Olin alkuun omissa ajatuksissani kun muut asiat painoivat mieltä, mutta pikkuhiljaa verryttely tehosi myös ratsastajaan ja saatiin jutun juonesta kiinni. Tehtävinä oli kaarevia linjoja, ensin ravipuomeilla ja sitten laukkapuomeilla ja pienillä esteillä, ja lopuksi näistä yhdistellen pientä rataa. Pena oli mukavan eteenpäinpyrkivä niin kuin se on nykyisin aina ollut esteillä - sen syntilistaan on tullut esteille (ja pelkille puomeillekin!) hyökkääminen. Lisäsävyjä tuntiin toi kentän viereisellä pellolla meneillään ollut lietteenajo. Pena pelkäsi traktoria (ai miten niin eri juttu katsoa sitä traktoria koko päivä laitumelta kuin katsoa sitä hetken ajan kentältä käsin?) ja paska haisi niin että kirvelsi silmissä ja maistui suussa.
Huomasin, että minun rimakauhurajani on 60 sentissä. Siihen saakka olin aivan hyvillä fiiliksillä, mutta kun Mari nosti okserin takapuomin kuuteenkymppiin, piti minun nielaista ja laskea estetolpan reiät tarkistaakseni, miten valtavan se esteestä tekikään. 60 cm! Naurettavaa. Päätin, etten pelkää sitä. Enkä sitten pelännytkään! Kerran tosin tällä okserilla meillä tuli Penan kanssa vähän erimielisyyksiä: okseri oli lyhyessä tiessä kulman jälkeen lävistäjän alussa, ja oltiin tulossa sille radanpätkänä edelliseltä ristikolta. Laukka oli väärä ristikon jälkeen ja sohelsin jotain vaihtamisen kanssa, ja sitten oltiin jo siellä kulmassa, ihmeellisessä epäaskellajissa joka ei tuntunut edes etenevän mihinkään. Arvoin hetken liian pitkään, mitä tehdään, ja sitten juuri ennen estettä Pena päätti että mennään yli ja imaisi eteenpäin, ja minä päätin että ei me päästä yli ja käänsin rankasti sivuun. Seuraavakin yritys epäonnistui kun Pena suuttui minulle tästä minun epäreiluudestani ja jäi vain pomppimaan paikoilleen. Sori sori, vähän silityksiä, isompi ympyrä, laukka rullaamaan ja uusi lähestyminen, jolloin kaikki sitten sujuikin taas hyvin.
Kuva kesältä 2012 (näyttäis olevan alle rimakauhurajan tämä, 50 cm) |
Voisin yrittää hypätä kerran viikossa tämän syksyn läpi niin pitkään kuin kelit sallii. Ilman maneesia hyppykausi loppuu jossain vaiheessa, vaikka kyllä hyvällä lumipohjallakin kunnon hokituksella voi pieniä esteitä hypätä. Lumentulo vaan tuntuu nykyisin olevan melkoista arpapeliä. Ja jos oikein hurjaksi heittäännyn, voisin ottaa tavoitteeksi startata ensi kesänä Penalla jonkun pienen esteluokan! Tulikohan nyt luvattua liikaa?
Penan soolotyylinäyte kesältä 2013 |
Missä menee sinun rimakauhurajasi?
Minäkin innostuin hyppäämisesta keväällä kun olin parilla estetunnilla. Täytyisi taas jatkaa sitäkin hommaa. Olen vaan tosi arka hyppäämään ilman valmentajaa. Leolla tosin on kouluratsastajakin helppo hypätä kun se hoitaa esteet niin hyvin itse ;) Korkein mikä hypättiin keväällä oli kai 50 cm ja se tuntui tosi korkealta... En varmaan nyt uskaltaisi sen korkeampaa ja varmaan korkein minkä uskaltaisin ylipäänsä on joku 70 cm. Jos sitäkään!
VastaaPoistaMä taas huomasin, että jään estetunnilla jotenkin ihan katatoniseen tilaan siellä esteväleissä, ellei mulle koko ajan sanota, mitä pitää tehdä. Kun koulutunnilla taas ratsastan ihan koko ajan ihan itse, enkä odota että valmentaja kommentoi joka askelta. Mulle yksin hyppääminen on siis hyvästä, joudun itse ajattelemaan silloin enemmän.
PoistaAloin haaveilla, että menisin jonnekin ratsastuskouluun hyppytunnille. Olisi ihana saada alle sellainen hevonen joka osaa hypätä, ehkä sellaisella voisi vähän venyttää tuota korkeuttakin ylöspäin.