tiistai 12. elokuuta 2014

Vanhaa ja uutta


Siinä ne ovat, mun rakkaat. Mun vanha ja mun uusi ja minä, ja mun sisällä muodoton suru.


Kun on ollut viisitoista vuotta toisen kanssa näin, ja kun tietää että enää on viikon tai kaks, ja sitten ei enää koskaan, niin sisin käpristyy sykkyrälle. Vaikka päätöksestä on jo aikaa ja sen myötä on tullut myös tietynlainen rauha, niin näiden viimeisten päivien ja viikkojen eläminen tuntuu pakahduttavalta.

Viisitoista vuotta, niin paljon rakkautta ja kaunista ja hyvää, ja niin paljon pettymystä, huolta, kiukkuakin. Niin paljon hioutuneita särmiä. Yhteenkuuluvuutta, jolle ei ole sanoja, ei määreitä. Tuossa mun poskessa ja olkapäällä juuri tuon turvan mentävä paikka.



Silti just tällä hetkellä ei taivaal oo pilven häivää
Ja mä oon veneretkellä keskellä tyyntä päivää
On vapaita linnutkin käsivarsilla tuulen hennon
Jos se kantaisi minutkin, niiden mukaan lähtisin, vannon


8 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu. Voimia!

    VastaaPoista
  2. :( Voimia raskaaseen aikaan!

    VastaaPoista
  3. Voimia! Kauniisti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  4. Vaikka tietää että päätös on oikea ei se tee asiasta juurikaan helpompaa. Voimia Sanna, olet ajatuksissa.

    VastaaPoista
  5. Voimia! Itselläni samanmoiset tunnelmat, todin meillä on yhteistä aikaa takana peräti 23 vuotta. Ei ole helppoa ei. :(

    VastaaPoista
  6. Raastavaa aikaa tosiaan. Voimia siihen ja suruun; toisaalta rakas ystävä on kaikki ne nieleskellytkin kyyneleet ja ikävän pistokset ansainnut olemassaolollaan.

    VastaaPoista
  7. Niin kauniisti kirjoitettu <3 Voimia Sanna!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille yhteisesti myötäelämisestä! Vanhan hevosen kohdalla tilanne on surusta huolimatta seesteinen ja selkeä - 25-vuotiaalla hevosella on ollut hyvä, pitkä elämä, eikä se enää siitä nuorene tai palaa käyttöön. Vanhuus itsessään ei ole sairaus, mutta olen Immulle velkaa sen ettei se joudu kokemaan nöyryyttävää vanhuutta. Kuten kuvista näkee, se on ikäisekseen hyvässä kunnossa, vuodet eivät loista siitä rumasti eikä se ole edes laihtunut, vaikka hampaat ovatkin sen kulunein kohta. Mutta näen Immussa väsymystä, joka ei kuulu sen luonteeseen, ja siitä tiedän, että on aika.

    VastaaPoista