Penaponi

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kotiin on hyvä tulla

Borta bra, hemma bäst!

Pitkästä aikaa oman ponin selässä! Koulu on vienyt minua niin hurjan pitkiä päiviä etten ole edes harjannut Penaa moneen viikkoon. Olen kaivannut sen seuraa, olen kaivannut sitä että se on omani. Olen kaivannut sitä että kaikki mikä siihen liittyy kulkee minun, ja vain minun, käsieni kautta.

Vaikka haisisi omakehulta niin sanon silti: olen oppinut ratsastamaan vähän paremmin. Ja toisaalta voisi olla huolestuttavaa jos ratsastaisi viiden viikon ajan vähintään viisi kertaa viikossa ammattilaisten silmien alla eikä mitään tarttuisi päähän ja lihasmuistiin. Ja on myös todettava että kun hetkuttaa tuon ajan puoliveristen kyydissä niin ponin selkään on sen jälkeen huomattavan helppoa istua rennosti ja tasapainoisesti. Hattua nostan kehonhallinnasta kaikille teille, jotka isoilla ja isoliikkeisillä puoliverisillä ratsastatte!

Havaintoja Penasta:

- onpas se ihana!
- onpas se pieni!

Ja sitten vähän analyyttisemmin: kun on hetken aikaa pois omansa selästä ja silti koko ajan ratsastaa, huomaa omansa "viat" paremmin. Toisaalta perspektiivi vaihtuu eikä enää ole tarve korjata niin kamalan raisusti pieniä asioita - on paljon vinompia, toispuoleisempia ja haluttomampiakin hevosia ja silti nekin tulevat ajan kanssa ihan hyviksi. Pena on huomattavan herkkä ja kevyt hevonen ratsastaa, ja se mielellään kiemurtaa ja luikahtaa sen sijaan että malttaisi jäädä kantamaan ja odottamaan. Enkä minä voi tehdä sitä sen puolesta - avain eleettömään mutta tehokkaaseen ratsastamiseen on odottaa hevosta ja kuunnella sen omaa rytmiä. Vasta kun hevonen löytää itse oman tasapainonsa ja suostuu kantamaan sekä itsensä että ratsastajansa, voi sitä pyytää menemään vähän enemmän, tuntumaa ja tasapainoa menettämättä. Tämä ei tarkoita taaksepäin ratsastamista, vaan odottamista.

Olen pitänyt Penan laukkaa hankalana, mutta nyt kun koin että olen oppinut enemmän istumaan ja odottamaan, oli Penankin tosi paljon helpompi pyörittää laukkaa. Ei se ihan totta auta mitään että ratsastaja puskee ja työntää laukkaa lantiolla! Käynti ja laukka ovat pari, kumpaakaan ei voi puskea, kumpikin menee siitä pilalle. Ei sitä raviakaan sovi puskea mutta ravi liikuttaa jo lähtökohtaisesesti ratsastajan kroppaa sen verran eri tavalla että työntäminen on vähän vaikeampaa.

Nyt kun maltoin istua laukassakin alhaalla ja hiljaa, tunsin että vasen takajalka on oikeaa heikompi ja työntää vähemmän. Oikea laukka oli siis vähän työlästä, ja uskon että Pena tästä syystä tuo takaosansa kaikessa tekemisessä vasemmalle ja siirtää näin enemmän painosta oikealle takajalalle. Vasen kinner on se joka on silloin ennen joulua hieman lämpöillyt. En tiedä enkä oikein uskokaan että varsinainen syypää tällaiseen vinouteen olisi jalassa, vaan uskon että tämäkin lähtee sieltä rangan kieroudesta.

Summa summarum: olen huikean onnellinen Penasta. Uskon että koulunkäynti tekee minulle hyvää mutta suren sitä että Penalle jää nyt todella vähän aikaa. Toisaalta tulee kesä ja valoisat kesäyöt, mikäs silloin on ratsastellessa. Haluaisin myös ottaa Penan jossain vaiheessa mukaan kouluun, lyhyelle intensiivijaksolle.

Olen myös hieman murheissani siitä, että Penan kanssa on menty niin monta mutkaa ja väärääkin reittiä - miten hieno se voisikaan olla jos olisin alusta saakka ollut sen kanssa oikeassa opissa. Nyt olen kokeillut ja erehtynyt itsekseni monta vuotta, mutta toisaalta olen siinä matkalla oppinut myös aika selvästi sen, mitä en halua tehdä ja mitä en tavoittele. Minulla on ollut ihanne mutta ei välineitä joilla pääsisin sinne. Nyt alan löytää välineitäkin, kun saan koko ajan opetusta. Ja eihän Pena ole vasta kuin kymmenen, ei sen kanssa ehkä vielä ole menetetty kaikkea. Voihan siitä vieläkin tulla tosi hieno.

Jos ei hukuta räntäsateeseen viikonlopun aikana, voisin yrittää saada pätkän videota Penasta ja ratsastuksestani nyt. Videointi on superhyödyllistä, opin sen taas uudestaan tällä viikolla estenäyttöä antaessani. Hissuttelin radan läpi ykkösen arvoisesti (asteikko 1-3). Varsin virkeä Iso Vaalee heittääntyi tavoistaan poiketen aivan löllöhitaaksi radalla, vaikka vielä verryttelyssä se oli oma vauhdikas itsensä mikä sai minut jättämään raipan kädestäni kesken verkan... Damn! Jos nämä estehyppelöni kiinnostavat niin videon näyttöradasta voi käydä katsomassa tämän linkin takaa. Alusta on leikattu pois 4 samanlaista köpölaukkaista kavaletinylitysympyrää, ajattelin säästää silmiänne. Ja juu sain kyllä kuulla kunniani tuollaisen setälaukan ratsastamisesta, ja juu yritin polkea Isoon Vaaleeseen vähän henkeä alun kavaleteilla mutta se reagoi apuihini hännänviuhauksella. Mistä saisi ostaa rämäpäisyyttä ja pientä positiivista vauhtisokeutta? Ja sitten toisaalta kolikon toinen puoli - vuosi taaksepäin vielä hyperventiloin kaikesta yli 60-senttisestä ja nyt kuitenkin suoritin kokonaisen radan (jossa kaksi 95 cm korkeaa okseria) siten että pystyin jopa ajattelemaan esteiden väleissä ja tekemään ratkaisuja. Ratkaisuni eivät suinkaan aina ole oikeita ja teholtaan ne saattavat jäädä vaatimattomiksi, mutta enää en ole aivan halvaantunut kauhusta. Siis lisää kilometrejä alle, häntä pystyyn ja eteenpäin.

4 kommenttia

  1. Ai hitsi, että mä oon vähän kateellinen tuosta sinun tämän hetkisestä mahtavasta ratsastustilanteesta. Siis tuosta viisi kertaa viikossa valvonnan alla. Taidan myös ikävä kyllä tunnistaa tuon kaipuun oman hevosen selkään...
    Estevideostasi näkyy kyllä huima kehitys, mitä sinulle on tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Kyllä säkin vielä pääset omasi kyytiin, usko pois!
      Ja onhan tässä ihan uskomaton tilaisuus kehittyä kun saa ratsastaa näin paljon ohjatusti! Olen miettinyt, kuinka pitkällä olisinkaan ratsastajana, jos olisin päättänyt opiskella ohjaajaksi aiemmin. Mutta toisaalta nyt minulla on jo jonkinlainen ratsastaja- ja opettajaidentiteetti olemassa, ja minulla on omat ihanteeni ja kykyä ja rohkeutta kyseenalaistaakin saamia oppejani. Uuden oppiminen on fyysisesti ehkä hitaampaa mutta jotenkin "syvempää" kuin mitä se olisi ollut kymmenen vuotta sitten.

      Poista
  2. Vau, tosi paljon olet saanut rohkeutta esteiden suhteen ja varmuutta muutenkin ratsastukseen, sen tuntee tekstin läpi :)! Tulee sellainen olo, että "mäkin haluun!", kun lukee näitä. Pahus kun pitää asua niin korvessa, ei ainakaan tässä vaiheessa elämää ole mahdollista lähteä itse tuon alan kouluun. -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensisijaisesti minut ajoi koulunpenkille halu opettaa, ja sehän se pitäisikin olla ratsastuksenohjaajan ykkösintressi. Toki täytyy osata itsekin sitä mitä opettaa ja siksi on tärkeää saada ratsastaa paljon. Näistä opetusharjoitteluasioista en oikein osaa/halua kirjoittaa tänne joten saatte tyytyä ratsastushehkutuksiin, ne kun liittyvät vain minuun :)

      On mielestäni vähän harmi että monimuotokoulutuksiin täytyy olla "niin hyvä" oma hevonen (ko heA ja re 110 tuloksia) sekä alan työpaikka, ettei hakeminen monelta tavalliselta aikuisharrastajalta onnistu. Minäkin olisin alunperin halunnut monimuotolinjalle mutta jouduin tyytymään tähän kiinteämuotoiseen opiskeluun em. syistä. Monimuotokoulutus olisi kokopäiväopiskelua helpompi sovittaa aikuisen arkeen.

      Poista