maanantai 7. marraskuuta 2016

Sadelkarusellen, sadelkarusellen

Sähköpostiloodastani lähti eilen tällainen viesti:

Hei, 

asiakkaanne Pena olisi sovitussatuloita vailla. Meillä on nykyisenä satulana Frank Baines Elegance Deluxe, joka teetettiin (teidän kautta) kolmisen vuotta sitten meille siten että satulassa on 16,5-tuumaisilla paneeleilla 17-tuumainen istuin. Vuosi sitten satulaa täydennystopattiin kauttanne (Anu Kylä-Kaila toppasi) ja silloin käytiin teillä satulan kanssa näytillä ja oli puhetta, että saattaa tulla aika kun satula ei vain enää sovi Penan koko ajan kaareutuvaan selkään. Se aika taitaa olla nyt käsillä. 

Haluaisin sovittaa Penalle Amerigon satuloita. Taustatyön ansiosta kiinnostaa erityisesti Vega ja Classic -mallit, myös muita saa ehdottaa. Satulansija on lyhyt, säkä ja selkäranka erittäin leveät, selkä on kaarevahko ja nousee nopeasti takaa, koko hevonen on takakorkea. Kauttaaltaan Pena on pyöreärunkoinen ja satulat tahtovat valua eteen. Satulat myös monesti jäävät ikään kuin kellumaan etu- ja takapaneelien varassa eivätkä paneelit ota tasaisesti koko matkalta kiinni hevoseen. Näkyy hikijäljissä, ja nyt myös talvikarva tahtoo vähän rypistyä sään sivuilta, lapojen takaa. Penan selästä otettiin valokuvia Anua varten viime vuoden loka/marraskuussa, jos ne ovat vielä teillä tallessa esim. sähköpostissa niin niistä näkee selän mallia. 

Leveys saisi olla wide ja istuinkooksi tarvitsen itse ainakin 17". Ymmärtääkseni Amerigot ovat kaikki aika lyhyitä, joten tämä ei ehkä tule ongelmaksi? Vrt. tuo Frank Baines, jossa paneelit tulevat takaa istuimen ulkopuolelle. 

Olisiko mahdollista haalia teille satuloita joita saisin hakea sovitukseen? Opiskelen hevosopistolla joten olen koko ensi viikon paikalla, sitten vko 46 olen lomalla ja silloin olisi hyvä aika sovitella satuloita kotona Penalle. Jos on hankalaa niin voin myös hakea Paimiosta jonkun satulan tuolloin vko 46. 

Ystävällisin terveisin, Sanna

Että ei kai siinä sitten muuta kuin karuselli käyntiin, koitetaan kestää kyydissä ilman pahoinvointia. Ai että! Kivaa!

(huom. sarkasmi)

PS. Ei hajuakaan mistä teen rahat sitten jos kun Penalle istuu täydellisesti se koko valikoiman kallein nahanpala. Mutta herkkänahka ratsuni kerkeää sataan kertaan nuivaantua työntekoon jos jään odottelemaan äkkirikastumista ja pötkin menemään epäsopivalla satulalla. Jotain on siis tehtävä.

8 kommenttia:

  1. Pidän peukkuja, että löytyisi! Mulla on vakaa usko, että tuo Amerigo Vega/Classic on ainoita, jotka sopii tuon tyyppiseen selkään. Saman tehtaan Equipet voisivat myös mennä, mutta niissä on aika pieni säkätila.
    Meilläkin kaikki satulat tekivät siltaa, paitsi tuo Amerigo Vega. Stubbeneitä en koskaan päässyt sovittamaan, voi olla että siitä merkistä löytyisi myös, mutta niitä on uudempina vaikea löytää.
    Rungottomista kuulemma Maxflex on kaareva, jos sellaisia haluaa kokeilla.
    Tsemppiä satulan hakuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ikävä kyllä mullakin :D Amerigo ei vaan oikein istu mun maksukykyyn mutta mitäpä sitä ei hepan puolesta tekisi...

      Stübbenit voisivat olla myös tarpeeksi kaarevia, mutta monessa mun näkemässä on aika kapea tila selkärangalle, ja se on Penalle ehdoton nounou. Tosin ihan präniköitä Stübbeneita en ole minäkään päässyt hiplaamaan. Koulussa on joitain Stübbenin koulusatuloita joihin en vain saa itseäni hyvin istumaan, varsinkaan jos hevonen on leveä. Aina on olo että olen spagaatissa. Ehkäpä silti googlaan myös tätä merkkiä...

      Poista
  2. Meillä on kaimalle istunut selkään mustang Europe malli täydellisesti, ja samoja ongelmia kun teillä.
    Ja ainut merkki mistä 17" ei ole liian pitkä.
    Sydneyltä aikoinaan istui myös joku malli mitä en kyllä nyt muista, mutta tarpeeksi leveää ei vain löytynyt.

    Meillä on nyt vannottu mustangin nimeen ja satula myyjä onnellinen tästä kun meinas häneltä usko loppua kun etsittiin satulaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustang on kanssa sellainen jota olen kuvista katsonut että voisi sovittaa jos kohdalle osuisi.

      Satulanhaku on todella raskasta hommaa, sympatiseeraan aina kovasti kaikkia jotka siihen joutuvat!

      Poista
    2. Eikös Mustang ja Sydney ole periaatteessa ihan sama satula (Mustang se halpisversio Sydneystä) ja ihan supersuora rungoltaan? Korjatkaa jos olen väärässä :)

      Poista
    3. Mun käsittääkseni menevät suoruuden suhteen samaan kategoriaan kuin Albion ja Barnsby, enemmän siis suoria kuin kaarevia (jollaisia ei oikeastaan ole kuin ehkä just Stübben ja joku Passier?). Olen koittanut Penalle sekä Albioneja että Barnsbyjä koska silmä on sanonut että voisivat istua, mutta eivät sitten istu kuitenkaan :D

      Poista
    4. Joo mustang halppisversio sydneystä, mutta meillä kokeiltu barnsbyn lähes kaikki saatavilla olevat mallit, eikä istu.
      Stübbenit eivät istu, kuulemma normaalia etteivät istu arabi tyyliseen selkään.

      Mustang Europa malli ainakin on kaarevahko ja meillä se istuu.
      Koulusatula on Europa mallia ja estepenkistä en tiedä, mutta siinä jouduttu romaanilla korjaamaan istuvuutta koska on kaarevuudeltaan eri mallia.

      Ja tuota koulusatulaa ovat monet kokeilleet hevosilleen joilla suora/suorahko selkä niin ei ole istunut.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista