Penaponi

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Niks naks, eli kiropraktikon käsittelyssä


Keskiviikkona Penalla kävi kiropraktikko. Sain vahvistuksen tuntemuksilleni ja havainnoilleni - Penan ranka on kiertyneenä vasemmalle, takaa, lantion alueelta. Samoin sen kaularanka taipuu helpommin vasempaan. Oikealle joutui enemmän käsittelemään nikamia ennen kuin etuosan taipuminen oli symmetristä molemmin puolin.

Nikama...

... nikamalta...

... koko kaula notkeaksi oikealle

Selän osuudessa kireydet löytyivät ristin alueelta; vasemman puolen SI-nivelestä sekä ristiluun pään kohdalta. Lihaksissa oli kireyttä samassa kohtaa kuin mistä hierojakin ne jokunen aika sitten löysi, lanteen alueelta vasemmalla puolella. Kiropraktikko ei kuitenkaan pitänyt näitä sellaisina että ne olisivat aiheutuneet traumasta (kaatuminen tms.), vaan kyse on "luonnollisesta vinoudesta" jota kuitenkin voidan käsittelyillä hoitaa. Kiropraktikko suositteli uusintakäsittelyä n. kuukauden päästä ja kertoi, että yleensä ylläpitäväksi hoitoväliksi valitaan 3 kk, toisilla hevosilla yli sen ja toisilla alle.

Etsi kuvasta akupunktioneulat
Penan käytöksestä huokui, että hoito tuntui siitä hyvältä. Sen naama oli ajoittain niin rento että alahuuli oli pudota ja ohut kuolavana valui huulien välistä... Ja ammattilaisen työskentelyä on ihana seurata! Miten tarkasti kädet lukivat hevosen kehoa. Kiropraktikko käsitteli koko hevosen läpi - kaikki jalkojen nivelten liikeradat tuli tarkistettua, koko selkäranka niskasta häntään ja myös leuassa olevat nikamat!

Niska käsittelyssä
Otsikosta huolimatta taisin kuulla vain yhden "naksautuksen", eli ulospäin kuultavan napsahduksen nikamasta käsittelyn aikana. Kiropraktikko työskenteli käsillään ja kehonsa painolla (plus käytti akupunktioneuloja alkuun), muita apuvälineitä ei näkynyt.

Hoidon jälkeen käskettiin pitää hoitopäivä ja seuraava päivä vapaata - ei seisomista vaan vapaaehtoista liikettä. Laitumella tämä toteutui ihan ilman ihmisvoimia. Huomenna Roosa tulee ratsastamaan, joten vasta huomenna sunnuntaina päästään havainnoimaan, onko jokin muuttunut Penan liikkumisessa.

8 kommenttia

  1. Se on aina hienoa, kun pääsee todistamaan sitä, kuinka hevoset oikein nauttivat olostaan. Kaikkihan ei rentoudu mitenkään, vaikka mitä tekisi, mutta meilläkin Vihru jopa nukahtaa kesken hieronnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penakin on ollut ennen sellainen härvääjä eikä ole antanut oikein koskea itseensä mitenkään. Onko ollut sen vinkki siitä ettei käsittelytapa miellytä vai onko tämä ihan vaan kypsymistä ja aikuistumista, en tiedä. Nyt ainakin on pari tekijää joiden käsissä päästään tyytyväisyyden tilaan :)

      Poista
  2. Olen kahlannut nyt vihdoin koko blogisi iltalukemisina läpi alusta loppuun, mahtava lukea teidän tarinaa! Jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kaikennäköistä on mahtunut näihin vuosiin. Alkutaipaleen oma tietämättömyyteni/osaamattomuuteni tuntuu nyt hiukan kiusalliselta, mutta sieltä ollaan lähdetty. Voi olla että viisi-kuusi vuotta tästä hetkestä eteenpäin pidän näitä tämänhetkisiä ajatuksiani ja päätelmiäni vähän noloina :) Koko ajan oppii lisää.

      Poista
  3. Odottelinkin tätä postausta. :) On ne vaan mielenkiintoisia ja teillä tosiaan vähän samoja ongelmakohtia kun meillä. Meillä tosiaan kävi osteopaatti, koska se oli helpommin saatavilla tähän hätään.
    Jännä miten ammattilainen nökee heti sellaisiakin asioita, mitö itse ei näe. Kireyksiä ja vinouksia. Ja hevonen tosiaan silminnähden nautti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni ostopaatti ja kiropraktikko ovat aika lailla samalla asialla, lähestymistapa vaan on hieman erilainen.

      Pena oli tänään satulan alla ja joko mulla oli ruusunpunaiset rillit nokalla tai sitten se oli todella hyötynyt tästä hoidosta. Samaa tuumi Roosa selästä. Liike kaikkineen oli rentoa, isoa ja letkeää, laukat pyörivät takaa eri tavalla (ei semmoista suorin kinterein pupulaukkaa vaan oikeasti matalassakin muodossa takajalan nivelet koukistuivat ja välittivät voimaa eteenpäin) ja nyt Pena näytti ja tuntui tulevan itse molemmille ohjille sen sijaan että olisi ollut enemmän oikean ohjan varassa.

      Toivottavasti Rippekin on saanut käsittelystä apua!

      Poista
  4. Meillä käy myös Outi ja ennnekuin Tuikkua vietiin klinikalle, huomasi Outi vasemmassa SI-nivelessä reakointia. Tuolloin sanoi, ettei todennäköisesti ole kulumasta kyse, koska nivelet ovat niin liikkuvat ja vaikuttaa muutoin hyvältä. Ja löytyihän kuvista sitten samasta kohtaa huomauttamista, joten tarkka hän on. Käy hoitamassa Tuikkua kahden kuukauden välein ja nyt on ollut kolme viimeistä hoitokertaa Tuikku hyvä. Aion pitää jatkossakin, vaikka maksaa maltaita, mutta on niin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin Outista suosituksia muutamalta taholta ja liityn kyllä hänen fanijoukkoonsa. Todella taitava työssään, ja tarpeeksi suorapuheinen ;)

      Poista