Poniratsastaja naama messingillä

Pena piti viikkovapaansa perjantaina ja myös torstai oli köykäinen päivä, laskin ponin vain iltasella kentälle vapaaksi. Lauantaina palattiin sorvin ääreen ja mentiin kentälle ajatuksena käydä askellajit läpi ja jos poni on jokseenkin vastaanottavainen, siirtyä sitten semi-maastoon eli radalle.

Joskus olen varma, että joku käy salaa harjoittelemassa Penan kanssa näitä ratsastusjuttuja. Nyt se oli nimittäin ihan tosi mainio myös siihen vaikeampaan suuntaan, ja varsinkin laukassa! Aivan todella hämmentävää. Tosin myös kuski sai taas oivalluksia: laukkakin sujuu huomattavasti paremmin kun lakkaan itse ähertämästä, punkemasta, pidättämästä, tukemasta ja kääntämästä. Ajattele, älä tee. Istu vaan ja korkeintaan pidä ohjat kädessä, kädet nätisti vierekkäin niin kuin joskus 20 v. sitten alkeistunnilla opetettiin. Siinä se poni sitten meni laukkaa, vaikeampaan kierrokseensa, pyöreänä, notkeana, hitaana, tasapainoisena. Phah että ratsastaminen voikin olla helppoa!

Koska Penttipoika oli näin mainio, lähdin sen kanssa rohkeasti pois kentältä ja rataa kohti. Kovasti sitä moni asia vielä jännittää, mutta vaikka se kohoaa ja puhisee ja tuijottaa, se ei silti lähde mihinkään. Käveltiin ensin yksi kokonainen kierros ja sitten päätin uskaltaa ottaa vähän ravia. Eikä edelleenkään poni kaikonnut alta! Siellä sitten hölköteltiin, hämmentynyt poni ja maireasti hymyilevä poniratsastaja. Tunsin oloni pikkutytöksi taas, niin riemastunut olin. Enpä olisi vuosi sitten osannut ajatella, että siitä katapulttikoneesta voisi joskus tulla ihan asiallinen hevonen jolla voi yksikseen käydä aitojen ulkopuolella hölköttelemässä.

Tänään oli vuorossa henkisesti raskaat harjoitukset, eli jotain uutta ja outoa. Menin selkään ilman satulaa. Se oli Penalle ihan ok, mutta ei ehditty kauan kävellä kentällä kun parinsadan metrin päässä autotiellä alkoi näkyä liikehdintää. Lintubongareita! Meidän tilan ohi menee joki ja joenrannassa on joutsenia, ja niitä sitten lintuihmiset käyvät kuvaamassa ja tiirailemassa. Lintubongareista olisi ehkä vielä selvitty, mutta sitten kentälle tuli samaan aikaan juuri hetki sitten trailerista ulos astellut tallin uusin asukas, isovaalee, kaksi kertaa pienen Penan kokoinen kimo tamma. Ja siitäkös meinasi Penalla ihan kuppi keikahtaa nurin kun sitä isoavaaleeta piti silmämunat pullottaen tuijottaa. Päätin sitten että paras tulla hetkeksi alas ennen kuin lennähdän kyydistä vastentahtoisesti. Talutin Penaa pari kolme kiekkaa niin että se kykeni vetämään taas normaalisti henkeä, ja kipusin vasta sitten uudestaan kyytiin. Nyt pystyttiin menemään hiukan etuosakäännöksiä ja vähän taivuttelua ravissa, ja siihen sitten lopetin kun Pena oli rentoutunut ja hyvin kuulolla.

Luulen että Penalle on hyväksi tehdä välillä näitä superlyhyitä ratsastuksia, etenkin kun vielä ei ole mahdollista säännöllisesti maastoilla ja saada sitä kautta vaihtelua viikko-ohjelmaan. Pelkään että pelkkä kentällä hinkuttaminen syö Penalta liikkumisen ilon, varsinkin jos joka ratsastuskerta tehdään jotain "tosissaan". Onneksi rata on jo lähes sula niin päästään sinne treenaamaan maastoilua ja kohtaamaan suht turvallisesti kaikkea uutta ja outoa. Vielä jos saisi jonkun vetoavuksi niin uskaltaisi lähteä kunnolla maastoon!