keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Tämä on elonmerkki

Kuittaan että hengissä ollaan, joskin pää aivan pyörällä. Aloitin tällä viikolla ratsastuksenohjaajaopinnot ja tänään vedettiin napakka 12 tunnin koulupäivä jonka päätteeksi ajoin hakemaan lapsen, laitoin sen nukkumaan ja lähdin hoitamaan omia hevosia. Huomenna autoni starttaa kotipihasta klo 5.20, koska olen aamutallivuorossa ja aamutalli alkaa klo 6. Sitä ennen pitää toki evästää omat hepat. Että jos ei kuulu mitään syväluotaavia Penantreeniraportteja niin syy on, sanoisinko, ajanhallinnallinen. No, ei tämän ihan tätä pitäisi kai joka päivä olla, vaikka epäilemättä tiukka vuosi onkin tulossa. 

Seuraavat kaksi viikkoa (ainakin) ratsastan niin koulu- kuin estetunneillakin sellaista puoliveristä ruunaa jonka selässä tänään koin itseni aivan aloittelijaksi. Kun se lähti raviin, en meinannut osata keventää. Sen liikkeet on isot jäätävät!! Poniratsastajan reidet ja vatsalihakset tulevat kirvelemään, sen osaan jo nyt kertoa. Minulla oli koko ajan tämän ruunan kanssa sellainen olo että se menee hirveän kovaa vaikka ei se edes mennyt. Sillä vain oli niin voimakkaat, isot askeleet. Kuulemma hän on hypännyt 135-tasolla. Sillä laukan voimalla en ihmettele. 

Lisäksi ensi viikolla tulee satsi kolmevuotiaita satulaan laitettavia joista aletaan puuhata ratsuja. Jotta voi opettaa ratsastusta ja korjausratsastaa valmiita ratsuja, on tiedettävä miten hevonen alunperin opetetaan ratsuksi. Käy järkeen, eikös?

Luntakin tuli, ehkä joskus kerkeän omallekin kentälle taas taaplaamaan nyt kun kelien puolesta siellä pääsisi jotain tekemään. Penalla on toinen etunen ollut semmoinen että en ole oikein tykännyt näkemästäni ja tuntemastani, siis nestettä sellaisessa kohtaa missä sitä ei normaalisti pitäisi olla. Toivon ja rukoilen että se on taas tänään sieltä laskenut lisää ettei kutsu jänneultra. Onneksi lumipussukalla on kätevä kylmätä. Poni liikkuu normaalisti eikä jalassa ole lämpöä. Mutta normaaliin, ruutikuivaan jalkaan verrattuna siellä on nyt jotain

9 kommenttia:

  1. Mielenkiinnosta tutkintoa itsekin opiskelleena, missä aloitit ratsastuksenohjaajakoulutuksen? :) Tsemppiä sille tielle! -Siiri, Siirin blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No noin niinku periaatteessa en ole itseäni niin kovin tarkasti kartalle halunnut sijoittaa kun tykkään jonkinlaisesta yksityisyydestä näissä asioissa. Ja lisäksi nimeämättä paikkoja sen kummemmin saan hiukan enemmän vapautta kirjoittaa asioista kun kaikkea ei voi googlella kohdistaa. Tämmöinen ympäripyöreä vastaus siis, anteeksi :D

      Poista
  2. Koulunkäyntiä on mukava seurata edes lyhyinä postauksina ja ei muuta kun tsemppiä poniratsastajasta hevosiin siirtyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylläolevan kommentin vastauksen mukaisessa hengessä on tarkoitus välillä laittaa mietteitä ylös! Tänään sain jo jonkinlaista tatsia tuohon kumijalkahevoseen (josta opettajakin sanoi jotenkin sivulauseessa "kun sillä on noin val-ta-van iso laukka niin...", joten ihan omaa tulkintaani ei vissiin tämä melko mittava askellus ole ;)), mutta kyllä on persii ja reidet ja vatsalihakset sen tuntuiset että tehty on. Eikä me olla vielä edes tehty harjoitusravia! Kääk! Lisäksi hevosella on aivan hirveä Kiefferin laakea estesatula mikä ei todellakaan auta istumista.

      Poista
  3. Kiva lukea koulunkäyntikuulumisia tosiaan! Toivottavasti löytyy edes vähän aikaa päivitellä blogia.
    Ja toivottavasti Penan jalassa ei ole mitään yllätyksiä vaan menee ihan kylmäämällä ohitse :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän päivitellä blogiakin, onneksi sentään edelleen vietän paljon aikaa toinen käsi pinnasängyssä, siinä toisella kädellä ehtii tehdä kaikenlaista :) Penan jalka oli tänään aamulla taas jo ihan normaalin kuiva, eli luultavasti se oli vain muljauttanut jalan jossain tarhan röykyssä silloin kun ei vielä ollut lunta helpottamassa liikkumista. Huh. TOISAALTA jos sille nyt joskus elämässä tulee jännevamma niin nyt voisi sen puoleen olla oiva toipilasaika kun mulla on kädet tosi täynnä hommia tuon koulun kanssa... Vähän niin kuin Vihrullakin meni mammaloma ja sairasloma ikään kuin kätevästi limittäin. Jos nyt ikinä sanat "sairasloma" ja "kätevästi" haluaa sijoittaa samaan lauseeseen.

      Poista
    2. Hah, en voi uskoa että kirjoitin tuonne ihan pokkana "tänään aamulla". Sen voi lukea myös niin että tänään aamuyöllä helevetisti liian aikaisin :D Hevoset mönkivät kaikki makuulta ylös ja olivat silmät sikkurassa kun räppäsin valot viideltä päälle. Mutta joo, siihen aikaan jalka oli kunnossa ja nyt iltapäivällä myös.

      Poista
  4. toivottavasti ehdit kirjoittaa tänne blogiin välillä, sinun tekstisi ovat useinkin viisautta ja hyvin inspiroivia.
    Haluaisin kuulla tämän hetkisestä ruokinnasta. Siitä odottelen postausta.. mutta minulla on aikaa odottaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole unohtanut toivettasi, postaus on kirjoitettuna mutta olisin halunnut siihen pari "kuntokuvaa" mukaan. Nekin oli otettu mutta menivät hajonneen tietokoneen mukana vuodenvaihteessa. Pitääpä katsoa jos sitten julkaisisin kirjoituksen ilman kuvia, on se asia siinä kuitenkin olemassa. Tai jos ehtisin joskus valoisaan aikaan ottaa edes suuntaa antavan sivuprofiilikuvan ponista. Älä huoli, pikapuolin saat lukea! :)

      Poista