Penaponi

torstai 11. lokakuuta 2018

Majakka ja perävaunu


Siinä he ovat, minun kultakimpaleeni. Onneksi Pena kiiltää mudassa rypeneen Sulonkin edestä...

Olen hevosistani joka päivä kovin onnellinen. Erityisen onnellinen olen siitä että saan pitää ne kotona ja hoitaa juuri niin kuin itse parhaaksi näen, käyttää niitä varusteita ja metodeja joiden takana olen itse valmis seisomaan. Olen viime ajat keskittynyt siihen, että joka päivä pysähdyn hetkeksi tunnustelemaan tätä onnellisuutta.

Minulle tulee leipä pöytään ratsastuksen opettamisesta ja työssäni käyn useammalla tallilla joka viikko. Täytyy sanoa että näen vähintään sivusilmällä aika monenlaista hevosenpitoa, monenlaista ratsastusta, vermettä ja varustetta, tapaa ja aatemaailmaa. Kuulen perusteluita jotka mykistävät ("Xx käyttää kumppareita (joustochambon) koska rakennetaan sille selkälihaksia"). Koen toisinaan syvää turhautumista, kun tietoa olisi maailma pullollaan ja silti vielä porskutetaan ikiaikaisten uskomusten varassa. Voin osaltani ujuttaa joitain murusia itämään ajatuksiin, mutta aina on vastassa joku suurempi auktoriteetti, jonka mukaan "näin on aina tehty". Ja raha sanelee niin paljon tässä lajissa. Voi olla että on halua, mutta ei kykyä muuttaa asioita. Enkä tiedä onko mitään hyötyä jäävuoren huipun kiillottamisesta jos koko tyvi on upoksissa paskassa.

Kokonaisuus.
Miten vaikea käsite on kokonaisuus.
Hevonen on niin paljon muutakin kuin se urheilusuoritus jonka se allamme tuottaa.

Enkä minä missään nimessä ole täydellinen eikä minun tapani ole ainoa oikea. Mutta yritän pysyä jyvällä siitä mitä uusimmat tutkimustulokset hevoseläimestä kertovat ja suhteuttaa nämä vanhaan, perinteiseen hevosmiestaitoon, ja valita aina pienimmän pahan. Yritän myös pitää itsestäni huolta etten uuvu hevosistani huolehtimiseen. Joskus ainakin minun hevoseni tokenevat voimasanan voimalla paremmin ruotuun kuin koko mahdollisen kipusignaalirepertuaarin analysoimisella. Mutta jos hevonen jatkuvasti vaatii ruotuunlaittoa tai sen kanssa toimiminen on kokoaikaisesti työlästä tai hankalaa, tai se säännönmukaisesti vastustelee, olisi kiroilun sijaan katsottava asioita tarkemmin ja aiempaa objektiivisemmin. Oikoteitä hyvin harvoin on. On tehtävä uudelleen, perusteellisesti, ja oltava toisinaan valmis uudistamaan omia käsityksiään ja tarkastelemaan tietolähteitään. Moni ihminen voi olla todella kiva, ja silti faktoineen ja tapoineen väärässä. Ja joku toinen voi olla ihan mulkero tyyppi, ja silti tietää paremmin.

Tulipa paatosta.
Menen nyt raaputtamaan noita minun ponejani, majakkaa ja perävaunua, jotka hissuksiin hitsautuvat yhteen ihastuttavaksi komboksi. Menen tunnustelemaan iloa jonka ne minulle tuottavat ihan vain olemalla olemassa. Menen katsomaan onko niillä kaikki hyvin. Mene sinäkin.

8 kommenttia

  1. Niin nätisti kirjoitettu, ja täyttä asiaa.

    VastaaPoista
  2. Hienosti kirjoitettu <3 ja jos laskin oikein 1+1 niin meitin avokin tyttö olisi tulossa teikäläisen tunnille puolentoista viikon päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista, mulla on kolme vakiratsastuskoulua joissa opetan ja aika laajalla säteellä :)

      Poista