Penaponi

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Tekemättömyys tuntuu

Kenttä alkaa kivasti paljastua jäämuhjun alta, tänään siinä oli jo oikein hyvä ratsastaa. Pitkästä aikaa siis ratsastin enkä vain liikuttanut hevosta.

Tuntemukset, no joo... Tuntui siltä ettei vasemman istuinluun alla ole hevosta laisinkaan, ja kas vain kun taas käytiin useampi neuvonpito aiheesta Saako ratsastaja olla ohjan päässä ja kuuluuko pidätteeseen vastata rullaamalla pää ryntäisiin ja vyörymällä eteenpäin, ja kuuluuko ylipäätään apuihin vastata nyt vai vasta kolmen-neljän askeleen jälkeen. Hetken siinä ällistelin, miten nyt onkin näin vaikeaa kunnes aloin kelata taaksepäin kohti sitä edellistä oikeaa ratsastuskertaa. Siitä on viikkoja ja taas viikkoja!

Toisaalta olen ollut tosi otettu siitä että olen pystynyt vain liikuttelemaan Penaa ilman piponkiristystä. Me ollaan menty melko paljon sänkipellolla - ei sielläkään mitenkään urku auki ilman kontrollia, mutta isoja linjoja ja harjoiteltu liikkumista reilusti eteen ilman villiintymisiä. Penan kanssa ei ole ollenkaan itsestäänselvyys vain humputella menemään, kun useimmiten sen kuuppa tarvitsee aika paljon töitä jotta hallinta muuhunkin kroppaan säilyy.

Ja hyötynä tämän talven humputuksista on ainakin ollut se, että Pena haluaa liikkua! Tosin vähäinen dressage tekee sen ettei se oikein pysy tahdissa eikä tasapainossa kun se haluaisi hampsia paljon isommin kuin mihin oikeastaan tämänhetkinen kapasiteetti riittää. Vähän väliä sain olla muistuttamassa ettei sovi vyöryä vaan pitää kantaa, vaikka kuinka menisikin isoin askelin. Sama ilmiö tuli käyntiväistöissä: tyyppi vaan jatkaisi ja jatkaisi väistämistä vaikka pohje on jo aikaa sitten pyytänyt eteen. Hienosäädössä siis aika paljon töitä, ja taas malttia, kantovoimaa, tasapainoa...

Ei kommentteja

Lähetä kommentti