Penaponi

lauantai 17. joulukuuta 2016

Kannattaako harrastehevosta klipata?

Olen viime aikoina pohtinut, kannattaisiko minun klipata Pena. Sitä ei ole koskaan klipattu, joten pohdintojen toteensaattaminen voisi kaatua jo klipperin käynnistämisvaiheeseen... Mutta katsotaanpa asiaa nyt ensin teoriatasolla.

Olen aiemmin ollut vähän klippaamista vastaan. Tai pikemminkin olen ajatellut, ettei maneesittomalla tallilla asuvaa, suht kevyttä työtä tekevää otusta ole mitään järkeä klipata. Mielipiteeni on toki muodostunut siltä pohjalta, että omat hevoseni ovat olleet klippaamattomia ja minusta kuivatusloimihässäkkä on vain kuulunut kuvioon talvisin. Koulun myötä pääsin a) klippaamaan itse ja b) toimimaan klipattujen hevosten kanssa, ja totesin että onhan sellaisen kaljun hevosen hoitaminen vaan niin paljon yksinkertaisempaa ja nopeampaa kuin karvaturilaan. Kun tulee hiki, hevosen voi hyvällä omatunnolla huuhtoa puhtaaksi eikä hiki jää nahkaan hautumaan.

Penan klippaamista puoltaisi ainakin nämä asiat:

1) Se hikoilee liikutuksessa lähestulkoon joka kerta.
2) Sillä on taas, viime talven tapaan, toisessa lavassa jotain ihmeellistä rupinäppyä mitä ei kesällä esiinny. Mitä se on? Liittyy jotenkin varmasti loimen/karvan alla hautumiseen.
3) Se on joka tapauksessa loimessa läpi talven koska ei tarkene ilman.
4) Ratsastan pääasiassa aamupäivisin: Pena menee aina liikutuksen jälkeen ulos.
5) Ratsastukseen ja hevosenhoitoon käyttämäni aika on rajallinen, joten moneen kertaan loimien vaihtaminen tarhaan ei useinkaan ole mahdollista.
6) Nihkeät loimet hautoo (kts. kohta 2)

Klippaamista vastaan on kuitenkin myös muutama asianhaara:

1) Tarttis ostaa kamalasti uusia loimia (toisaalta loimishoppailu on myös aivan vallan ihanaa puuhaa, mutta kukkaro irvistelee vastaan) - sisäloimet ja paskimpien kelien varaloimet ainakin, jos käykin niin ettei nuttu kuivu yössä.
2) Loimien kuivaaminen ja peseminen. Jos on koko ajan puku päällä, pitää loimen olla kuiva ja puhdas. Tosin hyvän loimen materiaali on tänä päivänä oikeasti tosi hyvä, joten ei tämä ehkä ole oikea ongelma. Loimenmentävää pesukonetta ei tosin ole omasta takaa, joten kesken kauden pesemistä varten tulisi loimipesulareissu ja -lasku.
3) Meillä on iso talli jossa vain kaksi hevosta -> tallin lämpötila on hevoselle sopiva +2 - +8 astetta. Mutta kaljurotta ei siellä pärjää ilman yöpukua. Pitäisi siis olla puku päällä ulkona JA sisällä. Mikä on minusta ehkä vähän nuivaa, kts. kohta 4.
4) Kukkahattuminä. Minusta hevosen pitää saada olla ilman vaatetta edes joskus. Penan kohdalla se on karsinassaoloaika, n. 10 h / vrk. Silloin se saa pyöriä turpeessa ja pörhistella karvojaan niin kuin tykkää.
5)  Penan karva ei oikeasti ole mitenkään kovin kummallinen. Se on melko silkkistä eikä sillä ole kamalan suurta lämpöarvoa. Sellainen karva ei kuivu mitään älyttömiä aikoja ja sen voi vielä kevyesti huuhtaistakin jos tiukka paikka tulee. Mutta ei se klipattua vastaa kuitenkaan.
6) Ei ehkä vastustava seikka mutta hidaste ainakin: ei ole omaa klipperiä. Saahan niitä lainaan ja vuokralle mutta oma vaivansa siitäkin jos säännöllisesti haluaa ajella.

Tilanne on siis tasan 6-6.

Toistaiseksi poni on karvoissaan. Ja joka reenin jälkeen pähkäilen, mitä laitan sille ulos päälle. Fleece sinne toppaloimen alle? Mihin se kosteus sitten siirtyy, sinne toppaloimen vanuun? Ja sillä loimella pitäisi viihtyä seuraavat 12 h pihalla? Äh.

Mitä sinä ajattelet? Onko hepallasi karvat vai ei, ja miksi?

PS. Joku sanoo kuitenkin että tee osaklippaus niin pärjää sisällä ilman loimea. Mutku sellainen on niin ruma!! (Tämä oli nyt puolitotinen vitsi. Kuka meitä täällä landella katsoo, ei kukaan, mutta jos omaa silmää särkee niin on sekin aika kurjaa.)

25 kommenttia

  1. Toi on kyllä kinkkinen päätös. Nyt kun on näin lauhaa, niin voisi klipatakin. Mutta entäs jos tulee kauheat paukkupakkaset? Sitten sitä miettii, että miten se poni nyt pärjää...
    Mandy on saanut pitää turkkinsa, kun se a) ei kauheasti hikoile b) vihaa loimia c) on kokopäivän aina ulkona d) kestän katsella tuota karvareuhkaa. Monella se on kuitenkin ennenkaikkea ulkonäköasia, näin olen huomannut. Tosin kyllä riippuu paljon, onko liikutus aamupäivällä vai illalla, kuten totesit, hankalaa laittaa märkä heppa ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuo ulkonäköseikka, minusta klippaamiselle tulee olla järkiperusteet eikä vain se että kaikki muutkin klippaa... Joillain puokeilla on niin silkokarva että niistä hädin tuskin erottaa, onko ne klipattu vai ei. En ihan saa kiinni siitä miksi sellainen pitää ajaa jalkoja myöten nakuksi niin kuin überkisaratsu konsanaan, jos työ on kevyttä tätihölkkää jossa ei tule hiki kuin kerran kuukaudessa.

      Poista
  2. Suosittelen puoliklippausta, niin ei tarvitse loimittaa sisälle. Kaula paljaaksi ja leveät raidat kylkiin! Ulos aina kaulakappaleellinen loimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutku se on rumaa!! :D Ja luulen että puoliklipattu Pena pitäisi silti loimittaa talliinkin, koska se on oikeasti arka kylmälle ja meillä on viileä talli.

      Poista
    2. Mitä hiivatin väliä ulkonäöllä on, jos klippaus on toimiva? :D Osaklippaus on ollut paras, kun ei tarvitse sisälle loimittaa ja ulos riittää ns. normiloimitus. Meilläkin on viileä talli eli hevosille hyvä, enkä näe mitään järkeä sisälle loimittamisessa osaklippauksen kanssa. Ellei sitten vedä kaikista ovista ja ikkunoista, mutta kuka edes vie hevosen sellaiseen talliin... Veto on hevosille kuitenkin pahinta.

      Toki joku voi palellakin viileässä tallissa osaklippauksella, mutta haluaisin todella nähdä sen hevosen! Omistajalla on yleensä itsellään kylmä, niin kuvitellaan hevosenkin palelevan. Jos osaklipattu pörhistelee karvoja tallissa niin vasta sillä kohtaa kannattaa miettiä sisäloimitusta.

      Poista
  3. Ihan samankaltaisilla pohdinnoilla minäkin pyörittelin ajatusta ajopikkuponini klippaamisesta jo viime talvena (jolloin päädyin olla klippaamatta) ja tänä syksynä sama homma lähti taas pohdintaan. Vetelin puoliklippauksen marraskuussa ja aluksi tuntui tosi kivalta, kun poni ei enää hionnut liikutuksesta ja koska minäkin liikutan aina päivällä, oli helppo jättää poni ulos liikutuksen jälkeen. Minä olen loimittanut nyt sisälläkin (vaikka osaklippaus), koska mielestäni poni paleli. Meillä on aika kylmä talli, kahdesta viiteen astetta.

    Nyt alkaa kuitenkin ärsyttää, että klippasin, koska kelit on täällä Lounais-Suomessa niin surkeat, että ilman maneesia ei juuri hikeen liikutella kuitenkaan ja poni joutuu olemaan loimessa sisälläkin. Talliloimi on runtannut karvat ihan sykkyrään kaula-aukosta (tällä on pitkää se oma karva) ja poni näyttää ihan hirveältä, kun pitkä oma karva on runtussa ja lytyssä ja sitten siinä pitkän karvan keskellä menee se kalju raita. Tein raidasta varmaankin liian leveän, ehkä kapeammalla poni olisi voinut olla ilman sisäloimea. Shettiksen kokoiselle ponille hyvin istuvia loimiakaan ei ole mitenkään liikaa tarjolla. Tai sitten olisi pitänyt tehdä kokoklippaus, mutta ahdisti sekin, että sitten ainakin olisi täytynyt loimittaa ihan hulluna ja ostaa paksumpia loimiakin lisää.

    Nyt vain odotan kaljujen kohtien kasvavan vielä vähän karvaa, jotta voin alkaa varovasti ohentaa talliloimea ja kohta jättää sen pois. Ensi vuonna teen joko raidasta kapeamman (jolloin poni näyttää entistä kamalammalta ja varmaan hikoaa kuitenkin sitten jonkin verran, joten kuulostaa ihan turhalta) tai jatkan kuivatusloimien kanssa pelaamista kuten aikaisempina vuosina. Onneksi en ostanut klipperiä omaksi, mitä ihan vakavissani harkitsin.

    No, ehkä ehdotan, että kokeile! Mutta en ehkä ostaisi montaa uutta takkia klipperistä puhumattakaan, jos kokeilu kuitenkin jää vain yhden talven hutivedoksi, kuten meillä taisi käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa etten ole yksin pohdinnoissani, kiitos kun jätit kommentin! Meillä on onneksi saatu kenttä kohtalaiseen kuntoon joten hikijumppaamaankin on päästy, tosin se on yks sadepäivä ja hikijumpalle saa heittää hyvästit. Puntaroi tässä sitten, mikä olisi järkevää.

      Pena on onneksi aika näppärän kokoinen loimienkäyttäjä, ja nyt kun olen löytänyt sille istuvat merkit niin shoppailu on oikein mukavaa :) Eikös horseware ainakin tee myös pieniä loimia?

      Poista
  4. Treenin jälkeen ei hikiselle hevoselle toppaloimea. Fleece,- tai villaloimi ja päälle fleecevuorellinen sadeloimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja tarvittaessa lisäkerroksia, kaksi fleece/villaloimea, kaksi fleecevuorellista sadeloimea.
      -toinen anonyymi

      Poista
    2. Joo näinhän se on. Mutta hankalinta onkin sellainen vähän nihkeä hevonen - ei niin paljon että puettaisiin tuo kuivatuskerrospukeutuminen ja vaihdettaisiin normipukuun kun on kokonaan kuiva, vaan sen verran että on käteen vähän hikisen oloinen. Fleecevuoriset ulkoloimet ovat minusta aina lähtökohtaisesti persiistä, huonoja lämpöloimia ja kinnaavat eivätkä kuivu millään, joten sellaista en käytä muuta kuin juuri jos hevonen on ollut tosi hikinen ja kuivaan sen noilla teidän mainitsemilla konsteilla. Mutta en käytä fleecevuorista varsinaisena ulkoloimena.

      PS. Millä logiikalla kaksi fleecevuorillista sadeloimea?? o_O Ei se ainakaan kuivausarvoa tuo lisää, maksimoi vaan kinnaamisen ja sen ettei hevonen liiku puvuissaan.

      Poista
  5. Klippaa ihmeessä, helpottaa eloa ja oloa ihan merkittävästi. Meillä ruma loimiklippaus ties monettako vuotta ja joka kerta ilahdun kuinka helppoa hevosen hoito onkaan kun se on klipattu. Eikä niitä sisäloimia joudu niin paljoa pesemään, hevosen hilseen määrä katsos minimoituu klippauksen myötä ja meillä ainakin pysyy hyvin puhtaana. Järkevää on investoita pariin paksuun ulkoloimeen niin sisäloimet voi olla kevyempiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mun täytyy vielä toteuttaa tää klippaushommeli niin sillähän se ratkeaa. Jos aloitan loimiklippauksella ja katson, kestääkö mun silmä sitä :D Sitten voin vetää loputkin jos ei kestä. Onko Ruunalla koko kaula kalju vai vaan alaosa?

      Poista
    2. Koko kaula kalju, sitten siitä selän päällinen "loimella, vauhtiraita reidessä ja vatsanalus kalju. Eikä puhettakaan, että yrittäisin edes ilman sisäloimia pitää tallissa. Ohuella sisämekolla mennään.

      Poista
    3. Ja vielä boostaan klippauksen puolesta; kun sulla on se oma talli, sähän voit tuulettaa hevosta loimetta niinä lämpiminä öinä miten haluat, täysihoitotallin asiakkaana on parempi mättää loimi päälle, ettei seuraavan aamun pakkanen aiheuta "huono hevosenomistaja" hikoilua töissä.

      Poista
  6. Meillä on klipattu parina viime talvena (jätetty jalat, pää ja satulanpaikka), mutta tänä talvena en ole vielä klipannut. Toki alkuperäisenä syynä oli syksyn pidempi tauko ja sen jälkeen olen puntaroinut asiaa vähän samantyylisesti kuin sinäkin.
    Klippaamattomuutta on puoltanut se että ruuna ärsyyntyy sisäloimista. On tasan yksi loimi jossa se viihtyy. (Toki niitä voisi sitten ostaa useamman samanlaisen..) Eikä se karva ole niin megapaksu kuin monella muulla suokilla, nyt on itse asiassa tosi kivassa ja nätissä karvassa!
    ja yleensä ollaan liikenteessä iltaisin eli jää sisälle talliin sen jälkeen. Meidän tallilla on myös pesupaikalla lämpölamput joiden alla on hyvä kuivatella. Nyt onkin vakiintunut käytännöksi että ratsastuksen jälkeen harjaan karvat suoriksi, ehkä vähän sipaisen sienellä satulavyön kohtaa. Sitten laitan lamppujen alle hetkeksi jos lamppupaikka on vapaa (ehkä n.10-15min ruuhkasta riippuen) ja fleeceloimen kanssa karsinaan. Ja jos yhtään tuntuu siltä niin jätän vielä vohveliloimen päälle yöksi. Puoliklippausta mietin kyllä tosissani mutta on vaan jäänyt vielä. Sen muistaa aina siinä vaiheessa jos onkin hionnut oikein kunnolla ratsastuksessa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kannatan tuota Lauran sanomaa että kunhan ulkoloimet on hyvät ja kelin mukaiset niin sisäloimet voivat olla kevyitä! Ainakin tuo oma ruuna kutisi klipattuna heti jos oli liian paksua loimea päällä tallissa, sen sisäloimet on 50-100 grammaisia. Ulkoloimea sitten vaihdeltiin viime talvena kelin mukaan.

      Poista
    2. Lohdullista etten pohdiskele näitä yksin! Ulkoloimia meillä on aika hyvä varasto, ja itse asiassa sisäloimiakin mulla on jo kahta paksuutta, normi ja fullneck, joten ehkä ei kovin montaa uutta mekkoa tarvittaisikaan... (Harmi :D)

      Ja sattuipa sopivasti että eilen kirjoitin tämän päivityksen ja tänään Pena oli niin tuhmana että sai kyytiä koko rahan edestä ja oli ihan rehdisti läpimärkä hiestä. Siellä minä sitten moppasin sitä sienellä ja kuivasin pyyhkeellä ja mutisin itsekseni että saakelin koni kohta lähtee turkki :D

      Poista
  7. Samassa veneessä, Torsten on klipattu monta vuotta päästä kavioihin lukuunottamatta vuohistupsuja, ne kun on niin hauskan näköiset sillä. (Kukaan muu tuskin edes huomaa niitä.) viime talvenakin klippaisin kaksi kertaa, mutta nyt Torsten on ollut niin vähällä työllä että ei ole vielä ollut tarvetta. Ja ensinmäistä kertaa se on joulukuussa ilman sisäloimea, ja selkeästi nauttii! Ja jouhet kiittää, pelkkä ulkoloimi on syönyt niitä tosi vähän kun aiempina vuosina loimikauden jälkeen sillä on kaulassa monen sentin pätkä alle sentin pituista nysäjouhia.

    Mutta kun treenit alkavat tammikuussa ei varmaan auta muu kuin klipata, osaklippaukset ovat myös minusta järkyttävän näköisiä - toisaalta niin Torsten tälläkin hetkellä on, sillä on pitkä ja todella pörröinen karva - mutta sitten pitää taas ajoittaa klippaus lauhaan jaksoon että voi vetää ne jalat myös nakuksi.

    Loimituksessa harjan menettämistä lukuun ottamatta ei ole muuten sen kummempia ongelmia, paitsi kun koko päivän sataa kastuu alusloimesta yleensä helmat joten jo sen takia täytyy olla pari-kolme vaihtoloimea myös sisälle. Muuten ne ei kovin helposti likaannu ja hevosen siistinä pitäminen on älyttömän helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penan fleda on semmoista rautalankaa ja sitä on oikein riittävästi molemmille puolille kaulaa joten sille olisi vain plussa jos vähän joku loimi söisi :D

      Muistelinkin että sä taisit sivuta tätä klippaamisasiaa sun blogissa joku aika sitten!

      Poista
  8. Minä tutustuin tähän klippausasiaan ikäänkuin pakon edessä, kun Ripen karva ei normaalisti vaihdu tai ole ylipäätään normaalia.

    Kyllä vaan sen nakun hevosen kanssa on ihanan helppoa, kun sen voi lenkin jälkeen heittää niissä omissa loimissaan pihalle sen kummempia miettimättä. Nyt kun klippasin Ripen jo syksyllä, niin sille on tullut jo jonkinlainen ohuehkoa talvikarvaa vastaava karva takaisin. On siinä oma rumbansa, kun pitää niiden kuivatusloimien kanssa pelata. Mie just teetätin tuplafleeeloimen kuivatusta varten; alin kerros siirtää kosteuden ylempään ja alimmainen on hevosta vasten kuiva. Tosi hyvin on tämä systeemi toiminut ja hevonen kuivuu hyvin.

    Klippauksen jälkeen ei tarvitse miettiä sitä kuivausasiaa, mutta loimituksen kanssa on ainakin itsellä kokoajan stressi. Onko tarpeeksi päällä, onko liikaa päällä, istuuko loimi jne. Tämä talvi on ollut tosi kettumainen, kun parin päivän välein lämpötila sahaa plussa-asteilta reilusti miinukselle ja minä kaivan säähän sopivan loimen laatikosta ja taas parin päivän päästä toisen loimen. Sinähän pystyt itse aamulla toki sään ja lämpötilan toteamaan, että ei ole niin tarkasti pakko seuata lämpötilaennustetta.
    Meillä on kyllä yleisesti ottaen pärjätty melko vähällä loimimäärällä, kolme sisäloimea (yksi ohut sileävuorinen, sitten ohuempi ja paksumpi tallitoppa) ja kolme ulkoloimea (vuoriton, 100 ja 200). Just myin 300g pois, kun aattelin että sisäloimien kanssa saa sitten lisää paksuutta jos arktisuus iskee. Enkä enää ajele ponia niin, että se olisi niillä paukkupakkasilla ihan karvaton. Omassa tapauksessa tulee loimien kanssa vähän tilanpuute ja paksu loimi vie aina enemmän säilytystilaa, kun ohut. Lisäksi ohut on tarvittaessa helpompi pestä. Meillä tallinpitäjä vaihtelee enemmän sisäloimia ja pitää ulkoloimet melko ohuina, jotta ne mahtuvat pesukoneeseen. Meillä on melko viileä talli, joten onnistuu niinkin.

    Nythän ajatus oli, että klippasin syksyllä kokonaan, annan karvan kasvaa ja tarvittaessa sitten heitän vaan pienen raidan kupeeseen lisäksi. Rumiahan ne osaklippaukset on, mutta omalla tavallaan käytännöllisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä talvi on ollut hankala jo ilman klipattua hevostakin! Penaa kun saa kuitenkin loimittaa ulos niin nämä kymmenen asteen lämpötilavaihdot 12 h aikana aiheuttavat sen että aina on väärin puettu. Minä tosin saan syyttää siitä vain itseäni ;)
      Omassa tallissa saa levitellä loimet miten tykkää, mutta miten voi olla että vaikka paikkoja on kymmenelle ja hevosia vain kaksi, niin silti tuntuu ettei loimet mahdu mihinkään :O Olisin tosi ei-toivottu täyshoitoasiakas...

      Poista
  9. Voisiko analyysiin jättää vain ne kohdat jotka on otettu siihen ainoastaan hevosen hyvinvoinnin näkökulmasta? Helpottuisiko päätös silloin kun kaikki muu jää yhtälöstä pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ongelma on aika pitkälti juuri se, onko hevosen hyvinvoinnin edistämistä ajaa siltä sille luonnollisesti kuuluvat karvat pois.

      Poista
    2. No kun se luonnollisesti tarhassa ollessaan tuskin hikoaisi, mutta epäluomusti ratastuksessa hikoaa niin eiköhän luomuajattelu ole jo vähän mennyttä tästä yhtälöstä ;)

      Poista
    3. No ei hevoselle kovin luonnollista ole olla myöskään esim. ihmisten rakentamissa tarhoissa.
      Kyse on siitä, miten pitää hevosia ja olla ja tehdä niiden kanssa, samalla pyrkien mahdollisimman paljon huomioimaan hevosta eläimenä, sen lajityypillistä käyttäytymistä ja tarpeita jne. Tämä touhu ei ole kovinkaan mustavalkoista vaan hyvinkin värikästä, jatkuvaa yhdistelyä, kompromisseja, erilaisia ratkaisuja..

      Poista