jalkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piitu kommentista! Tuossa jokin aika sitten ällistelin, kun ohjasajoin Penaa kuolaimettomilla, ilman raippaa tai muuta pohkeenkorviketta, ja sain sen tekemään täydellistä avutaivutusta. En tajua miten! Mutta vain ajattelin ja keskityin, ja ilmeisesti sitten asemoin oman kehoni paineen niin oikein, että liike onnistui. Hämmentävää. Hevoset ovat hämmentäviä. Niitä pitää muistaa kuunnella.

      Poista
  11. Kommentoitava ettei jää edellä keskustellun perusteella hassua mielikuvaa islanninhevosen liikkumisesta töltissä. Kuvattu tapa liikkua ei todellakaan ole toivottu eikä haluttu issikallakaan, ihan samoin kuin muillakin hevosroduilla issikka kuvatusti liikkuessaan käytä ollenkaan selkälihaksiaan ja syviä keskivartalon lihaksiaan, on selästä ikään kuin tyhjä. Tällaisessa asennossa se ei myöskään pysty kokoamaan itseään ja siirtämään takajalkojaan "rungon" alle, mikä puhtaan töltin yksi ominaisuus. Pää pystyssä alakaula pullottaen kertoo myöskin siitä ettei se veny oikein eteen eikä niska ole pyöreä. Kaikki nämä ovat oikein ratsastetun ja oikein liikkuvan hevosen ominaisuuksia myös töltissä. :)

    VastaaPoista