Hirveenjännää hui!

Maanantaina minuun meni jokin. Pystytin kentälle pari estettä ja pyysin puomipirjon paikalle. Sitten Penan selkään ja menoksi. Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että en ole missään määrin hyppäämisorientoitunut ihminen, koen rimakauhua jo 60 cm esteillä ja viimeksi olen hypännyt ehkä sata vuotta sitten ja silloinkin vain kerran tai kaksi. Pena on elämässään irtohypännyt pari kertaa ja ilmeisesti syksyllä tilapäiskodissaan jokusen hypyn ihan kuskinkin kanssa. Puolisolta tuli topakka analyysi kun kerroin aikeistani: "Oot hullu!!"

Eikä tässä vielä kaikki. Ratsastusrauhamme rikkoutui kun kentälle tuli myös kirjava hirviöpikkuponi sekä vanha tuttumme isovaalee. Samaan aikaan pihatossa varsakaveri sai pierupukkilaukkakohtauksia ja kurvaili menemään niin että rapa lensi. Alkuverryttelyn rento ja letkeä Pena oli poissa ja minulla persiissä ikävä tunne kuin istuisin dynamiittipötkön päällä.

Siitä sitten tuulta päin ja linja kohti ensimmäistä ristikkoa. Pena eteni mukavasti ravissa, töksäytti esteen eteen ja ponnisti tasajalkaa suoraan ylöspäin, veti selän kaarelle ja potkaisi takajalat suoraksi taakse. Kuski teki kyydissä melko lailla samanlaisen liikekaaren mutta tumahti onneksi takaisin lähtösijoilleen. Uuh, ei näin.

Seuraavat versiot samaisesta ristikosta olivat aika paljon iisimpiä. Vähän liiankin. Pena ei nimittäin nostanut jalkojaan yhtään. Ei siis yhtään. Puomit vaan kolisivat kun poni pisteli ravia suoraan esteen sekaan. Laukalla en uskaltanut lähestyä, koska olin varma että kohtalaisen kuumana käyvällä ponilla hirttää kaasu kiinni ja se esittää sellaisen pukkisarjan että täti tömähtää hiekkaan välittömästi hypyn jälkeen. Jo pelkkä pääty-ympyrällä laukkaaminen kirvoitti kohtalaisen napakkaa peränheittoa. Tavoitteeksi asetettiin sitten rentoutuva poni, vaikka olosuhteet kentällä olivat melko epätavalliset - normaalisti ratsastelen lähinnä yksikseni, jotta saamme keskittyä kaikessa rauhassa. Nyt oli laukkaavaa pikkuhirviöponia ja laukkaavaa isoavaaleeta ja Penaparan silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpelissä, eikö kukaan täällä voi olla normaali, keskikokoinen ja ruskea?? 

Loppuviimein päädyin toiseen päähän pääty-ympyrälle laukkaamaan ja siinä ylittämään pientä, ehkä 40 cm pystyestettä. Kun Pena sai jalkansa järjestykseen ja selvisi kerran normaaliksi hyppykaareksi tulkittavalla tavalla esteen yli, lopetin heti siihen. Kumma kyllä, hyppääminen jäi ajatuksena päähäni kytemään ja saatan ottaa tämän vielä uusiksi joskus. Mutta ehkä silloin voisin koittaa olla kentällä yksin. Saattaa myös olla, että joudun ylittämään pelkoni ja nostamaan estekorkeutta hiukan, ehkä sillä Penakin voisi vaivautua hyppäämään eikä vain jyräämään läpi.

Eilen tiistaina tarkoitukseni oli letkeästi juoksuttaa Penaa naruriimussa ja ehkä tehdä jotain pieniä temppuja. Pena kuitenkin pihisi energiaa ja esitti vain köyryhyppypukkeja liinassa, joten päätin päästää sen kentälle irti. Onhan sekin eräänlaista letkeää liikuntaa kun toinen paahtaa täysillä kenttää päästä päähän ja pukittelee antaumuksella mennessään?

Loppuravit otin sitten liinassa ja silloin poni oli oikein mainiosti kuulolla ja rentona. Penalle oli tullut hiki ja hengästys joten lähdin kävelyttämään sitä pihatielle. Päädyimme sieltä pellolle, tarkoituksena kiertää pelto ja siirtyä ojan yli radan puolelle ja tulla sitä kautta takaisin pihaan. Kaikki meni hyvin siihen ojalle saakka. Siinä Pena päätti ottaa tuumaustauon, joka tietenkin on aika aiheellinen, koska ei voi olla lainkaan varma ettei 149 cm korkea poni huku 45 cm syvään ojaan. Tuumaustaukoa kesti sen verran, että ehti tulla aika monta raikastavaa sadekuuroa, ja sitten lopulta Pena päätti uskaltaa ja leiskautti ojan yli. Enpä tiedä, voiko poni näyttää tyytyväisemmältä itseensä kuin Pena silloin.

Tänään keskiviikkona ollaan vietty vapaapäivää. Loppuviikon ohjelmassa olisi vielä pari ratsastuspäivää ja lauantaina jännitystä koko rahan edestä, mutta siitä lisää sitten jos selviämme reissusta kutakuinkin hengissä!