torstai 18. elokuuta 2016

Joku raja

Jokaisella on rajansa. Toiset ovat viisaampia niiden hahmottamisessa ja toiset eivät opi sitten millään, vaikka ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan kerta kun niitä rajoja käydään kokeilemassa.

Minä väsyin.

Minulla on huima motivaatio opiskella ja tehdä ja kehittyä ja päästä eteenpäin, mutta kun jaksaminen loppuu, se loppuu. Olen painanut hurjia päiviä koulussa ja hoitanut siihen päälle kodin ja lapsen ja hevoset kotona. Sitten tuli viikon loma jonka nukuin, nukuin, nukuin. Yhden ainoan kerran jaksoin ratsastaa Penalla, vaikka se jos mikä on minulle tärkeää. Ja kun olisi pitänyt palata takaisin kouluun elpyneenä ja virkistyneenä, sain sydämentykytystä ja ahdistusta - ei en jaksa, ei en selviä. 

Lääkäriltä tuli kolmen viikon sairaslomalappu. Nyt minä sitten huilaan lääkärin määräyksellä kun en muuten osaa tai pysty. Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu.


24 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja jaksamista! Kyllä sinulla melkoinen urakka onkin ollut siellä hoidettavana, että ei mikään ihme, että takki tyhjenee. Toivottavasti saat sairaslomasi aikana oikeasti levättyä, jotta jaksat taas tehdä niitä asioita mitä haluat. Kyllähän se niin on, että tarpeeksi kun väsyy, niin ei jaksa ja pysty tekemään niitä mukaviakaan asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sehän siinä onkin niin shokeeraavaa kun ei pysty eikä jaksa tehdä sellaisia asioita jotka oikeasti ovat mukavia ja itselle tärkeitä! Opiskelu on minulle ehdottomasti sitä, mutta kun puoleentoista kuukauteen mahtui yhteensä vain viisi vapaapäivää ja päivien keskimääräinen pituus oli reippaasti kymmenen tunnin paremmalla puolella niin takki vaan tyhjeni.

      Poista
  2. Toivottavasti maltat levätä ja antaa itsellesi anteeksi, kaikkea ei tarvitse jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän! Itsensä syyllistäminen omasta "laiskuudesta" on kyllä aikamoista...

      Poista
  3. Mukavaa että jaksoit kirjoittaa kuulumisia kuitenkin, ehti tulla jo blogia ikävä. Haipakka on välittynyt ruudun tänne puolelle myös. Uskallan melkein sanoa että tiedän tunteen... Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se niin harvinaista ole että uupuu mukavien asioiden äärelle - haluan osaltani madaltaa kynnystä sanoa se ääneen.

      Poista
  4. No kyllähän tuollaisessa tahdissa väsyisii jokainen. Perhe, hevoset, opiskelu, siinä jo kolme asiaa, joista jokainen yksittäisenäkin riittäisi. Hurjasti tsemppiä ja voimia ja tosiaan, anna armoa itsellesi, yritä levätä ja olla vaan, kyllä se tosiaan iloksi muuttuu taas! Oli kuitenkin mukava kuulla sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se - jos ei olisi perhettä, olisin ehkä jaksanut pidempään. Mutta kun pitkän koulupäivän tai -putken jälkeen ei voi heittääntyä oikoseksi vain lepäämään vaan jaloissa on osansa vaativa (ja poissaoloani protestoiva...) lapsi ja laitumella lauma hevosia huolehdittavana, niin levon määrä jäi naurettavan vähäiseksi.

      Poista
  5. Sitä yleensä jaksaa liian pitkään. Kun tulee se kohta kun pienen hetken saa hengähtää, silloin huomaa ettei enää jaksakaan jatkaa. Tulee se stoppi. Ota nyt ihan rauhassa, ei tämä maailma valmiiksi tule koskaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Harmi että tiedät noin hyvin miten kuvio menee... ;) Mistäköhän alunperin kuulin hyvän tavan tarkastaa, onko korvaamaton siinä mitä tekee: Ottaa vesilasin ja laittaa sinne sormensa. Jos veteen jää kolo kun vetää sormensa pois, on korvaamaton. Mutta jos ei jää niin...

      Poista
  6. Vauhdikasta se oli tuo sinun matalalentosi, mutta hyvä kun ymmärsit sentään tulkita oireita oikein ja nyt jäähdyttelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tekee mielellään sitä mitä tekee, ei aina ehdi tajuta että menee oman sietokykynsä yli. Ja tämä kesäaika on kyllä ollut koulussa ihan mahdotonta, kun tapahtumia riittää ja niiden kaikkien järjestely lepää oppilasvoimien varassa. Sitten joku kehtaa ht.netissä narista että estekisoissa näyttää puomiennostelu laiskalta - helvetti, tietäisivät mikä määrä työtunteja (huom. palkattomia työtunteja) siinä on takana ennen kun ollaan edes päästy sinne neljätoistatuntiseen puominnostelusessioon saakka. Ja kun sama toistuu suunnilleen joka viikko torstaista sunnuntaihin niin alkaa jossain vaiheessa hymy hyytyä. Ja toki siihen päälle sitten tehdään vielä tallit ja ratsastetaan liikutettavat hevoset.

      Poista
  7. Viisas ratkaisu! Kaikella on rajansa ja aikansa, eikä mikään häviä, vaikka hommia jatkaisi myöhemminkin. Se oman olon tunnistaminen on aikuisiän suurinta viisautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, koskakohan olisi niin viisas että osaisi pikkaisen aikaisemmin tajuta ettei jaksakaan kaikkea...? No, tuskin tässä nyt mitään peruuttamatonta vielä tapahtui, uskon että tokenen kun vähän vedän henkeä ja jaksan sitten vielä loppurutistuksen opintoihini.

      Poista
  8. Tsemppiä! Samoissa ajatuksissa ja fiiliksissä on menty myös täällä. Paljon oli suunnitelmia syksylle, mutta parempi höllätä kaasujalkaa, pysähtyä ja rauhoittua. Terkuin työllä itsensä piippuun ajanut. :( Se on kamalaa huomata, että niistä asioista, mitkä ennen piristivät ja ilahduttivat, on tullut pakkopullaa ja velvoitteita. No, jospa tämä tästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin tsemppiä sulle! Minä kauhistuin sitä, miten välinpitämättömäksi tulin kun olin aivan loppu. Tiesin, että olisi vielä pitänyt illalla tarkistaa, onko laitumella vettä, mutta en vain kyennyt liikuttamaan raajojani. Ja ennen kuin joku hälyyttää eläinsuojelua paikalle niin talossa on myös toinen ihminen joka niitä vesiasioita hoitaa, mutta kohtuutonta sekin on että kaataa oman harrastuksensa toisen harteille. Varsinkin kun se toinen saattaa muutenkin tulla töistänsä vasta 23 aikaan, ja joutuu siitä vielä vesiralliin...

      Poista
  9. Tsemppia, tiedan tunteen. Kylla se siita. Vaikka aina ei silta tuntuisikaan, lepo auttaa. Ja, tosiaan, hautuumaat on taynna korvaamattomia ihmisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maukka! Tänään jaksoin taas (haha, puolentoista viikon tauon jälkeen ei ehkä voi sanoa "taas") ratsastaa Penalla, ja se jos mikä on mukavaa huomata, että edes hiukan jaksaa silloin tällöin. Kyllä se tästä.

      Poista
  10. Saman kokeneena totean vaan, että kolme viikkoa on TOSI lyhyt aika palautumiseen. Jos on vetänyt itsensä noin piippuun, kolme kuukautta kuulostaa toipumisaikana realistisemmalta...

    Mitä yritän tässä sano on että jos yhtään tuntuu, niin lisää sitä lomaa sitten tarvittaessa. Oikeasti. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, Anne. Ja yritän kuulostella vointiani. Tässä tietty painaa päälle se että koulu pitäisi saada joulukuussa valmiiksi joten ihan kovin pitkää huilia ei ole varaa ottaa. Toisaalta olen sen verran konkari jo näissä uupumishommissa, että tiedän myös että kun voimat loppuu, ne loppuu. Sitten ei enää auta vaikka kuinka haluaisi ja tsemppaisi ja patistaisi itseään. Toivon että nämä kolme viikkoa tässä säästävät minut siltä kolmelta kuukaudelta vähän myöhemmin. Ja oletusarvona on että koulussa tahti vähän normalisoituu kun kesän tapahtumaruljanssi saadaan alta pois.

      Poista
  11. Hyvä, että pääset rauhoittumaan! Kieltämättä joskus kun luin aikatauluistasi, ajattelin, että huh, minä en kyllä jaksaisi. Tsemppiä, toivottavasti saikku riittää palautumiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satunnaisesti jaksaa mitä vaan, mutta kun satunnaisuudesta tulee säännöllisyyttä niin alkaa meno yskiä. Minua toki kuluttaa vielä se, etten asu koululla kuten muut, vaan päiviin tulee aina tunti lisää autonratissa. Kiitos tsempeistä, koitan levätä ilman syyllisyyttä!

      Poista