Yllätyshyppyjä

Pena on viettänyt hävyttömän monta lomapäivää kun en ole kiireiltäni ehtinyt edes harjata sitä. Tälle päivälle oli kuitenkin sovittu tunti, ja täytyy ihan merkitä muistiin että ratsastin ensimmäistä kertaa tänä keväänä t-paidalla!

Oltiin tunnilla vain keskenämme, olin varautunut hikiseen kouluvääntöön mutta Mari sanoikin että otetaan hyppyjä. Ok, mikäs siinä, jalustimia vaan lyhyemmäksi ja pikainen moodinmuutos! Olin taas omalla satulalla liikkeellä ja kylläpä se tuntui oudolta Kiefferin jälkeen. En enää tiedä, kumpi tuntuu omaan persiiseen paremmalta. Kieffer kuitenkin palautui takaisin tänään joten sitä ei ole enää käytössä. Lisää satulajuttuja seuraa myöhemmin, kerron ensin tunnista.

Alkuun verryttelin puomeilla ja ravitempomuutoksilla, lävistäjällä kolmea puomia pitkin välein ja pitkällä sivulla kahta puomia kootummilla väleillä. Näitä nostettiin kavaleteiksi parin kerran jälkeen. Pena oli ihan ensialkuun hiukan vetelä, oli tosi lämmin eikä todellakaan olla tehty mitään moneen, moneen päivään. Pidin alkuverryttelyn ajan raipan kädessä ja muistutin pikkuhipaisulla yhden kerran, kun pohkeeseen reagointi viivästyi. Tämä riitti, Pena ei hermostunut vaan heräsi, ja sainkin jättää piiskan pois kun alettiin nostaa puomeja irti maasta. En tykkää pitää raippaa hypyissä kun en vielä tiedä, mitä kuvioita Pena tekee, enkä koe että olisin aina itsekään niin kartalla siitä, missä asennossa raajani ovat hyppyjen aikana. Samasta syystä en hyppää kannukset jalassa.

Pian alettiin tulla laukassa apupuomien kanssa pientä (40 cm) pystyä. Ensin niin, että oli puomi - kaksi laukkaa - pikkupysty - kaksi laukkaa - puomi. Siitä vedettiin enemmän sumppuun puomi - laukka - pysty - laukka - puomi. Ajatuksena oli opettaa sekä minulle että Penalle lähestymisiä. Penalle siten, että sen täytyy alkaa itse katsoa paikkoja eikä vain roiskia sinnepäin ja toivoa että kuski pelastaa. Ja minulle siten, että en ratsasta apupuomille vaan sille varsinaiselle esteelle, ja opettelen jättämään Penalle päätösvaltaa hyppypaikasta. Lisäksi Penalle halutaan opettaa hyppykaarta, sen on tapana töksäyttää ihan esteen juureen ja ponkaista siitä selkä köyryssä outo loikka. Pena myös mielellään lisää vielä yhden tai ainakin puolikkaan askeleen ennen estettä eli hypyistä tulee rytmittömiä.

En varmaan kirjoittanutkaan siitä blogiin, kun Mari joitain viikkoja sitten hyppäsi Penalla meidän estetunnin päätteeksi. Olin toivonut, että Mari ottaisi esteratsastajana pari isompaa hyppyä joihin ei minulla kantti riitä (suomeksi siis kaikki yli 60 cm korkeat!), mutta Marin analyysi Penan hyppäämisestä oli se, että se tarvitsee paremman tekniikan ja sitä kannattaa harjoitella pienillä mutta pidemmillä ja massiivisemman näköisillä esteillä. Tai varsinaisesti Penan tekniikassa ei ole vikaa sitten kun se osuu esteelle niin että kaikki osaset on kunnossa. Mutta se ei oikein tahdo osua. Ja eihän se mitään ole hypännytkään, miten se vielä voisikaan osata. Pena ei ole lainkaan arka eikä tarkka jaloistaan, sekin on vähän kehnompi ominaisuus hyppäämisen kannalta, kun se saattaa huonosta paikasta tyynesti mennä suoraan esteen sekaan ja todeta vaan että jahas, vähän tossa puomit kopisee jalkoihin mutta mikäs tässä.

Tänään kuitenkin hyppäämisessä oli hämmentävän hyvä rytmi. Toki tuli hutilaukauksiakin, niitä liian juureen tulleita lähestymisiä ja myös niitä lähestymisiä joista ei ole ihan selvää edes edustettu askellaji, ponnistuspaikasta puhumattakaan. Mutta tuli myös sellaisia hyppyjä, joissa tunsin selkään että nyt osui hyvin, tunsin jopa Penan takajalkojen tekemän työn, näin ponnistuspaikan kaukaa ja olin itse tilanteen tasalla. Pena jopa vaihtoi laukat esteen päällä monta kertaa, ja tunsin sen!

Minä vaan olen tällainen armoton vellihousu mitä hyppäämiseen tulee, hypättiin nyt 60 cm okseria vähän eri variaatioina ja minusta se näytti joka kerta aivan jäätävän suurelta. Meillä oli myös pieni kavalettiristikko ja sille osasin ratsastaa isossa sujuvassa laukassa niin että hyppykaaresta tuli pyöreä ja sujuva. Sitten kun piti jatkaa samassa laukassa okserille, niin kaikki meni kaarteeseen saakka hyvin. Esteelle suoristettuani en osannut istua takamus penkissä, työntää laukkaa, odottaa, ja ennen kaikkea, antaa mennä! Minä alan nyhväämään ja jännittämään että tulee megaloikka, vaikka minun pitäisi vain antaa laukan viedä ja pitää hiukan tasaisesti ohjalla vastaan. Mineen osaa mineen uskalla.

On niin ristiriitaista tämä: nytkin tykkäsin tosi paljon hyppäämisestä ja Pena oli kaikkinensa ihan tosi superponi. Yhtään hallitsematonta koikkaloikkaa ei tullut ja hetkittäin minulla oli ihan varma olo. Mutta miksi se 60 cm voi näyttää niin isolta?

Jäi kuitenkin tosi hyvä mieli ja tästä on hyvä taas jatkaa harjoituksia. Kehun vielä kerran Penaa sillä se meni tosi hienosti!

Hyvä mieli on kaikesta muusta paitsi satulasta. Nyt taas tilanne menee koko ajan huonommaksi, oma satula luistaa lavoille väkisinkin vaikka olen taas käyttänyt liukuestelimaa siellä välissä. Ja se estepenkki olis kyllä ihan ehdoton jo pienillekin hypyille, istuminen koulusatulassa hypyissä on ihan älytön yhtälö. Näillä näkymin saan meille satula-auton käymään kesäkuun ekoina päivinä, ja toivon todella että sieltä löytyy sopivia ehdokkaita joita saisi rauhassa kotona kokeilla ja sovittaa ennen ostopäätöstä.