keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Mitäs meille

Työputki, räkätauti (lapsella ja itsellä) ja yleinen aikataulujen hankaluus on haitannut harrastamista. Olen viimeiset viisi viikkoa opettanut kahdessa ratsastuskoulussa kuusi päivää viikossa - palkitsevaa, innostavaa ja myös aika lailla mehut vievää. Mutta kevät tuntuu tulleen, on valoisaa iltaan asti ja... Ja niin. Hevosen ei-toivottu kevätkäytös on täällä myös - maan kaivelu, juurien tonkiminen ja siinä sivussa mitä ilmeisimmin hiekan kerryttäminen paksusuoleen.

Psyllium on aloitettu. Pena oirehti tutulla tavalla, oikealta kyljeltä harjatessa levottomuus lisääntyy kun laskeudun kaulaa alaspäin kohti lapaa. Kuopimista ja liikehtimistä etujalkojen ja satulavyön alueen harjaamisessa, hieman myös selästä satulansijasta ja sään alueelta. Ellen tuntisi hevostani (ja satulaani), oireet voisivat viitata myös satulan epäsopivuuteen, mutta Penan tapauksessa on aivan selvää että kyse on hiekkaoireista. Nämä muuvit häipyvät kun hiekkakin häipyy, se on jo todettu useamman kerran.

Kokeilin tällä kertaa jauhemaista psylliumia, lähinnä hieman pienemmän kertasyöttömäärän vuoksi. Valmentajakoulutuksessa reilu kuukausi sitten eläinlääketieteen tohtori Seppo Hyyppä kertoi, että heidän tutkimuksissaan ei ole havaittu varsinaista tehoeroa kuorijauheen tai kokonaisen siemenen välillä. Hän myös sanoi, että sekä jauheen että kokonaiset siemenet voi syöttää kuivana, kunhan sen jälkeen saa hevosen juomaan. Hevoset tunnetusti eivät arvosta liisterimäistä koostumusta, joten jos tuote putoaa kuivana, se kannattaa antaa kuivana. Vain otettu lääke auttaa! Pena on nyt syönyt psylliumjauheen pienen mash- ja melassileikemäärän kanssa, tilkka melassisiirappia, pari litraa vettä ja tarjolle. Hyvin kelpaa. Sen jälkeen vielä erillinen makuvesiämpärillinen.

Eilen Pena koki järkytyksen hetkiä kun seuraamme liittyi toinenkin ratsukko. Meillä on naapurin kanssa vaihtodiili, saan lainata hänen traikkuaan ja hän saa käyttää minun kenttääni, joten kentällä on toisinaan käynyt vierailevia suomenhevostähtiä. Eilen oltiin samaan aikaan ratsastamassa, ja sekös meinasi Penan silmät pudottaa. Oli hyvin etuosa ylhäällä ja svengiä askeleessa - hallinnan ja kuuliaisuuden määrästä en niin mene vannomaan. Pienestä järkkyy pieni mieli. Loppu"käynnit" tehtiin seuralaisen kanssa radalla. Suomenhevonen marssi menemään käyntiä, Pena leijaili piffiä perässä. Sillai.

4 kommenttia:

  1. Hyvä Pena! Pitää vähän pörhistellä vieraille :)

    Saakelin hiekka. Mekin on siirrytty jauheeseen. Se uppoaa jotenkin paremmin ja olisiko ollut RC, joka totesi sen heillä paremmin toimineenkin. Voin muistaa väärin.

    Minä joskus syötin Vipsulle psylliumit kuivana, määrä tosin oli silloin pienempi. Olin suuri rikollinen silloin, kiva kuulla etten ehkä enää olisi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyyppä antoi ainakin mun mietteille synninpäästön tässä tonkimisasiassa: "Jotkut hevoset vain tykkäävät maan mausta". Kun on kokeillut lisätä ja vähentää ja järjestää tarjolle sitä tätä ja tota ja aktivoida ja antaa lepoa ja silti parasta aktiviteettia on kaivella maata, niin ehkä en tee mitään väärin, ehkä hevosellani ei ole mikään puutos; ehkä se vain tykkää tonkia ja tykkää löytämiensä aarteiden mausta.

      Poista
  2. Mä olen myös nähnyt, että Mandy tonkii jotain, pieniä oireitakin ehkä oli ja annoin myös psylliumit varmuudeksi. Antaminen on tosi helppoa, poni röhkii kuin porsas nähdessään psylliumsangon...joskus ahneudesta on hyötyäkin. Mä yleensä turvotan kourallisen greenlinea ja heitän sen ruokakaukaloon, puoli ämpäriä vettä + 1-2 mittaa jauhemaista psylliumia päälle ja sekoitan. Hevonen syö sen sitten, kun se otetaan illalla sisään. Aamulla aina ruokakaukalo täysin nuoltu kiiltävän puhtaaksi. Tallikavero on katkera, sillä hän joutuu syöttämään psylliumit nirsolle ruunalleen kuin pikkuvauvalle, lusikallinen kerrallaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penakin on aika kiitollinen syötettävä, imaisee vellinsä ilman mutinoita. Silloin kun röntgenlöydöksen jälkeen piti syöttää kolme viikkoa jättiläisannosta niin alkoi vähän tökkiä jossain kohtaa. Nämä lyhyemmät pätkät menee onneksi aika kivasti. Täälläkin on kyllä nähty se kun omistaja syöttää hevostaan lusikalla jotta psyllium päätyisi mahaan :D

      Poista