lauantai 19. toukokuuta 2018

Sulo

Koitan pysyä edes jokseenkin objektiivisena, mutta silti saattaa nyt pukata hehkutusta. Nimittäin Sulo. Se on asunut meillä nyt kolmisen viikkoa eikä vielä ole ollut mitään, ei niin kerta kaikkiaan mitään mikä olisi saanut minut katumapäälle sen hankinnan suhteen.



En tainnut sitä aiemmin mainita, mutta ostin Sulon ns. näkemättä - olin nähnyt sen viimeksi joulukuussa 2016 jolloin se oli äkeä, tykkäsi taklata taluttajiaan alkeistunneilla, piti riimua koko ajan jotta se olisi helpompi jaakata karsinasta kiinni ja sitä oli hetki sitten alettu tarhata ketjunarun kanssa koska oli kuulemma kiivennyt jonkun tarhaajansa selkään. Pesupaikalla kuntoonlaittaessa se käyttäytyi siihen malliin että minäkin mietin, tohtiiko sen takaa kiertää, vaikka en ole ihan säikyimmästä päästä hevosenkäsittelijänä. Totta kai sillä oli myös faninsa niin kuin jokaisella ratsastuskouluponilla on, onhan se kaunis kuin karkki ja ainakin vähän osaavammilla kuskeilla se suoritti oikein näppärästi.

Tähän saakka kaikki, mitä Sulon kanssa on meillä tehty, on sujunut mallikkaasti. Se lähtee lauman luota luottavaisesti ja korvat pystyssä - se tulee aina tarhassa vastaan, menen sitten hakemaan sitä tai Penaa tai Sisseä. Olen kuljettanut sitä radalla ja metsässä pelkästä riimusta ilman että narua on tarvinnut lainkaan kiristää. Mieheni kävi sen kanssa neljän kilometrin hölkällä, riimusta, ongelmitta. Äitini jolla ei ole mitään hevoskokemusta syötteli sitä pihalla narusta ja esikoiseni hyppeli vieressä trampoliinilla eikä Sulo ollut millänsäkään. Olen juoksuttanut sitä kentällä ja tänään ohjasajoin. Pesin sen, ei ongelmia. Otin takakengät pois ja vuolin, ei ongelmia.



Ainoat asiat joita olen joutunut työstämään ovat olleet pieniä arkisia juttuja. Sulo oli hangannut häntäänsä (se on muutenkin tosi herkkä ja selvästi tottumaton itikoihin kun viettänyt n. 20 tuntia vuorokaudesta sisällä) ja olen laittanut sinne Solhedsin seerumia. Kun laitoin sitä illalla karsinassa ponin ollessa vapaana, poni jännittyi ja alkoi pyöriä. Pidin sormeni sen hännäntyvessä ja seurasin mukana niin kauan kun se pyöri, ja kun se pysähtyi, otin käden pois. Muutama toisto sinä yhtenä iltana eikä sen jälkeen ole ollut pyörimistä. Edelleen se voi vähän jännittyä, mutta ei lähde karkuun.

Toinen opeteltu asia on ollut käytävällä paikallaan seisominen. Sulo on tottunut olemaan kiinni kahdelta puolelta ja silti se on saattanut seilata käytävän laidasta laitaan, etenkin kun ihminen etääntyy. Minä tykkään pitää hevosen mahdollisimman vapaasti, niin, että se seisoo "vapaaehtoisesti" paikoillaan eikä siksi, että on kytketty niin tiukasti ettei pysty liikkumaan. Seisomista ollaan reenattu näin: poni yhdeltä puolelta kiinni, menen kauemmas ja palaan ennen kuin se liikkuu. Venytän matkaa pikkuhiljaa. Ja jos poni seilaa, palautan sen lähtöpisteeseen, sanon seis, ja kehun.

Sulo on siis ollut hyvin positiivisella mielellä koko ajan ja tullut enemmän ulos kuorestaan. Mutta huomaan siitä kyllä kuinka herkkä se on, ja reagoi nimenomaan jännittymällä ja kiristämällä koko kehonsa, kun tuntee olonsa epävarmaksi. Mikään valmis pikkulapsenponi se ei vielä missään nimessä ole. Rennoimmillaan se on, kun puuhaan sen kanssa kaksin. Heti kun tallissa on muutakin sutinaa tai kun esikoiseni on kanssani harjaamassa, Sulo on kireämpi. Kun se jännittyy, se on aivan ratsastuskouluponin mallinen: selkä painuu alas, pää nousee ja alakaula pullistuu esiin. Se helposti myös sävähtää kun lapsi koskee siihen: näkee ettei sen kaikki kokemukset pienistä hoitajista ole kovin myönteisiä. Se ei vielä siis seiso lapsen hoidettavana rentona ja tyytyväisenä (toisin kuin Pena, mikä on jotenkin todella ällistyttävää että nimenomaan Pena on näissä asioissa luotettavin kaveri), mutta uskon että tämäkin tulee muuttumaan kun saadaan muistijäljet toisenlaisiksi. Sulolla on mahtava, rehti, palveleva asenne. Se on hyväntuulinen, suoraviivainen, herkkä poni. Meillä ei ole kiire mihinkään.

Sulon selkä ei vielä ole hyvä, mutta parempi. Akuutti kipu on mennyt ja lyöttymät kainaloista ovat pienentyneet paljon. Hieroja tulee kesäkuun alussa katsomaan sen, ja tänään annoin esikoiseni ekan kerran ratsastaa muutaman minuutin ratsastusvyöllä ja paksulla padilla. Ei varmaan tarvitse sanoa, että kaikki meni mutkattomasti ja mallikelpoisesti.



PS. Huomasin omistajanvaihdosta tehdessäni, että noissa huhtikuun viimeisissä päivissä on minulle jotain petollista. Minusta on tullut Penan virallinen omistaja 29.4.2013 ja Sulon omistaja 27.4.2018. Ehkä jokin kevätpörriäinen?!?

6 kommenttia:

  1. Sulo on mulle tuttu tapaus ja oon ollut kokoajan sitä mieltä ettei toi otus ratsastuskouluun sovellu. Ihanaa että löysi tiensä sun luokse! Niin yhden ihmisen poni! Hyvää tulevaisuutta sulle, Sulolle ja kaikille muillekin❣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Suuri ratsastuskoulu jossa vielä tallissakin käsittelijät vaihtuvat jatkuvasti on haastava paikka. Osa hevosista käpristyy sisäänpäin ja osa alkaa ilkeillä, ja osa taas sopeutuu ja voi hyvin. Sulolla on nyt täällä kunnon lande-elämä pienen porukan silmäteränä, luulen että tämä sopii sille oikein hyvin :)

      Poista
  2. Ihana Sulo! Ja ihana, että sen kanssa on lähtenyt sujumaan. Se on aina ikävää, kun niistä kaikkein söpöimmistä, ja pienimmistä, ratsastuskouluponeista saattaa sitten loppujen lopuksi kuoriutua kiukkuisia, kun joutuvat esim omaa reviiriään puolustelemaan ja sietämään mahdollisesti hyvinkin jatkuvaa lääppimistä ja koskettelua vaihtelevilta ihmisiltä. Jos hevosen tai ponin luonne ei sitä kestä, niin ollaan aina ongelmien edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mä todella arvostan ratsastuskouluja ja etenkin ratsastuskouluhevosia, ihan jo ammattinikin takia kun ratsastuskoulussa nytkin opetan. Hyvä opetushevonen on enemmän kuin painonsa arvosta kultaa, ja tekee meidän opettajien työstä moninverroin helpompaa. Mutta ratsastuskouluissa tarvittaisiin minusta enemmän vanhan ajan tallikuria ja valvontaa sinne tallin puolelle. Eläinten hyvinvointi pitäisi laittaa ykkössijalle ja asiakastyytyväisyys kakkoseksi - ilman hyvinvoivaa ratsastuskouluhevosta ei voi olla tyytyväistä asiakasta, tai ei saisi olla! Opetushevoset tekevät kovaa duunia ja tarvitsisivat ykkösluokan lihas- ja varustehuoltoa sekä säännöllisiä breikkejä työstään, ja mahdollisimman lajinmukaisen elämän työnsä vastapainoksi. Näissä asioissa on valitettavan paljon petrattavaa.

      Poista
  3. Ihania kuulumisia! Se kuva, minkä tästä ponista olen saanut sen esiintymisistä ennen ratsastuskouluaikaa, on ollut kyllä erittäin hyväluonteinen. Eli eiköhän se pohjimmiltaan ole juuri sellainen kuin toivotkin. :)

    Olen siis nähnyt sen oripäivillä ja (ratsastettuna) Laatuponikisassa, eikä ainakaan näissä tilaisuuksissa tullut yhtään sellainen olo, että poni olisi jotenkin tuhma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin uskon! Sain myös yhteydenoton ihmiseltä joka on tavannut Sulon ennen ratsastuskouluaikaa ja samansuuntaiset olivat hänenkin kommenttinsa.

      Poista