torstai 21. huhtikuuta 2016

Kakkua kavereille

Tänään se sitten tapahtui - ohjaajaopintojeni ensimmäinen maakosketus. Ja estetunnilla vieläpä. Harjoiteltiin uusintaratsastusta, tiukat kurvit ja enemmän tempoa. Tultiin napakalla kaarteella pystylle eikä paikka osunut, tuli sellainen läheltä-kaukaa-läheltä-kaukaa -arvausleikki, ja minä olin lennättämässä kaukaa ja hevonen päätti mennä kuitenkin läheltä. Minä siis lähdin askelta ennen, heppa tökkäsi juureen ja hyppäsi sieltä ylös, ei mitään mahdollisuutta kestää kyydissä.

Liikuttavinta oli kuitenkin se mitä esteen jälkeen tapahtui. Minä pötkötin selälläni maneesin hiekassa ja ratsuni jatkoi laukassa muutaman metrin. Se ei suinkaan lähtenyt vauhdilla muiden hevosten luo toiseen päätyyn vaan himmasi vauhtia ja alkoi skannailla ympärilleen. Tässä vaiheessa kohotin päätäni hiekasta ja näin miten opettaja yritti ottaa ratsuani kiinni, mutta ratsuni havaitsi minut siellä maassa ja väisti hyvin huolellisesti opettajan ja ravasi pää matalalla luokseni ja pysähtyi eteeni. En ole ikinä nähnyt hevosella niin huolestunutta ilmettä kun se tuli minua sieltä hakemaan: miten sinä sinne jouduit voi kauheeta en mää yhtään tarkoittanut, tässä mää nyt taas oon, voi sentään voi sentään. 

Nauratti niin etten meinannut selkään päästä. Hevosparka! Se on niin superkiltti ja sellainen totinen huolestujatyyppi, ei ikinä yhtään tuhma. Tuskin sen selästä paljoa on pudottu kun ei se koskaan tee mitään hölmöä. Kyllä sai ruuna paljon paijausta ja kehuja ja saatiin me lopulta se tehtäväkin tehtyä, joskaan ei kovin uusintatempossa kun minun piti vähän keräillä itseäni uudestaan. Mutta nyt saa luokkakaverit tippumiskakkua!

12 kommenttia:

  1. Ei taida enää hyppääminen pelottaa ;) Ihana hevonen <3 -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ainakaan sillä tavalla kuin ennen. On jo aika usein sellainen hetki että tykkään hyppäämisestä ja erotan onko joku tehtävä kiva tai sujuva tai helpon tuntuinen. Enää ne ei kaikki ole huikauhee. Iso kiitos siitä a) opetukselle ja säännöllisyydelle sekä b) tämmöisille hevosille kuin tämänhetkinen ja sitä edeltäneet ratsuni.

      Poista
  2. Hihih, tästä tuli hyvä mieli, mikä suloinen hevonen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän hepan suosiopisteet nousi heti - olen tykännyt siitä ennenkin, mutta kokenut että se on vähän semmoinen jäyhä tyyppi. Nyt se on vähän avautunut ja siitä onkin kuoriutunut tosi hellyyttävä kaveri. Ollaan nyt reenailtu yhdessä ehkä nelisen viikkoa.

      Poista
  3. Aww! Aivan mainio otus. <3 Tuollaiset hevoset on parhaita. Ja että hevosesta tulee luonteeltaan tuommoinen niin jotain on tehty oikein kun sitä on nuorena käsitelty, ratsuråtettu ja myöhemminkin.
    Kirjoitin sattumalta juuri eilen oman hevoseni persoonasta. En ole siltä onneksi tippunut vielä, mutta se varmaan tekisi noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oma Pena katoaa horisonttiin jos tipun. Osin järkytyksestä ja osin siitä riemusta että voikin yllättäen mennä täysiiiii :D

      Mullakin tuli sellainen olo että olen vissiin onnistunut olemaan ihan reilu ja kiva tälle ratsulle kun se ei halunnut hylätä minua sinne esteen taakse.

      Poista
  4. Harvemmin sitä tulee hyvä mieli, kun lukee toisten putoamisista :) Onneksi ei sattunut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vauhti oli sitten lopulta jo aika pieni putoamisen hetkellä, kun tavallaan siinä tuli lähes stoppi ennen estettä ja vasta sitten hyppy. Nyt päivä putoamisen jälkeen kyllä tuntuu kropassa että olen pudonnut, on oudot lihakset kipeät ja erityisesti niska ja kaula, kun tunnetusti pää retkahtaa viimeisenä maahan. Tämmöisellä uusintaratasuorituksella olisi jäänyt Porschet voittamatta...

      Poista
  5. Jos sillä olis ollu stetoskooppi niin se olis vamaan kuunnelu siun sydämenki. :D Onneks ei käyny siulle kuinkaan. Esteillä on vähän pelottavaa tippua kun on kaikkea kovaa minkä päälle rojahtaa. Hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti näin! On muuten suomenhevonen tämä tyyppi. Tuskin kukaan muuksi kuvittelikaan ;) Ja juu, kivampi se olisi pysyä kyydissä eikä kyntää maata. Toisaalta virhe oli yksin minun ja sainpahan muistutuksen, että pitää odottaa tehtävää eikä etuilla.

      Poista
  6. Voi miten liikkis hevonen! Toivottavasti putoaminen ei sattunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä varsin hellyyttävä tyyppi. Jotenkin se vielä, kun tuntia pitänyt ope on semmoinen kaikkien hevosten suosikki jonka luokse hevoset aina vapaassa käynnissäkin ajelehtivat hakemaan ystävällisiä sanoja ja silityksiä. Nyt tämä ratsuni oli niin mahdottoman määrätietoinen kiertäessään open, "en mää nyt sun luokse kun tuonne mun pitää mennä, tuolla on mun kuljettaja".

      Ja ei onneksi sattunut sen ihmeemmin, lihaksissa tuntuu tänään mutta ei muuta.

      Poista