keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kisaraportti

Eilen tiistaina oltiin seurakoulukisoissa naapurikunnassa. Kivat iltapäiväkisat, päivällä ehti sopivasti jännittää tehdä kaikkea hyödyllistä ennen lähtöä, ja vaikka arvostelukaavaketta joutuikin odottamaan niin silti kotiintuloaika oli vielä kohtuullinen.

Ukkonen kierteli ympärillä koko ajan mutta ei kuitenkaan osunut ihan kohdalle. Muutama nopea vesiroiskaus saatiin, hiukan rakeitakin, mutta ei onneksi kastuttu ihan läpimäriksi. Lastaamisesta totean vain, että nyt todella alkaa harjoittelu, Penan pelleily käy sivullisille vaaralliseksi kun se vain tempoo sillalla pystyyn... Mitään se ei pelkää, se siis vain hyppii siinä sillalla ylös alas niin että ryminä käy, eikä se kunnioita ketään vierasta joka seisoo kopin sivulla apuna. Plus haluan voida lastata hevoseni yksin joka tilanteessa, niinpä aloitamme tehotreenaamisen kotona. Tästä lisää joskus toiste.

Ohjelmamme oli helppo C:1 2000. Matkaseuralaisemme oli ensimmäisessä luokassa, joten olimme paikalla ajoissa ja odottelin Penan kanssa ensin tunnin verran jalkamiehenä ennen kuin aloin edes varustaa sitä omaa verryttelyä varten. Hyvin ehdittiin katsella ja ihmetellä, Pena oli tosi rennosti ja nätisti koko ajan. Se pitää hirveän tarkkaa vahtia kaikista hevosista, se katsoo joka kerta kun uusi traikku ajaa parkkialueelle, odottaa että hevonen lastataan ulos ja sitten se hirnuu sille tervehdyksen. Siltä ei mennyt yksikään saapuva uusi hevonen ohi. Ei se niille enää tämän ensitervehdyksen jälkeen huutele, mutta se todella rekisteröi kaiken.

Verryttelystä

Verryttely oli ok, itse asiassa Pena oli sielläkin pääasiassa tosi lunki Penaksi. Välillä kävi ahdistamaan parempi väki, joka katsoo oikeudekseen posottaa ihan kylkikarvoja hipoen ohi laukassa... Ihan yhtäläinen oikeus siellä on ratsastaa tällaisella alamittaisella ponilla kuin isolla ja päheällä kouluhevosellakin, minusta on junttiuden multihuipentuma kuvitella seurakisoissa itsestään jotain niin suurta ettei eteensä tarvitsisi verryttelyssä katsoa.

Itse kisa-areenalla oli kaksi luokkaa käynnissä samaan aikaan, eli suurella kentällä pyöri suorittajien lisäksi myös molempien ratojen seuraavat lähtijät. Kiva, ei tarvinnut olla ihan yksin! Pena luonnollisesti jännittyi tosi paljon kun siirryttiin tutuksi tulleesta verkasta pois. Pyörittelin sitä parhaani mukaan kouluaitojen lähellä ja koitin päästä käymään tuomaripäädyssä edellisen suorittajan radan aikana, mutta koska Pena tuntui vähän räjähdysherkältä, en halunnut häiritä toisen suoritusta millään pieruloikkapaniikkipoistumisella ja valmistautuminen jäi vähän vaillinaiseksi.

Suoritus on videolla mutta ennen sitä kootut selitykset:

- ennen lähtömerkkiä keventelyissä Pena oli aika jees! Eikä se näytä yhtään niin paskanjäykältä kuin miltä se tuntui.
- tuomaripääty oli pelottava, mistä seurasi asiat a, b, ja c
- a) alkutervehdyksen jälkeen ei päästy uralle asti, koska pelotti (pisteet silti 6 kommentilla kiemurtelee)
- peruutus on ollut kotonakin huono mutta kisoissa se oli luokattoman huono. Tähän on selitys! Pena meinasi peruuttaa ulos radalta, peruutus on juuri L:ssä josta kouluaita on auki sisääntuloa varten. Minä ajattelin, että en suostu ottamaan hylkyä tyhmän peruutuksen takia jonka tiesin joka tapauksessa menevän huonosti, ja tungin Penan ikävästi ulkopohkeen ja kannuksen avulla takaisin radalle ja peruututin siitä sitten mihin sattuu, ajatuksella äkkiäpoistästäkohdasta (kiltti tuomari, pisteet 5, kommentilla hätäilee, peruuttaa vinoon)
- b) pelottava tuomaripääty aiheutti radan suurimman mokan ja se oikeastaan harmittaa minua vieläkin vähän: Pena möngersi ensimmäiseen laukannostokohtaan aivan ulos asettuneena (eli tuijotti sitä pahuksen tuomaria) ja nosti väärän laukan. Korjasin, ja se nosti uudestaan väärän laukan! Enkä minä piruparka tajunnut tätä ajoissa, joten suoritimme sitten puolikkaan keskiympyrän vastalaukassa... (ihan tasapainoisesti, täytyy myöntää). Kolmas kerta toden sanoo ja saatiin viimein oikea laukka, mutta pisteet olisi ollut jotain ihan muuta jos laukka olisi saatu kerrasta oikein. (aika kiltti tuomari tässäkin, nostosta 5 ja ympyrästäkin 5, vaikka tosiaan väärässä laukassa mentiin)
- c) lopputervehdykseen tullessa mietin, onko parempi koittaa viedä Pena ihan G:hen saakka pysähdykseen sillä riskillä, että se päättää paeta tuomaria, vai olisiko varmempi jäädä vähän kauemmas pisteestä mutta tehdä hyvä pysähdys. En sitten oikein tehnyt kumpaakaan joten lopputervehdys oli melkoisen epämääräisen sohlauksen tulos (silti pisteet 6, kommentilla muuten ok, pysähdys vino)
- kannattaa myös hengittää jossain välissä, nyt tuntui viimeisen voltin aikana siltä että pyörryn hapenpuutteesta

Loppujen lopuksi olen kuitenkin ihan tyytyväinen tuohon rataan. Ohjelmaan kuului kolme kertaa askeleenpidennys ravissa, ja kaikista sain noottia että ei erotu, ponneton, ei eroa. Numerot vitosta ja kutosta. Tarttis vissiin ratsastaa eikä matkustaa! Seiskoja saatiin muutama, kolmikaarisesta sekä siitä laukkaympyrästä joka osattiin mennä sitä laukkaa kuin piti...

Arvostelukaavakkeen alakerta sanoo seuraavaa:


Tulos tosiaan 59,5% (seuraavissa sitten 60 rikki, eikö?) ja sijoitus 7/14, oltiin ensimmäiset ei-sijoittuneet.

Videosta oli pakko ottaa äänet pois, koska taustamusiikkina soi aivan järkyttävänhirveä Petri Nygård kappaleellaan Märkää. Onko se nyt ihan asiallista menoa soittaa kisoissa kappaletta jossa lauletaan siitä niin? "Anna sitä märkää..." Voin olla vanha nuivailija mutta mielestäni se on mautonta.





Näyttääkö Pena vieraan silmään jännittyneeltä? Minulta on arvostelukyky mennyt, Penaksi se oli mielestäni aika hyvä mutta osaahan se liikkua paremminkin. Verrata voi vaikka tähän kisarataan maaliskuussa.

Samalla saa arvostella minun ahterini kokoa tuossa satulassa (kts. myös kuva yllä): ratsastin kisat Frank Bainesilla ja kyllä se 16,5" taitaa kuitenkin olla inan pieni minulle. Odotan vastausta satulamyyjältä, sovitimmeko silloin isompaa tuumakokoa tuosta satulasta Penalle ja oliko se liian pitkä. Jos ei, niin luulen että valintani Albionin ja Frank Bainesin välillä kallistuu tähän jälkimmäiseen. Jos siis saan sen isommalla istuimella, ja jos se vielä mahtuu Penan selkään. Albion jätti aika isot hiettömät laikut huopaan kun testiratsastin sitä maanantaina, ja pidemmässä treenissä Pena alkoi taas tarjoilla laukkaa turhan herkästi. Samaa se teki ahtaan Kiefferin kanssa.

It's over!

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus jälleen kerran! :)
    Minun silmääni Pena ei näytä jännittyneeltä (toki nuo selkeät pälyilyt poislukien), vaan enemmänkin vain aavistuksen kiireiseltä alkuradasta. Laukassa ja lopun raviohjelmassa on varsin rennon oloinen!

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa että ei yhtään hullumpi rata! Pientä jännitystä (tai kuten Sanna kommentoi, ehkä ennemmin kiireisyyttä) ravissa, mutta laukkaohjelma näytti tosi rennolta. Mitä nyt videolta satulaa näin niin ehkä vähän isompi istuin olisi sulle parempi, jos se vaan menee Penan selkään.

    VastaaPoista
  3. Minusta näytti paremmalle, kun tuo aiempi rata. Siihen nähden Pena oli rennompi, mutta edelleen omaan silmään vähän jännittyneen ja kiireisen oloinen ainakin ajoittain. Laukkaosiot meni kivasti! :)

    VastaaPoista
  4. Jee, kiitos kommenteista!

    Meidän ongelmaksi koituu juuri se, kun kisaradalle pitää irrota nopeasti verryttelystä ja paikka on yleensä aivan uusi. Penan energia menee pälyilyyn enkä saa ratsastettua sitä rennoksi ja tarpeeksi eteenpäin. Sehän nimenomaan nousee jännittyessään ylöspäin ja lyhenee kropastaan sellaiseen korvat kuskin suuhun -tyyppiseen muotoon, ja jää sinne omaan maailmaansa tikittämään pois apujen ulottuvilta. Ja jos siinä ratsastaa kovasti vain pohkeella, tuloksena on yleensä laukkarykäisy johonkin suuntaan. Rutiinia, rutiinia, rutiinia vaan! Nämä olivat Penan kolmannet kisat :)

    Ja Noora olet oikeassa satulan suhteen, koen itsekin että viihtyisin paremmin vähän isommassa satulassa. Luulen että tässäkin ongelma on jalan mitta ennemmin kuin pehvan leveys, jalkani ikään kuin työntää takapuoleni kiinni satulan takakaareen.

    VastaaPoista
  5. Haastoin sinut koska oikeesti toivoisin sinun vastaavan keksimiini kysymyksiin :)
    http://putoajanouse.blogspot.fi/2013/06/tulin-haastetuksi-olin-reipas-ja-tein.html

    VastaaPoista
  6. Mullakin on haaste sinulle!
    http://anujavihru.blogspot.fi/2013/06/vastaus-haasteeseen.html

    VastaaPoista