Kavioliiton vuosipäivä

Minulta on mennyt vähän täysin ohi aikaisempina vuosina minun ja Penan virallinen kavioliitonsolmimispäivä eli tämä 29.4.. Ehkä siitä syystä, että Pena tuli minulle sillä tavoin liukuvasti ja vähän salaakin, etten oikeastaan voi juhlia hevosenomistajuuttani minään yhtenä tiettynä päivänä.

Jos kurkistetaan hiukan menneeseen:

29.4.2013 oli Pena maksettu kokonaan ja kävin tekemässä omistajanvaihdosilmoituksen paikallisella raviradalla. Tuntui siltä, että ostin oman hevoseni, sen verran pitkään olin jo ehtinyt Penan kanssa puuhata ennen kuin siitä tuli kokonaan omani.

Vappuna 2013

Kauppakirjaa Penasta alettiin veivaamaan jo loppuvuonna 2012. Siinä oli sitä hiekkahässäkkää aika lailla ja silloin sanoin, etten osta Penaa jos se aikoo nyt kuolla tähän. Halusin hoitaa sen ensin kuntoon ja ostaa varmasti elävänä. Koska olin (ja olen edelleen) persaukinen, maksoin Penan osissa. Se ei onneksi ollut mikään ongelma, minä hoidan velvoitteeni kun niin sovitaan ja Penan ex-omistajahan on minulle hyvin tuttu ja teemme edelleen yhteistyötä monella tapaa.

Ponilla maha kipeänä hiekasta joulukuussa 2012

Varsinaisesti Pena päätyi minun ruokakuntani jatkoksi jo alkusyksystä 2011, jolloin lupasin ottaa sen tähän "hetkeksi vielä" pihattoon asumaan ja odottelemaan oikeaa ostajaa. Ja sitten jotenkin lupasin että voinhan minä sitä liikutella ettei se ihan mene villiksi siinä ostajaa odotellessaan. Ja sitten kun Penalla kävi yksi ostajakokelas ja katselin koeratsastusta kentänlaidalta, minusta tuntui ihan fyysisesti pahalta. Ei tämä näin voi mennä. Olin sanonut Penasta niin monta kertaa etten aio ostaa sitä. Mutta ajatus siitä että joku muu ostaisi, sai minut ahdistumaan. Siispä siinä loppuvuodesta 2011 Penasta tehtiin leasing-sopimus ja siitä tuli "minun". Huijasin silloin itseäni, että voisinhan minä tässä ratsastella ja koulutella Penaa edemmäs ja sitten ostaa ja sitten koulutella lisää ja sitten myydä ja tehdä vähän tiliä. Voitteko uskoa?! No en minäkään.

Tämä kuva on alkuvuodelta 2012. Aika karu muistutus siitä mistä on lähdetty, eikä edes tämä ole se alkutilanne. Edelleen harmittaa ettei minulla ole kuvia siitä kun Pena opetteli satulaan ja ratsastajaan riepottamalla ihmiskokoista Bertta-nukkea selässään.

Ihan alunperinen ja ensimmäisen kerran kohtasin Penan vuoden 2010 viimeisinä päivinä. Kävin silloin tällä tilalla katsomassa tallipaikkoja nyt jo edesmenneille Immulle ja Mikulle, ja esittäytymässä jos kelpaisin avuksi ja ankkuriksi erään hieman hankalan neljävee ponin satulaanlaittoon. No, kelpasin, ja 1.1.2011 Immu ja Miku muuttivat tälle tilalle, josta sittemmin tuli meidän ihan oma kotitilamme. Ja silloin niille tuli tarhakaveriksi yksi ruipelo punainen joka ei tahtonut kulkea neljällä jalalla tai tulla sisään ovista tai seistä sidottuna tai oikein mitään muutakaan mitä normaalit hevoset yleensä tekevät ilman sen suurempaa draamaa.

Enpä arvannut millainen matka siitä alkoi.

Me kevättalvella 2016