lauantai 18. heinäkuuta 2015

Haavakuvavaroitus

Penan kantapallohaava on nyt viikon ja yhden päivän ikäinen. Hiukan tahtoo epätoivo iskeä kun mietin, kauanko lopulliseen umpeutumiseen menee aikaa...

6 vrk
Haava tarvitsisi ilmaa ja on aina paremman näköinen kun on saanut olla ilman sidosta. Olen pitänyt Penan pari yötä ilman sidosta tarhassa. Haavaan menee silloin hiukan roskaa (heinänpätkää ja hiekkaa/maata) mutta haavan reunat kuivuvat ja märkäinen haju lähtee pois. Ongelma vaan on kärpäset näin heinäkuussa, niitä pieniä pirulaisia on iltamyöhään asti ja ne palaavat aamuvarhaisella, ja kun ne kerran syövät ehjänkin ihon rikki niin ei kamalasti huvita tarjota niille tuollaista apajaa. Lisäksi paarmat alkavat kiusata hevosia jo aamupäivällä, joten minun täytyy hakea hevoset sisälle ennen kuin ramppaaminen alkaa. Aidanviertä edestakaisin tallaaminen on turhan otollinen tilanne polkea uudestaan kannalle.

Huuhdon haavaa vedellä vähintään kerran päivässä, useimmiten kaksi kertaa. Sen jälkeen lorautan siihen laimennettua Betadinea ja annan kuivua. Haavaa vasten tulee Sorbact-verkkoa, se imee bakteereja ja haavaeritettä eikä tartu kiinni. Sitten sidetaitos ja sideharsoa mahdollisimman vähän, jotta paketti pysyisi edes pikkuisen hengittävänä. Karsinaan en ole laittanut ilmastointiteippiä muuta kuin pienen pätkän sideharson kiinnipysymistä varmistamaan, enkä ole enää myöskään laittanut bootsia päälle. Ulos täytyy laittaa teippiä reilummin koska kosteus kiipeää maasta ylöspäin ja kastelee koko sidoksen.

8 vrk

8 vrk
Näissä tämänpäiväisissä kuvissa ei näy haavan syvyys - keskellä on syvä onkalo, nuo rumannäköiset reunat uskoakseni kuivuvat ja kuolevat kokonaan pois kun haava paranee pikkuhiljaa pohjasta päin. Kuuden vuorokauden kuvasta saa paremmin käsitystä haavan syvyydestä.

Pena on edelleen säilynyt hoitomyönteisenä eikä haava taida olla kovin kipeä, sillä olen saanut ihan rauhassa puhdistaa ja hoitaa sitä. Laumaansa Pena tietenkin kaipaa vaikka sillä onkin Emmi tarhakaverina.

Sulfa loppui eilen. Nyt mennään paikallishoidolla ja toivotaan ettei tule takapakkeja. Mutta aikaa tämä epäilemättä ottaa.

3 kommenttia:

  1. Hyh, onpa tosiaan ikävän näköinen haava. Uskomatonta, että Pena onnistui saamaan tuollaisen haavan kesäkengillä aikaan! Älyttömän huonoa tuuria. Veikkaan, että kuukausi menee ennen kuin haava on kokonaan umpeutunut (perustan tämän siihen jo aiemmin mainitsemaani koiran puremahaavan parantumisaikaan, joka oli aika tasan kuukausi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja kun se ei todellakaan kompuroinut mitenkään merkittävästi haavan syntyhetkellä, ei käynyt polvillaan tms. vaan pikkaisen vain rytmi sekosi. Todella huono tuuri. Kuukausi on varmaan realistinen odotusaika, toivon että haava kuivuu ja pienenee kuitenkin vähän jotta Pena pääsisi takaisin laumaan edes öiksi.

      Poista
  2. Onpa kyllä ikävän näköinen.

    VastaaPoista